Tänään oli kertakaikkisen surkea päivä. Näitä tällaisia päiviä on viime aikoina ollut taas ihan kiitettävästi, en vain ole kummemmin välittänyt tulla niistä tänne blogin puolelle kertomaan. En halua myöskään tästä postauksesta mitään vuodatuspaskaa. Tekee vain mieli todeta, että tänään ei mennyt putkeen. Lyhyesti sanottuna todella kova panostukseni työnhakuun sai jälleen tänään takaiskun ja masennuin siitä ihan täysin. Lisäksi tunnen itseni totaalisen epäonnistuneeksi ja rumaksi, kaikin tavoin kelpaamattomaksi mihinkään. Tuntuu, että kaikki nauravat minulle. Se ei ole kivaa. Tuntuu, että kaikki mitä nyt annan itselleni, on väärin ja typerää. Lisäksi olen saanut juosta ympäri kaupunkia sekä keskustan ja kodin väliä koko päivän ja siinä ohessa haaveilla omasta kodista jossain lähempänä keskustaa. Haave tuntuu tällä hetkellä tuskastuttavan kaukaiselta, ei vähiten johtuen näistä epäonnisista työkuvioista...
Tänään päässäni pyörii "ihan sama". Kun pääsin kotiin, suunnilleen heittäydyin äidin kaulaan ja aloin itkeä. Romahdin keittiön lattialle, koska olin niin pettynyt ja niin vihainen siitä, että nuoren elämä pitää tehdä niin H-E-L-V-E-T-I-N vaikeaksi. Eivätkö ne haluakaan, että annamme valtiolle tuoretta työvoimaa? Eikö olekaan kannustettavaa hakea itse aktiivisesti ensimmäistä työpaikkaansa, vääntää tuntikausia hakemuksia, kuvata itsestään lyhyt esittelyvideo ja linkata se mukaan, liittää mukaan viimeisen päälle hiottu CV, lätkäistä oma kuva kanteen, suorittaa hygieniapassi, kiikuttaa paperit henkilökohtaisesti paikanpäälle, soittaa kahdesti perään ja käydä vielä kerran jututtamassa paikan päällikköä? Tämänpäiväisen, ja itseasiassa jo paljon pidemmänkin, kokemuksen perusteella ei.
Jotta tämä ei olisi silkkaa valitusta, haluan todeta, että onneksi on jotain hyvääkin. Tämän viikon aikana olen saanut ilahtua jo useita kertoja ihmeellisen ihanien ihmisten ansiosta. Minulle on kerrottu, että olen fiksu ja kaunis, ja minuun on luotu uskoa tulevasta. Tänään äitini kannusti minua ihanasti jatkamaan työnhakua sanoen: "Mutta anna itsesi nyt levätä tämä viikonloppu. Tänä viikonloppuna lepäät". Onneksi meillä on myös jääkaapissa valkoviiniä. "Ota viiniä ja istu alas", äiti sanoi. Minä tottelin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kerro, mitä on mielessäsi: