Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kandi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kandi. Näytä kaikki tekstit

maanantai 2. tammikuuta 2017

Uuden vuoden juttuja

Aloin luopua vuodesta 2016 varmaan jo 30.12. perjantaina iltapäivällä kun jännityksen kipristellessä vatsassa vihdoin painoin "Lähetä". Sinne lähti viimeiseen asti viilaamani kandidaatintutkielma leikillisesti kutsumaani valheenpaljastuskoneeseen eli Turnitin plagiaatin tunnistamisohjelmaan. Oloni oli paitsi äärimmäisen helpottunut ja suorastaan riemastunut,  myös melkoisen epäuskoinen. Minä tein sen! Olin jo välillä ehtinyt ajatella, etten saa sitä sekamelskaa ikinä kasattua arviointikelpoiseksi ja että ainakin joudun luultavasti venyttämään kirjoitusprosessia vielä kevään puolelle. Miten äärettömän vapautunut olo siitä tulikaan kun sitten vihdoin uskalsin tehdä tuon ratkaisevan päätöksen ja luovuttaa valtavasti aikaani vieneen projektin eteenpäin.


Kandi on epäilemättä ollut vuoden 2016 yksi suurimmista jutuista. Se on haastanut ihan uudella tavalla ja mitannut taitojani paitsi opiskelijana ja tulevana psykologina, myös ihmisenä. Täällä blogin puolella on ilmennyt niin tekstien sisällössä kuin niiden vähäisyydessäkin, miten tiukasti kiinni olen ollut kandityössäni koko syksyn. Ei siis mikään ihme, että omistautuneisuuteni on näkynyt myös arkielämässäni monella tapaa. Nyt kandin valmistuttua on helppo kyseenalaistaa, oliko tuo poissaolevuus, vähäunisuus, stressaantuneisuus ja huolestuneisuus kaiken sen vaivan arvoista. Ehkä oli, ehkä ei. Joka tapauksessa nyt se on takana ja on aika suunnata kohti tulevaa.

Tuntuu todella, kuin koko viime vuoteni olisi kulunut kandiin, vaikka todellisuudessa seminaari kesti vain syyslukukauden. Ensin kesti aika pitkään miettiä, mitä ajatuksia tähän vuoteen liittyy. Vaikka ehtihän siinä tapahtua vaikka mitä. Päällimmäisinä mieleen tulevat alkuvuoden senssis-intensiivikurssi, kevään opiskeluhuolet ja pienet epäonnistumiset, kesän työt ja muuttohässäkät, festarit ja uuteen kotiin muutto. Vuosi 2016 on pitänyt lopulta sisällään valtavasti merkittäviä asioita. Samalla se kuitenkin hujahti ohitse nopeammin kuin mikään aikaisempi. Tuntuu, että joulu ja vuodenvaihdekin yllättivät niin pahasti, etten saanut kunnolla valmistautua kuluneen vuoden summaamiseen ja uuden vastaanottamiseen. Mutta pohtiessani vuotta 2016 vähän pitempään aloin huomata, että se taisi sittenkin opettaa minulle aika tavalla.

Opin ainakin, että:

  • tarvitsen enemmän unta
  • minulle on tärkeää saada päivittäinen annos raitista ilmaa
  • en osaa vieläkään pitää kiinni päättämistäni aikatauluista esimerkiksi opiskelun suhteen
  • siedän pettymyksiä aika huonosti
  • jos haluan (tai luulen haluavani) jotain oikein kovasti, en välttämättä kuitenkaan saa sitä
  • jos haluan jotain oikein kovasti, teen töitä sen eteen enkä luovuta, saatan joskus jopa saada sen
  • joskus kannattaa luopua omasta jääräpäisyydestä ja kuunnella ympärillä olevia ihmisiä
  • kaikkea ei voi saada heti-tässä-ja-nyt
  • edelliseen liittyen: olen todella kärsimätön
  • voin selvitä monista sellaisista tilanteista, mistä en ensin uskoisi selviäväni
  • olen valinnut itselleni alan, joka on paitsi tavattoman kiinnostava, välillä myös sietämättömän haastava
  • minulla on vielä pitkä matka osaavaksi ja tasapainoiseksi psykologiksi
  • en osaisi kuvitella itseäni millekään muulle alalle


Kaiken tämän jälkeen, tervetuloa vuosi 2017!
Odotan kaikkia mukanasi tuomia haasteita ja oppeja. Toivon saavani tulevan vuoden aikana taas kasvaa kohti sitä ihmistä, joka haluan olla. Näin jälkikäteen ajateltuna nimittäin luulen, että olenpa saattanut tulla kasvaneeksi edellisenkin vuoden kuluessa ainakin muutaman arvokkaan itsetutkiskelevan ajatuksen verran.




P.S. Oli muuten aivan uskomaton vuodenvaihde! Rentoutumista, hyvää ruokaa, yhdessäoloa, kokkaamista, ensimmäiset yhdeksän tunnin yöunet pitkään aikaan, ihania ystäviä uudenvuodenaaton peli-illassa, pitkä kävely yliopistolle ja entistä vapautuneempi olo kun sain kandin fyysisesti käsiini ihan valmiina. Viikonloppu oli pitkään aikaan ensimmäinen, jonka aikana en huolehtinut juurikaan tulevista töistä, vaan annoin itselleni luvan vain olla ja levätä.



Ihanaa alkanutta vuotta kaikille!

perjantai 2. joulukuuta 2016

Tee kandia, juo viiniä

Perjantai-ilta. On ollut raskas viikko, mutta keskittymiskykyni on ollut surkea. Tämä päivä on ollut kiireinen, niinkuin suunnilleen kaikki muutkin päivät tänä syksynä. Vaikka heräsin jo 7.30, olen ehtinyt keskittyä hädintuskin pari tuntia siihen, mihin piti. Omatuntoani helpottaakseni asettaudun vielä päivällisen jälkeen läppärin ääreen, jotta voin täydentää kandini ammottavia aukkoja juuri kirjastosta kiikuttamallani DSM-V -manuaalilla. Yleensä käytän kannustimena kahvia, mutta kellonajasta johtuen suunnittelen ottavani jääkapista Jaffaa.

Ja kuinka käykään? Kun käännän selkäni hetkeksi hakeakseni loputkin tarvitsemani materiaalit riittävän lähelle opiskelupistettäni, on sillä aikaa eteeni laitettu lasinalunen ja kohta jo viinilasi. Enkä ehdi hämmennykseltäni reagoida kuin sanomalla "oho", kun Niko jo kaataa lasiini viiniä. "Tarvitset sitä".




No onhan se myönnettävä, että kyllä kandin tekeminen on aika mukavaa näin. Tässä minä istun, DSM toisella puolella, läppäri toisella. Näpyttelen ruudulle sanoja ja tuskastelen luomieni lauseiden pituutta ja monimutkaisuutta. Ne ovat juuri sellaisia, mistä en huomenna ymmärrä mitään. Mutta aina kun tulee umpikuja, siemaisen ihan vähän viiniä. Voisin melkein sanoa, että suosittelen.

Niin, enää vajaa kuukausi kandin palautuspäivään.




tiistai 27. syyskuuta 2016

Kandituttaa

Huh, mitkä viikot takana! Yhdeksän tunnin työpäivät ovat taas tulleet tutuiksi viime aikoina kun opinnot on vyöryneet kalenterin sivuille hyökyaallon tavoin. Vapaat viikonloputkin ovat olleet viimeisen kuukauden ajan pannassa, sillä erilaiset kestit ja muut kyläilyt ovat seuranneet toisiaan. Se, mikä on vallannut suurimman alan ajatuksistani viime aikoina on kuitenkin ollut se työ, jonka tekeminen on tähän asti tuntunut kaukaiselta haaveelta opiskeluvuosien päässä. Mutta eihän se niin ollutkaan. Sen aika on nimittäin nyt. KANDI.

Heti ensimmäisenä opiskeluvuotena aloin pyöritellä mielessäni aiheita, jotka voisivat kiinnostaa minua niin paljon, että haluaisin kirjoittaa niistä opinnäytetyön. Enkä edes voinut tuolloin tietää tai ymmärtää, mitä kandidaatintutkielma oikeastaan pitää sisällään. Ajatukseni pallottelivat mielenkiintoisten aiheiden välillä niin, että saatoin mielenkiintoisen kurssin yhteydessä fantasioida tulevasta kandistani liittyen käsiteltyyn aiheeseen. Toisaalta huomasin, että mahdollisia kandiaiheita miettiessäni palasin aina uudestaan yhteen ja ensimmäiseen mieleeni juolahtaneeseen ajatukseen. Samalla annoin itseni kuitenkin helpottua, ettei päätöksen hetki ollut vielä käsillä, vaan voisin ihan kaikessa rauhassa keskittyä muihin asioihin ennen tuota valtavan suuren vastuun ottamista.

Viime keväänä todellisuus sitten iski. Tulevana syksynä aloittaisin kolmannen opiskeluvuoteni, jolle on opintosuunnitelmassa varattu tilaa kandidaatintutkielmalle. Minun oli tarkoitus tutustua kesän aikana useisiin tutkimuksiin, jotta olisin saanut vähän käsitystä siitä, mistä minua kiinnostavista aiheista löytyisi mahdollisesti tietoa. Mutta teinkö näin? Avasinko tietokonetta tarkoituksenani kartoittaa työni aihepiiriä? En. Ja niinpä lukukauden alkaessa olin vähintäänkin yhtä pihalla omasta aiheestani kuin kesälomalle lähtiessäni. Tietyssä mielessä tuntuu, että olin jopa vielä pahemmin hukassa kuin olin kuvitellutkaan.

Nimittäin. Kandiahdistus on käsite, josta olen kuullut kaikuja opintojeni alusta asti. Sen sävy on säälivä, mutta toisaalta tekopirteä ja samaan aikaan  kilpaileva ja painostava. "Aaa sulla on kandivuosi" sanoo vanhempi opiskelija kolmannen vuosikurssin aloittelijalle ja molemmat huokaisevat syvään. "Kannattaa muodostaa opintorinkejä! Niissä voi jakaa kandiahdistusta useamman henkilön kesken". Tämän syksyn alkaessa suhtauduin kaiken kandiahdistukseen sen osakseen saamasta hypetyksestä huolimatta välinpitämättömästi tai ainakin vähättelevästi. Mielestäni koko kandihässäkkä oli ihan yliarvostettua. Eihän se nyt niin iso juttu ole, 16 sivua tieteellistä tekstiä. Vain kuutisentoista sivua. Sitäpaitsi ensimmäisen kandiluennon jälkeen tuntui siltä, että kyllä tämä tästä. Itseasiassa olin aika innoissani koko jutusta, enkä uskonut että tekstin tuottaminen olisi minulle mikään elämää suurempi ongelma. Onhan tässä ennenkin kirjoitettu yhtä sun toista! Kunnes sitten koitti se hetki, kun kaikilla olikin yhtäkkiä valmiit aiheet ja kymmeniä lähdeartikkeleita, eikä minulla mitään muuta kuin se sama yksinäinen aihealkio.

Tähän päivään mennessä olen saanut aikaan hyvin epäjärjestyneen sisällysluettelon sekä noin kaksi sivua tekstiä, jonka tulen mitä todennäköisimmin kääntämään päälaelleen vielä moneen kertaan. Valitsemani aihe rönsyilee ja tänään käyttämäni kuvailun mukaan on "all over the place". Lisäksi olen saanut huomata, että normaalin kirjoitusvauhtini sijasta minun on ollut viimepäivinä tyytyminen tahtiin yksi lause/neljä tuntia. Ei tunnu yhtään kivalta. Ja kyllä, myönnän että ahdistaa. Aika paljonkin oikeastaan. Mutta toisaalta olen edelleen aika kiinnostunut omasta aiheestani, vaikkei se olisikaan vaihtoehdoistani helpoin.

Kandiavautuminen saa varmasti tämän syksyn aikana jatkoa. Sitä odotellessa aion nauttia näistä ihanan kauniista syyspäivistä kandini parissa ja ilman sitä. Niin, ja ensimmäisestä ohjelmoimattomasta viikonlopusta pitkiin aikoihin!

Hyvää alkanutta viikkoa!