Pullapäivä

Minulla on jonkinasteinen pullatrauma. Lapsuuteeni ei erityisemmin kuulunut pullantuoksu tai köyhät ritarit. Kasvoin perheessä, jossa pulla oli todella todella todella harvinainen herkku ja pullamuistoni liittyvätkin enemmän vieraissa käymisiin kuin koulupäivän jälkeen pullantuoksuiseen kotiin palaamiseen (mikä oli kai oma fantasiani lapsena). Kotoa muistan ehkä yhden pullanleipomisepisodin sekä muutamat kaupasta ostetut puustit ja niiden päätymisen lopulta hyvin kuivahtaneina roskikseen. Yksi pulla on kuitenkin ollut poikkeus meidän perheessämme. Kerran vuodessa äiti osti kaupasta jokaiselle oman laskiaispullan ja niillä herkuteltiin kylmänä talvipäivänä arjen keskellä.

Lapsuudenkotini pullavastaisuus jätti minuun jälkensä. En ole uskaltanut leipoa pullaa kuin pari kertaa koko tähänastisen elämäni aikana, sillä olen pelännyt kriittistä vastaanottoa ja ehkä sitäkin enemmän omaa pettymystäni, jos tekeleistäni ei pidetä. Viikonloppuna kuitenkin ylitin pelkoni ja ylivarovaisuuteni ja tein sen, leivoin ihan oikeasti pullaa. Innostuin jopa niin paljon, että pyöräytin sekä yhden pellillisen korvapuusteja että toisen mitäpä muuta kuin laskiaispullia. Kokeiluni oli melko uskalias, sillä kyseessä on kuitenkin klassikkoleivonnainen. Maun siis tulisi olla mahdollisimman autenttinen ja kyllä sen pullan pitäisi näyttääkin ihan aidolta laskiaispullalta. Ja arvatkaa mitä: taisin onnistua! Tai ainakin maun puolesta, jos ei ulkonäkö välttämättä ollutkaan niin viimeisen päälle briljantti. Sainpa ihanat kehut myös meidän talouden laskiaispullafanilta (olin tosin ehtinyt avautua pullatraumastani jo Nikollekin, joten tiedä häntä perustuivatko kehut yksinomaan lopputuloksen laatuun).

Tämä laskiainen on muuten jokseenkin hämärä juhla minulle. Ei pelkästään se, että paastoon laskeutumisen juhla kruunataan tuhdilla pullalla, vaan ihan yleisestikin koko tämä laskiaispullakeissi. Kuuluuko siis pulla syödä laskiaissunnuntaina vai laskiaistiistaina? Vai onko tarkoitus nauttia ensimmäinen sunnuntaina ja vielä toinen tiistaina? Vai jopa kaikenkaikkiaan kolme kappaletta pullaa: sunnuntaina, maanantaina ja tiistaina? Jos tiedätte ratkaisun tähän mieltäni askarruttavaan kysymykseen, niin kertokaa ihmeessä!

Niin ja vähän armoa vanhemmillenikin. En nimittäin lopulta tiedä, miten paljon lapsuuteni pullattomuuteen vaikutti myös se, että haavekuvastani huolimatta en tainnut itsekään välittää pullan mausta ihan hirveästi. Lisäksi olen aina, koko elämäni ajan, saanut pullasta närästyksen.

P.S. Laskin, kuinka monta kertaa mainitsin tekstissäni sanan pulla: 25. Mutta se onkin se juju. Annetaan pullan olla pulla ja unohdetaan paineet.

 Joka tapauksessa, oikein hyvää ja pullaista laskiaistiistaita!

Ja niin on ihminen hauras

Olen miettinyt. Olen pohtinut ja itkenyt ja vajonnut ajatuksiini. Miten olla riittävän hyvä? Miten jaksaa kannatella toista? Miten olla riittävän vahva, jotta voi kantaa toisen tuskaa? Miten ilmaista empatiaa niin, että se tavoittaa toisen?

Roolini on tänä keväänä niin opinnoissa kuin töissäkin on monella tapaa vastuullisempi kuin koskaan aikaisemmin. Uudenlainen asemani on laittanut rattaat pyörimään mielessäni. Ja tunnen itseni niin epävarmaksi ja heikoksi. Heikoksi kaiken uuden edessä, hauraaksi omien vikojeni kanssa. Tiedän vaativani itseltäni aika paljon. Ajattelen, että voisin olla heti täydellinen ja osata kaiken. Luulen osaavani reagoida juuri oikealla tavalla juuri oikeaan aikaan, epäröimättä. Joku sanoisi, että ei saisi vaatia itseltään täydellisyyttä. Vastahan tässä harjoitellaan. Oppimassahan tässä ollaan. Ja niinhän se on. Mutta minäpä heitän tähän ajatuksen, joka on muhinut viimeisen viikon aikana mielessäni ja puhjennut vähitellen nupusta kukkaan. Entäpä jos (ja olen aika varma, että juuri näin on) en voi koskaan tulla valmiiksi. Asiakastyössä kohtaa jatkuvasti tilanteita, joissa joutuu vastakkain omien tunteiden ja ajatusten kanssa, eivätkä ne aina ole kaikista mukavimpia. Jokainen ihminen tulee tilanteisiin omista lähtökohdistaan ja kokee elämänsä omalla ainutkertaisella tavallaan. Niinpä myös minun reaktioni voidaan kokea milloin juuri sopivina ja milloin täysin sietämättöminä. Ja niinpä ainut asia, mitä voin todella oppia, on oppia sietämään epävarmuutta ja epätäydellisyyttä.

Kysymys kuuluukin, miten olla ihminen ihmiselle? Miten antaa itsensä olla juuri yhtä hauras ja haavoittuvainen kuin se toinenkin? Miten antaa itselleen anteeksi ne virheet, joita tulee väistämättä tehneeksi? Tällä viikolla koin valtavaa epäonnistumista, vaikka olin juuri ylittänyt itseni ja tehnyt jotain, mitä pelkäsin ja jännitin. Toisena päivänä manasin, ettei minusta näillä pelimerkeillä voi koskaan tulla hyvää psykologia. Mutta mitä oikeastaan on olla hyvä psykologi? Onko se sitä, että onnistuu kaikessa heti täydellisesti? Vai onko se kuitenkin kaikista eniten sitä, että on sinut oman haavoittuvuutensa kanssa? On vaan ja on juuri niin aito, että toinenkin uskaltaa olla.

Päiviä kestäneen harmauden jälkeen herään yhteen aikaiseen aamuun. Olen nukkunut liian vähän. Taas. On huono olo, niin väsynyt ja uupunut olen. Mutta ei auta, on herättävä, noustava ylös. Lähden kävelemään kohti yliopistoa ja kiroan kun pitää olla niin kylmä. Pari askelta ja olen jo jäässä. Olen varmaan niin unessa, etten ensin edes tajua. Ehdin kävellä pitkälle, ennen kuin näen mitään. Ennen kuin tunnen. Kuulokkeissa soi Oh Wonder ja sitten näen. Yhtäkkiä tunnen sisälläni samanaikaisesti painavan haikeuden, ihmetyksen ja onnen. Tunnen itseni hyvin pieneksi ja vaatimattomaksi, mutta se tuntuu juuri oikealta: olen vain pieni osa tätä kaikkea. Kyyneleet nousevat silmiini. Maailman kaunein auringonnousu värittää tieni uuteen päivään. 

Uskon, ettei ole väärin olla heikko. Toivottavasti voin osoittaa, että oman heikkouden hyväksyminen saattaa olla vahvistumisen alku.

Ihanaa ja voimauttavaa viikonloppua!

Sunnuntain positiiviset –eli miten morkkis selätetään

Poden tässä, yllätys yllätys, pahemman luokan sunnuntaimorkkista. Huominen aamu tuntuu kaikkea muuta kuin houkuttelevalta. Motivaatio laukun pakkaamiseen tai vaatteiden valitsemiseen etukäteen on olematon siitäkin huolimatta, että tiedän noiden toimenpiteiden helpottavan huomisaamua huomattavasti. Tammikuun sunnuntait ovat kuluneet melkolailla samalla kaavalla. Aamulla on mukavan raukea ja hidas tunnelma. Mihinkään ei ole kiire eikä mitään ole erityisemmin pakko tehdä. Päivän mittaan tulevan viikon tehtävät kuitenkin hiipivät mieleen, ja viimeistään iltapäivään mennessä ajatukset ovat jo kokonaan seuraavan viikon velvotteissa. Vaikken aina tietoisesti koe jännittäväni maanantaita, huomaan stressaantuneisuuteni siitä, etten valtavasta väsymyksestä huolimatta tahdo koskaan saada unta sunnuntai-iltana. Jännitän kai sitten maanantain aikaista herätystä ja sitä, miten suoriudun raskaasta viikosta.

On hassua, miten mieli hakeutuu helposti negatiivisiin asioihin ja alkuun päästyä suorastaan rypee niissä. Morkkis-sunnuntaille on mielestäni ominaista, että kaikki tuntuu hankalalta, kaikki ärsyttää, mikään ei kiinnosta, eikä mitään saa kunnolla aikaiseksi. Tässäkin päivässä on kuitenkin ollut paljon todella hyvää, ja ahdistelun sijaan yritänkin nyt kääntää ajatukseni ja keskittyä niihin. Tämän sunnuntain positiivisia asioita ovat ainakin nämä:

Ensimmäiset tulppaanit
Perinteiset, joiden nupusta puhkeamista olen tänään seurannut sekä tuliaisiksi saadut (joiden kaltaisia en ole ennen nähnytkään), jotka koristavat ruokapöytää.

Runebergin tortut
Ihan itse tehdyt. Yrityksen ja erehdyksen kautta, mutta lopputuloksesta tuli ihan oikean makuinen! Vielä on jemmassa pari, joista saa nauttia iltapalalla.

Puhdas koti
Se on aina niin. Kun kerran jaksaa ja viitsi järjestää tavarat paikoilleen ja putsailla pölyt ja liat pois nurkista niin samalla mielikin tuntuu puhdistuvan turhasta nuhjuisuudesta.

Muistot ja haaveilu
Jostain syystä tänään ajatukseni ovat harhailleet vähän väliä mukaviin muistoihin. Kävimme kävelyllä harmaassa ja kolkossa säässä, mutta jostain kumman syystä muistelin lenkillä niitä ihania aurinkoisia kevätpäiviä kun olemme kävelleet samoissa maisemissa. Iloitsin siitä, että parin kuukauden päästä on taas valoista ja lämmintä!

Jääkaappi täynnä ruokaa
Ihana ajatus, ettei alkuviikosta tarvitse pohtia ruokaostoksia. Ne on kerrankin onnistuttu hoitamaan hyvin etukäteen ja lähipäivien ruokasuunnitelmat myös tuntuvat innostavilta toteuttaa.

Leffailta
Yksi parhaiksi todetuista tavoista vältellä maanantain ajattelemista sekä lykätä nukkumaanmenoa sunnuntaisin on linnoittautua sohvalle telkkarin ääreen. Päätimme tänään, että nyt illalla katsotaan animaatio. Tänään on tilausta vain kevyelle ja iloiselle sisällölle.

Joten pidemmittä puheitta ja kipinkapin elokuvan ja herkkujen pariin. Mukavaa Runebergin päivän iltaa ja tsemppiä alkavaan viikkoon!