DIY Joulukalenteri

Nyt teen sen. Tunnustan, että olen jo jokin aika sitten antautunut joulufiilistelyn valtaan. Kun olen puhunut blogissani askartelemisesta, olen värkännyt kaikkea mahdollista Jouluun liittyvää. Kortteja en ole vielä uskaltanut alkaa väkertää, sillä haluan säästää jotain tekemistä myös sinne joulukuulle. Sen sijaan pari joululahjaa on jo työnalla ja mielestäni ihan hyvässä vaiheessakin.

Kuten otsikko paljastaa, lahjojen lisäksi ja itseasiassa niitä enemmänkin olen keskittynyt joulukalenterin tekemiseen. Nyt kun Tiimari lopettaa, siellä on KAIKKI tuotteet ota 3, maksa 2. Lisäksi on paljon tavaraa -50% tai -70%. Minun paratiisini siis. Yhtenä päivänä kun pistäydyin Tiimarissa, tein aivan mielettömän löydön: tyhjä joulukalenteri (siis sekä päällys, että sisältö) vain 50snt!!! Päässäni alkoi heti virrata miljoonat ideat joulukalenteriin, ja innostuin tekemään sen aasta ööhön itse.

Sunnuntaina sain kalenterin päällystän valmiiksi, ja sisältökin on jo ihan hyvällä mallilla. Yritän tehdä kalenterista juuri meidän perheelle hyvän ja sopivan. Haluan, että me kaikki kolme saamme siitä jotain irti ja toivon onnistuvani tässä tavoitteessa. Jos yritykseni onnistuu, niin lopputulos on kaikkia ilahduttava ja jokaisen perheenjäsenen mieltä kohottava. Suosittelen tätä projektia kaikille vähänkään askartelusta ja pähkäilystä kiinnostuneille, sillä ainakin itselleni tämä tuntuu todella mukavalta ja antoisalta tehtävältä :)

Tarvitset:

• tyhjän kalenteripohjan
• viivottimen, lyijykynän sekä kumin
• siluettisakset tai muut pienet ja terävät sakset
• leivinpaperiarkin
• mieleistäsi lahjapaperia tai muuta vastaavaa taustaksi sopivaa paperia
• paljon tarroja ja kuvia liimattavaksi kalenterin päälle
• värikyniä

1. Aseta leivinpaperiarkki kalenterin sisäpuolen päälle ja piirrä luukkujen ääriviivat kalenterin läpi. Tarkista vielä, että reiät osuvat varmasti oikeille kohdille. Leikkaa luukut, sabluuna on valmis.

2. Asettele sabluuna valitsemasi paperin päälle. Piirrä paperille sabluunan avulla luukkujen kohdat ja leikkaa ne irti.

3. Mallaa päällystä kalenterin päälle ennen kiinnittämistä varmistaaksesi, että reiät ovat oikeilla kohdilla.

4. Liimaa paperi kalenterin päälle. Itse en välittänyt, vaikka jotkut kohdat menivät vähän ryttyyn tai jäivät hieman kuprulle, ideana oli hanki, joten pieni pinnan elävyys oli ihan plussaa.

5. Liimaile haluamiasi kuvia tai tarroja kalenteriin, mutta älä luukkujen kohdalle.

6. Viimeinen vaihe on luukkujen kirjaaminen. Piirrä ensin numeroiden ääriviivat lyijykynällä ja vasta sitten tussilla. Itse laitoin kahta eri sinisen sävyä numeroihin ja mielestäni lopputulos on aika hyvä.


P.S. Osa kalenterikuvista on väärinpäin, huomasin sen vasta jälkikäteen enkä enää jaksanut vaihtaa kuvia. Pahoittelut! Mutta viimeinen kuva on oikeinpäin, ja se onkin se tärkein! :)

Koska opiskeltava on

Alkusyksystä tein erään opiskeluun liittyvän päätöksen. Sovin itseni kanssa, että yritän tehdä tulevasta (ja hyvin erilaisesta) vuodesta mahdollisimman motivoivan noin niinkuin opiskelun suhteen. Tiesin, että edessäni olisi taas kova rutistus psykologian pääsykoetta varten, ja se alkaisi avoimen yliopiston tilastomatematiikan perusteet –kurssilla heti syksyllä. Mietin, mitkä asiat kannustavat minua työntekoon ja tekevät siitä mielekästä. Vastaus oli helppo: hyvät työvälineet ja joku pieni ekstra arkisten aioiden kyljessä. Mieleeni piirtyi hyvin nopeasti se mitä halusin, ja aloin metsästää tarvikkeita toteutusta varten.

Tehtävä osoittautui aluksi ennakoitua vaikeammaksi, sillä en tahtonut löytää täsmälleen etsimäni kaltaista A4-kokoista muistikirjaa mistään. Lopulta tein löydön Akateemisesta kirjakaupasta ja kotiutin mustan ja nahkaisen, kierrekantisen kirjan. Tarkoituksenani oli siis, että tähän kirjaan mahdutan kaikki tämän kierroksen opiskeluihin liittyvät tehtävät ja muistiinpanot. Haluan löytää kaiken samojen kansien välistä, enkä raahata viittä eri vihkoa laukussani. Lopputulos näyttää tältä:

Nyt ovat siis avoimen yliopiston työt toivottavasti osaltani tehty ja tämän kirjan pariin saan palata seuraavan kerran joskus Joulun jälkeen. Perjantaina tulostin lopullisen harjoitustyöni sekä istuin tenttimässä tilastomatematiikan perusteet –kurssin. Hienoisia ongelmia tuotti tuo harjoitustyö, kun sekä ensimmäisessä että toisessa mikroluokassa oli tulostimet hajalla. Jotenkin sain lopulta käsiini palautettavan version työstäni, ja helpotus oli sanoinkuvaamaton. Vielä samalla viikolla tuskailin, etten ehdi saada työtäni valmiiksi, eikä siinä varmasti ole kaikkea vaadittua. Nyt pidetään siis peukut pystyssä, että panostukseni (mikä ei todellakaan ollut mikään päätähuimaava johtuen muun muassa tiiviistä työtahdista kaupassa) riitti.

Itse tentti oli mielenkiintoinen kokemus. Lukeminen oli jäänyt aika vähäiseksi edellä mainituista syistä, joten olin aikaisemmin viikolla hieman panikoitunut siitä, saanko tentin läpi. Tehtäviä oli yhteensä viisi ja niiden tekemiseen oli aikaa se kolme tuntia. Tuntui, että osa tehtävistä oli aika helpostikin hoidettu, mutta tietysti joukossa oli myös niitä minun rakastamiani ehdollisia prosenttijakaumia, joista en valitettavasti pääse millään jyvälle, vaikka kuinka yrittäisin. No anyways, sain kokeen valmiiksi jo hyvissä ajoin ja pääsin nauttimaan veljeni perheen sekä ihastuttavan kummityttöni seurasta kotiin.

Viikonloppu meni muuten aika mukavasti ensin maailman täydellisimmän kummitytön kanssa touhuten, sitten Tuulin siskon synttäreitä juhlien ja lopulta Roosan kanssa kahvitellen. Lisäksi rentouduin askartelemalla sekä kuuntelemalla musiikkia. Eilen illalla äiti paistoi meille hyvät pihvit ja juhlimme talvikauden alkua hyvän ruuan ja viinin merkeissä.

Nyt taas kohti uutta viikkoa, ei enää opiskelua vähään aikaan (koputan puuta), mutta töitä kyllä piisaa. Onneksi vielä on tämä päivä ja huominen aikaa rauhoittua ja parannella taas ikävästi kipeytynyttä kurkkuani. Keskiviikkona sitten uudella puhdilla takaisin kassalle! :)

Muistot

Hetkessä elämisen taidosta kuuluttavat erinäiset naistenlehdet vuodesta toiseen. Välillä jopa tuntuu kuin ihmiskunnan ylle olisi langetettu kirous, jonka vuoksi emme lähtökohtaisesti osaa nauttia kuluvasta hetkestä.  Kyky nostetaan usein kaiken muun yläpuolelle ja se kuvataan jonkinlaisena autuutena ja valaistuksena. Elämän tarkoitukseksi muodostuu täydellinen nykyisyydessä elämisen opettelu. Tässä vaiheessa ilmoitan, ettei tarkoituksenani ole edes yrittää vaikuttaa sisäisen rauhan löytäneeltä zeniläiseltä. En jakele neuvoja siitä, miten tulisi elää onnellisena, sillä olisin varmasti aika tavalla väärä ihminen puhumaan moisesta. Ne, jotka minut tuntevat, voivat todennäköisesti sanoa minun olevan aika surkea hetkessä eläjä.

Se, miten tämä hetkessä eläminen nyt liittyy mitenkään mihinkään ja varsinkaan otsikkooni, perustuu ihan viime päiviin. Makasin yhtenä iltana sängyssä lukemassa Muriel Barberyn Siilin eleganssia, kun mieleni valtasi ihan kummallinen tunne. Yhtäkkiä vain havahduin siihen tosiasiaan, että elämäni ei ole ikuinen. Tiedän, tämä kuulostaa todella lattealta ja typerältä, mutta vannon että tunne oli ihan oikeasti poikkeava aikaisemmista vastaavista. Tietenkin olen tiedostanut elämän rajallisuuden jo kauan ja ajatellutkin sitä monesti. Tällä kertaa lävitseni kuitenkin virtasi aivan ihmeellisen voimakas tunneaalto. Tajusin, että jonain päivänä olen kuusikymppinen nainen ja tiedän, että elämästäni on enää vajaa puolet jäljellä. Mietin, miten ihmeessä voisin elää elämäni niin, että tuona päivänä saattaisin olla tyytyväinen siihen. Pohdin pääni puhki, miten elämänsä ehtoopuolelle lipuvat ihmiset suhtautuvat omaan elämäänsä ja lähestyvään kuolemaan.

Minä rakkaimpien ja tärkeimpien tavaroitteni kanssa: igu-igu (unirätti) sekä Puppe-koira olivat jotain, mitä ilman en voinut elää. Olin siis jo tuolloin äärimmäisen kiintyvää sorttia.

Kun ajattelin elämää ja kuolemaa tällä tavalla, tunsin tavallaan olevani enemmän läsnä kuin usein muulloin. Vaikka ajatukseni harhailivat hamassa tulevaisuudessa ja olivat muutenkin paljolti surun ja haikeuden täyttämiä, keskityin kuitenkin vain siihen, mitä minä tunnen ja ajattelen. Tuon hetken jälkeen olen tuntenut suurta tarvetta käsitellä tähänastista elämääni. Kuten jo sanottu, en siis todellakaan aio edes yrittää saavuttaa nyt yhtäkkiä mitään hetkessä elämisen autuutta. Olen tunnettu siitä, että joko haikailen menneitä tai murehdin tulevaa. Olen myös sitä mieltä, ettei hetkessä elämistä välttämättä edes voi täysin oppia. Sitä paitsi, eivätkö muistot ole juuri niitä, jotka muodostavat meidän nykyisyytemme moninaisuuden? Emmehän me olisi tässä hetkessä tällaisia ilman niitä kaikkia muistoja menneisyydestämme. Muistoissa on myös jotakin taikaa. Itse olen melko herkkä kokemaan muistoja. Tarkoitan tällä sitä, että esimerkiksi voimakas tuoksu tai maku voi laukaista minussa jonkun yksittäisen muiston ja voimakkaankin tunnereaktion. Muistan, että yhtenä kesänä pesin itseäni mökillä yhdellä hyväntuoksuisella saippualla. Kun seuraavana talvena ostimme samaa merkkiä kotiimme, muistin joka kerta suihkussa käydessäni sen tunteen, joka edellisenä kesänä minulla oli mökillä ollut. Toinen vastaava kokemus liittyy mandariineihin (:D). Yhtenä Jouluna söin silloisen parhaan ystäväni kanssa mandariineja iltapalaksi hänen ollessa meillä yökylässä. Nykyäänkin yhdistän mandariinin tuoksun ja maun Jouluun sekä tietynlaiseen onnellisuudentunteeseen.

Minä ja veljeni kissa Ninni. Rakastin tätä olentoa.

Olin luova jo vuonna 99.
Yhtenä lauantai-iltana askartelin ehdottomasti
maailman upeimmat prinsessan vaatteet.

Remontoimassa pikkumökkiämme/leikkimökkiä/varastorakennusta

Muistot ovat niin ihanan turvallisia. Ne on jo kerran koettuja asioita, joista vaikeimmatkin on selätetty. Itselleni tutut ja turvalliset asiat ovat elämän selkäranka. Olisi kamalaa menettää muistinsa ja elää maailmassa, jossa kaikki olisi aina uutta. Nyt kun elämääni on tullut töiden ja avoimen yliopiston myötä paljon uutta, huomaan turvautuvani niihin tuttuihin rutiineihin. Tuntuu hyvältä katsoa illalla kympin uutisia, joissa tutut toimittajat kertovat maailman tapahtumista. On turvallista kuunnella musiikkia, jonka tahdissa on viettänyt vuosien varrella paljon aikaa. Uudet asiat on jotenkin helpompi sietää, kun ympärillä on myös jotakin varmaa ja tuttua.

Morsiusneitona veljeni häissä

Tähän kuvaan liittyvä muisto saa perheemme nauramaan aina. Olimme juuri matkustaneet yöjunalla Ylläkselle kun tämä kuva otettiin. Olin voinut todella, todella huonosti koko matkan ja noin kaksi minuuttia kuvan ottamisen jälkeen oksensin rajusti aseman reunusta

Tykkäsin pelleillä.

Tästä katson alkaneeksi murrosikäni. Hiukseni kokivat jonkin hormonaalisen heräämisen  ja tänä päivänä huomasin niiden olevan yhtäkkiä korkkiruuvilla. Siitä se taistelu sitten alkoi.

Joten mitä vikaa on siinä, jos ei aivan täysin osaa elää joka sekuntia kuin viimeistään? Myönnän toki, että elämäni olisi huomattavasti helpompaa ellen jatkuvasti murehtisi ja miettisi, vaan antaisin asioiden vain tapahtua. Silti haluan kysyä, onko helppo elämä välttämättä aina hyvä elämä? Uskon, että muistoni ovat olemassa syystä. Joskus on ihan tarkoituksenmukaista pysähtyä miettimään omaa olemassaoloa ja menneitä hetkiä. Joskus nämä muistot voivat tuntua äärimmäisen kipeiltä, joskus taas saattaa haikailla positiivisella tavalla menneisiin hetkiin. Tavoitteenani ei olekaan nyt opetella otsa kurtussa elämään hetkessä, vaan aloitan siitä, että opin arvostamaan muistojani ja suhtautumaan niihin positiivisesti.

Näihin ajatuksiin jätän teidät tänään ja lähden nauttimaan ensimmäisestä vapaapäivästäni viikkoon sekä ehkä luomaan joitain uusia muistoja. Mukavaa alkanutta viikkoa!

Tallinna

Laivaan pääsyä odotellessa Helsingissä

Elämäni ensimmäinen Tallinnan matka on nyt takana. Lunastan lupaukseni matkapostauksesta tällaisen pienen kuvapläjäyksen sekä muutaman sanan muodossa. Lähdimme matkaan perjantai aamuna. Äiti oli jo työtilaisuuden vuoksi etukäteen Helsingissä, joten isä ja minä laitoimme kotona paikat kuntoon ja lähdimme junalla perään. Kahdelta saavuimme perille ja istuimme aseman kahvilaan äitiä odottamaan. Pelasin ensimmäistä kertaa yksin yhden rahapelin (oli tylsää) ja voitin 60 senttiä!!! Iloitsin kovasti, mutta pelkuruuttani jätin pelit sikseen ja keräsin pienoisen voittoni talteen. Olen aika varma, että seuraavalla erällä olisin hävinnyt kaiken. Aika pian äitikin ilmestyi asemalle ja pääsimme lähtemään satamaa kohti.

Laivan lastausta odotellessa istuimme taas kuppilaan ja kulutimme aikaa täyttäen yhdessä kryptoa. Neljän maissa pääsimme laivaan ja hyökkäsimme heti äidin varaamaan bisnesluokkaan, jossa vastassamme oli pehmeät istuimet sekä runsahko buffettarjoilu. Ruokailun jälkeen pistäydyimme äidin kanssa laivan kaupassa, mutta kyyti oli sen verran keinuvaa, että aloin voida todella huonosti. Palasinkin pian isän viereen lepäilemään.

Tallinnaan saavuimme puoli seitsemän aikaan. Asuntomme sijaitsi keskellä vanhaa kaupunkia ja oli arvatenkin aivan ihastuttava. Kaksi kerrosta, tummat puulattiat, suuret makuuhuoneet sekä höyrysauna. Olin taivaassa. Asettauduttuamme tavaroinemme ja ihailtuamme hetken majapaikkaamme lähdimme vielä kävelylle vanhaan kaupunkiin. Olin aivan häkeltynyt kaupungin yhtenäisestä arkkitehtuurista. Tuntui, kuin olisi oikeasti tehnyt aikahypyn johonkin keskiaikaiseen kaupunkiin. Rakastan yli kaiken vanhahtavaa tunnelmaa ja se kyllä huokui vanhan kaupungin kapeista kujista, korkeista kivitaloista sekä pienistä suloisista vanhan ajan henkeen sisustetuista kahviloista.

Vanhan kaupungin keskusaukio oli paikka, jota kävimme ihailemassa useaan kertaan

Tämä merkillinen kaivo sijaitsi ihan respamme vieressä. Odotin näkeväni jotain jännittävää kurkistaessani kaivon sisään, mutta näköjään uusi maailma kaikkani kaivon sisään, mutta näköjään uusi maailma kaikkine jätteineen pääsee ihan minne vaan. Näin kaivosta jopa yhtenä yönä unta. Se taisi siis olla minulle jollakin tavalla merkityksellinen kohde ja kenties vähän pelottavakin.

 Kävelylenkin jälkeen palasimme asuntoomme. Laitoimme höyrysaunan päälle ja huilasimme. Istuttuamme äidin kanssa hyvin erilaisissa löylyissä, söimme hiukan iltapalaa ja kaaduimme sänkyyn matkustelun väsyttäminä.

 Lauantaiaamuksi olimme tilanneet shampanja-aamiaisen. Nautiskelimme runsaasta pöydästä omassa rauhassamme ja korkkasimme hyvänmakuisen shampanjan. Tuskin kukaan meistä on aikaisemmin nauttinut kuohuvaa kymmeneltä aamulla. Mutta sitähän varten matkalle lähdetään –kokemaan uusia asioita ja saamaan elämyksiä. Aamiaisen jälkeen lähdimme matkamme pääkohteeseen, Kumuun. Kävimme katsomassa aikaisemminkin mainitsemani Irving Pennin valokuvia ja lisäksi kiersimme myös toisen näyttelyn, jonka aiheena oli Toisen maailmansodan jälkeinen Eurooppa. Pennin kuvat olivat odotusten mukaisesti loistavia. Jäimme silti äidin kanssa toivomaan vielä vähän laajempaa näyttelyä, olisimme katsoneet kuvia enemmänkin!

Penn kuvasi paljon kuuluisuuden henkilöitä ja oli kehittänyt studioonsa vähän erikoiset puitteet kuvausta varten: Hänellä ei ollut käytössään juuri koskaan mitään varsinaisia lavasteita, mutta hän sijoitti kohteensa harmaaseen nurkkaan ja antoi tämän asettautua siihen. Näyttelyssä oli rakennettuna tällainen Pennin aikaa vastaava nurkkaus, jossa saattoi kokeilla omia henkilökuvaustaitojaan.

Näyttelyn jälkeen menimme kiertelemään Viru-keskusta, Tallinnan yhtä suurimmista ostoskeskuksista. Päivän kävelemisen uuvuttamina palasimme taas vanhaan kaupunkiin ja nostimme raajat kattoon asunnossamme.

Illalla äiti ja minä lähdimme ihanaan hemmotteluhoitoomme aivan nurkillamme sijaitsevaan kauneushoitolaan. Pääsimme nauttimaan 75 minuuttia kestävistä kasvohoidoista, jotka rentouttivat mukavasti. Totesimme kyllä, että virolaiset joutuvat todella painamaan niska limassa töitä: nämä kosmetologit olivat lauantaina töissä yhdeksästä yhdeksään! Ihan hullua, ja todella surullista jos minulta kysytään. Minulle tuli hirveä sääli näitä nuoria naisia, joiden täytyi olla aivan raatamisen uuvuttamia. Eikä siinä vielä mitään, jos tekee rakastamaansa työtä. Ikävää on tietää, ettei paikallisten työstä makseta samalla tavalla kuin meillä täällä kotona. Vai onko joku teistä joku päässyt tuntivartin kasvohoitoon 48 eurolla Suomessa? Epäilen. Ja tuskin ainakaan sellaiseen, missä naamaan läträtään kymmentä eri voidetta ja ainetta.

 Oli miten oli, hoidon jälkeen jatkoimme itsemme hemmottelua keskusaukion terassilla järjettömän kokoisilla mansikkamargaritoilla. Juoma oli varmasti paras saamani, mutta myös niin suuri ja kylmä, etten millään saanut sitä kaikkea juotua... Ehkä olisi pitänyt valita se isänkin nautiskelema kuuma viini. Iltamme huipentui pöytävaraukseen suloisessa ravintolassa. Istuimme ikkunapöydässä tovin jos toisenkin nauttien hyvästä ruuasta ja juomasta sekä katsellen kadun tapahtumia.

Ravintolan kasvispiirakka ja aurinkokuivattu tomaattitahna oli ihanaa!

Sunnuntaina oli kotiinlähdön aika. Kävimme vielä kiertelemässä kauppakeskuksessa vaatelöytöjen toivossa. Saalis jäi osaltani hyvin mitättömäksi todettuani, että jostain syystä Tallinnan yleisestä edullisuudesta huolimatta vaatekauppojen hinnat liikkuivat aivan samassa luokassa kuin täällä Suomessakin. Niinpä päädyin ostamaan vain pari likööripulloa sekä laivalta yhden hoitoaineen.

Tässä vielä pieni listaus Tallinnan parhaista puolista:

• Edullisuus. Koskee niin ruokaa, asumista, kulkemista kuin hyvinvointipalveluitakin
• Taksi. Ehdottomasti kannattavin tapa matkustaa lyhyehköjä matkoja. Taksin hinta on miltei olematon ja ne liikkuvat valonnopeudella. Summa summarum: taksimatka on halpa ja myös jännittävä
• Palvelu. Suomalaisena on mukava mennä käymään Tallinnassa, kun lähes kaiken voi hoitaa myös omalla äidinkielellä. On hämmentävää, miten hyvin palveluammateissa olevat ymmärtävät suomenkieltä.
• Vanha kaupunki. Ilman muuta kohde, jonka väliin jättäminen olisi suorastaan rikos. Miksei tällaista ole Suomessa?
• Old Apartments. Asuntomme välittäjä, joka tarjoaa hyvin erilaisia majoitusmahdollisuuksia erinomaisilla palveluilla varusteltuna. Omaan asuntoomme mahtui viisi henkeä, ja sen hinta on sama riippumatta majoittujien lukumäärästä. Kannattaakin siis kerätä kohtuullinen porukka ystäviä matkaan ja majoittua hinta-laatu –suhteeltaan loistavassa asunnossa. 

Loma on siis nyt takana ja arki edessä. Tämä viikko on minulle hyvin raskas niin töiden kuin opiskelujenkin puolesta. Nyt lähden yliopistolle taistelemaan SPSS-ohjelman kanssa ennen varsinaisen oppitunnin alkua. Heippa!