Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sunnuntai. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sunnuntai. Näytä kaikki tekstit

tiistai 30. toukokuuta 2017

Oispa aina sunnuntai

Sunnuntai oli monella tapaa uskomaton päivä. Heräsin pitkän viikonlopun jälkeen mitä aurinkoisimpaan ja lämpimimpään aamuun. Nautiskelin ensimmäistä kertaa elämässäni aamiaista omalla terassilla (jos siis vanhempien kotia tai kesämökkiä ei lasketa, eikä niitä tietenkään lasketa). Oli ihanaa loikoilla sohvalla auringossa, siemailla kahvia selailla rauhassa lehteä. Aurinko porotti tosin siihen malliin, että oli pakko a. hakea hellehattu kaapin perältä, ja b. paeta paahdetta suhteellisen lyhyen ajan kuluttua sisätiloihin, sillä auringonpistoksen alkumerkit alkoivat jo antaa vihiä.

Aamiainen auringossa oli vain alku sille, mitä kaikkea sunnuntai pitikään sisällään. Siinä aamukahvin lomassa pohdiskelimme, että alunperin suunnitellun viikon kolmannen juoksulenkin sijaan tuossa säässä voisi olla miellyttävämpää lähteä pyöräretkelle. Niinpä pakkasimme reput täyteen vettä, pumppasimme pyöriin ilmaa ja lähdimme kruisailemaan kohti Liedon Vanhalinnaa. Niko on jo kauan mainostanut sitä kohteena, jonne täytyy kesän tullen tehdä päiväretki. Ja pakko sanoa, että ei turhaan. Oli ihana kokemus päästä tietyllä tapaa irti kaupungin vilskeestä ja polkea välillä joenvartta pitkin tai keskellä peltoja.







Kiipesimme korkealle kallionkielekkeelle ja siellä maisemia ihaillessani kiinnitin huomiota sisälläni tikittävään kiirekelloon. Minne minulla oli kiire? Olen joskus kirjoittanut tännekin sunnuntaiahdistuksesta. Se on itselleni sellainen peikko, joka hiipii mieleen pahimmillaan jo lauantai-iltana (ihan epäreilua!), ja josta on todella vaikea päästä eroon. Se vaatii tekemään yhtä ja toista ja ajattelemaan kaikkia niitä mahdollisia vastoinkäymisiä, mitä tuleva viikko voi tuoda mukanaan. Niinpä on pakko myöntää, että kaikesta hyvästä huolimatta istui morkkis jatkuvasti enemmän tai vähemmän olkapäälläni.  Olisi niin ihanaa, jos osaisin irrottaa velvollisuuksistani edes sunnuntaisin. Enkä vaan irrottaa, vaan että myös kokisin, että se on ihan oikein ja hyväksyttävää.

Sunnuntai kun voi olla ahdistuksen sijaan täynnä vapautta, lämpöä, naurua ja kiireettömyyttä. Ja sitäpaitsi. Sainhan taas maanantaina huomata, ettei se asioiden etukäteen murehtiminen vaikuta lopulta millään lailla siihen, mitä viikko tuo tullessaan.


sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Sunnuntain positiiviset –eli miten morkkis selätetään






Poden tässä, yllätys yllätys, pahemman luokan sunnuntaimorkkista. Huominen aamu tuntuu kaikkea muuta kuin houkuttelevalta. Motivaatio laukun pakkaamiseen tai vaatteiden valitsemiseen etukäteen on olematon siitäkin huolimatta, että tiedän noiden toimenpiteiden helpottavan huomisaamua huomattavasti. Tammikuun sunnuntait ovat kuluneet melkolailla samalla kaavalla. Aamulla on mukavan raukea ja hidas tunnelma. Mihinkään ei ole kiire eikä mitään ole erityisemmin pakko tehdä. Päivän mittaan tulevan viikon tehtävät kuitenkin hiipivät mieleen, ja viimeistään iltapäivään mennessä ajatukset ovat jo kokonaan seuraavan viikon velvotteissa. Vaikken aina tietoisesti koe jännittäväni maanantaita, huomaan stressaantuneisuuteni siitä, etten valtavasta väsymyksestä huolimatta tahdo koskaan saada unta sunnuntai-iltana. Jännitän kai sitten maanantain aikaista herätystä ja sitä, miten suoriudun raskaasta viikosta.

On hassua, miten mieli hakeutuu helposti negatiivisiin asioihin ja alkuun päästyä suorastaan rypee niissä. Morkkis-sunnuntaille on mielestäni ominaista, että kaikki tuntuu hankalalta, kaikki ärsyttää, mikään ei kiinnosta, eikä mitään saa kunnolla aikaiseksi. Tässäkin päivässä on kuitenkin ollut paljon todella hyvää, ja ahdistelun sijaan yritänkin nyt kääntää ajatukseni ja keskittyä niihin. Tämän sunnuntain positiivisia asioita ovat ainakin nämä:

Ensimmäiset tulppaanit
Perinteiset, joiden nupusta puhkeamista olen tänään seurannut sekä tuliaisiksi saadut (joiden kaltaisia en ole ennen nähnytkään), jotka koristavat ruokapöytää.

Runebergin tortut
Ihan itse tehdyt. Yrityksen ja erehdyksen kautta, mutta lopputuloksesta tuli ihan oikean makuinen! Vielä on jemmassa pari, joista saa nauttia iltapalalla.

Puhdas koti
Se on aina niin. Kun kerran jaksaa ja viitsi järjestää tavarat paikoilleen ja putsailla pölyt ja liat pois nurkista niin samalla mielikin tuntuu puhdistuvan turhasta nuhjuisuudesta.

Muistot ja haaveilu
Jostain syystä tänään ajatukseni ovat harhailleet vähän väliä mukaviin muistoihin. Kävimme kävelyllä harmaassa ja kolkossa säässä, mutta jostain kumman syystä muistelin lenkillä niitä ihania aurinkoisia kevätpäiviä kun olemme kävelleet samoissa maisemissa. Iloitsin siitä, että parin kuukauden päästä on taas valoista ja lämmintä!

Jääkaappi täynnä ruokaa
Ihana ajatus, ettei alkuviikosta tarvitse pohtia ruokaostoksia. Ne on kerrankin onnistuttu hoitamaan hyvin etukäteen ja lähipäivien ruokasuunnitelmat myös tuntuvat innostavilta toteuttaa.

Leffailta
Yksi parhaiksi todetuista tavoista vältellä maanantain ajattelemista sekä lykätä nukkumaanmenoa sunnuntaisin on linnoittautua sohvalle telkkarin ääreen. Päätimme tänään, että nyt illalla katsotaan animaatio. Tänään on tilausta vain kevyelle ja iloiselle sisällölle.


Joten pidemmittä puheitta ja kipinkapin elokuvan ja herkkujen pariin. Mukavaa Runebergin päivän iltaa ja tsemppiä alkavaan viikkoon!


sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Se päivä lauantain ja maanantain välissä

Näin sunnuntaimorkkiksessa, läpi viikon liian lyhyiksi jääneillä yöunilla ja eilisestä ystävien hääjuhlasta toipuessa tekee mieleni kirjoittaa muutama sana niistä itsestään: sunnuntaista.

Sunnuntaissa on oma tunnelmansa. Ikinä ne eivät ole yhtä vapautuneita ja rentoutuneita kuin lauantait, sillä yleensä sitä joutuu aina tavalla tai toisella latautumaan jo pitkin sunnuntaita tulevaan työviikkoon. Toisaalta edes maanantait eivät välttämättä ole niin kamalia päiviä kuin ne viikon viimeisenä päivänä kuvittelee. Jos sunnuntaita pitäisi kuvailla jotenkin muuten kuin tylsällä ja mitäänsanomattomalla viikonpäivän nimellä, se olisi melkein täydellisen makuinen kahvi, puoliksi heränneet silmät, mielen täyttävät haaveet ja paperin ulkopuolelle ulottuva lista tehtäviä asioita. Se olisi aina liian pitkäksi venyviä hetkiä ja vetelehtivää tahtia kohti ruokakauppaa. Se olisi puhtaat lakanat sängyssä ja kiireetön illallinen, jonka valmistaminen aloitettiin liian myöhään. Se olisi lähes tavoitettavissa oleva jokin, mikä sitten kuitenkin pääsee väsyneestä otteesta irti liian aikaisin.

Toisin sanoen. Sunnuntait voisivat olla hyviä päiviä. Ne voisivat olla jopa loistavia päiviä vailla kiirettä ja täynnä makuja ja tuoksuja. Mutta ne eivät ole sitä. Sunnuntait ovat, ainakin oman kokemukseni mukaan, enemmän tai vähemmän maustettu ahdistuksella tekemättömistä asioista ja haluttomuudella ryhtyä mihinkään.

Miksi sitten -ja tätä ihan oikeasti ihmettelen itsessäni- en voisi vain jäädä tyynesti sänkyyn lepäämään ja viettää tämän päivän velvollisuuksien ulottumattomissa? Tai vähän toisin ilmaistuna: miksi en osaa nauttia vielä viimeisestä vapaapäivästä ennen uutta, erilaisia ponnistuksia vaativaa viikkoa? Olenkin yrittänyt kehittää erilaisia keinoja estää sunnuntaiahdistusta syntymästä. Aamulla herätessäni haluan yleensä miettiä joitakin mukavia asioita, joita tämän sunnuntain aikana voisi tehdä. Haluan nauttia aamukahvista ja raukeasta tunnelmasta pitkään, käydä kävelyllä, tehdä aikaa vievää ruokaa, saunoa ja katsoa elokuvaa. Mutta minun ei ole helppoa vähät välittää siitä valitettavasta tosiasiasta, että seuraavana päivänä joudun kohtaamaan kaikki ikävät ja velvollisuudet. Siksi helpotankin usein syyllisyyttäni jakamalla itselleni erilaisia työtehtäviä pitkin sunnuntaita.

Tänä viikonloppuna tein poikkeuksen. Koska olen elänyt viimeajat eilisten häiden bestmanin kanssa samassa taloudessa, kului viikonloppu pitkälti häävalmisteluissa ja itse juhlissa. Onnellisuuden täytteisestä tunnelmasta huolimatta mieleeni hiipi pieni ahdistus opiskelutöistä, jotka minulla ovat kesken. Sain kuitenkin Nikolta ehdottoman kiellon tehdä mitään opiskelujuttuja koko viikonloppuna. Ainut tehtäväni oli viettää häähumuista viikonloppua ja tänään varsin hidastempoista sunnuntaita. Ja nyt kun kirjoitan tätä tekstiä samalla hätyytellen kummittelevia ahdistuksenalkuja mielestäni pohdin, että ehkä tämä onkin sunnuntaiden perimmäinen tarkoitus. Ehkä tekee ihan hyvää vähän uhmata omaa mieltä ja oppia sietämään sitä sunnuntaiden ärsyttävää ominaisuutta olla samaan aikaan ihanan hattaraisia ja inhottavan kiusallisia. Ja sitten kuitenkin nauttia niistä.

Mahdollisimman morkkisvapaata sunnuntai-iltaa!