Huh sentään! Nyt on viimein kirjoitussalin ovet sulkeutuneet edestäni ikuisiksi ajoiksi. Tänään vietin vielä viitisen tuntia matematiikan parissa, ja vähän ennen kahta suljin koulumme juhlasalin oven takanani. Itse kokeesta otin aikamoisen paniikin etukäteen, en kyllä ymmärrä miksi. Tai no joo, tavallaan ymmärrän ehkä jotenkin. Sain matikan preliminääristä nimittäin todella hyvät pisteet, ja sitten kun laskeminen ei enää prelin jälkeen luistanutkaan samalla tavalla, pelkäsin jotenkin mystisesti kadottaneeni laskutaitoni. Mutta nyt voin huokaista helpotuksesta: sain kuin sainkin kaikki kymmenen tehtävää laskettua, olkoonkin että osa niistä on tietenkin väärin.
Hämmennyin suuresti kun tajusin, että koulu on nyt todellakin osaltani OHI. Bussissa matkalla kotiin alkoi melkein itkettää, kun mietin mitä kaikkea olen viime vuosien aikana kokenut, ja miten nyt on aloitettava ns. uusi lehti elämässä. Tuntuu niin tyhjältä kun yhtäkkiä ei olekaan sitä selkeää päämäärää, jota kohti taistella. Tai siis se päämäärä on nyt jotain muuta kuin vielä eilen. Ja luonteelleni ominaisesti aloin potea ehkä vähän huonoa omaatuntoa kun mietin, että olisin voinut kirjoittaa vielä vaikkapa historian tai yhteiskuntaopin. Tai miksen vaikka fysiikkaa tai kemiaakin? No joo, yritän tukahduttaa nuo ajatukset, eiköhän minulle tämä kuusi ainetta riitä!
Tulin vain pikakertomaan kuulumiset, sillä ihan kohta lähden vanhempieni kanssa Tiiliholviin syömään äitini 55-vuotispäivän kunniaksi. Asukuvaa sun muuta on mahdollisesti tiedossa myöhemmin. Nyt juhlimaan!
Mukavaa keskiviikkoiltaa everybody!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kerro, mitä on mielessäsi: