Mikä vauhti!

Tänään ohjelmassani on ollut:

1. arvioiva ajo
2. äidinkielen tunti
3. laulutunti
4. käväisy Hulluilla Päivillä
5. studiokuvaus koululla valokuvauskurssia varten

Oli siis aika kiireinen ja tekemisen täyteinen päivä ja siltä kyllä nyt tuntuukin. Olin jo arvioivan ajon jälkeen aika väsynyt siitä jännityksestä ja keskittymisestä. Vaikkei arvioivan ajon tarkoitus ole olla uusi ajokoe, en voi sille mitään, että jos kyydissä on opettaja niin paineet nousevat heti aika korkealle. Itse autoilu meni ihan hyvin ja se jatkuu vielä ensi viikolla pimeänajolla sekä 2-vaiheella. Jännitettävää on siis vielä edessäkin päin. 

Laulutunti oli tapansa mukaan hyvä, rentouttava ja nostattava kokemus. Hassua, miten erilaiselta ääneni kuulostaa kun tuotan sen edes jokseenkin "oikein". Lisäksi musta on erikoista, että kaikki tuntuu loksahtavan aina tunnilla jotenkin kohdalleen ja tajuan asioita. Sitten kun kotona harjoittelen, niin tuntuukin heti tosi epävarmalta. Luulen, että tämä on kuitenkin aika pitkälti psykologista, sillä opettajan kommenteista päätellen olen harjoituksen myötä tullut jo nyt taitavammaksi. Ja se jos mikä on ilo kuulla!

Hulluilla Päivillä käväisin vaan ostamassa päivittäiskosmetiikkaa kun sellaiset sattuivat sopivasti olemaan lopussa... Käynti aiheutti kyllä taas jonkinlaisen ahdistuksen ja päänsäryn sekä uuvutti kaiken muun päälle aika hurjasti. Koko Hullut Päivät on mielestäni vähän kyseenalainen juttu. Monesti olen kavereiden kanssa pohtinut, miten todellinen ja merkittävä päivien alennus lopulta on. Tässäkin taitaa siis piillä jonkinasteinen psykologinen efekti: Hullarit on jo niin tunnettu ja tuttu juttu, että niiden asema alennusmyynneissä on todella vakiintunut. Pelkästään jo Stockmannin brändäämä keltamusta muovikassi houkuttelee astumaan muuten ehkä liian hintavan tavaratalon uumeniin. Itsestäni olen huomannut, että päivillä on pakko päästä käymään, oli mikä oli. Ei auta, vaikka tiedostan mahdollisuuden siitä, että saisin samat tuotteet muualta vielä halvemmalla, Stockmann on kuitenkin Stockmann ja ihmispaljous kaikessa ahdistavuudessaan jotenkin niin tuttua ja turvallista. Huomaan ajattelevani "kun nuo kaikki muutkin tuolla noitten kassien kanssa!" :D

Viimeisin voimainponnistus tänään oli tuo studiokuvaus, mikä vei kyllä ainakin minusta viimeisimmätkin mehut. Ensin piti raivata koko kuvisluokka tyhjäksi eli kantaa raskaat pöydät kasoihin luokan reunoille ja pinota tuolit. Sitten järjesteltiin salamavalot paikoilleen ja laskettiin taustapahvi alas. Seuraavaksi pimennettiin huone ja testattiin salamat ja tadaa! siinä oli sitten hieno studio. Oli kyllä hauskaa päästä kokeilemaan kunnon salamakuvausta, mutta huomasin sen olevan todellakin vaikeampaa kuin kuvittelin. Otin melkein koko ajan kuvia, mutta silti tuntuu, että kun lopussa vaihdoimme osia, tuli kaverin nopsaan räpsimistä kuvista tuhat kertaa parempia kuin omistani. No, hän onkin huippuvalokuvaaja ja luonnonlahjakkuus. Ja kai sitä täytyy vaan uskotella itselleen, että jokaisesta kuvaussessiosta aina oppii jotakin uutta.

Pääsimme lopettamaan viiden maissa ja olin jo melkein lähdössä tarpomaan bussipysäkille kun muistin äkkiä, että mullahan on tänään auto käytössä. Tästä voitaneen päätellä jotakin vallitsevasta väsymystilasta. 

Nyt siirrynkin siis päivälliselle ja kenties lepäämään, hauskaa keskiviikko-iltaa kaikille!