Näytetään tekstit, joissa on tunniste Perhe. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Perhe. Näytä kaikki tekstit

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Pääsiäinen

Kaikista eniten kevään tulosta minulle kertoo (omien synttäreitteni lisäksi tietenkin) pääsiäinen. Vaikka ajankohta vaihteleekin vuodesta toiseen, on se silti selvä merkki siitä, että kesää kohti ollaan todella menossa. Oli maassa sitten lunta tai jo vihertävä ruoho, pääsiäinen on aina tuntunut kevyeltä ja kirkkaalta juhlalta. Pienempänä muistan miten kivaa oli kun kouluviikko oli tavallista lyhyempi ja kiirastorstai tuntui aina maailman parhaalta perjantailta. Kotona odotti kasa kindermunia, rairuohoa keltaisine pehmotipuineen sekä paljon muita pääsiäiskoristeita, suuri osa itseni askartelemia. 

Tänä vuonna parasta pääsiäisessä oli se, että sain muutaman päivän ajan olla ihan rauhassa. Sain määrittää vapaasti päiväohjelmani tai pikemminkin vähän löysätä tiukoista aikatauluista. Artikkelit seurasivat kyllä koko pyhien yli, niin paljon luettavaa vielä on, eikä pääsiäinen siksi tuntunut aivan samanlaiselta lomalta kuin joskus lapsena. Silti oli jotenkin todella vapauttavaa herätä aamulla silloin kun hyvältä tuntui, syödä erityisen hyvä aamiainen ja lukea sen jälkeen omaan tahtiin. Päiviä on rytmittänyt mukavasti yhteiset perheaskareet ja on tuntunut mukavalta tehdä lukemisen jälkeen jotain arjesta poikkeavaa yhdessä. Tällaisia aktiviteetteja ovat olleet muun muassa äidin tekemät margaritat (aika tujua tavaraa, mutta hyvää ja kesäistä!), minun leipomani ihanat turkinpippuri ja mariannebrowniesit, leffa, pyöräretki sekä Mahjong-pelin opettelu.






Tämä päivä poikkesi muista aikaisemmista sillä, että en lukenut koko päivänä ollenkaan. Päiväni oli aivan täynnä kaikkea muuta puuhaa ja vaikka artikkelit polttelivatkin päässä, pidin silti sormeni erossa niistä viimeiseen asti. Aamupalan jälkeen lähdimme äidin kanssa tuplajumppaan: ensin bodysteppiin ja sen jälkeen vielä bodybalanceen. Huomaa kyllä, että alan jo mennä tästä kaikesta stressaamisesta ihan sekaisin, otin nimittäin vahingossa ulkokengät sisäpelikenkien sijasta mukaan. Niinpä sitten hypin steppilaudalla kengissä, joissa on pohjassa pallo eli sellainen mekanismi, joka vielä erityisesti jumppauttaa jalan lihaksia kävellessä. Eipä ihme, että on kevään bodycombatit tuntunut raskailta, olen vaan ajatellut että kunto on tosi huono kun ei ole tullut niin paljon hypittyä viime aikoina! :) 

Liikunta teki kyllä niin keholle kuin sielullekin hyvää ja sen kruunasi vielä kuntosalin sauna. Paluumatkalla nappasimme mummini kyytiin ja huristelimme kiireen vilkkaa kotiin. Isä oli sillä aikaa grillaillut meille syötävää ja mahat täynnä alkoi väsymys todella painaa. Kahvit ja browniet oli ihanaa nauttia ulkona lämpimässä auringonpaisteessa ja alkuillan auringossa olikin mukavaa loikoilla hetki kaikessa rauhassa. Loppuiltani kului rattoisasti valokuvia muokatessa ja sitten vielä takkien tuulettamisella ja vaatekaapin takki-inventaariolla. Tästä onkin hyvä alkaa taas uusi viikko astetta lähempänä kevättä!

Aurinkoista ja energistä viikon alkua porukat!

maanantai 30. syyskuuta 2013

Perjantai on paras päivä

Näin maanantain kunniaksi ajattelin palata vielä vähän menneen, sekä ehkä hieman tulevankin viikonlopun juttuihin.

Koko viikonloppuni kului hyvin kiireisissä merkeissä. Olin perjantaina ensimmäistä kertaa iltavuorossa ja lauantainakin tein suhteellisen pitkän päivän töissä. Jännitin etukäteen aika paljon tuota perjantai-iltaa, sillä arvata voi, että ajankohta on paitsi ruuhkainen myös hyvin alkoholipitoinen. Preppasin itseäni siis siihen, että joudun pitämään tarkasti silmällä mahdollisia alaikäisiä olutostoksilla. Ilta sujui peloistani huolimatta hyvin. Tietysti itseäni jäi harmittamaan jokunen virhe omassa kassatyöskentelyssä, mutta toisaalta se oli odotettavissakin pitkän sairastelun jälkeen.

Kotiin pääsin puoli kymmenen aikaan illalla ja ihan ensimmäiseksi vedin yöpuvun päälleni. Äiti ja isä seurasivat pian perässä tullessaan konsertista. Laitoimme yhdessä iltapalaa ja istuimme pöydän ääreen nauttimaan perjantai-illasta sekä viinilasillisista. Äiti totesi, että perjantai on hänelle se paras päivä viikosta. Sitä ei kuulemma voita mikään. Olen hyvin pitkälti samaa mieltä. Itselleni perjantai on nimittäin merkinnyt lähes aina sellaista tiettyä rentoutta ja kotoisuutta. Näistä adjektiiveistakin saattaa päätellä, että vietän perjantai-iltani ehkä kaikista mieluiten kotona leväten –tietysti joitakin poikkeuksia lukuunottamatta. Vanhempani käyvät usein perjantaisin Tampere filharmonian konsertissa, joten saan viettää joitakin tunteja omassa rauhassa. Usein saatan katsoa jonkun elokuvan, lakata kynsiä, kuunnella musiikkia, lukea lehtiä tai laittaa ruokaa. Parasta on se, että saa hatken aikaa olla aivan yksin, mutta osata odottaa tulevaa yhteistä perhehetkeä. Tykkään valmistaa perheellemme iltapalaa ja odottaa valmiin ruuan kanssa vanhempiani konsertista. Vaikka perjantaina tilanne oli hieman erilainen, pystyin silti nauttimaan perjantaisesta fiiliksestä ja perheeni seurasta. Meillä oli oikein mukavaa.

Lauantaiaamuna lähdin takaisin sinne yhteen paikkaan. Työpäivä oli pitkä ja raskas sisältäen myös paljon koneitten kenkkuilua ja muuta mukavaa. Aamulla minua vaivasi myös (jälleen kerran) lievä pahoinvointi. Ehdin jo säikähtää, että tautini uusii tai jotain yhtä ihanaa, mutta onneksi selvisin hankalistakin tuntemuksista kunnialla. Illalla kaupan sulkiessa tunsin suunnatonta iloa: olin saanut viettää työpäivän aivan mahtavien ihmisten seurassa ja tunsin taas kuuluvani jonnekin. Meillä on kertakaikkiaan ihana työporukka. Henki on nuorekas ja positiivinen, eikä ketään jätetä yksin vaan jokainen saa apua pyytäessään. Olen tajuttoman onnellisessa asemassa saadessani työskennellä juuri tässä paikassa.

Kotiin tultuani minua odotti äiti sekä mummi poreilevien patojen kera. Söimme äidin (!) valmistamaa ruokaa luonnollisesti viinin säestämänä ja sen jälkeen katselimme telkkaria. Tarkoitukseni oli lähteä vielä illalla baariin ystäväni ja hänen poikaystävänsä kanssa, mutta väsymys vei tällä kertaa voiton. Ratkaisu oli vaikea tehdä, mutta uskon sen olleen tässä tilanteessa oikea. Viimeistään sunnuntain työmäärä todisti, etten olisi millään selvinnyt kaikesta siitä, jos olisin kärsinyt krapulaa. Eilinen päiväni kului nimittäin  miltei täysin avoimen yliopiston tilastomatikan tehtävien parissa. Illalla pääsin sentään käymään balancessa, muuten viikonloppu olikin hyvin työpainotteinen.

Perjantai ja viikonloppu yleisestikin on mielestäni ehdottomasti parhaimmillaan silloin, kun on uurastanut sen eteen. Arkeen kuuluu se, että saa odottaa edessä häämöttävää viikonloppua, ja se tuntuukin paljon arvokkaammalta kiireisen viikon jälkeen. Pitkästä aikaa muistan, miltä tuntuu herätä perjantaiaamuna ajatellen, että tänään se alkaa, viikonloppu. Tietenkin oma tämänhetkinen tilanteeni on poikkeava, sillä teen ainakin toistaiseksi melko paljon viikonloppuvuoroja. Mutta ei se mitään, ainakin asiakkaat ovat hyvällä tuulella viikonlopun kunniaksi.

Jos viime perjantai oli onnistunut, niin sitä tulee varmasti olemaan myös seuraava. Lähdemme nimittäin vanhempieni kanssa perjantaina Tallinnaan viikonloppulomalle. En ole koskaan päässyt käymään Virossa, joten tuleva reissu on minulle todella ainutlaatuinen. Olemme suunnitelleet paljon kaikkea ihanaa: käymme taidenäyttelyissä, äiti ja minä käymme kasvohoidossa, shoppailemme ja rentoudumme. On aivan mahtavaa päästä käymään muualla ja ottaa hetken hengähdystauko kaikesta kiireestä. Tarkempaa reissupostausta on tiedossa sitten ensi viikolla!

Ensi viikonloppua odotellessa...

tiistai 9. heinäkuuta 2013

Mökkipostaus!!!

Monen suomalaisen kesään kuuluu mökkeily. Ehkä tyypillisin mielikuva suomalaisesta kesämökistä on pieni puurakennus ja sauna järven rannalla. Mikä olisikaan parempi tapa irtautua arjesta kuin matkustaa jonnekin pois kaupungin sykkeestä, lämmittää puusauna ja pulahtaa virvoittavaan järveen? Nykyään muoti on kuitenkin muuttumassa selvästi hienostuneempaan suuntaan. Kesämökiltä halutaan jo kaikki mahdolliset mukavuudet: sisävessa, juokseva vesi, sähkö ja tiskikone ovat pikemminkin sääntö kuin poikkeus uusissa kesähuviloissa. Ennemmin kuin paluu menneisiin vuosikymmeniin kesämökki saattaa nykyään olla kuin toinen koti –ainoastaan hienompi.

Uudet villat ovat kieltämättä upea näky. Ikuisena esteetikkona nautin suunnattomasti kaikista tyylikkäästi suunnitelluista rakennuksista suurine ikkunoineen ja parvekkeineen. Siisteys ja mukavuus ovat asioita, jotka varmasti helpottavat rentoutumista uuvuttavan kevään jälkeen. Ajatus siitä, että mökillä odottaa kaikki valmiina, on houkutteleva. Kuitenkin ihmisten välillä on eroja siinä, mitä kesämökiltä odottaa. Itse olen mökkeillyt koko ikäni merenrannassa seisovassa 1700-luvulta peräisin olevassa hirsimökissä. Konseptiin on aina kuulunut –ja tulee aina kuulumaan­– ulkohuussi sekä kaivosta pulppuava raikas vesi. Näissä puitteissa on turha haaveilla nykyajan kesähuviloiden kaltaisista mukavuuksista. Kun mökille menee, on oltava valmis kohtaamaan aina jotain yllättävää, milloin se tarkoittaa hiirenpapanoita sängyssä ja milloin myrskyssä kaatuneita puita kapealla ja kiemuraisella hiekkatiellä. Välillä tuntuu, että olisi todella helpottavaa viettää kesää mieluummin kaikilla mukavuuksilla varustetussa kartanossa kuin rempallaan olevassa, matalin oviaukoin varustetussa hökkelissä. Kuitenkin kun mainitaan sana ”kesämökki”, se tuo automaattisesti mieleeni juuri tuon jo paljon elämää nähneen pakopaikan meren rannalla.


Pirtistä ei valitettavasti ole tämän parempaa kuvaa :/

Aittarakennus
Viikko sitten maanantaina lähdimme taas kerran perheeni kanssa ajelemaan kohti Tammisaarta. Bromarvin kylässä, syrjässä kaikesta nykyaikaisesta hektisyydestä, seisoo punamullalla maalattu hirsipirtti. Pirtin vieressä on saman tyylinen aittarakennus, jota on joskus käytetty ihan oikeasti eläinten hoitoon. Pihapiirissä on myös isäni ja veljeni yhdessä pystyyn kyhäämä katos, jossa nautiskelemme kesäilloista ja iltapäivistä grilliruuan ja muiden herkkujen kera. Hieman syrjemmässä on samalle punasävylle uskollinen pikkumökki, jonka vuosi sitten tuunasin omaan käyttööni sopivaksi. Rannassa on luonnollisesti saunarakennus, jonka pukuhuone on sen verran tilava, että siitä on tehty vanhempieni makuuhuone.


Sauna

Pikkumökki pilkistää

Viimein valmiina: oma keitaani!

Paikka on minulle hyvin rakas ja edustaa kaikkien lapsuudenkesieni huolettomuutta. Vanhanaikainen miljöö herätti mielikuvitukseni henkiin jo pikkutyttönä. Vastaavaa paikkaa ei löydy mistään muualta ja se teki siitä hyvin salaperäisen ja jännittävän. Joka kesä matkustin ikään kuin toiseen maailmaan. Ainutlaatuisuutta korosti se, että alueella ehdottomana valtakielenä oli ruotsi. Bromarvin kylä taas oli kuin suoraan lastenkirjoista: naiset kulkivat siellä puukorit käsissään ja koirat tekivät tuttavuutta toisiinsa piehtaroiden venelaiturin läheisyydessä. Kaikki tunsivat toisensa ja jäivätkin usein vaihtamaan kuulumisia ostosten lomassa, tietenkin ruotsiksi. Kyläkaupasta ostimme aina täydennystä nopeasti hupenevaan karkkivarastoomme ja Tippa-nimisestä juomalasta ostimme virvokkeita ja istuimme terassille niitä nauttimaan.

Valmistin meille päivälliseksi suolaisia vohveleita vuohenjuustotäytteellä


Jälkkäriksi oli luonnollisesti makeita vohveleita oman maan mustikoiden ja vaniljavaahdon kera



Lapsuudessani mökille ahtautui usein lähes koko perhe mukaan lukien veljeni ja heidän lapsensa, eikä minulta siis puuttunut koskaan leikkikavereita. Nykyään mökillä käymme käytännössä enää me kolme kun veljieni perheillä on jo omat kesämökkinsä huollettavinaan. Aika käy joskus todella pitkäksi kolmen kesken, mutta toisaalta olen oppinut arvostamaan myös Bromarvin tarjoamaa etäisyyttä kaikkeen sosiaalisuuteen. Viime viikolla havaitsin kunnolla ehkä ensimmäistä kertaa, että minunkin näin kaupunkilaisena kuin olen, on mahdollista sopeutua kesämökin askeettiseen ja yksinkertaiseen elämään. Kaiken lisäksi tämä sopeutuminen kävi yllättävän nopeasti: minun ei tarvinnut viettää kuin pari päivää yksinkertaisissa oloissa kun se tuntui jo ihan luonnolliselta ja helpolta. Huomasin, että täällä kaupungissa mieltäni vaivaavat asiat katosivat muutamaksi päiväksi lähes kokonaan olemasta ja saatoin vain antautua kesäisen lämmön syleiltäväksi.




Vietimme suunnilleen joka toisen päivän kolmen kesken mökillä ja joka toisena taas kävimme jollain pienellä retkellä. Tiistaina vanhempani näyttivät minulle edellisellä kerralla löytäneensä paikan kallioiden huipulta. Matka oli pitkä ja hikinen, mutta oli kaiken vaivan arvoinen. Huipulta näkyi kauas merelle ja vastarannalle eli maisemat olivat todella hienot. 







Keskiviikkona lähdimme Tammisaareen, sillä siellä on keskiviikkoisin toripäivä. Kiertelimme torilla ja vaatekaupoissa, katsastimme yhden näyttelyn sekä kävimme syömässä ja kahvilla. Tein taas kerran alelöytöjä, ja TAAS ne olivat Vero Modasta! Ihan uskomatonta, mutta Cosmoon on kai uskominen siinä, että oma koko ja suositut mallit löytää parhaiten pienten paikkakuntien vaatekaupoista. Olen koko tähän astisen kesän haeskellut kivaa maksihametta täysin tuloksetta. Ikinä ei ole omaa kokoa missään. Tammisaaren Vero Modassa puolestaan rekissä roikkui kuin aivan minua varten yksi oman kokoiseni hamonen -30% alennuksella. Mukaan lähti myös tekonahkatakki, joka soveltuu todella kivasti esimerkiksi kesäisille baari/terassikäynneille. Takki on kyllä niin kiva, etten malta jättää sen käyttöä vain noihin tilaisuuksiin...











Torstai oli hellepäivä, joten vietimme sen kallioilla löhöillen, kirjoja ja lehtiä lukien sekä virvokkeita nauttien.







Perjantaina oli taas vuorossa pieni reissu kun lähdimme edellämainitulle Bromarvin torille ja kyläkauppaan. Kinusin saada ajaa kylälle, sillä en ole koskaan kokeillut ajaa mökkitietämme. Hiukan se taisi tehdä isälle ja äidille tiukkaa, mutta sain kuin sainkin heidät ylipuhuttua ja hienosti meni, vaikka tie on aika huonossa kunnossa, kapea sekä erittäin kiemurainen ja mäkinen. Olen ylpeä! Keräsimme myös äidin kanssa tämän kesän MUSTIKAT. Ajatelkaa, heinäkuun ensimmäinen viikko ja marjat olivat valehtelematta sormenpään kokoisia! Tuntuu ehkä vähän pelottavalta, miten vauhdilla tämä kesä tuntuu menevän, näimme samalla reissulla nimittäin myös ensimmäiset keltaiset puunlehdet.


Mustikoiden lisäksi myös metsämansikat olivat makeita

Lauantaina oli kotiinlähdön aika, mutta olimme päättäneet pistäytyä matkalla Fiskarsissa. Se on Tammisaaren torin ohella yksi jokakesäisistä must-see –kohteistamme. Olen menettänyt täysin sydämeni kesäiseen Fiskarsiin. Se on tajuttoman kaunis paikka vanhoine taloineen ja suloisine pikkuliikkeineen. Voisin kulkea Fiskarsin nostalgisilla kaduilla ja istua suklaapuodin kahvilassa seuraamassa ihmisten liikkeitä tuntitolkulla.









Hetkellisestä irrottautumisen kokemuksestani huolimatta ei mökkeily onnistunut pitämään ikäviäkin ajatuksiani poissa loputtomasti. Kotiinlähdön lähestyessä havaitsin taas pohtivani samoja asioita kuin kaupungissa ja lisäksi huomasin kyllästyneeni viettämään 24/7 vanhempieni seurassa. Sanoinkin heille autossa, että nyt tuntuu siltä kuin pitäisi päästä äkkiä ihmisten ilmoille. Yliannostus perhe-elämästä oli saavutettu. Niinpä kotiin päästyäni kävin vain äkkiä suihkussa, purin laukkuni, söin ja laittauduin, ja hyppäsin bussiin. Iltaa vietin keskustan irkkupubissa kuunnellen bändikaverini upeaa livemusisointia.



Tällä kertaa kesämökillä parasta oli hämmentävä luonnonläheisyys. Koskaan aikaisemmin en ole saanut kokea olevani näin keskellä luontoa. Heti ensimmäisenä päivänä meitä tuli nimittäin tervehtimään suuri ja kaunis valkohäntäpeura. Aikaisemmin olen saanut ihailla vastaavaa kauneutta vain murto-osasekunnin verran ja aina turvallisen pitkän välimatkan päästä. Ikinä peura ei ole eksynyt lähellekään meidän tonttia, mutta tällä kertaa sain nähdä koko perheen. Yhtenä aamuna lukiessani kirjaa pikkumökissä, ikunani ohi vilahti pieni peuranpoika. Sitä tunnetta on aivan mahdotonta kuvailla sanoin, niin uskomattomalta sillä hetkellä tuo luonnonihme tuntui.


Toinen lähes yhtä ihana asia mökillä oli rauha. Mökki on paikka, jossa saa nauttia elämästä jokaisella solullaan. Yhdessäolo, ihanat kesäruuat, kirja sekä sauna muodostavat yhdessä lyömättömän paketin.

Herkullinen salaatti ja lasi viiniä on ehkä yksi parhaista kesäruuista







Minkälaisia kokemuksia teillä on mökkeilystä? Entä millainen on mielestänne "se oikea kesämökki"?






perjantai 1. maaliskuuta 2013

Jäätelöä ja muuta mukavaa

Vietin eilen aamupäivän veljentyttöni seurassa. Kävin hakemassa hänet kotoa ennen kahtatoista ja suuntasimme siitä elokuviin. Ennen leffan alkua söimme aivan taivaalliset jäätelöannokset pingviini jäätelöbaarissa. Valitsimme minttusuklaapingviini -annokset, joissa oli suklaakastiketta, minttu- sekä suklaajäätelöä, kermavaahtoa tai pehmistä, suklaahippuja sekä pätkispaloja. 

  

                                                               

Mahat täysinä menimme katsomaan elokuvan Räyhä Ralf. Se oli muuten tosi hyvä, vaikka aluksi ajattelin etten voisi siitä kiinnostua. Elokuva kertoi pelikoneen hahmosta, joka oli juuttunut pahiksen rooliin. Hän asui kaatopaikalla eikä hänellä ollut yhtään ystävää. Hän tunsi itsensä yksinäiseksi ja surulliseksi, ja päätti muuttaa elämänsä suuntaa hankkiutumalla pelin muiden hahmojen suosioon vaikka väkisin. Disneyn leffa onnistui taas kerran mielestäni loistavasti herättämään vanhemmassakin katsojassa ajatuksia. Kuten yleensä lastenelokuvissa, myös tässä oli teemana hyvän ja pahan välinen taisto, mutta löysin tarinasta myös melko syvällisiä viittauksia ihmisen persoonallisuuden kehittymiseen. Erityisen puhuttelevaa oli mielestäni elokuvassa punaisena lankanakin kulkeva minuuden etsiminen ja oman itsensä hyväksyminen.
Lastenelokuvissa ehkä ihaninta on sellainen vapaus ja huumori. On ihanaa katsoa välillä sellaista elokuvaa, joka ei pyrikään kuvaamaan maailmaa täysin realistisesti, vaan kuljettaa vaikeissakin kohdissa mukana huumoria ja taianomaisuutta. Minulle jäi Räyhä Ralfista hyvä mieli ja toivon, että veljentyttönikin nautti yhteisestä hetkestämme. Ainakin elokuvasta riitti juteltavaa lähes koko paluumatkan ajan.





Tänään lähden ihan juuri kohta kirjastolle päin. Iltapäivällä näen Emmaa ja sen jälkeen luku-urakan olisi tarkoitus jatkua. Illalla lähdemme kohti Helsinkiä, missä vietän koko viikonlopun. On todella jännittävää ja hauskaa päästä tapaamaan uutta tulokasta. Uuden elämän syntyminen saa minut aina hirmu aurinkoiselle tuulelle :)

Hyvää viikonloppua!


tiistai 26. helmikuuta 2013

Welcome to the world, little one!

Ihan ensimmäisenä iloiset uutiset: Sunnuntaipäivällä syntyi keskuuteemme uusi ihme. Tulin jo kahdeksannen kerran tädiksi kun vanhin veljeni sai neljännen lapsensa. Olen niin ylpeä ja onnellinen pienen tytön täti!

Taas on uusi viikko lähtenyt vauhdilla käyntiin, onneksi tällä kertaa vähän terveemmissä merkeissä kuin viime viikko. Samalla tervehtyminen on kuitenkin tarkoittanut myös sitä, että viimein on jo todellakin pakko availla niitä koulukirjoja. Ja samalla olen saanut huomata, miten hienosti sitä onkaan taas onnistunut haalimaan kaikenlaista menoa ja meininkiä lukulomalle. Tänään näin lukupäivän jälkeen Ellaa, huomenna menen käymään mummilla, torstaina vien veljen tyttöni Sonjan elokuviin ja perjantaina menen Emman kanssa kahville ja illalla lähdemme Helsinkiin.

Tuntuu toisaalta hirveän väärältä tehdä juuri nyt näin paljon kaikkea muuta kuin opiskelua, mutta toisaalta onhan se niinkin, ettei aivot ihan loputtomasti voi vastaanottaa tietoa. On siis ehkä ihan hyvä saada välillä muuta ajateltavaa kuin englannin vaillinaiset apuverbit tai matematiikan todennäköisyyslaskenta tai derivaatta. Lisäksi äitini on ystävällisesti muistutellut minua ihan joka päivä siitä, ettei minun ihan oikeasti olisi mikään pakko lukea yhtään mitään, jos en halua. No, en ehkä ihan lukematta aio ylioppilaskokeisiin mennä, mutta tätä vauhtia lukemiseen käytetty aika on hyvin hyvin rajallista, ehkä keskimäärin 3h/päivä.

Eilen kävimme iltapäivällä äidin kanssa Stockmannilla. Meille molemmille oli tullut postissa helmikuun kanta-asiakasetuna alennuskuponkeja, ja koska helmikuu on ihan kohta ohi (jippii!), oli korkea aika lähteä metsästämään tavarataivaasta jotain kivaa kummallekin. Shoppailun jälkeen ihmettelimme lähes yhteen ääneen, miten voikaan olla että aina silloin kun mitään etuja tai alennuksia ei ole, tuntuu Stockalta löytyvän vaikka mitä ihanaa. Sitten heti kun on kuponki taskussa, joutuu hyllyjen välissä suorastaan metsästämään mitään vähänkin kivaa. Lisäksi äitini havaitsi, että Stockmannin hinnat on kyllä melko tarkkaan suunniteltu: hän löysi 49,95 maksavan paidan, kun kuponkiedun hintaraja oli 50. No, kaikesta huolimatta kotiutimme molemmat jotain mukavaa.


















P.S. Tänään kolahti postista jotain hauskaa siskoltani:




Eiköhän näiden avulla taas hetken aikaa lukuinto pysy yllä :D



sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Onneksi olkoon äiti ja isä!

Vanhemmilleni tulee ensi viikolla 20 vuotta täyteen avioitumisesta ja juhlimme tapahtumaa jo etukäteen lauantaina. Päivällä kävimme lounaalla intialaisessa, illalla elokuvissa katsomassa Anna Kareninan ja kotiin tultuamme nostimme lasit ja äitini valmisti meille juhlaillalliseksi pihvit hyvän punaviinin kera.



Mielestäni on todella ihailtavaa, että ihmiset ovat yhdessä pitkään ja sitkeästi väistämättömistä vaikeuksista huolimatta. On upeaa ajatella, että voi luottaa toiseen koko sydämestään ja sielustaan ja olla kertakaikkiaan kotona toisen kanssa. Haaveilen itsekin siitä, että jonain päivänä voisin tuntea oloni helpoksi ja mukavaksi jonkun toisen ihmisen seurassa, ja että saisin jakaa elämäni ylä- ja alamäet hänen kanssaan. Isäni totesi eilen illalla seuraavasti: "twenty years of enduring love". Sanat olivat ehkä kauneimpia mitä olen kuullut, varsinkin koska ne oli osoitettu omalle äidilleni. 



Tänään olen taas ollut lahjakkaasti menossa koko päivän. Aamupäivällä kävin ystäväni kanssa elokuvissa katsomassa viimeisen Houkutuksen. Se oli, kuten odotettavissa oli, enemmän ja vähemmän samanlaista teinihypetystä kuin aikaisemmatkin elokuvat. Silti se vaan oli pakko nähdä, ja jäihän leffasta toki jälkeen aika tyhjä olo kun tajusin sen todella olleen vihonviimeinen vamppyyrisarjan osa. Luin kirjat aikanani yläasteikäisenä melkoisella tunteenpalolla. Samaistuin päähenkilöön todella voimakkaasti ja pakenin välillä liian vaikealta tuntuvaa elämääni täydelliseen fantasiamaailmaan. Nyt tuntuu todella haikealta muistella sitä aikaa, kun jokainen sivu tarinaa veti puoleensa magneetin lailla ollen jotain käsittämättömän upeaa ja uutta. Olen aina ollut sellainen tyyppi, että eläydyn todella voimakkaasti tarinoihin. Aikaisemmin saatoin kadota satumaailmaan viikkokausiksi kirjan lukemisenkin jälkeen. Joskus todellisuudentajuni järkkyi jo niin paljon, että se tuntui jopa hiukan pelottavalta. Ehkä siitäkin syystä olen vasta lukioikäisenä alkanut lukea enemmän ja monipuolisemmin. Vielä yläasteella lukulistallani kiersivät aina uudestaan ja uudestaan juuri nämä Houkutukset sekä tietenkin Harry Potterit. Mitä te luitte pieninä/minkälainen suhde teillä on kirjallisuuteen?

Tämän iltapäivän olen käyttänyt äidinkielen opiskelemiseen sekä ihan pieneen englannin kertaukseen. Tuntuu jostain syystä hirveän raskaalta jaksaa keskittyä opiskelemiseen juuri nyt, ja odotankin kauhulla lähestyvää lukulomaa. Silloin kun pitäisi ihan oikeasti osata määritellä oman lukemisen määrä ja arvioida oma ajankäyttö. Olen kieltämättä tällä hetkellä ahdistuksen sietokyvyn ylärajoilla, niin vaikealta kaikki tämä työ nyt tuntuu. Onneksi lähden siis ihan kohta kaupungille tapaamaan vielä toista ystävääni. Käymme kahvittelemassa ja vaihdamme kuulumiset pitkän tauon jälkeen. Illalla pääsen vielä saunaan ja saan nautiskella isän tekemiä lämpimiä voileipiä.


P.S. Yritän ladata itseeni positiivista energiaa muistamalla, että ihan kohta on kevät. Muistakaa te se sama!

Hyvää sunnuntai-iltaa ja mukavaa viikonalkua!

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Hän, jota ikuisesti ihailen

Isäni on suunnattoman mielenkiintoinen ihminen. Hän on sellainen tyyppi, jota ei ehkä koskaan voi tuntea läpikotaisin. Isäni olemuksessa on jotain hyvin seesteistä ja rauhallista, jopa etäistä. Hän on äärettömän herkkä ja ujo, mutta tarvittaessa hyvinkin rohkea tuomaan julki ajatuksiaan hänelle tärkeistä asioista. Kun isäni puhuu, hän puhuu pääosin täyttä asiaa. Hänellä on paljon painavaa sanottavaa ja hänen tietojensa ja viisauksiensa loputon määrä hämmästyttää minut aina uudelleen ja uudelleen.

Koska isäni on jo iäkäs (76-vuotta), on suhteemme varmaan aika erilainen kuin monilla muilla. Emme ole koskaan harrastaneet painimista, pallon potkimista tai muuta fyysistä puuhastelua. Meidän yhteiset harjoituksemme ovat olleet enimmäkseen vakavan älyllisiä. Olemme keskustelleet yhdessä monista tärkeistä asioista, pohtineet elämää ja maailmaa sekä tottakai myös laskeneet leikkiä milloin mistäkin. Pienenä kaipasin enemmän kavereideni isien kaltaista hassuttelijaa, jonka kanssa saattoi temmeltää tunti toisensa perään. Ajan myötä olen kuitenkin oppinut arvostamaan sitä, että minulla on kypsempi isä. Olen saanut häneltä niin paljon elämän kannalta oleellisia oppeja, etten tiedä kuka edes olisin ilman niitä. Tärkeimpiin opetuksiin kuuluvat mm. nämä:


  • ole nöyrä
  • älä ylpeile
  • ajattele mitä sanot, älä sano mitä ajattelet

Olemme isän kanssa monessa mielessä samanlaisia. Herkkyyteni ja ujouteni olen ilman muuta perinyt häneltä. Ymmärrämme toisiamme varmaan useimmissa asioissa, joskus tuntuu että näemme asiat ja maailman hyvin samalla tavalla, vaikka välillämme onkin suuri ikäero. Silti isässäni on jotain salaperäistä, jota ei sanoin voi selittää. Hän on melankoliaan taipuvainen ja hyvin pohdiskeleva. On ihanaa saada isä hymyilemään, mutta usein nauraessaankin löydän hänen silmistään merkillisen murheellisuuden.

Ammatilleen isä on aina ollut todella omistautuva. Hän on ollut eläkkeellä jo pitkään, mutta jatkaa yhä edelleenkin töiden tekemistä. Luulen, että hän ajattelee työssä menestymisen ja sen tarjoamien saavutuksien määrittelevän pitkälti hänen identiteettiään. Ihailen isässäni hänen omistautuvuuttaan ja jatkuvaa pyrkimystä uuteen, parempaan tietoon. Hän on viisain ihminen, jonka tunnen ja se on paljon sanottu se. 

Kuten olen täällä blogissa useampaan kertaan maininnut, isälläni on suuri intohimo ruuanlaittoon ja hän on siinä ihan loistava. Tällä hetkellä yhteisenä projektinamme on keittokirjan kirjoittaminen. Kokoamme kirjaamme isän muuntelemia, hyviä reseptejä, joista minä otan valokuvat. Olen innoissani tästä hommasta ja toivon, että kirjaprojektimme etenee taas pian. Muita yhteisiä harrastuksiamme on jo kauan ollut Stockmannilla pyöriminen (:D) sekä elokuvien katseleminen. Isäni lukee todella paljon, varmaan keskimäärin 3 kirjaa viikossa, ja harrastaa sen lisäksi klassista musiikkia (siis sen kuuntelua) sekä taidetta.

Joskus olen joutunut pohtimaan omaa käyttäytymistäni isän kanssa. Hän on niin äärettömän kiltti, että antaisi minulle todennäköisesti melkein mitä tahansa jos vain pyytäisin. Siksi minun onkin nykyään aika hankalaa ja vastenmielistäkin pyytää isältä esimerkiksi rahaa tai palveluksia. Pelkään ettei hän halutessaankaan osaisi kieltäytyä ja että minusta kehkeytyy tyhmä ja hemmoteltu prinsessa. En halua olla sellainen. 

Tänään vietettävä isänpäivä on yleisesti ollut mielestäni hieman kyseenalainen juhlapyhä. Tietenkin on tärkeää muistaa omaa rakasta isää, mutta tarvitaanko siihen oma päivä? Kaikista ärsyttävintä meidän koko perheen mielestä on päivän ylikaupallinen merkitys. Tänään olen kuitenkin ollut 100% isänpäivätunnelmissa. Heräsin seitsemältä jännitykseen ja aloin ajatella isää, kaikkea hyvää hänessä. Vähän ennen kahdeksaa hyppäsin ylös sängystä ja aloin puuhastella ihan toden teolla. Olin luvannut valmistaa isänpäiväbrunssin ja se vaati hiukan töitä.









Koko aamun kello kahdeksasta yhteentoista suhin meidän keittiössämme hirveää vauhtia edes takaisin. Leivoin sämpylöitä, valmistin pannukakkuja, tein guacamolea, keitin kananmunia, katoin pöytää, tiskasin kahdesti, tein hedelmäsalaattia... Lopulta kello kävi sovitun yksitoista ja oli aika kutsua isä pöytään. Brunssi oli ilokseni todella onnistunut, ehdin tehdä kaiken suunnittelemani aikataulussa ja pöytä notkui mitä parhaimpia herkkuja, vaikka itse sanonkin. Istuimme pöydässä kokonaiset puolitoista tuntia ja kaikille tuli vatsat aivan täyteen. Päivämme aloitus oli siis ainakin omasta mielestäni kaiken vaivan arvoinen. 

Isänpäivä jatkuu meillä tällä hetkellä niin, että jokainen on vähän omissa koloissaan puuhaamassa kukin omia juttujaan. Illalla lämmitämme saunan ja sytytämme kenties takan ensimmäistä kertaa tänä syksynä. Poltamme kynttilöitä ja syömme äitini valmistaman juhlapäivällisen.

Millä tavalla te vietätte isänpäivää ja mitä mieltä olette siitä? Millaisia isiä teillä on?