Lohturuokaa

Jokunen vuosi takaperin termi "lohturuoka" tuntui hallitsevan mediaa. Julkisuudenhenkilöt paljastivat haastatteluissa omat lohduttavat ruokansa, mitkä oman havaintoni mukaan olivat yleensä tuhteja ja täyttäviä pastaruokia. Mutta mitä tuo käsite oikeasti tarkoittaa ja miten se pitäisi ymmärtää? Lohtua tuova ruoka. Mitä ihmettä se sellainen on? Voisiko olla olemassa jotain sellaista ruokaa, mitä syömällä huonoinkin päivä kääntyy hyväksi? Jotain sellaista, mikä lohduttavuudessaan vetäisi vertoja rakkaiden ihmisten antamaan lämpöön ja ymmärrykseen. En oikein saanut otetta siitä, mitä tuo lämmintä syliä vastaava ravinto omalla kohdallani voisi olla. Kunnes. Lauantaina tajusin, että monen monta kertaa aikaisemminkin valmistamani ruoka on mitä täydellisin esimerkki siitä, mikä edustaa minulle lohturuokaa.  Silloin kun elämä kolhii, kun väsyttää ja turhauttaa, kun mikään ruoka ei tunnu hyvältä vaihtoehdolta. Silloin keittiössäni valmistuu tätä.

Aterian lohduttavuuden juuret juontavat jo lapsuudenkotiini. Olen aina ollut melkoinen herkkusuu ja erityisesti keksihiiri, minkä vuoksi ei liene mikään ihme, että nimenomaan tämä ruoka on se, mikä saa mieleni rauhalliseksi ja oloni turvalliseksi. Muistan, miten iloinen yllätys oli, kun isä oli loihtinut keittiössä tätä herkkua ja täyttänyt sen milloin kaalitäytteellä, milloin katkaravuilla.  Parasta lohturuuassani on kuitenkin sen rakenne sekä suolaisen, rapean ja rasvaisen suloinen liitto. Ja se tuoksu, mikä leijailee uunista kun tämä lohturuokien kuningas paistuu! Joskus pelkkä nuuhkaisu auttaa tekemään oloni rauhalliseksi.

Lohturuokani on suolainen piirakka. Isäni valmistamien piiraiden jälkeen omiksi suosikeikseni ovat kohonneet muun muassa kylmäsavulohipiirakka sekä kirsikkatomaatti-vuohenjuustopiirakka. Lohturuokani ehdoton etu on siinä, että sen valmistamiseen vaadittavat raaka-aineet löytyy lähes aina kaapeista jo valmiiksi, eikä siksi epäonnisena päivänä tarvitse edes lähteä kauppaan pilaamaan oloaan entisestään. Täytteet voi valita omien mielitekojen sekä varastoissa olevien elintarvikkeiden pohjalta ja piirakka on myös loistavaa jämäruokaa (siihen voi sujauttaa helposti edellisistä aterioista  ylijääneitä aineksia). Kaiken lisäksi piirakan valmistus on äärimmäisen helppoa ja nopeaa. Eikös tässä täytykin jo aika monta lohturuokakriteeriä?

Hyvien täytteiden ohella piirakassa tärkeintä on onnistunut pohja. Sen täytyy olla ohut, maukas ja keksimäisen rapea. Valmistankin piirakoitteni pohjan aina itse. Mielestäni itsetehty taikina on kaikista maukkain. Sitäpaitsi piirakkapohjan valmistus on niin vaivatonta, että valmistaikinaan turvautuminen tuntuisi aivan hölmöltä. Ja mikä kaikista tärkeintä: taikinan valmistaminen itse on jo yksi osa ruuan lohtu-vaikutusta. Lohturuuan tulee mielestäni olla nimittäin sellaista, minkä valmistaminen vaatii sopivasti resursseja, jottei mieli voi jäädä vatvomaan harmillisia ja uuvuttavia asioita. Siksipä silloin kun alan sekoittaa taikinan aineksia yhteen, annan ajatusten vain virrata. Piirakan valmistaminen onkin minulle eräänlainen terapeuttinen prosessi. Oman kädenjäljen näkeminen heti ruuanvalmistuksen eri vaiheissa tarjoaa jo itsessään tyydytystä ja toiveikkuutta.

Kaiken tämän pohjustuksen jälkeen haluan nyt jakaa teille yhden lohturuokareseptini. Tämä yksilö onnistui ihan sattumalta niin hyvin, että se nousi uudeksi suolaisten piirakoiden suosikikseni. Teen harvoin piirakkaa suoraan ohjeesta. Niinpä tämäkin resepti on sovellettu useammasta ohjeesta ja tuunattu oman mielen mukaiseksi. Vaikken vieläkään ihan kokonaan osta sitä ajatusta, että jokin yksittäinen ruoka voisi lohduttaa paremmin kuin esimerkiksi toinen ihminen, niin alan vähitellen kallistua sille linjalle, että näiden kahden yhdistelmällä pääsee jo melko pitkälle. Niinpä testasin tämän piirakan taikavoimia kahden tapauksen sunnuntaiahdistukseen. Ja kyllähän se vähän lohdutti.


Vihreä pinaatti-fetapiirakka

Pohja:
2dl vehnäjauhoja
1dl ruisjauhoja
1tl leivinjauhetta
1/4-1/2tl suolaa
125g juoksevaa margariinia
2rkl jääkylmää vettä

Täyte:
1/2 isokokoisesta kesäkurpitsasta
oliiviöljyä
70g baby-pinaatin lehtiä
200g fetajuustoa
2,5dl ruokakermaa
2 kananmunaa
1tl valkosipulijauhetta
1/2tl suolaa
1tl kuivattua basilikaa
mustapippuria rouheena

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää margariini käsin nyppien kunnes taikina on tasaista. Lisää lopuksi jääkylmä vesi nopeasti sekoittaen. Vuoraa irtopohjavuoka leivinpaperilla ja painele taikina vuoan pohjalle ja reunoille. Pistele haarukalla taikinan pohjalle reikiä.

Kuumenna paistinpannulla pieni määrä oliiviöljyä. Paista ohueksi viipaloituja kesäkurpitsapaloja kunnes ne pehmenevät ja saavat hieman väriä. Nosta kesäkurpitsat piirakan pohjalle.

Huuhtele baby-pinaatit huolellisesti ja siirrä ne seuraavaksi paistinpannulle. Kääntele lehtiä pannulla muutama minuutti niin, että ne pehmenevät. Lisää pinaatin lehdet tasaisesti kesäkurpitsapalojen päälle.

Valmista kastike. Riko munien rakenne ja sekoita niiden joukkoon ruokakerma sekä loput mausteet. Käytä suolaa makusi mukaan. Itse tykkään laittaa suolaa vähän joka paikkaan (mistä saan kuulla aika paljonkin), mutta sen voi halutessaan jättää tästä ruuasta poiskin. Omasta mielestäni pieni ripaus suolaa tuo kuitenkin pinaatille sen kaipaaman maukkuuden. Kaada valmis kastike piirakan päälle. Pilko lopuksi feta pieniksi kuutioiksi ja ripottele ne tasaisesti piirakan päälle.

Paista piirakkaa 225°C uunissa noin 30 minuuttia tai kunnes sen pinta on saanut vähän väriä. Anna piirakan vetäytyä ihan pieni hetki ennen tarjoilua. Ja ei kun nauttimaan pehmeän lämpöisestä lohdukkeesta!

P.S. Kuva ei anna oikeutta piirakalle. Mutta minkäs teet kun lohturuuan tarve on niin suuri, ettei piirakasta ehdi napata kuvaa ennen kuin siitä on jäljellä yksi epätasainen palanen.


Lohdullista tiistaita kaikille!