Muutto Turkuun on alkanut yhdellä rytinällä. En voi käsittää, että on enää reilu viikko siihen, kun hyppään junaan suuntanani tuleva kotikaupunkini Turku. Viime viikon maanantaina pääsin vihdoin käymään ensimmäistä kertaa uudessa asunnossani ja se vähintäänkin vastasi odotuksiani, joiltakin osin jopa ylitti ne. Käynnin tarkoituksena oli katsastaa tuo kämppä sekä kirjata tärkeitä mittoja ylös, mutta saimmepa myös kuljetettua autossa ensimmäiset muuttolaatikotkin. Sunnuntaina puolestaan teimme muuttoretken veljeni ja hänen perheensä kanssa. Käytössämme oli pakettiauto, minkä ansiosta saimme kuljetettua jo kaikki huonekaluni Raision Ikeasta uuteen kotiini. Huomenna perjantaina matkustan äidin kanssa siivoamaan, ompelemaan verhoja sekä tutustumaan Turkuun. Ensi viikolla onkin sitten enää viimeinen vaihe edessä, kun menemme isän kanssa kokoamaan viimeisetkin huonekalut ja samalla viemme mukanamme myös viimeisiä muuttolaatikoita. Sen jälkeen onkin enää muutama yö täällä Tampereella, ennenkuin uusi sivu elämässäni kääntyy.
Olen huomannut viimeisten viikkojen aikana, että muuttaminen toiseen kaupunkiin on eräänlainen projekti edetessään vaihe vaiheelta ensin tavaroiden läpikäymisellä ja pois heittämisellä, sitten pakkaamisella, sitten muuttamisella ja lopuksi vielä purkamisella. Ja tämä sarja toistuu useita kertoja yhden muuton aikana, sillä A. kaikki tavarat eivät mahdu kerralla autoon ja B. kaikkea ei edes voi pakata viikkoja etukäteen.
Dokumentoin itselleni muuton etenemistä ja ajattelin esitellä sitä hieman täälläkin. Koska viime viikkoni on ollut vähintäänkin sekava ja ylibuukattu, tulee tämä ensimmäinen osa vähän jälkijunassa. Tältä Turussa kuitenkin näytti viikko sitten maanantaina:
Asunto on unelmieni täyttymys. Odotan innolla lopputulosta. Sitä, että kämppä näyttää kodikkaalta ja ottaa minut turvalliseen syleilyynsä. Samalla kuitenkin myös jännitän ja pelkään valtavasti tätä elämänmuutosta. Eniten pelkään yksinäisyyttä. Olen niin tottunut siihen, että kotona on lähes aina joku. Nyt onkin yhtäkkiä osattava elää vain oman itsensä säännöillä ja ehdoilla, luoden täysin omat rutiinit ja kuviot sekä rakennettava turvallisuudentunnetta itsestä, ei muista. Nämä ovat isoja asioita, joita olen miettinyt jo ainakin vuoden päivät. Olen kuitenkin valmis kohtaamaan uudet haasteet, sillä toivon, että vaikeidenkin hetkien jälkeen edessäni on jotain erityistä.
Seuraava osa muutosta käsittelee Sunnuntaista retkeämme ja julkaisen sen huomenna.
P.S. Eilen oli viimeinen työpäiväni kaupassa. Tuntuu niin omituiselta, etten enää menekään sinne kassan taakse istua kököttämään. Nyt voin rauhassa kerätä voimia viimeiseen rykäykseen muuton osalta sekä tavata rakkaita Tampere-ystäviäni. Vuosi lähikaupassa on ollut minulle todella tärkeä ja kasvattava. Olen saanut hurjan paljon itseluottamusta ja rohkeutta sekä tutustunut mitä ihanimpiin ihmisiin. Haluankin vielä kerran kiittää kaikkia työkavereitani mahtavasta hengestä ja kannustuksesta. Teidän kanssa on ollut aivan erityistä tehdä töitä, ja toivon että tiemme kohtaavat vielä joskus. Kiitos kaikesta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kerro, mitä on mielessäsi: