Music in me: osa 2

Nyt jatkuu musiikkiaiheiset päiväkirjamerkintäni heinäkuun ensimmäiseltä viikolta. Tämä jälkimmäinen puolisko viikostani on ollut hyvin työntäyteinen sekä nyt viimeisten parin päivän osalta  myös flunssainen. Tässä kuitenkin se vähä, mitä olen musiikin kanssa ehtinyt olla tekemisissä!


Perjantai 4.7.

Aamulla työmatka taittui kävellen kuulokkeissa jälleen musiikkikirjastoni sekalaiset helmet. Florence and The Machine, Death Cab for Cutie ja kumppanit rytmittivät askeleitani kohti työpaikkaa. Huomaan, että musiikilla on minuun ihan oikeasti valtavan suuri vaikutus: ahdistavat tunnetilat tai ajatukset on helpompi sietää ja käsitellä jonkin kappaleen kautta ja reipas musiikki saa mielenkin positiivisemmaksi. Merkittävintä on kuitenkin se, miten musiikki saa oloni rauhalliseksi. Uskonkin siihen, että ihminen on luotu kuuntelemaan musiikkia ja nauttimaan siitä. Välillä kuvittelen, mitä kehoni sisällä tapahtuu kuunnellessani hyvää musiikkia. Tuntuu, kuin ensin sekasotkussa olevat elimistön osaset yhtäkkiä järjestyisivät paikalleen ja rentoudun.

Työpäivän jälkeen laitoin taas heti musiikin soimaan puhelimestani. Bussimatkalla keskustaan kuuntelin lisää Death Cab for Cutieta, koska se saa ajatukset rennoiksi ja olon vapautuneeksi. Bändin musiikki on suureksi osaksi hassua ja hauskaa, vaikkakin lempikappaleeni taitavat olla yhtyeen hiukan synkempää ja haikeampaa materiaalia. Tykkään kuunnella musiikkia, missä sekä melodialla että sanoituksella on selkeä rooli kokonaisuudessa. Tyhjänpäiväiset rallatukset eivät ole minun juttuni, vaan nautin siitä että kappale haastaa kuuntelijan sopivasti ja sanomaa joutuu mahdollisesti vähän haeskelemaan lyriikoiden seasta. Liian vaikea musiikki ei kuitenkaan ole sekään mieleeni, vaan tykkään siitä, kun kappaleen voi kuunnella kahdella tavalla: löytämällä siitä sekä pinnallisemman että syvällisemmän puolen.

Paluumatkalla kuuntelin muistaakseni Bo Kaspers Orkesteria, jonka musiikki on minulle tärkeää. Ruotsin kieli on mielestäni laulettuna todella kaunista. Lisäksi sukurasitteestani (eli ruotsinkielisistä sukulaisistani) johtuen Bo Kaspersin musiikki on ollut mukanani ihan pienestä tytöstä asti. Kuuntelemme sitä välillä isän kanssa automatkoilla, viimeksi matkustaessamme Jyväskylään pääsykokeeseeni. Yhtyeen meininki sekä kappaleiden monipuolisuus ja tyyli iskevät minuun. Itselleni henkilökohtaisesti tärkeitä kappaleita ovat Det blir bättre sen, Leende med kniv sekä Undantag. Suosittelen kyllä kaikille ennakkoluulotonta asennetta ruotsinkieliseen pop-musiikkiin, se on ihan mahtavaa!


Lauantai 5.7.

Perjantai-iltana sairastuin ilmeisesti kesäflunssaan, eikä lauantaiaamun aikainen töihin lähtö ollut mitenkään mukava väsymyksestä ja kurkun valtavasta turvotuksesta johtuen. Taistelin kuitenkin jälleen tieni töihin musiikin tarjotessa mielelleni lääkettä. Helpotusta olooni tarjoili Sigur Rósin englanninkielinen kappale All Alright.

Muuten päiväni meni hyvin kipeissä merkeissä töissä. Tietenkin lauantaille osui juuri tämän viikon pisin työvuoroni ja sinnittelin sen aivan väkisin työkavereideni huolestuneiden katseiden komppaamana. Onneksi pääsin kassalta heti parin tunnin jälkeen myymälän puolelle purkamaan jättiläismäistä kuormaa, eikä minun tarvinnut rasittaa ääntäni koko kahdeksaa tuntia. Hyllyjä järjestellessä mielessäni kävi, miten paljon tätäkin työtä helpottaisi, jos voisi samalla kuunnella lempimusiikkiaan. Tietenkään se ei ole mahdollista, koska asiakkaiden palveleminen on ensisijainen tehtävämme. Mutta silloin kun sain kaikessa rauhassa tyhjennellä jauhopusseja ja tonnikalasäilykkeitä hyllyihin, olisi musiikki tarjonnut mukavan taustan puuhastelulle.

Lauantain osalta musiikin harrastaminen jäi siis oikeastaan tuohon aamun työmatkaan. Kotiin tullessani olin niin uuvuksissa, että syötyäni painuin päiväunille. Illalla katselin siskon kanssa yhden elokuvan, jossa toki tuli keskityttyä myös musiikkiin, mutta joka ei sen osalta kuitenkaan tarjonnut mitään valtavan hienoa elämystä.


Sunnuntai 6.7.

Sain tämän päivän vapaaksi töistä sairastumiseni takia. Aamupalan jälkeen kuuntelinkin José Gonzálezin levyn Veneer. Tämä levy on minulle erittäin tärkeä, sillä siihen liittyy paljon tärkeitä muistoja. Tutustuin Gonzálezin musiikkiin 16-vuotiaana ollessani apuohjaajana prometheus-leirillä. Ohjaajamme, ihana Sari, toi mukanaan tämän levyn ja siitä muodostui leirillämme eräänlainen teemamusiikki. Kuuntelimme levyn alusta loppuun lähes joka ilta ja se tarjosi rauhoittavan ja miellyttävän taustan leirin iltapuuhille. Tuolloin huomasin, miten ratkaisevaa musiikki on ryhmäytymisen kannalta. Musiikista voi puhua, sen herättämistä tunteista ja ajatuksista voi keskustella, ja lisäksi se herättää suurimmassa osassa ihmisistä samankaltaisia reaktioita, eli rentoutumista ja rauhoittumista.

Leirillä addiktoiduin Veneer-levyyn niin paljon, että minun oli heti tilattava se Amazonista. Kun levy vihdoin saapui, kuuntelin sitä samalla tavoin joka ilta ennen nukkumaanmenoa, ajattelin elämääni ja muistelin leiriämme. Musiikki sai minut haikeaksi ja itkuiseksikin, mutta samalla se paransi saadessani käsitellä kipeitä asioita musiikin kautta.

Aamupäivän makoilin sängylläni kuunnellen Sigur Rósin Inni-levyä ja lukien siskoni mukanaan tuomia Olivia-lehtiä. Sairaana ollessa musiikin kuuntelu saa vielä aivan erityisen merkityksen. Kun olen ollut pahasti sairaana, musiikki on rauhoittanut minua ja helpottanut oloani. Pahassa mahataudissa olen kuunnellut klassista musiikkia. Angela Hewittin soittamat Rameaun pianoteokset ovat helpottaneet kovia tuskiani ja olen kestänyt yksinäisyyttäkin paremmin.

Lapsena mennessäni nukkumaan äitini laittoi usein soimaan yhden tietyn levyn, jossa oli muun muassa Mozartia ja Vivaldia. Musiikin kuunteleminen auttoi minua rentoutumaan ja siirtymään unitilaan. Levyn kappaleet ovat syöpyneet tarkoin muistiini ja tuovat mieleeni lapsuuden illat. Ei siis ihme, että klassinen musiikki assosioituu mielessäni voimakkaasti rauhoittumiseen ja uneenkin. Myöhemmin tosin aloin itsekin soittaa pianoa ja musiikki sai jälleen kerran hieman uuden merkityksen sen ollessa myös opettavaa ja ilmaisullista.

Kaikenkaikkiaan musiikki on ollut aina voimakkaasti läsnä elämässäni. Tätä tekstiä kirjoittaessani huomasin montakin asiaa itsestäni. Minulle konkretisoitui, kuinka monella tavalla musiikki vaikuttaa: yhdessä hetkessä se voi toimia positiivisen mielialan ylläpitäjänä tai herättäjänä, toisessa se taas voi tarjota keinon käsitellä vaikeita ja tuskallisia tunteita. Huomasin myös jälleen, miten olen selvästi sellaista sorttia, että jumiudun pitkäksikin aikaa kuuntelemaan vain jotakin levyä tai yhden tyylistä musiikkia. Tällä viikolla listallani toistui rauhallinen ja maalauksellinen musiikki Coldplayn, José Gonzálezin, Goldfrappin, Sigur Rósin sekä Death Cab for Cutien muodossa. Jos tekisin samanlaisen koosteen musiikkiviikostani vaikka kuukauden tai puolen vuoden päästä, olisi se varmasti osin samanlainen, mutta todennäköisesti sisältäisi myös jotain aivan muuta, uutta ja erilaista.

Tällä viikolla musiikin harrastamiseni rajoittui hyvin paljolti pelkkään matkustuskuuntelemiseen, kuten hyvin usein muulloinkin. Silti yritän ajatella, ettei se tee minusta sen huonompaa ihmistä kuin muistakaan. Eihän aina voi olla luova ja tuottelias, eikä aina pysty keskittymään laulamiseen tai soittamiseen. Kuitenkin toivoisin saavani vielä joskus samanlaisen innostuksen musiikin tuottamiseen kuin minulla oli lukion alussa. Säveltäminen ja sanoittaminen tarjoavat epätoivon ja riittämättömyyden tunteiden ohella niin suurta nautintoa, että sitä on vaikeaa sanoin kuvailla. Uskon, että tutustumalla taas ensin siihen, minkälaisesta musiikista itse pidän eniten, voin päästä hiukan lähemmäksi omaa itseäni myös musiikkia tuottavana.

Musikaalista tai muuten vaan nautinnollista viikon alkua!