Oispa aina sunnuntai

Sunnuntai oli monella tapaa uskomaton päivä. Heräsin pitkän viikonlopun jälkeen mitä aurinkoisimpaan ja lämpimimpään aamuun. Nautiskelin ensimmäistä kertaa elämässäni aamiaista omalla terassilla (jos siis vanhempien kotia tai kesämökkiä ei lasketa, eikä niitä tietenkään lasketa). Oli ihanaa loikoilla sohvalla auringossa, siemailla kahvia selailla rauhassa lehteä. Aurinko porotti tosin siihen malliin, että oli pakko a. hakea hellehattu kaapin perältä, ja b. paeta paahdetta suhteellisen lyhyen ajan kuluttua sisätiloihin, sillä auringonpistoksen alkumerkit alkoivat jo antaa vihiä.

Aamiainen auringossa oli vain alku sille, mitä kaikkea sunnuntai pitikään sisällään. Siinä aamukahvin lomassa pohdiskelimme, että alunperin suunnitellun viikon kolmannen juoksulenkin sijaan tuossa säässä voisi olla miellyttävämpää lähteä pyöräretkelle. Niinpä pakkasimme reput täyteen vettä, pumppasimme pyöriin ilmaa ja lähdimme kruisailemaan kohti Liedon Vanhalinnaa. Niko on jo kauan mainostanut sitä kohteena, jonne täytyy kesän tullen tehdä päiväretki. Ja pakko sanoa, että ei turhaan. Oli ihana kokemus päästä tietyllä tapaa irti kaupungin vilskeestä ja polkea välillä joenvartta pitkin tai keskellä peltoja.

Kiipesimme korkealle kallionkielekkeelle ja siellä maisemia ihaillessani kiinnitin huomiota sisälläni tikittävään kiirekelloon. Minne minulla oli kiire? Olen joskus kirjoittanut tännekin sunnuntaiahdistuksesta. Se on itselleni sellainen peikko, joka hiipii mieleen pahimmillaan jo lauantai-iltana (ihan epäreilua!), ja josta on todella vaikea päästä eroon. Se vaatii tekemään yhtä ja toista ja ajattelemaan kaikkia niitä mahdollisia vastoinkäymisiä, mitä tuleva viikko voi tuoda mukanaan. Niinpä on pakko myöntää, että kaikesta hyvästä huolimatta istui morkkis jatkuvasti enemmän tai vähemmän olkapäälläni.  Olisi niin ihanaa, jos osaisin irrottaa velvollisuuksistani edes sunnuntaisin. Enkä vaan irrottaa, vaan että myös kokisin, että se on ihan oikein ja hyväksyttävää.

Sunnuntai kun voi olla ahdistuksen sijaan täynnä vapautta, lämpöä, naurua ja kiireettömyyttä. Ja sitäpaitsi. Sainhan taas maanantaina huomata, ettei se asioiden etukäteen murehtiminen vaikuta lopulta millään lailla siihen, mitä viikko tuo tullessaan.

Vuosipäivä ja kahdet synttärit

Sain tänä vuonna syntymäpäivälahjaksi matkan Tukholmaan. Olen puhunut päivä Tukholmassa -risteilystä kaihoisasti jo varmaan vuoden päivät ja voisi siis sanoa, että ääneen unelmointini tuotti tulosta. Varasimme jo pari kuukautta sitten kalentereistamme tämän viikonlopun matkaa varten, mutta oikeastaan vasta lippuja ostettaessa tajusimme, että reissu osuisi sopivasti myös vuosipäivämme paikkeille. Vielä maaliskuussa en osannut ajatellakaan, miten oikeaan saumaan pieni irtiotto arjesta ajoittuisi. Meillä on molemmilla ollut aika raskas kevät ja varsinkin viimeiset pari viikkoa ovat olleet erityisen stressaavia monine deadlineineen ja työmatkoineen.

Lähdimme matkaan perjantai-iltana ja saavuimme Ruotsiin todella todella aikaisin lauantai-aamuna. Tietysti herkkäunisuuteni oli varmistanut sen, että olin saanut nukuttua laivan metelissä vain pari tuntia. Väsymyksestä huolimatta jaksoimme kuitenkin lähteä liikkeelle jo heti klo 6.30 paikallista aikaa. Oli muuten hämmentävä kokemus kävellä Tukholman keskustan kaduilla ennen kuin mikään kauppa tai kahvila oli auki. Suurkaupunki oli täysin autio muutamaa reipasta lauantailiikkujaa lukuunottamatta.

Päivämme kului nopeasti katuja kierrellessä, kahvilassa ja ravintolassa istuessa ja kaupoissa pyöriessä. Täytyy sanoa, että Tukholman vanhan kaupungin tunnelma kapeine kujineen ja pienine putiikkeineen ovat aivan ihania. Pelkkä rakennusten sopusointuisuus jaksaa ilahduttaa minua kerta toisensa jälkeen. Illan tullen tallustelimme takaisin sataman suuntaan ja kävimme katsastamassa Fotografiskan näyttelyt. Laivan lähtöä odotellessa istuimme vielä Fotografiskan tunnelmallisessa kahvilassa luomassa viimesilmäyksiä Tukholman maisemiin. Paluumatkan häämöttäessä pohdiskelimme, että harvoin sitä kotimaassa osaa ihailla ympäristöä ja nautiskella ilman jatkuvaa painetta takaraivossa. Ja niinhän se on. Ainakin itse olen sellainen suorittaja, että harvemmin osaan irrottaa velvollisuudentuntoisuudesta edes viikonloppuisin.

Matkan antoisuudesta huolimatta lyhyet yöunet ja koko päivän jaloilla oleminen verotti sen verran, että laivaan astuttuamme väsymys oli lähes lamauttava. Alunperin suunnitelmissa ollut laivan ravintolassa istuskelu jäi vähemmälle, sillä syömisten ja TaxFreen jälkeen teki mieli vain painua peiton alle. Vaikka toinen yö laivassa meni paljon paremmin, olin kuitenkin vielä kotiin päästyä niin väsynyt, että hyökkäsin heti sänkyyn. En olisi uskonut, että päiväunet onnistuisivat, mutta lopulta nukuinkin vielä kokonaiset kaksi tuntia. Herättyäni aloimme suuntautua kohti keskustaa. Olin luvannut Nikolle viime kesänä (!) syntymäpäiväbrunssin, mutta sen toteuttaminen on aina siirtynyt milloin mistäkin hyvästä ja vähemmän hyvästä syystä. Nyt sitten juhlimme samanaikaisesti Nikon viimekesäistä syntymäpäivää ja meidän oikeaa vuosipäivää Tiirikkalan terassilla. Näin jälkikäteen (ja ehkä vähän omaksi puolustuksekseni) voin todeta, että oli ihan hyvä säästää brunssia näin pitkään. Tänään oli nimittäin niin ihana sää ja hidas aamu, ettei juuri otollisempia brunssipuitteita olisi voinut pedata.

Vuosipäivämme on kulunut muuten pitkällä kävelyllä ja omalla terassilla oleillen. On ollut ihanaa nauttia auringon lämmöstä ja kesän tuoksusta rauhassa, ilman mitään kiirettä. Olen myös opetellut uutta, kesäistä elämänasennetta. Totesin Nikolle tuossa kävellessämme, että ei kai se niin väärin ole, jos joskus vähän nauttiikin elämästään. Sain vastaukseksi pienen naurahduksen.

Niin kului pitkä vuosipäivä ja kahdet myöhäiset synttärit. Aika kelpo viikonloppu, etten sanoisi.

Hyvää vappua!

Turussa asuessani olen päässyt kokemaan, minkälainen on opiskelijan vappu. Näitä muoviskumppalasien, haalareiden ja #wabueilobu-kuvien täyttämiä juhlia on nyt takana jo kohta kokonaista kolme. Heti ensimmäisestä Turku-vapustani on jäänyt elämään joukko jo tärkeiksi muodostuneita perinteitä. Lisäksi jokainen kokemani opiskelijavappu on tuonut mukanaan myös jotakin uutta, joka voi hyvinkin ennakoida seuraavien vappujen perinteitä.

Yleensä vapun juhlinta on alkanut jo saman viikon maanantaina ja tänä vuonnahan oli oikea supervappu kun innokkaimmat bilettäjät saivat juhlia kaikkiaan kahdeksan päivää! Omalta osaltani yhdyin juhlijoiden joukkoon vasta eilen illalla, sillä olin melkoisen kiireinen opiskelujen ja töiden kanssa koko viikon. Toisaalta loimme tänä vuonna Nikon kanssa myös yhden uuden perinteen kun teimme kumpikin ensi kertaa elämässämme simaa. Tuttuun tapaani jätin homman ihan viimetippaan, vaikka olimme puhuneet siitä jo lähemmäs kuukauden verran. Sunnuntaina ämpäröity ja maanantaina pullotettu juoma ehti kuin ehtikin onnekseni valmistua juuri vappuviikonlopuksi.

On jotenkin hauskaa, että sen ajan kun olen tutustunut Turussa opiskelijoiden vapunviettoon, niin olen myös jakanut sen Nikon kanssa. Vappu tuokin nykyään mieleeni parin vuoden takaisen ensimmäisen opiskelijavappuni, kun olimme vasta tutustuneet. Vappuaattona 2015 esittelin Nikon ensimmäisen kerran Turun ystävilleni. Voisikin siis sanoa, että ne perinteet, joita olen tämän kolmen Turussa vietetyn vapun aikana ehtinyt kerryttää, ovat tavallaan myös meidän kahden yhteisiä vappuperinteitä. 

Tänä vuonna noudatimme perinteitä menemällä isolla porukalla seuraamaan vappupuhetta ja  lakitusseremoniaa museonmäelle. Sen jälkeen suuntasimme tuttuun tapaan jokirantaan ja sieltä kohti jatkopaikkaa, joka oli tällä kertaa meidän kotimme. Tänään onkin sitten toivuttu harvinaisen typistetystä, mutta siitä huolimatta hyvin riemukkaasta ja raskaastakin vapunvietosta. Aamupäivällä kokoonnuimme lähes samalla joukolla vartiovuorenmäelle perinteiselle vappupäivän piknikille. Aurinko hemmotteli meitä väsyneitä. Huomenna koittaa taas arki, mutta koska #wabueilobu ainakaan ihan vielä, niin ehkä nautin vielä illalla ihan vähän simaa ja ihailen kotimme vappukoristeita.

Riemukkaita vapun loppuhetkiä!