Näytetään tekstit, joissa on tunniste Elokuvat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Elokuvat. Näytä kaikki tekstit

perjantai 8. heinäkuuta 2016

Elokuvan voima

Kävimme viime viikolla katsomassa elokuvan Liisan seikkailut peilimaailmassa ja täytyy sanoa, että se oli vaikuttava. Olen varmaan joskus kertonut siitä kummallisuudesta itsessäni, etten ikinä osaa itkeä elokuvissa. Viime tiistaina oli kuitenkin toisin, eikä minun tarvinnut houkutella kyyneleitä tuleviksi, vaan kerrankin jokin minussa antoi itkulle periksi. Elokuva vaikutti minuun monilta osin niin syvästi, että olen jäänyt pohtimaan sen käsittelemiä teemoja tähän päivään asti. Tässä kohtaa täytyy varoittaa, että tekstini saattaa tästä eteenpäin sisältää joitakin juonipaljastuksia, joten jos olet suunnitellut meneväsi katsomaan kyseistä elokuvaa (mitä todellakin lämpimästi suosittelen!) niin tämän lukeminen loppuun on omalla vastuullasi.

Tarinanahan Liisa ihmemaassa kertoo ennen kaikkea itsenäistymisestä, omaksi erilliseksi persoonaksi kasvamisesta ja itsensä kohtaamisesta sellaisena kuin oikeasti ja aidosti on. Liisa on itsenäisen ja voimakkaan naisen malliesimerkki, minkä vuoksi hahmoa onkin pidetty pienille tytöille hyvänä roolimallina. Liisan rohkeus uhmata itseään suurempia ja vahvempia auttaakseen heikommassa asemassa olevia ja pelastaakseen toisten minuuden on aivan uskomaton. Elokuvaa katsellessani mietin toistuvasti, miten paljon hyvää Liisa voisi tässä maailmassa tehdä. Ja mikä parasta: hänen kaltaisiaan ihmisiä todellakin on! Tunnen lähipiirissänikin monta liisamaista persoonaa, jotka omalla positiivisuudellaan ja periksiantamattomuudellaan voivat jakaa ympärilleen käsittämättömän paljon hyvää. Liisasta tulisi varmasti erinomainen psykologi, sillä hän ei pelkäisi epäonnistumisia tai toisten kokemia vaikeuksia, vaan uskaltaisi lähestyä jokaista ihmistä avoimesti ja ennakkoluulottomasti sekä tarjota epätoivoisimmassakin tilanteessa apuansa. Liikutuin elokuvassa tajutessani, miten kipeästi ja kovasti toivoisin olevani enemmän Liisan kaltainen itsekin. Mietin, miten paljon vaatii itsetuntemusta, että voi väsymättä valaa ympärilleen uskoa ja luottamusta maailmaan. Tietenkään en oikeasti usko kenenkään voivan olla täydellinen kopio elokuvan roolihahmosta. Jotakin niin kouriintuntuvaa elokuvan Liisassa kuitenkin oli, että toivoisin pystyväni omaksumaan häneltä edes pienen palasen siitä oikeudentunnosta, valoisuudesta ja päättäväisyydestä, mikä hänestä paistaa.


Elokuvassa ehkä voimakkaimmin minut tavoittanut teema liittyi hyvyyden ja pahuuden väliseen tasapainoon. Yksi keskeisimmistä juonikuluista tarkasteli valkean kuningattaren ja herttakuningattaren välirikkoa ja sen alkujuuria. Oli hienoa, miten niin sanotussa lasten sadussa (ikäraja on 12-vuotta, joten kyllä tämä elokuva mielestäni sopii paremmin nuorille ja aikuisille kuin ihan perheen pienimmille) pahuus-teemaa ei käsitelty perinteisellä tavalla, vaan paljon realistisemmin ja inhimillisemmin. Herttakuningattaren pahuutta huokuva olemus sai elokuvassa selityksen, jonka kautta ei enää ollut epäilystäkään siitä, etteikö  kuningattaren käytös olisi voinut olla toisenlaisella taustalla aivan erilainen. Oivallus, jonka tein elokuvan aikana oli se, ettei paha ole koskaan puhtaasti paha eikä hyvä puhtaasti hyvä. Ja mikä tärkeintä, pahuudelle tai pahuutta ilmentävälle käytökselle on aina syy ja selitys. 

Elokuvassa herttakuningattaren kokema vääryys lapsuudessa valkoisen kuningattaren taholta oli tarpeeksi aiheuttaakseen sen, että tämä koki ikään kuin oikeudekseen vaatia kaikkien häntä vähänkin uhmaavien henkilöiden päät vadille. Mielenkiintoista ja pysäyttävää oli se, miten vähäpätöisestä asiasta herttakuningattaren käytös ulkopuolisen näkökulmasta oli saanut alkunsa sekä miten pienenpienestä asiasta, yhdestä ainoasta anteeksipyynnöstä, oli lopulta kiinni se, jatkoiko kuningatar julmuuttaan vai ei. Herttakuningatar ei ollut koko elämänsä aikana toivonut mitään muuta kuin että valkoinen kuningatar olisi myöntänyt tehneensä aikanaan väärin ja pyytänyt tekoaan anteeksi. Tämä yhtälö tuntuu tietenkin aivan käsittämättömältä. Herääkin kysymys, kuinka yhdessä ihmissuhteessa kokemansa vääryyden pohjalta voi oikeuttaa itselleen täysin järjettömän ja julman käytöksen viattomia ihmisiä kohtaan. Mutta lopultahan se menee juuri näin ja kohtaamme vastaavanlaista toimintaa jokapäiväisessä elämässämme. Sisällä kaihertava ja polttava vääryyden kokemus kääntyy herkästi muita vastaan löytämättä parempaa tietä ulos. Ja muutenkin, kuka lopulta määrittelee, mikä on oikein ja mikä ei? Voimme sanella lain puitteissa, että päiden katkominen on väärin ja siitä kuuluu saada rangaistus. Itse päiden katkoja saattaa kuitenkin sisimmässään tuntea, ettei mikään teko ikinä riitä paikkaamaan sitä vääryyttä, mitä hän on joskus itse joutunut kokemaan.


Pöyristyttävää, mutta samalla täysin loogista oli se, ettei valkoinen kuningatar halunnut myöntää virhettään pitääkseen kiinni hänelle puetusta viattomuuden kaavusta. Sillä kuka meistä nyt haluaisi myöntää tehneensä pahaa kun kaikki uskovat meistä vain hyvää? Tosiasia on kuitenkin se, ja tämän ymmärsin varsin selvästi ynnätessäni elokuvan tapahtumia havaintoihini omassa elämässäni, ettei kukaan voi välttyä tekemästä joskus pahaa. Tärkeää on tietenkin se, voiko tuota "pahuutta" tai ehkä oikeammin väärin tekemistä hyväksyä itsessään. Jos nimittäin voi nähdä ja hyväksyä omat heikkoutensa ja särönsä, on myös helpompaa pyytää anteeksi ja pyrkiä korjaamaan tekemänsä vääryys. Jos ihminen kieltää itseltään epäonnistumisen, on hänen vaikea sallia myöskään muille ihmisille vajaavaisuuksia tai antaa niitä heille anteeksi. Elokuvassa Liisa uskalsi kohdata itsessään ne asiat, joissa hän oli toiminut kyseenalaisesti. Hän oli riittävän rohkea tuntemaan, että oli tehnyt väärin ja kantoi siten vastuun teoistaan. Liisalle ei ollut vaikeaa pyytää anteeksi, mutta hän ei myöskään jäänyt vellomaan omaan toimintaansa, vaan otti siitä kerralla opikseen. Juuri tämä kertoo mielestäni sellaisesta kypsyydestä, mikä on erittäin keskeistä, mutta mitä kaikki ihmiset eivät ehkä koskaan täysin saavuta. On pelottavaa myöntää tehneensä väärin, mikäli tulkitsee sen saastuttavan heti koko minuuden ja itsestä luodun kuvan hyvänä ihmisenä.


Elokuvan jälkeen olin aikamoisessa ajatus- ja tunnevyöryssä. Puhuimme Nikon kanssa meitä mietityttäneistä kohdista ja kerroin, mitkä kohtaukset olivat liikuttaneet minua sekä siitä, mitä niistä ajattelin. Jatkoimme keskustelua vielä seuraavinakin päivinä, kun osasimme molemmat eritellä ajatuksiamme vähän paremmin. Kauhistelin sitä, miten paljon muistutan omassa lapsellisuudessani ja älyttömissä raivareissani herttakuningatarta. Se teki minut surulliseksi. Onneksi Niko lohdutti, etten hänen mielestään muistuta herttakuningatarta lainkaan, vaikka olenkin välillä vaikea. Ehkä tässä tulee esille juuri se, miten minun pitäisi itse oppia hyväksymään, etten aina onnistu tai toimi kaikkien kirjoittamien sääntöjen mukaisesti. Ehkä voisin tässä suhteessa kasvattaa hiukan itsetuntemustani ja saada siten vähän enemmän rohkeutta ja varmuutta. Ehkä siten voisin jonain päivänä olla pikkuisen liisamaisempi.
  
Tähän loppuun haluan vielä kertoa yhden erikoisen asian. Kun olin pieni ja katsoin sitä Disneyn piirrettyä Liisa ihmemaassa -elokuvaa, en voinut sietää sitä. Ahdistuin kaikista niistä kummallisuuksista, joita pieni Liisa-tyttö kohtasi ihmemaassa. En ymmärtänyt alkuunkaan, mikä elokuvan perimmäinen ajatus oli. Nyt voisin melkeinpä sanoa, että elokuvan Liisa on idolini. Joku, jonka kaltainen haluaisin olla ja jonka toiminnasta yritän ottaa mallia. Tavoitan Liisan tarinassa niin paljon, että pidän sitä tällä hetkellä kenties parhaana satuna. Ehkä tämä muutos suhtautumisessani kertoo jotain sadun luonteesta. Liisa ihmemaassa ei todellakaan ole vain lasten satu. Se on tarkoitettu myös ja mielestäni yhä kasvavassa määrin aikuisille.

Mitä mieltä te olette Liisasta? Entä mitä ajattelette siitä, ettei hyvyys ja pahuus ole toisistaan irrallisia? Ja jos olette käyneet katsomassa Liisan seikkailut peilimaailmassa, niin mitä ajatuksia se teissä herätti?


sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Viikon verran voitolla

Tähän viikkoon mahtui koko tunteiden kirjo.

Maanantai alkoi masentavasti: en päässyt sisään yliopistoon. Vaikka tiesin jo etukäteen, että näin asia on, tuntui todellisuus silti karvaalta. Olisin halunnut odottaa kotiin tulevaa kirjettä, jossa oli mukana kaikki tiedot kokeessa suoriutumisestani jne, mutta rakas äitini olikin päättänyt tsekata pääsyni jo aamuvarhain tietokoneelta. Sain sitten sopivan romahduksen kun yhden päivän kesäduuniin lähtöön oli aikaa vajaa puoli tuntia. Keräsin itseni parhaani mukaan ja lähdin "lastenvahdiksi" erään musiikkivideon kuvauksiin. Täytyy myöntää, että parempaa tapaa viettää jo lähtökohtaisesti huonoa päivää kuin sadan alakouluikäisen lapsen seurassa, tuskin on. Kotiin tultuani olin surkea ja kuoleman väsynyt koko päivän pihalla puuhastelun jälkeen. Silti päätimme äitini kanssa lähteä extemporé elokuviin. Kävimme katsomassa Sofia Coppolan uusimman The Bling Ring.

Tiistaini kului vielä sulatellessa kaikkea. On ollut hirveän ahdistavaa tajuta, että joudun nyt vastaamaan omasta elämästäni ihan eri tavalla kuin jos olisin päässyt kouluun. Tunnen valtavaa tuskaa ja ahdistusta työnhakemisesta: pelkään etten saa töitä mistään. Lisäksi tuntuu, että nyt pitäisi sitten käyttää kaikki tämä aika hyväksi ja alkaa vaikka heti lukea seuraavan kevään pääsykokeeseen, jotten enää jäisi unelmieni opiskelupaikkaa vaille. Toisaalta tunnen itseni uupuneeksi, enkä usko jaksavani paahtaa koko vuotta tilastomatematiikan parissa. Onneksi minulla oli tiistaina laulutunti sekä bändireenit. Sainpahan edes jotain muuta ajateltavaa!

Keskiviikko avautui ehkä aavistuksen valoisampana, sillä olin sopinut meneväni Juulialle laittamaan ruokaa ja hengailemaan/valmistautumaan Tampereen yöhön. Oli aivan ihanaa nähdä pitkästä aikaa, jutella kaikessa rauhassa, syödä namiruokaa ja juoda viiniä :) Päätimme sitten suunnata keskustaan, mutta iltamme oli oman mittarini mukaan hiukan kaoottinen. Yllätykseksemme oli nimittäin niin, että Tammerfestistä huolimatta baarit eivät vetäneet ihan niin paljon porukkaa kuin odotimme. Kävimme Rumassa, jonne maksoi vain kolme euroa sisään, mutta se oli live-esiintyjää ja muutamaa keski-ikäistä pariskuntaa huolimatta tyhjä. Päätimme kuitenkin ostaa yhdet juomat (mojitot), jotka maistuivat niin pahalle, ettemme saaneet niitä nieltyä! Jäi kyllä harmittamaan. Rumasta jatkoimme pian matkaa muualle ja hetken tarvottuamme päädyimme Passioniin istuskelemaan. Pian Juulian poikaystäväkin saapui paikalle ja kävimme vielä pyörähtämässä Klubilla. Siellä olikin jo enemmän ihmisiä ja parempi meno, mutta silmä alkoi painaa sen verran, että jätimme tällä kertaa tanssahtelut vähemmälle.





Torstaina podin ymmärrettävistä syistä aika pahaa darraa. Minulle on todella ominaista, että pelkkä ulkona myöhään koikkelehtiminen ja tavoitteellinen hauskanpito aiheuttaa seuraavana aamuna tunnontuskia. Tunnen kai syyllisyyttä siitä, että olen yrittänyt pitää hauskaa, olen kuluttanut rahaa, olen syönyt ja juonut enemmän kuin normaalisti jne. Tällä kertaa mukana oli myös sitä ihan aitoakin krapulaa, sillä illan aikana tuli kumottua yksi jos toinenkin lasillinen. Illalla raahauduin äidin kanssa body balanceen ja se tekikin hyvää riutuneelle mielelleni.

Perjantaina sain mukavan herätyksen kun minua odotti keittiössä ihana valmiiksi katettu aamupala. Omalla paikallani oli myös kortti sekä kaksi korua, toinen äidiltä ja toinen isältä. Vietimme nimipäivääni aamiaisen merkeissä, sillä vanhempani lähtivät heti aamupäivällä ystäväpariskuntansa luoke Turkuun. Olin siis yksin kotona koko perjantain ja "juhlapäivästä" huolimatta oloni oli todella kurja koko päivän. Yritin piristää itseäni erilaisilla toimilla, tai ainakin saada ajatukset pois ikävistä asioista. Siivosin, lauloin ja soitin, luin hygieniapassitestiin, tiskasin ja pesin pyykkiä, kävin kävelyllä sateisesta säästä huolimatta sekä katsoin illalla Marilyn Monroe -elokuvan Kesäleski.

Eilen olin kai uupunut edellisen päivän puuhastelusta enkä jaksanut miettiä mitään järkevää tekemistä. Aamupalan jälkeen antauduinkin mieliteolleni, askartelulle. Olin sopinut näkeväni ystävääni Roosaa iltapäivällä ja päätin tekaista hänelle pienen onnittelukortin psykologian opiskelupaikan kunniaksi. Tällainen oli lopputulos:



Kortin väsääminen oli aika nopea homma ja minulla oli edelleen sen verran tarmoa jäljellä, että hurautin autolla Tiimariin ostamaan hieman lisää tarpeita. Olen etsiskellyt nyt kesällä kaupoista sellaista hippimäistä kukkaseppelehiuspantaa (huh, mikä sanahirviö!), mutta sellaista ei ole löytynyt mistään vaikka muotilehdet ovat mielestäni ihan pullollaan kuvia näistä muodin helmistä. Ei siis auttanut muu, kuin koittaa itse askarrella jonkinlainen edes etäisesti visiotani vastaava pantakyhelmä. Homma kävi yllättäen kädenkäänteessä ja olen vieläpä tyytyväinen lopputulokseen!


Neljältä näin siis Roosaa ja istuskelimme pari tuntia kahvilla vaihtamassa kuulumisia. Kotiin päästyäni vaihdoin vaatetusta ja laittauduin ja kahdeksan maissa lähdin takaisin kaupunkiin Tuulia tapaamaan. Menimme Café Europaan istumaan ja nauttimaan toistemme seurasta. Tunnit kuluivat äkkiä ja kohta saimme seuraamme myös Juulian ja sen jälkeen pian Roosan. Tällä poppoolla lähdimme YO-talolle hiukan juhlimaan. Ilta oli onnistunut, musiikki oli todella hyvää ja seura mitä parhain. Viihdyimmekin ulkona pikkutunneille asti, kotona olin vasta neljän aikaan. Irrottelu taisi olla ihan paikallaan, vaikka fiilikseni eivät olleet rankan viikon jäljiltä ehkä parhaat. Rakkaiden ystävien seura oli kuitenkin korvaamaton pelastus taas kerran. En ymmärrä, miten ja mistä hyvästä olen elämääni näin mahtavia ihmisiä saanut!

Viikkoni ei ole ollut täydellinen, ei edes lähellä sitä. Se on ollut pitkälti ahdistuksen ja murheen täyttämä. Nyt se on kuitenkin selätetty ja voin sanoa, että elämän pienet hyvät hetket ja ihanien ihmisten seura ovat pelastaneet paljon. Ja sitähän kai elämä onkin: paljon hankalaa, vielä enemmän kurjaa, mutta siellä jossain välissä ja suojassa kaikelta, rippunen onnea siitä että vielä on joku josta välittää.

P.S. Klikkailkaas itsenne tuonne lukijasivuun jos juttuni ovat napanneet. Ja jos eivät ole, niin palautetta saa antaa! :)

torstai 21. maaliskuuta 2013

Vapaapäivä

Hei taas!

Tänään aion viettää jonkinlaista vapaapäivää. Nyt aamulla olen vähän järjestellyt paikkoja siivoojaa varten ja ennen puoltapäivää olisi tarkoitus lähteä evakkoon. Ajattelin käydä ainakin Sokoksen 3+1 -päivillä ja ehkä kirpparilla jos jaksan. Hiukan painaa päälle tuo psykologian pääsykoe, mutta ehkä nyt kuitenkin annan itselleni tämän yhden päivän aikaa vain olla ja nauttia siitä, että koulu on lopultakin ohi.



Eilen olimme tosiaan juhlimassa äitiäni ravintola Tiiliholvissa. Saimmekin oikein spesiaalipalvelua, sillä keskiviikkoilta ei taida olla se ihan kaikista suosituin fine dining -ajankohta. Keittiömestari antoi meille hyvin yksityiskohtaiset selostukset jokaisesta annoksesta, sekä antoi paljon hyvin yleistärkeää tietoa siitä, mistä linssit ovat peräisin ja siitä, kuinka vesipullosta voi tehdä koriste-esineen ikkunalaudalle.





Ruokahalun herättäjänä meille tarjoiltiin ruohosipulilla höystettyä madelientä. Kuulostaa pelottavalta, tiedän, mutta se oli aivan mielettömän hyvää!









Ravintolassa oli totta kai ihan hirveän hämyistä, joten valokuvista ei tullut kovin hyviä. Tässä kuitenkin näkyy edes jonkin verran asuani. Päälläni oli siis Vilan punainen pitsipaita sekä Seppälän kiireessä ja paniikissa sovitettu tekonahkahame. Jalassa oli muuten tyttömäistä asua tasapainottamassa rakkaat niittinilkkurini. Koruja ei tietenkään näy taaskaan yhtään, mutta sanottakoon, että niitä oli ranteessa sekä korvissa :)



Alkupalaksi valitsin maa-artisokkakeiton kanikroketin kanssa. Keitto oli suussasulavaa, mutta kanin ystävää minusta ei tullut. Liha oli makuuni hiukan kuivaa, eikä edes maistunut paljon miltään. Lisäksi sisälläni piilevä kasvissyöjä sai piikin sydämeensä kun suuhun meni kania, joka sattuu olemaan yksi lempieläimistäni.


Pääruuaksi söin kuhaa paprikan ja kikherneiden kera. Ei voi muuta sanoa kuin että herkullista oli ja kaikki tuli luonnollisesti syötyä.

Jälkkäriä emme enää jaksaneet, vaan suuntasimme askeleemme taksitolpalle ja rojahdimme väsyneinä ja kylläisinä sohvalle.


Illalla menen Juulialle katsomaan Herkuleksen. Kyllä, siis sen piirretyn. Joskus aikaa sitten tuli Juulian kanssa puheeksi vanhat piirretyt ja selvisi, etten ole koskaan nähnyt Herkulesta. Sovimme sitten siltä seisomalta, että katsomme sen vielä joskus yhdessä. Ja nyt on viimein koittanut se kauan odotettu päivä, kun pääsen sivistämään itseäni ja täyttämään tuon ammottavan aukon lapsuudestani ja vielä maailman parhaassa seurassa! :)

Nyt jatkuu päivä auringonpaisteessa. Nauttikaahan olostanne tänään!

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Viikon varrelta

Tänään olin tunteellinen. Heti aamulla herkistyin kuunnellessani bussissa Sigur Rós:n kappaletta. Olin matkalla koululle viimeistelemään elokuvatyön projektiani. Sain viimein valmiiksi henkilökuvan omasta isästäni ja liikutuin katsoessani valmiin tuotoksen lävitse. Illalla katsoimme elokuvan myös kotona yhdessä viinilasillisen äärellä. Oli ihanaa saada vaivalla tehty työ päätökseen.

Viikonloppuna olin tosiaan Helsingissä käymässä. Kävin parissa näyttelyssä, join parasta kahvia pitkään aikaan, söin valtavan annoksen sushia, katsoin yhden Bondin, näin Tuulia sekä kävin tapaamassa uutta ihmeellistä enkeliä. Vauva oli kertakaikkiaan lumoava näky. Häntä ei voinut kuin tuijottaa. "Harmi vaan", että minut revittiin hyvin nopeasti isompien tyttöjen sekä veljenpoikani Arielin leikkeihin. Oli virkistävää ottaa kontaktia minulle tärkeisiin sukulaisiin. Toivon, että uuden vauvan myötä myös me muut näemme enemmän.



Stockmannin edustalla oli lauantaina alkuillasta lasipullojen soittaja. Koko juttu oli ihan taianomaista ja jotenkin täydellisen käsittämätöntä. Miehellä oli mieletön määrä pulloja, jotka oli jokainen hyvin tarkasti viritetty vastaamaan aivan oikeaa nuottia. Lisäksi mies soitti vielä älyttömän taitavasti ja häntä oli melkein pakko jäädä kuuntelemaan hyytävästä säästä huolimatta.


Jos jotakuta kiinnostaa Helsingissä hyvä ruoka sekä kahvi, suosittelen lämmöllä Forumin Kaarna -ravintolaa. Miljöö on siisti ja lempeä, ruoka ihan mielettömän hyvää ja cappuchino suorastaan taivaallista <3



Tuntuu, että tällä hetkellä on koko ajan todella paljon menossa. Pitäisi valmistautua kirjoituksiin,  jotka alkavat todella maanantaina äidinkielen esseekokeella. Toisaalta tekemistä olisi myös itse ylioppilasjuhlien osalta ja aina tuntuu riittävän niitä ystäviä, joille on liiennyt aivan liian vähän aikaa jo kauan. Olen lähes jatkuvasti menossa, mikä ehkä vähitellen alkaa rassata minua enemmänkin. Vaikka suuri osa tekemisistä on mukavaa, tuntuu kiire ja stressi silti vähän liian raskaalta. Ja jos nyt ihan totta puhutaan, on juuri nyt ihan omassa päässäkin tarpeeksi taisteltavaa ja miettimistä, niin että energiaa kuluu jo ihan pelkkään olemiseenkin.

Mikä kuitenkin on ihanaa, on se, että viikonloppuni on täynnä iloista tekemistä. Huomenna vietän Ellan parikymppisiä ja olen jo nyt aivan innoissani! Sunnuntaina vuorossa on Samuli Putron konsertti, niin että esseekokeeseen valmistautuminen sujuu mukavasti Tampere-talon penkkiä kuluttaen.

Tällä viikolla on Tampere film-festivaalit, ja olimmekin eilen perheen kesken katsomassa Chaplinin Sirkus -elokuvaa. Se on suosikkini jo lapsuusajalta ja eilinen elävän musiikin säestyksellä suurelta valkokankaalta nähty versio oli todellinen elämys. Lapsena olin kova sirkustelija, jos niin voi sanoa. Olin itsekin jonkun aikaa sirkuksessa ja unelmiini kuului päästä isona ihan oikeaksi sirkustähdeksi. Teimme muutaman ystäväni kanssa useita akrobatiaesityksiä ja noista ajoista on jäänyt minulle erittäin lämpimiä muistoja. Ehkä juuri tämän sirkusinnostukseni vuoksi myös tämä Chaplinin elokuva kolahti minuun jo tuolloin. Chaplinin komiikka on kyllä vertaansa vailla. Nauran itseni kuoliaaksi joka ainoa kerta kun katson hänen elokuviansa. Eilisessä Sirkuksessa hauskuutta loivat paitsi kulkurin aina yhtä huvittava olemus ja kommellukset, myös henkilöhahmojen statuksista ja käyttäytymisestä syntyvät ristiriidat. Hauskin kohtaus oli ehkä se, missä kulkuri tasapainottelee nuoralla kolmen apinan kanssa. Se, mikä elokuvassa minua on kuitenkin eniten vuosien varrella koskettanut, on tietysti kulkurin ja sirkusprinsessan rakkaustarina.







Huomasin eilen katsovani elokuvaa nyt hieman eri näkökulmasta kuin ennen. Muistin, että päähenkilöiden välinen suhde olisi ollut paljon dramaattisempi ja että koko elokuva olisi loppunut paljon surullisemmissa tunnelmissa. Eilen kuitenkin tuntui, ettei tarinassa oikeastaan ollut niinkään kysymys syvästä rakkaustarinasta, vaan ennemminkin siitä, miten erilaisista taustoistaan huolimatta ihmisissä on aina jotain hyvin samanlaista. Lisäksi kulkurin tyttöä kohtaan tuntema syvä huoli ja välittäminen olivat osoitus siitä, miten huonoimmistakin oloista tulevalla voi olla vaikka kuinka paljon annettavaa toisille.

Tässä olivat kuulumiseni tällä kertaa, nyt lähden nukkumaan ja huomenaamulla kohti valokuvauskurssia. Ihaninta viikonloppua kultaiset!

perjantai 1. maaliskuuta 2013

Jäätelöä ja muuta mukavaa

Vietin eilen aamupäivän veljentyttöni seurassa. Kävin hakemassa hänet kotoa ennen kahtatoista ja suuntasimme siitä elokuviin. Ennen leffan alkua söimme aivan taivaalliset jäätelöannokset pingviini jäätelöbaarissa. Valitsimme minttusuklaapingviini -annokset, joissa oli suklaakastiketta, minttu- sekä suklaajäätelöä, kermavaahtoa tai pehmistä, suklaahippuja sekä pätkispaloja. 

  

                                                               

Mahat täysinä menimme katsomaan elokuvan Räyhä Ralf. Se oli muuten tosi hyvä, vaikka aluksi ajattelin etten voisi siitä kiinnostua. Elokuva kertoi pelikoneen hahmosta, joka oli juuttunut pahiksen rooliin. Hän asui kaatopaikalla eikä hänellä ollut yhtään ystävää. Hän tunsi itsensä yksinäiseksi ja surulliseksi, ja päätti muuttaa elämänsä suuntaa hankkiutumalla pelin muiden hahmojen suosioon vaikka väkisin. Disneyn leffa onnistui taas kerran mielestäni loistavasti herättämään vanhemmassakin katsojassa ajatuksia. Kuten yleensä lastenelokuvissa, myös tässä oli teemana hyvän ja pahan välinen taisto, mutta löysin tarinasta myös melko syvällisiä viittauksia ihmisen persoonallisuuden kehittymiseen. Erityisen puhuttelevaa oli mielestäni elokuvassa punaisena lankanakin kulkeva minuuden etsiminen ja oman itsensä hyväksyminen.
Lastenelokuvissa ehkä ihaninta on sellainen vapaus ja huumori. On ihanaa katsoa välillä sellaista elokuvaa, joka ei pyrikään kuvaamaan maailmaa täysin realistisesti, vaan kuljettaa vaikeissakin kohdissa mukana huumoria ja taianomaisuutta. Minulle jäi Räyhä Ralfista hyvä mieli ja toivon, että veljentyttönikin nautti yhteisestä hetkestämme. Ainakin elokuvasta riitti juteltavaa lähes koko paluumatkan ajan.





Tänään lähden ihan juuri kohta kirjastolle päin. Iltapäivällä näen Emmaa ja sen jälkeen luku-urakan olisi tarkoitus jatkua. Illalla lähdemme kohti Helsinkiä, missä vietän koko viikonlopun. On todella jännittävää ja hauskaa päästä tapaamaan uutta tulokasta. Uuden elämän syntyminen saa minut aina hirmu aurinkoiselle tuulelle :)

Hyvää viikonloppua!


lauantai 3. marraskuuta 2012

Paljon kaikkea ja aina niin vähän

Iltaa!

Tänään on ollut sen verran touhukas päivä, ettei kyllä uskoisi että vasta alkuviikosta pohdin, pääsenkö enää ikinä ylös sängystä.

Aamupalan jälkeen starttasin moottorin äidin autosta ja lähdin valokuvaustunnille. Kävimme tänään läpi rästitehtäviä sekä muutama viikko sitten toisistamme ottamia henkilökuvia. Tuntui tosi oudolta nähdä oma muotokuva valkokankaalla ja jos nyt ihan rehellinen saan olla, niin en ollut kyllä järin otettu kaikista monista kymmenistä otoksista valikoituneeseen yksilöön. Näytin kuvassa mielestäni todella oudolta, en yhtään omalta itseltäni. Hiuksetkin olivat niin huonosti, ne hapsottivat tyhmästi ja näyttivät harvoilta kuin harakan pesä... No joo, muut kurssilaiset ja opettaja olivat kanssani eri mieltä ja teknisesti kuva oli tietenkin oikein onnistunut. Kai olin vain odottanut että jostain syystä tänään valkokankaalle ponnahtaisikin joku supermodel ja petyinkin nähdessäni siellä sen saman vanhan pärstän :D


Tällaisessa asussa viihdyin tänään. Oli mukavaa pukeutua pitkästä aikaa sukkahousuihin ja sortseihin. Mulla oli ihanan rento olo koko päivän!



Tänään olen myös ehtinyt ihailla pari viikkoa sitten kultasepältä noutamaani perintösormusta, joka oli pienennettävänä. Olen täysin rakastunut tähän koruun, se on mielestäni superkaunis ja sillä on tottakai myös paljon tunnearvoa.


Iltapäivällä luin loppuun äikän kirjallisuushistorian alueen toiseen kertaan. Maanantaina mua odottaa siis tuo kyseinen koe, sillä se jäi viime viikolla sairasteluni takia väliin. Jännittää kyllä, että olenko nyt varmasti sisäistänyt riittävästi alueesta ja ennen kaikkea stressaannun siitä tiedosta, ettei minulla ole kaikkia koealueeseen kuuluvia muistiinpanoja. Mutta ehkä en kuole, vaikkei tästä kokeesta kymppiä tulisikaan. Päinvastoin, mielestäni on ollut aidosti kiinnostavaa opiskella kirjallisuuden historiaa sekä koulussa että nyt itsekseen kotona. Olenkin alkanut miettiä, voisiko äidinkieli olla mahdollisuus muiden joukossa miettiessäni jatko-opintojani. En usko, että päädyn oikeasti äikkää opiskelemaan, mutta olen aina pitänyt kirjoittamisesta ja olen kiinnostunut kaikesta syvällisempää ajattelua ja pohdintaa vaativasta. Kulttuuri on toki lähes kaikissa muodoissaan sydäntäni lähellä, olen saanut kai sellaisen aivopesun pienestä pitäen.

Illalla mummini tuli meille päivälliselle. Syömisen ja juomisen lomassa katselimme vanhoja valokuvia tarkoituksena kartoittaa valokuvakokoelmaa mummini lähestyviin 80-vuotisjuhliin. Rakastan yli kaiken valokuvien katselua ja huomaan olevani enenevässä määrin kiinnostunut myös huomattavasti vanhemmista kuvista, ajalta josta en tiedä mitään mutta josta haluaisin oppia tietämään paljon. Äiti oli myös laittanut ihanaa omenatorttua, millä pääsimme herkuttelemaan illan pimetessä. Ruuan jälkeen pelasimme vielä muutaman erän korttia ennen kuin mummini lähti kotia kohti.

Äsken sitten katsoimme loppuun kesken jääneen elokuvan Jumalista ja ihmisistä. Täytyy sanoa, että vähän hämmentynyt fiilis jäi. Leffa oli melko hidastempoinen, mutta ei yhtään tylsä. Se oli rakennettu mielestäni oivaltavasti käyttäen hyväksi niin visuaalisia keinoja kuin musiikkiakin. Leffa kuvaa onnistuneesti ristiriitaa uskon ja oikeuden välillä ja herättää katsojassa ajatuksia. Elokuva perustuu tositapahtumiin, mikä tekee siitä entistä vaikuttavamman. Suosittelen iltaan, jolloin kaipaa rauhallisen seesteistä ja visuaalisesti tasapainoista tunnelmaa, mutta on valmis kuitenkin keskittymään katsomiseen jonkin verran. Tämä leffa pitää ehkä nähdä toistamiseenkin, luulen nimittäin saavani siitä vielä enemmän irti vähän pirteämpänä.

Kaikenlaista on siis tänäänkin tullut tehtyä. Olisin halunnut ehkä vielä istua tunnelmoimassa takkatulen ääressä tai käydä tunnelmallisella kävelyllä vaikkapa hautausmaalla, mutta kaikkea ei voi saada... Huomenna tiedossa on ihan tavallinen sunnuntai ja ankean maanantain valmistelu, toivottavasti edes jotain hauskaa ilmaantuu eteeni.

Nyt alan olla niin väsyksissä, että taidan kaatua vähitellen sänkyyn. Hyvää pyhäinpäivää ja hyvää yötä!

maanantai 27. elokuuta 2012

Mondag igen!

Heippa!


Eilen oli perhepäivä. Mulla oli kyllä eilisaamusta asti tosi vetämätön olo, ihan kuin olisin ollut jossain toisessa sfäärissä. Yritin aamulla käyttää vähän aikaa lukemiseen ennen muuta ohjelmaa ja se tuntui taas vaikealta. Joka tapauksessa mun isän sisko tuli meille eilen kylään pitkästä aikaa. Täytyy kyllä sanoa, että mun täti on ylivoimaisesti kiltein ihminen jonka tunnen. Hän ottaa aina muut huomioon, on kaikille ystävällinen ja auttavainen. Hän ei koskaan syyllistä ketään, vaikka siihen olisi syytä. Siis vaikka joku tekisi hänelle kuinka pahasti tahansa, hän on silti aina niin kiltti. Mun täti on ehkä myös mun sukulaisista se kaikista rakkain ja tärkein, jos nyt niin voi sanoa. Ja tietenkin heti oman perheen jälkeen. Me ymmärretään toisiamme aika hyvin, vaikka meidän välillä onkin aikamoinen ikäero. Muistan että pienenä tykkäsin hirveästi olla hänen kanssaan ja mulle on ikuisesti jäänyt mieleen sellaisia pieniä merkittäviä hetkiä kun olen oppinut hänen seurassaan jotain uutta. Lisäksi mun isä on aina ollut vähän huono muistelemaan omaa lapsuuttaan/nuoruuttaan ja näin ollen oon päässyt kuulemaan mun tädiltä monista sellaisista asioista, mitä en muuten ehkä ikinä olis saanut kuulla. Ja voin kertoa, että oon ihan aidosti aina kiinnostunut kuulemaan kaikkea sellasta. Musta olis niin kiinnostavaa ja kiehtovaa päästä vaikka päiväksi isän lapsuuden maisemiin.

Eilen sain tädiltäni tuliaisiksi aivan ihanan perinnesormuksen. Tämä kivi on kuulemma rubiini ja tää on kuulunut siis mun isoäidille. En voi sanoin kuvailla, miten otettu olin saatuani tämän! Kaikki perintö on todella todella arvokasta ja uniikkia, enkä ymmärrä millä ihmeen perusteella juuri MINÄ kaikista suvun tytöistä sain kunnian ottaa tämän korun vastaan. Sormusta täytyy vähän pienentää, se on liian suuri mihin tahansa sormeen, mutta onneksi se ei ole mikään suuri probleema kunhan vain saan aikaiseksi.



Pian mun tädin tulon jälkeen meille saapui myös mun mummi eli äidin äiti. Ensin istuttiin ulkona auringossa ja sitten siirryttiin sisälle syömään. Isä oli taas laittanut pöydän koreaksi; meillä oli lohta sienitäytteellä, uusia perunoita, kermaviilikastiketta ja ihanaa pähkinäsalaattia. Jälkkäriksi saatiin äidin taiteilemaa mustikkapiirakkaa. Oman pihan marjoista, totta kai! Ruuan jälkeen siirryttiin olkkariin katsomaan leffa Ruotsalainen avioliitto. En kyllä voi suositella sitä erityisemmin, sillä leffan katsominen oli kyllä välillä aika tuskastuttavaa. No, ainakin tuli katsottua taas yksi ruotsalainen leffa niin että ehkä siitä silti jotain hyvää oppi :)

Tänään onkin ollut tosi ankea maanantai. Menin kasiin kouluun, eikä yhtään maittanut opiskelu. Siis ei sitten yhtään. Ja lisäksi vielä tietenkin satoi. Teki vaan mieli lähteä pian pois ja tehdä jotain ihan muuta. En kyllä sitten toisaalta keksinyt mitä, mutta jotain vaan. Mua alkaa ahdistaa jo ihan hirveästi noi ylppärit. Niihin on enää se neljä viikkoa, ja tuntuu etten jaksaisi millään enää tsempata lukemiseen. Onneksi oon aloittanut jo hyvissä ajoin Juhannuksen jälkeen, muuten olisin kyllä lirissä. Mutta silti, vaikka oon lähes kaikki ruotsin ja enkun kirjat lukenut kannesta kanteen ja kieliopit kerrannut plus kirjoittanut aineita ja tehnyt tenttipaketteja sekä YO-vihkoja, tuntuu etten vieläkään ole tehnyt tarpeeksi. Koulun jälkeen jäin sitten lukemaan koulun kirjastoon ja kahdelta oli vuorossa mun ensimmäiset bändireenit tänä syksynä. Oli ihanaa nähdä kaikkia niitä jotka paikalle kykeni ja kuten aina, näiden ihmisten seura paransi mun mielialaa huimasti!

Tänään mulla oli päällä tällaista:

Bleiseri/H&M, valkoinen paita/Gina Tricot, musta pitkä toppi/Vila, Farkut/Only, valkea sulkariipus/KappAhl

Pahoittelen tosi epätarkkaa kuvaa, se on isän ottama (seli seli). Ja toi koru näkyy tosi heikosti, mutta ehkä laitan siitä myöhemmin tarkempaa kuvaa, se kun on yks mun suosikkikoruista tällä hetkellä.


Hirveetä, miten paljon todella olis asioita tehtävänä. Tuntuu vaan että kun tuun koulusta kotiin, niin haluan tehdä jotain ihan muuta kuin sitä mitä pitäis. Esimerkiksi vaikka mulla oli jo kohta viikko sitten ensimmäinen laulutunti, niin en ole VIELÄKÄÄN alkanut kunnolla harjoitella. Säälittävää. Aika menee vaan tätä nykyä niin helposti koulutehtäviin, yleiseen lorvimiseen ja... niin.... yleiseen lorvimiseen. En jaksa oikein ryhtyä mihinkään ihmeellisempään. Huomenna nään kuitenkin mun parasta ystävää koulun jälkeen. Tuuli muuttaa tämän viikon lopulla Helsinkiin, joten nyt on edessä se "eron hetki". No, me molemmat tiedetään, ettei ero ole lopullinen eikä edes pitkä. Me ollaan sovittu näkevämme mahdollisimman paljon. Itsekin vietän suhteellisen paljon aikaa pääkaupungissa, joten pääsen sinnekin sitten Tuulia moikkaamaan aina silloin tällöin. Kamala ikävä mulle vaan tulee, Tuuli on mulle niin hirveän tärkeä ihminen... Ja aina sitä tällaisissa muutostilanteissa alkaa miettiä ja pelätä, että entä jos jotain sitten tapahtuukin ja yhteys kuihtuu. Mutta minä en anna niin käydä meille, en varmasti! Onko jollakulla omia kokemuksia hyvän ystävän muuttamisesta toiselle paikkakunnalle? 

Nyt jatkan matkaani saunaan näiden hemmottelutuotteiden kanssa:




Tämän paremmin tuskin siis voisi surkea maanantaipäivä päättyä!


P.S. Tässä vielä toinen tuliainen, jonka tätini kiikutti mulle eilen. Sen on tarkoitus tuottaa mulle onnea koulua ja kirjoituksia ja ehkä vähän muutakin ajatellen:


Ehkä vähän eri kategoriaa kuin toi toinen tuliainen :D No, ainakin se onnistuu saamaan mut hyvälle tuulelle.



Rauhallista ja mukavaa alkuviikkoa!