Se päivä lauantain ja maanantain välissä

Näin sunnuntaimorkkiksessa, läpi viikon liian lyhyiksi jääneillä yöunilla ja eilisestä ystävien hääjuhlasta toipuessa tekee mieleni kirjoittaa muutama sana niistä itsestään: sunnuntaista.

Sunnuntaissa on oma tunnelmansa. Ikinä ne eivät ole yhtä vapautuneita ja rentoutuneita kuin lauantait, sillä yleensä sitä joutuu aina tavalla tai toisella latautumaan jo pitkin sunnuntaita tulevaan työviikkoon. Toisaalta edes maanantait eivät välttämättä ole niin kamalia päiviä kuin ne viikon viimeisenä päivänä kuvittelee. Jos sunnuntaita pitäisi kuvailla jotenkin muuten kuin tylsällä ja mitäänsanomattomalla viikonpäivän nimellä, se olisi melkein täydellisen makuinen kahvi, puoliksi heränneet silmät, mielen täyttävät haaveet ja paperin ulkopuolelle ulottuva lista tehtäviä asioita. Se olisi aina liian pitkäksi venyviä hetkiä ja vetelehtivää tahtia kohti ruokakauppaa. Se olisi puhtaat lakanat sängyssä ja kiireetön illallinen, jonka valmistaminen aloitettiin liian myöhään. Se olisi lähes tavoitettavissa oleva jokin, mikä sitten kuitenkin pääsee väsyneestä otteesta irti liian aikaisin.

Toisin sanoen. Sunnuntait voisivat olla hyviä päiviä. Ne voisivat olla jopa loistavia päiviä vailla kiirettä ja täynnä makuja ja tuoksuja. Mutta ne eivät ole sitä. Sunnuntait ovat, ainakin oman kokemukseni mukaan, enemmän tai vähemmän maustettu ahdistuksella tekemättömistä asioista ja haluttomuudella ryhtyä mihinkään.

Miksi sitten -ja tätä ihan oikeasti ihmettelen itsessäni- en voisi vain jäädä tyynesti sänkyyn lepäämään ja viettää tämän päivän velvollisuuksien ulottumattomissa? Tai vähän toisin ilmaistuna: miksi en osaa nauttia vielä viimeisestä vapaapäivästä ennen uutta, erilaisia ponnistuksia vaativaa viikkoa? Olenkin yrittänyt kehittää erilaisia keinoja estää sunnuntaiahdistusta syntymästä. Aamulla herätessäni haluan yleensä miettiä joitakin mukavia asioita, joita tämän sunnuntain aikana voisi tehdä. Haluan nauttia aamukahvista ja raukeasta tunnelmasta pitkään, käydä kävelyllä, tehdä aikaa vievää ruokaa, saunoa ja katsoa elokuvaa. Mutta minun ei ole helppoa vähät välittää siitä valitettavasta tosiasiasta, että seuraavana päivänä joudun kohtaamaan kaikki ikävät ja velvollisuudet. Siksi helpotankin usein syyllisyyttäni jakamalla itselleni erilaisia työtehtäviä pitkin sunnuntaita.

Tänä viikonloppuna tein poikkeuksen. Koska olen elänyt viimeajat eilisten häiden bestmanin kanssa samassa taloudessa, kului viikonloppu pitkälti häävalmisteluissa ja itse juhlissa. Onnellisuuden täytteisestä tunnelmasta huolimatta mieleeni hiipi pieni ahdistus opiskelutöistä, jotka minulla ovat kesken. Sain kuitenkin Nikolta ehdottoman kiellon tehdä mitään opiskelujuttuja koko viikonloppuna. Ainut tehtäväni oli viettää häähumuista viikonloppua ja tänään varsin hidastempoista sunnuntaita. Ja nyt kun kirjoitan tätä tekstiä samalla hätyytellen kummittelevia ahdistuksenalkuja mielestäni pohdin, että ehkä tämä onkin sunnuntaiden perimmäinen tarkoitus. Ehkä tekee ihan hyvää vähän uhmata omaa mieltä ja oppia sietämään sitä sunnuntaiden ärsyttävää ominaisuutta olla samaan aikaan ihanan hattaraisia ja inhottavan kiusallisia. Ja sitten kuitenkin nauttia niistä.

Mahdollisimman morkkisvapaata sunnuntai-iltaa!