Toipilasrutiineja

Olen ollut nyt kohta kaksi päivää kipeänä. Luultavasti minua vaivaa enterovirus: vatsakipuja, kovaa päänsärkyä, lamaannuttavaa väsymystä ja kurkkukipua. Tänään vointini on onneksi jo parempi kuin eilen, lauantaina on nimittäin edessä pieni soittokeikka perhetuttaviemme syntymäpäivillä.

Tavakseni on tullut, että kun tauti kääntyy edes vähän voiton puolelle, alan hoitaa itseäni omalla täysihoidolla. Tänäänkin siis raahauduin suihkuun ja perustin sinne pienen kauneushoitolan. Rutiineihini kuuluu hiustenpesu, sheivaus, rasvaus, kasvojen kuorinta, kasvonaamio sekä lopuksi hiusten kuivaus ja -laitto. Kaiken tämän jälkeen olo on huomattavasti parempi, reippaampi ja raikkaampi.

Kun fiilis on nuhjuinen, silmät roikkuvat poskissa ja kasvot ovat kalmankalpeat, tuntuu ihanalta hemmotella itseään hyväntuoksuisilla saippuoilla ja voiteilla. Lisäksi olen havainnut, että tähän liittyy myös jonkinlainen psykologinen ulottuvuus (taidan kylläkin löytää niitä vähän joka asiasta). Väitän nimittäin, että huolettomuus omasta ulkonäöstä voi lisätä huonovointisuutta: ihminen näkee peilistä todellista sairaamman heijastuksensa ja alkaa ajatella, ettei millään ole enää mitään väliä eikä usko edes jaksavansa tehdä asioille mitään. Tietenkin sairaana saa ja täytyykin saada olla nuhjuinen ja väsynyt. Silti havaitsen itsestäni vointini helpottavan jo siitäkin pienestä, että saan hiukset pestyä.

Toisaalta asialla on myös kääntöpuolensa. Joskus olen pakottanut itseni liian aikaisin tervehtymisrituaaleihini. Sitä vastoin, että operaatio olisi helpottanut oloani, olenkin saattanut väsähtää totaalisesti. Ja mitä tulee hyväntuoksuisiin aineisiin, on todella masentavaa käydä suihkussa nuhassa kun ei haista yhtikäs mitään!

P.S. Nukkumisen, lukemisen ja suihkun lisäksi olen kuluttanut aikaa rustaamalla joitakin työhakemuksia. Oikeasti, minun on ihan pakko saada jostain töitä ensi syksyksi! Tuntuu, että vaikka kuinka paljon näen vaivaa ja yritän ja yritän, niin silti aina joku muu saa hakemani paikan...