Ystävällistä jännitystä

Oon yksin kotona. Käytiin äidin kanssa Nepalilaisessa ravintolassa syömässä ja sitten äiti lähti junalla Helsinkiin päin. Isä meni sinne siis jo aamupäivällä. En ole elämässäni viettänyt kovin pitkiä aikoja ihan yksin. Ehkä vasta lukion alettua mut saatettiin jättää yöksi yksin kotiin. Tavallaan aika hullua, olin silloinkin jo sen 15 vuotta ja tiedän monta, jotka vaikkapa asuvat yksin jo sen ikäisenä. Meillä on kuitenkin aina ollut mielettömän tiivis perhe ja itse olen ollut pitkään todella riippuvainen mun vanhemmista, etenkin äidistä. Jotain meidän perheen dynamiikasta kertoo ehkä se, että isä kysyi multa tänään aamupalapöydässä, miten selviän täällä yksin. Kysyin vastaan että kuinka niin, mihin hän vastasi taas kysymyksellä: "Tuleeko sulle ikävä?" Ensin vastasin jotain siihen suuntaan, että mulla on joka päivälle paljon tekemistä, nään ystävääni Juuliaa, menen Emman tupareihin jne. jne. Hetken hiljaisuuden päästä totesin: "Saattaa mulle silti tulla teitä ikävä. Kyllä mulle varmaan tulee teitä ikävä." Isä hymähti siihen lempeästi ja sanoi: "Niin mullekin."

Yksinäisyys. Se koetaan aina jotenkin hirveän negatiivissävyitteisenä, tai ainakin mun korvaan se särähtää jollakin tavalla. Sanasta yksin tulee mulle mielikuva tummiin pukeutuneesta ihmisestä pimeässä ja selkä kumarassa. Ehkä, koska olen aina ollut hyvin herkkä eroille ja huono sietämään yksinäisyyttä sen tässä merkityksessä, mun on ollut vaikeaa nähdä sanan taakse. Pienenä en kestänyt ollenkaan, jos äitini lähti vaikka viikon työmatkalle. Kerran olin niin huonona isän kanssa kotona, etten saanut syötyä, nukuttua tai tehtyä oikeastaan yhtään mitään muuta paitsi itkettyä. Nykyään en enää ikävöi perhettäni samalla tavalla kuin ennen (onneksi, muuten olisi kyllä syytä olla TODELLA huolissaan :D). Saatan helposti viettää pitempiä aikoja yksin, ja tiedän että jos haluaisin ja jos siihen olisi syy, voisin vallan mainiosti asua yksin. Nykyään jopa odotan malttamattomana sitä hetkeä kun äiti ja isä poistuvat kotoa yöksi. On ihanan vapauttavaa olla välillä täysin omissa oloissaan, päättää aikatauluistaan, syödä mitä haluaa milloin haluaa, katsoa leffoja tarvitsematta miettiä mitä muut ajattelevat ja lukea aamulla Hesari uutena ja tuoreena juuri siinä järjestyksessä kuin itse tahtoo. Yksin tarkoittaa ihmistä itseä, jotain omaa ja arvokasta. Siihen sisältyy hirveä määrä mahdollisuuksia, vapauksia, iloa, riemua, vahvuutta ja itsenäisyyttä. Joskus mietin, että jos ei osaa olla yksin, niin miten voi sitten osata olla yhdessä kenenkään kanssa? Vain olemalla yksin jonkun aikaa voi oppia tuntemaan itsensä kunnolla.

Mä en vielä tunne itseäni. En tiedä kuka oikeasti olen tai mitä haluan. Siksi yksin olokin saattaa joskus tuntua tosi kipeältä ja vaikealta. Kun äkkiä onkin ihan oikeasti yksin kaikkien ajatustensa ja tunteittensa kanssa, voi helposti iskeä pakokauhu. Ei ole kivaa, että joutuu sietämään yllättäviäkin tilanteita tai tunteita ilman ketään, jolle sillä hetkellä niistä avautua. Yksinäisyys onkin oikeastaan todella pelottavaa. Tänään olen miettinyt niitä, jotka muuttavat tänä syksynä pysyvästi pois kotoa jollekin uudelle paikkakunnalle, yksin. Miten he selviävät? Kenelle he soittavat kun tapahtuu jotain yllättävää, pelottavaa tai ahdistavaa? Entä miten he toimivat silloin kun elämässä tapahtuu jotain valtavan ihanaa tai hauskaa? Yksin asumisella on omat etunsa ja haittansa niinkuin kaikella muullakin. Voi olla aivan mahtavaa päästä eroon holhouksesta, rajoista ja ulkopuolelta asetetuista vaateista. Toisaalta voi olla hetkiä, jolloin tuntuu ettei mikään tunnu todelliselta yksin. Tiedän ja uskon, että jokainen ihminen on kykeneväinen olemaan yksin. Se vaan vaatii totuttelemista.

Miten sitten kuvailla sitä tunnetta, mikä seuraa kun tajuaa olevansa yksin? Se on kuin jonkinlaista haikeutta, ikävää. Epätodellisuuden tunnetta kun samoja asioita ei ole kukaan toinen kokemassa. Se on kaukaista itkua, hiljaista epävarmuutta. Ja toisaalta se on ystävällistä jännitystä. Raukeutta, rauhallisuutta, onnellisuutta, vapautta. Oman olemassa olon tiedostamista, sen vaalimista. Hengittämistä.

Lopulta tosiasiahan on se, että jokainen meistä on yksin joka ikinen hetki elämästämme. Eihän kukaan pääse päämme tai kehomme sisään vaikka olisimme kuinka suuressa ihmismassassa tahansa. Aina jokaisen omat ajatukset ja tunteet ja liikkeet ja teot ovat niitä täysin omia. Muut voivat vain arvailla. Ja vain me itse voimme tietää ja tuntea itsemme niinkuin ei kukaan toinen. Toisaalta olemme vastuussa itsestämme ja muista, siitä mitä teemme kulloinkin ja miten. Toisaalta taas voimme tietää olevamme oikeutettuja olemaan juuri niitä, keitä olemme oikeasti ilman että kukaan voi väittää vastaan. Ja sekös vasta onkin ihanaa!

Huh, tulipas vähän fiilisteltyä Sigur Rós:in soidessa lempeästi taustalla. Huomenna on kasiin kouluun lähtö, mutta pääsen kerrankin autolla kouluun (tässä siis taas yksi yksinäisyyden etu! :D). Huomenna on edessä melkoisen tiivistahtinen ja haastava päivä, joten eiköhän nyt olisi aika mennä keittämään teetä ja istahtaa hetkeksi nauttimaan yksinäisyydestä, hiljaisuudesta sekä Joyce Carol Oatesin romaanista.






Kauniita unia!

In some way I'm there with you, up against the wall on a wednesday afternoon...

Huhhuh, raskas päivä on taas takana. Oon ollut tällä viikolla aika väsynyt ja jotenkin myös vähän kyllästynyt. Onneksi on jo keskiviikko ja onneksi loppuviikkoon mahtuu ihan mukavasti kaikkea hauskaa.

Perjantaina mun ystävä Juulia tulee meille iltapäivällä ja alkuillasta me lähdetään yhden yhteisen kaverin tupareihin. Nyt olis vielä tekemisen alla sopivan tuparilahjan keksiminen ja hankkiminen, se täytynee hoitaa huomenna koulun jälkeen. Lauantaina herään kotoa yksin, äiti ja isä lähtee loppuviikosta Helsinkiin. Kahdestatoista kahteen oon koulussa kun luvassa on englannin suullinen tentti. Onneksi oon tehnyt tenttipaketin jo ihan melkein loppuun eikä siitä tarvitse stressata. Heti tentin jälkeen suuntaan askeleni rautatieasemalle ja seuraan vanhempieni jalanjäljissä pääkaupunkiimme :) Illalla olisi tarkoitus nähdä myös Tuulia tuolla Helsingissä jos tyttö vaan on ehtinyt jo itse sinne asettua. Sunnuntaina käydään vielä tsekkaamassa Helene Schjerfbeckin näyttely ja sen jälkeen varmaankin lähdetään kotimatkalle.

Tänään on jotenkin vaan tosi harmaa olo. Ei oikein huvita mikään, vaan tekisi mieli käpertyä jonnekin pehmeään ja lämpimään nurkkaan ja unohtaa kaikki. On hassua, miten joinakin päivinä voi tuntea itsensä aivan surkeaksi ja väsähtäneeksi. Musta tuntui tänään iltapäivällä ihan todella siltä, etten jaksa enää yhtään. Pelkäsin, että nukahdan siihen paikkaan. Kaikesta huolimatta tähänkin päivään on silti mahtunut ihan mukaviakin asioita: yks tuttu kehui tänään mun laukkua, mistä tuli tosi hyvä mieli. Lisäksi mun enkun opettaja sanoi mulle tunnin jälkeen, että mun kotiaineet oli tosi hyviä ja että se oli antanut niistä hyvät pisteet. Tulin niin onnelliseksi ja helpotuin suuresti. Oon jännittänyt niin paljon kirjoituksia, että kaikki positiivinen palaute on aina suuri helpotus mulle.

Nyt musta tuntuu, että haluan tulikuumaan suihkuun. Mua on vähän paleltanut koko päivän tän kaiken muun lisäksi, joten pieni lämmittely ei olisi pahasta. En tiedä pitäiskö vielä vähän kertailla ruotsin sanoja, en vaan millään jaksaisi. Ehkä siis siirryn seuraavan lukemista odottavan kirjan pariin olohuoneeseen tai vietän jonkun hetken äidin ja isän kanssa.

Tässä vielä mun fiilikseen sopiva biisi:

Hyvää keskiviikon jatkoa teille!

Henning Mankell: Comédia Infantil

Projekti lue-kirja-ruotsiksi suoritettu! Luin eilen illalla loppuun ton Mankellin kirjan ja tykkäsin kyllä tosi paljon. Aihe on aika synkkä, kirja kertoo katulapsista ja tarkemmin sanottuna yhdestä pojasta. Kirjan lähtöasetelma on sellainen, että eräs mies löytää pojan teatterin lavalta verta vuotavana. Poikaa on ammuttu ja elämä pakenee hänestä kovaa vauhtia. Mies haluaa auttaa poikaa kaiken kykynsä mukaan ja kantaa tämän teatterin katolle, missä poika saa maata alustalla kaikessa rauhassa kenenkään tietämättä. Mysteeri on, kuka on ampunut poikaa ja miksi. Maatessaan katolla poika alkaa kertoa pelastajalleen tarinaa omasta elämästään ja tämän tarinan on määrä johtaa lopulta vastaukseen siitä, mitä pojalle todella tapahtui sinä kohtalokkaana iltana teatterissa.

Jokainen luku kirjassa vastaa niitä öitä, joina poika kertoo tarinaa eteenpäin. Kirja kuvaa todella monipuolisella tavalla välillä valtavan raakojakin tapahtumia. Löysin rivien välistä paljon huumoria, mikä teki lukemisesta nautinnollista ja helppoa. Vaikka aihe oli rankka ja tapahtumat sitäkin karmaisevampia, juuri tuo huumori auttoi jaksamaan kaikista surullisimpienkin hetkien yli. Erityisen hienoa tässä kirjassa oli sen herättämät tunteet ja ajatukset. Pohdin lukiessani useampaan kertaan sitä, miten todella julmaa elämää jotkut lapset joutuvat kokemaan. Me olemme täällä Suomessa todellakin etuoikeutetussa asemassa niin monessa suhteessa. Emme voi edes kuvitella, millaista olisi asua kadun varressa jossakin keräyssäiliössä, kerjätä saadakseen edes jotain syötävää tai pelätä itsensä ja lähimmäistensä puolesta koko ajan.

Kirja sai ajattelemaan, miten epäoikeudenmukainen maailma lopulta onkaan. Parasta kuitenkin oli, että tämä ajatusten herääminen tapahtui ihan huomaamatta. Lukijaa ei millään lailla provosoida ajattelemaan tai tuntemaan tietyllä tavalla eikä kirja aseta ketään syylliseksi tai vastuulliseksi. Se yksinkertaisesti kertoo tarinan muodossa erään pojan tarinan niin realistisesti kuin mahdollista. Ja juurikin tuon kyseisen pojan omasta näkökulmasta, mikä tekee kaikesta entistä vaikuttavampaa. Upeaa oli myös kirjan välittämä ihmiskäsitys. Jäin miettimään paljon sitä, millainen ihminen on sisimmässään. Kirja sai uskomaan, että meillä on halu auttaa toisiamme ja tehdä toisillemme hyvää. Tietenkään todellisuudessa asia ei ole ihan näin. Jokaisen elämä on yksilöllinen ja niinpä jokaisen on tultava toimeen omista lähtökohdistaan käsin. Kuitenkin elämästä tulee huomattavasti mielekkäämpää jos pidämme huolen toisistamme ja pyrimme olemaan toisillemme hyviä.

"En stig som man har drömt om och ska visa en människa rätt kan inte ligga nära. Det som är viktigt är alltid svårt att finna."

Pidin kirjasta monesta syystä. Sen kieli on helposti ymmärrettävää, eikä siis tuota mitään vaikeuksia lukea ruotsiksi, vaikkei mikään kielinero olisikaan. On todennäköistä, etten olisi tarttunut ensimmäisenä juuri tähän kirjaan, jos olisin halunnut lukea jotakin suomeksi. Kuitenkin voin olla todella tyytyväinen siitä, että luin sen ja suosittelen sitä lämpimästi muillekin. On aina palkitsevaa kokea onnistuvansa jossakin ja tämän kirjan loppuun lukeminen oli minulle todellinen saavutus.

Jos siis haluat kehittyä ruotsinkielentaidossasi huomaamatta, saada ajateltavaa sekä oivalluksia ja viihtyä, kannattaa tarttua Henning Mankellin Comédia Infantiliin!

Mondag igen!

Heippa!


Eilen oli perhepäivä. Mulla oli kyllä eilisaamusta asti tosi vetämätön olo, ihan kuin olisin ollut jossain toisessa sfäärissä. Yritin aamulla käyttää vähän aikaa lukemiseen ennen muuta ohjelmaa ja se tuntui taas vaikealta. Joka tapauksessa mun isän sisko tuli meille eilen kylään pitkästä aikaa. Täytyy kyllä sanoa, että mun täti on ylivoimaisesti kiltein ihminen jonka tunnen. Hän ottaa aina muut huomioon, on kaikille ystävällinen ja auttavainen. Hän ei koskaan syyllistä ketään, vaikka siihen olisi syytä. Siis vaikka joku tekisi hänelle kuinka pahasti tahansa, hän on silti aina niin kiltti. Mun täti on ehkä myös mun sukulaisista se kaikista rakkain ja tärkein, jos nyt niin voi sanoa. Ja tietenkin heti oman perheen jälkeen. Me ymmärretään toisiamme aika hyvin, vaikka meidän välillä onkin aikamoinen ikäero. Muistan että pienenä tykkäsin hirveästi olla hänen kanssaan ja mulle on ikuisesti jäänyt mieleen sellaisia pieniä merkittäviä hetkiä kun olen oppinut hänen seurassaan jotain uutta. Lisäksi mun isä on aina ollut vähän huono muistelemaan omaa lapsuuttaan/nuoruuttaan ja näin ollen oon päässyt kuulemaan mun tädiltä monista sellaisista asioista, mitä en muuten ehkä ikinä olis saanut kuulla. Ja voin kertoa, että oon ihan aidosti aina kiinnostunut kuulemaan kaikkea sellasta. Musta olis niin kiinnostavaa ja kiehtovaa päästä vaikka päiväksi isän lapsuuden maisemiin.

Eilen sain tädiltäni tuliaisiksi aivan ihanan perinnesormuksen. Tämä kivi on kuulemma rubiini ja tää on kuulunut siis mun isoäidille. En voi sanoin kuvailla, miten otettu olin saatuani tämän! Kaikki perintö on todella todella arvokasta ja uniikkia, enkä ymmärrä millä ihmeen perusteella juuri MINÄ kaikista suvun tytöistä sain kunnian ottaa tämän korun vastaan. Sormusta täytyy vähän pienentää, se on liian suuri mihin tahansa sormeen, mutta onneksi se ei ole mikään suuri probleema kunhan vain saan aikaiseksi.

Pian mun tädin tulon jälkeen meille saapui myös mun mummi eli äidin äiti. Ensin istuttiin ulkona auringossa ja sitten siirryttiin sisälle syömään. Isä oli taas laittanut pöydän koreaksi; meillä oli lohta sienitäytteellä, uusia perunoita, kermaviilikastiketta ja ihanaa pähkinäsalaattia. Jälkkäriksi saatiin äidin taiteilemaa mustikkapiirakkaa. Oman pihan marjoista, totta kai! Ruuan jälkeen siirryttiin olkkariin katsomaan leffa Ruotsalainen avioliitto. En kyllä voi suositella sitä erityisemmin, sillä leffan katsominen oli kyllä välillä aika tuskastuttavaa. No, ainakin tuli katsottua taas yksi ruotsalainen leffa niin että ehkä siitä silti jotain hyvää oppi :)

Tänään onkin ollut tosi ankea maanantai. Menin kasiin kouluun, eikä yhtään maittanut opiskelu. Siis ei sitten yhtään. Ja lisäksi vielä tietenkin satoi. Teki vaan mieli lähteä pian pois ja tehdä jotain ihan muuta. En kyllä sitten toisaalta keksinyt mitä, mutta jotain vaan. Mua alkaa ahdistaa jo ihan hirveästi noi ylppärit. Niihin on enää se neljä viikkoa, ja tuntuu etten jaksaisi millään enää tsempata lukemiseen. Onneksi oon aloittanut jo hyvissä ajoin Juhannuksen jälkeen, muuten olisin kyllä lirissä. Mutta silti, vaikka oon lähes kaikki ruotsin ja enkun kirjat lukenut kannesta kanteen ja kieliopit kerrannut plus kirjoittanut aineita ja tehnyt tenttipaketteja sekä YO-vihkoja, tuntuu etten vieläkään ole tehnyt tarpeeksi. Koulun jälkeen jäin sitten lukemaan koulun kirjastoon ja kahdelta oli vuorossa mun ensimmäiset bändireenit tänä syksynä. Oli ihanaa nähdä kaikkia niitä jotka paikalle kykeni ja kuten aina, näiden ihmisten seura paransi mun mielialaa huimasti!

Tänään mulla oli päällä tällaista:

Bleiseri/H&M, valkoinen paita/Gina Tricot, musta pitkä toppi/Vila, Farkut/Only, valkea sulkariipus/KappAhl

Pahoittelen tosi epätarkkaa kuvaa, se on isän ottama (seli seli). Ja toi koru näkyy tosi heikosti, mutta ehkä laitan siitä myöhemmin tarkempaa kuvaa, se kun on yks mun suosikkikoruista tällä hetkellä.

Hirveetä, miten paljon todella olis asioita tehtävänä. Tuntuu vaan että kun tuun koulusta kotiin, niin haluan tehdä jotain ihan muuta kuin sitä mitä pitäis. Esimerkiksi vaikka mulla oli jo kohta viikko sitten ensimmäinen laulutunti, niin en ole VIELÄKÄÄN alkanut kunnolla harjoitella. Säälittävää. Aika menee vaan tätä nykyä niin helposti koulutehtäviin, yleiseen lorvimiseen ja... niin.... yleiseen lorvimiseen. En jaksa oikein ryhtyä mihinkään ihmeellisempään. Huomenna nään kuitenkin mun parasta ystävää koulun jälkeen. Tuuli muuttaa tämän viikon lopulla Helsinkiin, joten nyt on edessä se "eron hetki". No, me molemmat tiedetään, ettei ero ole lopullinen eikä edes pitkä. Me ollaan sovittu näkevämme mahdollisimman paljon. Itsekin vietän suhteellisen paljon aikaa pääkaupungissa, joten pääsen sinnekin sitten Tuulia moikkaamaan aina silloin tällöin. Kamala ikävä mulle vaan tulee, Tuuli on mulle niin hirveän tärkeä ihminen... Ja aina sitä tällaisissa muutostilanteissa alkaa miettiä ja pelätä, että entä jos jotain sitten tapahtuukin ja yhteys kuihtuu. Mutta minä en anna niin käydä meille, en varmasti! Onko jollakulla omia kokemuksia hyvän ystävän muuttamisesta toiselle paikkakunnalle? 

Nyt jatkan matkaani saunaan näiden hemmottelutuotteiden kanssa:

Tämän paremmin tuskin siis voisi surkea maanantaipäivä päättyä!

P.S. Tässä vielä toinen tuliainen, jonka tätini kiikutti mulle eilen. Sen on tarkoitus tuottaa mulle onnea koulua ja kirjoituksia ja ehkä vähän muutakin ajatellen:

Ehkä vähän eri kategoriaa kuin toi toinen tuliainen :D No, ainakin se onnistuu saamaan mut hyvälle tuulelle.

Rauhallista ja mukavaa alkuviikkoa!

Lauantaifiiliksiä

Tää blogin ulkoasu on vielä vähän hakusessa, en tiedä oikein kun en osaa vielä kunnolla käyttää tätä Bloggeria :) no, ehkä se tästä! Mut nyt vihdoin pääsen koko päivän odottelun jälkeen kirjoittelemaan tänne. Ei meinaa oikein tunnit riittää mun vuorokaudessa selkeestikään, kun yhtäkkiä huomaankin että kello on jo puol kymmenen illalla enkä oo vielä tehnyt läheskään kaikkea mitä piti.

Tänään mun päivä alkoi ennen yhdeksää keittiössä aamupalalla. Leivoin eilen hyviä sämpylöitä, ja kun niitä on vielä jäljellä, niin laitoin itselleni herkkuleivän ja nautiskelin sen äidin keittämän kahvin sekä Helsingin Sanomien kera.

Äiti käy lauantaiaamuisin yleensä jumpassa, joten sillä välin mulla oli oivasti aikaa lukea englantia. Kun äiti tuli taas kotiin puolen päivän jälkeen, juoksin nopeesti suihkuun ja laittauduin pika pikaa. Sitten suunnattiin äidin kanssa kohti keskustaa shoppailukierrokselle. Mentiin ensin syömään ja sen jälkeen hajaannuttiin molemmat omille tahoillemme. Olin jo eilen käynyt vähän kiertämässä joitakin kauppoja, mutten silloin ehtinyt ollenkaan sovittamaan mitään kivoja vaatteita. Nyt oli sitten onneksi kunnolla aikaa, vaikka tietenkin tunsin piston sydämessäni kahdestakin syystä. 1. Oon aika huono tekemään ostopäätöksiä koska pelkään kaiken olevan ihan turhaa ja tyhmää mulle ja lisäksi musta tuntuu hirveän pahalta kun kuluu rahaa. 2. Ajattelen, että voisin käyttää sen ajan minkä haahuilen kaupungilla, paljon fiksummin mm. ylppäreihin lukemalla. Oon kuitenkin ollut koko viikon ihan hirmu väsynyt ja nyt eilen ja tänään pieni paniikki on jo tahtonut nostaa päätään noiden kirjoitusten osalta. En siis ole ihan varma, miten paljon tietoa olisin oikeesti kyennyt iltapäivällä itseeni ahtamaan. Joka tapauksessa oli kivaa olla ihan rauhassa kaupungilla ja antaa itselleen jonkinlainen lupa ostaa mitä tekee mieli. Viihdyinkin tosi hyvin kaupungilla, olin kotona vasta puoli viiden jälkeen. Mukaan tarttui seuraavanlaisia juttuja:

                                    

                                     Bleiseri/H&M

                                     

                                           

                                                    Valkoinen paita/Promod

Viva la Diva-kynsilakat sävyt 1 ja 35, French Maniqure/Kicks

Kullan sävyinen kaulakoru/Glitter

Bleiseriä oon etsiskellyt varmaan kohta vuoden ja nyt sitten päätin, että kotiutan sen oli mikä oli! Ja kyllähän se pienen metsästyksen jälkeen löytyikin ja oon tosi iloinen siitä. Tohon valkoiseen paitaan rakastuin aivan mielettömästi. En tiedä, miten hyvin noista mun kuvista saa selvää, mutta tykkään kun siinä on hihoissa ja päänsuussa hopeankimaltavaa neuletta, just mun makuun! Ja ton paidan väri on just sellanen lämpöisen luonnonvalkoinen mistä tykkään. Kynsilakat, noh. Ne nyt oli vähän turhake, mutta osaan kyllä perustella ne ainakin itselleni hyvin. Mulla on nimittäin olemassa kyllä ranskalaisen manikyyrin lakat, ainut vaan että ne on jotain kuus vuotta vanhoja ja H&M laatua. Eli ehkä oli korkea aika lisätä lakkavalikoimaan noi kuitenkin tosi käyttökelpoisen sävyiset lakat. Ja toi koru oli ihan sellanen silmään pisto. Tai kävelin kyllä tietoisesti korukauppaan, mutten oikeesti hakenut mitään tuollaista. Tykästyin siihen kuitenkin heti ja päätin, että sen on lähdettävä mukaan :D

En ole mielestäni mikään erityisen tyylitietoinen ihminen vaikka tykkäänkin lukea muotilehtiä ja ihailla ihmisten vaatteita yms. En ole itse koskaan osannut kuitenkaan keskittyä muotiin tai miettiä tarkkaan mitä asioita mun omaan tyyliin voisi kuulua. Nyt oon kuitenkin tietoisesti alkanut keskittyä enemmän siihen, että mietin etukäteen mitä laitan päälle, enkä aina vedä vain ekoja vaatteita mitkä käteen sattuu päälle. Vielä tää ei mun omasta näkökulmasta kovin hienosti toimi, mutta toivon todella että kehityn nopeasti.

Ostosreissun jälkeen join kahvit ja saattelin äidin ulko-ovelle. Se lähti viettämään iltaa ystäviensä kanssa ja isä on Helsingissä, joten mulla on täällä rauhalliset oltavat ollut tänä iltana. Kun äiti oli lähtenyt, tulin mun huoneeseen vielä opiskelemaan. Aika pian sain tarpeekseni ja menin alas laittamaan ruokaa ja tiskaamaan. Nyt oonkin sitten tässä puuhaillut tän blogin parissa, taistellut kuvien kanssa ja kuunnellut samalla hyvää musiikkia. Vielä olis suunnitelmissa ollut ainakin lauluharjoitusten tekemistä ja ruotsin kielisen kirjan lukemista, mutta kello alkaa olla jo sen verran että taidan tästä mennä keittämään teetä ja napostella viinirypäleitä Mankellin parissa.

Mukavaa lauantai-iltaa ja kauniita unia!

Olenko todella näin tyhmä?

Meidän koulussa on tosi yleistä, että ihmisillä on hirmu voimakkaita mielipiteitä asioista. No okei, ehkä se ei oo mitenkään erityistä että on mielipiteitä, mutta meidän koulussa ne omat mielipiteet tuodaan jotenkin todella vahvasti myös esille. Ja välillä tuntuu jopa, ettei toisille tunnu olevan olemassa mitään muuta oikeaa mielipidettä kuin se oma. En sitten tiedä, johtuuko se tästä nuoruusiän vaiheesta vai mistä. Voi olla, että jos on vielä itse vähän hukassa oman identiteettinsä kanssa, niin on vain helpompaa ja turvallisempaa rakentaa persoonalleen voimakkaita piirteitä ja pitää tiukasti kiinni omista näkökulmistaan. Toisinaan tällainen käyttäytyminen tuppaa kuitenkin käymään yhden jos toisenkin hermoille. Olen itse sellainen ihminen, että sellaisissa tilanteissa kun joku osoittaa fiksuuttaan selittämällä ummet ja lammet asian x oikeasta laidasta, niin tunnen itseni ihan äärimmäisen tyhmäksi. En useinkaan uskalla tuoda omaa mielipidettäni yhtä vahvasti esille, koska koen nuo kaikkitietävät ihmiset ehkä hieman uhkaaviksi. Vika voi siis täysin olla myös minun, koska tiedän ettei kukaan voi toisaalta kieltää minuakaan tuomasta omia ajatuksiani julki.

 Tänään keskusteltiin mun ryhmäläisten (eli toisten nelivuotisten) tyttöjen kanssa siitä, miten niin monet ihmiset on valmiita arvostelemaan esimerkiksi tämän hetkistä taloudellista tilannetta Euroopassa tietämättä itseasiassa ollenkaan, mistä kaikesta siinä on kysymys. Itse myönsin heti keskustelumme alussa, etten tiedä olenko ollenkaan perillä siitä, mitä Euroopassa on meneillään vaikka seuraankin uutisia lähes päivittäin. Moni muukin meidän porukasta myönsi ihan saman. Me mietittiin sitä, miten helppoa ihmisten on vierittää syy päättäjien niskaan ja syyttää milloin ketäkin huonoista ratkaisuista kun ei itse ole niitä tekemässä. Ja lopulta, kuka voi oikeasti tietää, mitä tapahtuisi jos vaikka eroaisimme eurosta? Tai kuka osaa sanoa, missä olisimme nyt jos emme ikinä olisi liittynetkään siihen? Tuskin kukaan.

Tiedän ajattelevani paljon asioita, olen aina ajatellut. Mutta silti tunnen itseni enemmän kuin usein aivan nobodyksi ja lapsellisen tietämättömäksi monista asioista. En osaa hienoja sivistyssanoja, en ole kirjaviisas. En lue taloussanomia tai The Timesia. En kuuntele klassista musiikkia, enkä tiedä musiikin teoriasta juuri mitään. Olenko siis tyhmä? Joskus tuntuu, että meidän koulussa olen ulkopuolinen, koska en ymmärrä kaikkia korkealentoisimpia keskusteluja. Tietenkin meidänkin koulussa on monenlaisia ihmisiä, enkä tarkoita että jokainen siellä toitottaisi omia totuuksiaan. Ehkä kuitenkin se, että kouluumme on vaikea päästä sisälle ja siellä työskenteleminen vaatii jokaiselta melkolailla motivaatiota voi osaltaan selittää sitä, miksi tietotaso koulussamme on aika korkealla.

Mielestäni kaikilla on oikeus omiin mielipiteisiinsä. On tärkeää, että saa vapaasti tuoda esiin omat ajatuksensa ja näkökulmansa. Itse olen kuitenkin myös sen kannalla, että pitää osata perustella väitteensä kunnolla. Ja aina ei välttämättä ole tarpeellista osoittaa omaa tietämystänsä ihan joka asiassa, varsinkaan jos sen tekee vain nostaakseen itsensä muiden yläpuolelle. On eri asia tietää paljon asioista ja olla aidosti kiinnostunut oppimaan lisää, kuin tuoda tietäväisyyttään kaikkien eteen näytille tärkeilläkseen.

Jos joku lukee tämän ja saa jotain selkoa siitä, mitä ajan takaa, niin saa kommentoida! Olisi tosi kiinnostavaa kuulla, onko jollakin samansuuntaisia kokemuksia nuorista ystävistämme tai toisaalta jos joku on kanssani ihan eri mieltä :)

P.S. Tiistaina raskaan päivän jälkeen sain isältä yllärin:

Tykkään tosi tosi paljon askarrella kaikennäköistä, joten innostuin tästä hurjasti! Vielä en ole päässyt sitä kunnolla selailemaan, mutta ehkäpä saan kimmokkeen tehdä tuolta jotain hauskaa mitä voin sitten täälläkin esitellä... Nyt enemmittä puheitta palaan innolla tekemään koulujuttuja ja kohta päivälliselle. 

Huippukivaa torstaita!

Faktum om mig

MINÄ: 

1. Olen perusluonteeltani melko herkkä, ujo, arka ja jopa pelokas

2. Pidän siitä tunteesta, kun onnistuu jossain tai ymmärtää jotain hienoa

3. Rakastan ystäviäni, vanhempiani, lähimpiä sukulaisiani

4. Tykkään olla rauhassa kotona perheen kanssa

5. Haaveilen siitä, että saisin jonkun ihanan vierelleni. Jonkun joka rakastaisi minua.

6. Olen hulluna koiriin!!!

7. Vihaan väsymystä, epäonnistumista, pahaa oloa, ikävää

8. En pidä itsekeskeisistä ja epäystävällisistä ihmisistä

9. Isona minusta tulee psykologian opettaja. Tai sitten tutkija. Tai sitten jotain kieliin, äidinkieleen tai journalistiikkaan liittyvää. Valokuvauksen ja musiikin hyödyntäminenkin olisi mukavaa :)

10. En tiedä, haluanko isona lapsia tai pääsenkö naimisiin

KOULU & YSTÄVÄT:

1. Käyn lukion neljässä vuodessa

2. Kirjoitan hajautetusti niin, että viime keväänä aloitin lyhyellä ranskalla ja psykologialla, tänä syksynä vuorossa on englanti ja ruotsi, ja ensi keväälle jää lyhyt matematiikka sekä äidinkieli

3. Suurin osa kavereistani kirjoitti ylioppilaaksi jo viime keväänä, mutta onneksi meitä nelivuotisia on paljon ja tunnen joitakin nuorempiakin. Lisäksi meidän koulussa tutustuu uusiin ihmisiin todella helposti!

4. Minua on kiusattu pienempänä

5. En ole koskaan kuulunut luokan "suosittuihin" tai "eliittiin"

6. Ystävät ovat niitä ihmisiä, joille voin puhua sekä hyvistä että huonoista asioista ja joiden kuulumiset ovat minusta aidosti kiinnostavia

7. Olen aina ollut sitä mieltä, että on tärkeämpää että on muutama läheinen ystävä kuin monta kaveria

8. Parasta ystävässä on avoimuus, rehellisyys ja aitous

9. Toivon, että voin olla toisille hyvä ystävä

10. Joskus on ihanaa olla hyvän ystävän kanssa vaan ihan hiljaa yhdessä  

Tämän näköinen olin tänään ja p.s. en tajua miksei tää kuva suostunut kääntymään oikein päin, pahoittelen!

                                

TÄNÄÄN:

1. Olen ollut koulussa yhden oppitunnin verran

2. Käynyt ensimmäisellä laulutunnilla ikinä

3. Lukenut ruotsia kirjastossa

4. Tehnyt englannin kuuntelun

5. Tunnen itseni väsyneeksi ja laiskaksi

6. Minua pelottaa lähestyvät kirjoitukset 

7. Olen innoissani haasteesta tämän blogin saralla

8. Odotan malttamattomasti sitä aikaa, kun kirjoitukset ovat ohi

9. Aion mennä "ajoissa" sänkyyn ja lukea Henning Mankellin Comédia Infantil-kirjaa ruotsiksi

10. Palan halusta tehdä jotain käsilläni. Jotain näkyvää ja hyvää ja onnistunutta. Haluan siis saada onnistumisen tunteita!

Noniin! Siinä oli pikkasen jotain päähän tällä kyseisellä hetkellä pälkähtäneitä mietteitä. Aattelin tälleen alkuun vähän avata sitä, kuka oikeestaan edes oon. Tajusin samalla myös, miten vaikeeta on löytää mitään fiksuja kuvia mistään, vaikka luulin ottaneeni niitä tässä kuitenkin suht paljon. Täytyypä siis ryhdistäytyä ja alkaa kuvata huomattavasti enemmän ja monipuolisemmin! Ehkäpä tähän auttaa myös se, että koulussa mulla on paraikaa menossa valokuvauskurssi ja sen lisäks aion ilmoittautua huomenna meidän kaupungin kansanopiston valokuvauksen jatkokurssille. Kävin siis sen alkeiskurssin viime vuonna.

Mutta nyt odottaa mua vielä ehkä enkun läksyt, jos saan aikaseksi. Ja huomenna meille on tulossa taas siivooja, mikä tarkottaa sitä että etukäteen pitäis vähän järjestellä tää huone siihen kuntoon että siivooja pääsee putsaamaan :) Ja sen jälkeen aion vetästä yökkärin päälle ja abihupparin niskaan ja ilta jatkuu äitini seurassa näissä merkeissä:

HAUSKAA KESKIVIIKKOILTAA!

Heippa hei, kaikki!

Oon jo kerran aikasemmin yrittänyt alottaa omaa blogia, mutta silloin taisi ajoitus olla vähän väärä ja aihekin hiukan hukassa. Ajatus blogin perustamisesta on varmaan kuitenkin jäänyt pyörimään jonnekin takaraivoon, koska nyt oon yhtäkkiä taas saanut jonkin ihme innon puuskan ja lähdin viimein toteuttamaan tätä kovalla puhdilla :D

Halusin ennen kaikkea paikan, minne saan kirjoitettua asioita muistiin. Koulu, ystävät ja harrastukset sekä niiden tuomat haasteet ja yllätykset ovat nyt kaikki sellaisia asioita, jotka tuovat mukanaan paljon ajateltavaa. Tämä viimeinen lukiovuosi tuntuu nyt rasittavuudessaan ja hektisyydessään kaikkiaan siltä, etten halua unohtaa siitä hetkeäkään! Toivottavasti siis pääsette mukaan ja löydätte täältä jotain ajateltavan aihetta tai vaihtoehtoisesti rentoutumisen mahdollisuutta. Toivon, että onnistun tavoitteessani ylittää itseni tässä vaativassa tehtävässä :)

Pian kuullaan!