On elettävä huolella

Tänään elämänkatsomustiedon tunnilla juteltiin asketismista ja hedonismista. Molemmat termit olivat mulle periaatteessa tuttuja, mutta en ollut sisäistänyt niiden tarkkaa merkitystä. Tunnin jälkeen tuntui, että ymmärtäisin tästä lähin mitä sanoilla tarkoitetaan, ja siitä suuri kiitos kuuluu kaverilleni, joka piti aiheesta loistavan alustuksen tunnillamme. Hän osasi selittää kaiken niin selkeästi ja kiinnostavasti, vaikka väitti tehneensä alustuksen edellisellä tunnilla. Just. Minä kun tuskailin oman globalisaatioalustukseni kanssa useita päiviä, enkä varmaan siltikään osannut selittää asioita yhtä selvästi kuin kaverini tänään.

Oli miten oli, keskustelu oli todella antoisaa. Puhuimme siitä, miten termien merkitykset voi ymmärtää eri tavoin. Alustuksessa tuli totta kai hienosti esille molempien aatteiden perusta, historia sekä kulttuurinen kehys. Mä en tietenkään osaa kertoa niistä mitenkään niin hyvin kuin alustuksen pitänyt kaverini, joten jätän sen osuuden suosiolla tästä väliin.

Sain tunnilla oivalluksen kokemuksen kun totesimme asketismin (siis eräänlaisen nautinnoista luopumisen) olevan yleistyvää nyky-yhteiskunnassamme, jossa meillä on liikaa kaikkea. Ehkä tunnemme huonoa omaatuntoa kaikesta siitä materiasta mitä meillä on ja mitä emme ihan todella tarvitse? Tai ehkä, kuten edellisessä Trendissä luki, nykysuomalaiselle luksus on alkeellisissa oloissa elämistä, sillä se on jotain, mitä arkeemme ei enää kuulu. Esillä oli erään suomalaisen henkilön blogiteksti, jossa hän kertoi ryhtyneensä harjoittamaan asketismia elämässään. Hän kuvasi muutosta niin, että luovuttuaan "ylimääräisistä nautinnoista" kuten seksistä, parisuhteesta, tietokonepeleistä sekä alkoholista, ja tultuaan uskoon hänestä oli tullut moninkertaisesti onnellisempi. Hämmentävää oli, että tämä henkilö kertoi siis luopuneensa ystävistään, mutta asketismin positiivisena seurauksena hän mainitsi mm. uusiin ihmisiin tutustumisen. Puhuimmekin siitä, miten määritellään nautinnoista tietoisesti luopuva henkilö, joka nimenomaan tällä kieltäytymisellä saa kenties suurtakin mielihyvää. Aika mutkikas juttu, vai mitä?

Hedonismin pohdiskelu aatteena sai myös hyvin tuulta alleen, ja mut ainakin vähän ahdistumaankin. Termillä siis tarkoitetaan ymmärtääkseni aatesuuntausta, jonka mukaan nautinto on elämän suola. Hedonisti pyrkii siis löytämään elämäänsä mahdollisimman paljon nautintoja. Alustuksessa esimerkkihenkilönä oli Oscar Wildin Dorian Grey. Keskustelussamme nousi esille, miten itsekkäänä yleensä pidetään hedonismia. Pohdimme, onko asia niin mustavalkoinen kuin miten se nähdään. Mulle itselle tuli vähän tyhmä olo kun aloin miettiä miten materialisti musta on tullut (tää on ollut viimeaikoina aika kuuma pohdinnanaihe mulla, johtuen ehkä joulun lähestymisestä mikä aiheuttaa mussa selvästi aivan käsittämättömän himon ihan kaikkeen...). Opettaja kuitenkin sanoi käsittävänsä hedonismin enemmänkin henkisen nautinnon haalimisena, mikä on ihmiselle hänen mielestään aivan luonnollista. Lisäksi hän totesi asketismin vaativan valinnanmahdollisuutta, mikä oli myös mielenkiintoinen pointti. Hän tarkoitti sitä, ettei kehitysmaan asukasta voi kutsua askeettisesti eläväksi, sillä tällä ei ole todennäköisesti ollut valinnanvaraa omassa elämässään.

Totesimme yhteistuumin, etteivät termit sulje toisiaan täysin pois, mutta ovat kylläkin joissakin asioissa melko suurestikin ristiriidassa toistensa kanssa. Mietin esimerkiksi sitä, miten yhteiskunta suoltaa ihmiselle jatkuvasti ja aina uutta materiaa, jotta kulutus pysyisi tasaisessa kasvussa. Kuitenkin yltiöpäinen kuluttaminen nähdään haitallisena luonnolle ja jatkuva oman edun tavoittelu erilaisten nautintojen kautta mielletään itsekkääksi. Lisäksi pohdin myös sitä, miten asketisti tai hedonisti edes voidaan määritellä? Onko se ihminen itse, joka tekee blogikirjoittajan tapaan ratkaisun elää jonkin aatteen mukaisesti? Entä kuka valvoo, että itseään esimerkiksi askeetiksi kutsuva todella elää aatteen alkuperäisen merkityksen mukaisesti?

Olen ehkä materialisti kun ostelen kamaa mitä en todella tarvitse. Ehkä olen hedonisti koska saan nautintoa siitä. Tunnenkin nykyään lähes päivittäin huonoa omaatuntoa omasta kuluttamisestani. Toisaalta tiedän osaavani tarpeen tullen luopua osastani. Ja eikö se, että pohdin oman kuluttamiseni ongelmallisuutta jo osoita, etten ole ainakaan ihan holtiton hedonismissani? Ja sitäpaitsi, eikö ole paljon kivempaa kun ympärillä ihmiset ovat onnellisia?

Tähän loppuun vielä vähän Samuli Putroa, johon olen hurahtanut viikonlopun aikana.

Mukavaa maanantai-illan jatkoa!

Long time no see

Aikani on ollut todella kortilla viime aikoina. Koulu tuottaa tällä hetkellä mielettömästi töitä ja lisäksi olen TAAS kipeänä. Onneksi ei sentään tällä kertaa muuta kuin pieni nuha, mutta silti tuntuu että voimat ovat vielä asteen enemmän koetuksella kuin tavallisesti. Ensi viikon maanantaina mulla on matikan uusintakoe ja stressaan sen vuoksi ihan mielettömästi. Olen laskenut matikkaa ihan mielettömiä määriä monena päivänä, mutta tuntuu etten yksinkertaisesti osaa mitään. Tulen kyllä olemaan sanoinkuvaamattoman helpottunut kun ensi tiistain jälkeen sekä matikan koe että äikän tekstitaidonkoe on ohi.

Bloggaustaukoni on siis selkeää seurausta siitä, ettei aikani riitä tällä hetkellä oikeasti juuri mihinkään ylimääräiseen. Tarvitsisin todella taukoa, että voisin hetken hengähtää. Haluaisin laulaa, kuunnella musiikkia, lukea, askarrella ja suunnitella joululahjoja sekä kirjoittaa kaikessa rauhassa oikein huolitellun postauksen.

Tämän viikonlopun suunnitelmiin kuuluu tänään kaverini Lauran pikkujoulut, huomenaamulla valokuvaustunti (jos olen siinä kunnossa :D) sekä illemmalla entisen pianonsoiton opettajani luona kyläilyä. Sunnuntai on kai sitten pyhitetty kokeisiin valmistautumiselle ja stressaamiselle, ikävä kyllä. Lisäksi mun pitäisi päättää ET:n kurssille tehtävän tutkielmani aihe sekä tehdä ajatustyötä siitä, millaisen dokkarin kuvaan elokuvatyön kakkoskurssille.

Näissä kiireisissä tunnelmissa siis mennään. On silti ihanaa, että tulee viikonloppu ja tänäiltana voi ainakin olla hetken vähän vapaammalla.

Hauskaa perjantai-iltaa!

P.S. Työstän parhaillaan jatkoa aikaisemmalle postaukselleni kivoista asioista. Tästä tulee vähän erilainen postaus, ja sitä on ollut tosi kiva tehdä!

Hän, jota ikuisesti ihailen

Isäni on suunnattoman mielenkiintoinen ihminen. Hän on sellainen tyyppi, jota ei ehkä koskaan voi tuntea läpikotaisin. Isäni olemuksessa on jotain hyvin seesteistä ja rauhallista, jopa etäistä. Hän on äärettömän herkkä ja ujo, mutta tarvittaessa hyvinkin rohkea tuomaan julki ajatuksiaan hänelle tärkeistä asioista. Kun isäni puhuu, hän puhuu pääosin täyttä asiaa. Hänellä on paljon painavaa sanottavaa ja hänen tietojensa ja viisauksiensa loputon määrä hämmästyttää minut aina uudelleen ja uudelleen.

Koska isäni on jo iäkäs (76-vuotta), on suhteemme varmaan aika erilainen kuin monilla muilla. Emme ole koskaan harrastaneet painimista, pallon potkimista tai muuta fyysistä puuhastelua. Meidän yhteiset harjoituksemme ovat olleet enimmäkseen vakavan älyllisiä. Olemme keskustelleet yhdessä monista tärkeistä asioista, pohtineet elämää ja maailmaa sekä tottakai myös laskeneet leikkiä milloin mistäkin. Pienenä kaipasin enemmän kavereideni isien kaltaista hassuttelijaa, jonka kanssa saattoi temmeltää tunti toisensa perään. Ajan myötä olen kuitenkin oppinut arvostamaan sitä, että minulla on kypsempi isä. Olen saanut häneltä niin paljon elämän kannalta oleellisia oppeja, etten tiedä kuka edes olisin ilman niitä. Tärkeimpiin opetuksiin kuuluvat mm. nämä:

• ole nöyrä
• älä ylpeile
• ajattele mitä sanot, älä sano mitä ajattelet

Olemme isän kanssa monessa mielessä samanlaisia. Herkkyyteni ja ujouteni olen ilman muuta perinyt häneltä. Ymmärrämme toisiamme varmaan useimmissa asioissa, joskus tuntuu että näemme asiat ja maailman hyvin samalla tavalla, vaikka välillämme onkin suuri ikäero. Silti isässäni on jotain salaperäistä, jota ei sanoin voi selittää. Hän on melankoliaan taipuvainen ja hyvin pohdiskeleva. On ihanaa saada isä hymyilemään, mutta usein nauraessaankin löydän hänen silmistään merkillisen murheellisuuden.

Ammatilleen isä on aina ollut todella omistautuva. Hän on ollut eläkkeellä jo pitkään, mutta jatkaa yhä edelleenkin töiden tekemistä. Luulen, että hän ajattelee työssä menestymisen ja sen tarjoamien saavutuksien määrittelevän pitkälti hänen identiteettiään. Ihailen isässäni hänen omistautuvuuttaan ja jatkuvaa pyrkimystä uuteen, parempaan tietoon. Hän on viisain ihminen, jonka tunnen ja se on paljon sanottu se. 

Kuten olen täällä blogissa useampaan kertaan maininnut, isälläni on suuri intohimo ruuanlaittoon ja hän on siinä ihan loistava. Tällä hetkellä yhteisenä projektinamme on keittokirjan kirjoittaminen. Kokoamme kirjaamme isän muuntelemia, hyviä reseptejä, joista minä otan valokuvat. Olen innoissani tästä hommasta ja toivon, että kirjaprojektimme etenee taas pian. Muita yhteisiä harrastuksiamme on jo kauan ollut Stockmannilla pyöriminen (:D) sekä elokuvien katseleminen. Isäni lukee todella paljon, varmaan keskimäärin 3 kirjaa viikossa, ja harrastaa sen lisäksi klassista musiikkia (siis sen kuuntelua) sekä taidetta.

Joskus olen joutunut pohtimaan omaa käyttäytymistäni isän kanssa. Hän on niin äärettömän kiltti, että antaisi minulle todennäköisesti melkein mitä tahansa jos vain pyytäisin. Siksi minun onkin nykyään aika hankalaa ja vastenmielistäkin pyytää isältä esimerkiksi rahaa tai palveluksia. Pelkään ettei hän halutessaankaan osaisi kieltäytyä ja että minusta kehkeytyy tyhmä ja hemmoteltu prinsessa. En halua olla sellainen. 

Tänään vietettävä isänpäivä on yleisesti ollut mielestäni hieman kyseenalainen juhlapyhä. Tietenkin on tärkeää muistaa omaa rakasta isää, mutta tarvitaanko siihen oma päivä? Kaikista ärsyttävintä meidän koko perheen mielestä on päivän ylikaupallinen merkitys. Tänään olen kuitenkin ollut 100% isänpäivätunnelmissa. Heräsin seitsemältä jännitykseen ja aloin ajatella isää, kaikkea hyvää hänessä. Vähän ennen kahdeksaa hyppäsin ylös sängystä ja aloin puuhastella ihan toden teolla. Olin luvannut valmistaa isänpäiväbrunssin ja se vaati hiukan töitä.

Koko aamun kello kahdeksasta yhteentoista suhin meidän keittiössämme hirveää vauhtia edes takaisin. Leivoin sämpylöitä, valmistin pannukakkuja, tein guacamolea, keitin kananmunia, katoin pöytää, tiskasin kahdesti, tein hedelmäsalaattia... Lopulta kello kävi sovitun yksitoista ja oli aika kutsua isä pöytään. Brunssi oli ilokseni todella onnistunut, ehdin tehdä kaiken suunnittelemani aikataulussa ja pöytä notkui mitä parhaimpia herkkuja, vaikka itse sanonkin. Istuimme pöydässä kokonaiset puolitoista tuntia ja kaikille tuli vatsat aivan täyteen. Päivämme aloitus oli siis ainakin omasta mielestäni kaiken vaivan arvoinen. 

Isänpäivä jatkuu meillä tällä hetkellä niin, että jokainen on vähän omissa koloissaan puuhaamassa kukin omia juttujaan. Illalla lämmitämme saunan ja sytytämme kenties takan ensimmäistä kertaa tänä syksynä. Poltamme kynttilöitä ja syömme äitini valmistaman juhlapäivällisen.

Millä tavalla te vietätte isänpäivää ja mitä mieltä olette siitä? Millaisia isiä teillä on?

Nice thoughts

Asioita, joista pidän tai tulen iloiseksi:

1. Lämpö

2. Matkustaminen kivoihin paikkoihin (esim. Irlanti viime kesänä)

3. Ranska ja Pariisi

4. Meidän kesämökki

5. Ystävät, jotka leipovat synttäreilleni ihania kakkuja (ja toki nekin ystävät, jotka eivät leivo :D)

6. Musiikki ja meidän bändi

7. Yhteiset hetket perheen kanssa

8. Läheisyys

9. Ruuanlaitto ja leipominen

10. Kaikki esteettisesti miellyttävä

11. Perhe ja äiti, silloin kun kaikki on hyvin eikä ole riitoja

12. Kaikki ihanat korut ja vaatteet

13. Oma sänkyni ja muutenkin oma huone

14. Chai Latte näin syksyisin ja talvisin

15. Lahjojen suunnitteleminen, väkertäminen ja antaminen

16. Nojatuolini, johon voin käpertyä kerälle väsyneinä iltapäivinä ja tuntea oloni turvalliseksi, lämpimäksi ja kotoisaksi

17. Kaikki hauskat pelit oikeassa seurassa

18. Syksyn värit ja ruska

19. Isän rakkaudella valmistama, maailman paras ruoka

20. Suklaacappuchino ynnä muut ihanat kahviherkut

P.S. Tulossa myös osa 2 sekä mahdollisesti joku muukin teemapostaus!

Paljon kaikkea ja aina niin vähän

Iltaa!

Tänään on ollut sen verran touhukas päivä, ettei kyllä uskoisi että vasta alkuviikosta pohdin, pääsenkö enää ikinä ylös sängystä.

Aamupalan jälkeen starttasin moottorin äidin autosta ja lähdin valokuvaustunnille. Kävimme tänään läpi rästitehtäviä sekä muutama viikko sitten toisistamme ottamia henkilökuvia. Tuntui tosi oudolta nähdä oma muotokuva valkokankaalla ja jos nyt ihan rehellinen saan olla, niin en ollut kyllä järin otettu kaikista monista kymmenistä otoksista valikoituneeseen yksilöön. Näytin kuvassa mielestäni todella oudolta, en yhtään omalta itseltäni. Hiuksetkin olivat niin huonosti, ne hapsottivat tyhmästi ja näyttivät harvoilta kuin harakan pesä... No joo, muut kurssilaiset ja opettaja olivat kanssani eri mieltä ja teknisesti kuva oli tietenkin oikein onnistunut. Kai olin vain odottanut että jostain syystä tänään valkokankaalle ponnahtaisikin joku supermodel ja petyinkin nähdessäni siellä sen saman vanhan pärstän :D

Tällaisessa asussa viihdyin tänään. Oli mukavaa pukeutua pitkästä aikaa sukkahousuihin ja sortseihin. Mulla oli ihanan rento olo koko päivän!

Tänään olen myös ehtinyt ihailla pari viikkoa sitten kultasepältä noutamaani perintösormusta, joka oli pienennettävänä. Olen täysin rakastunut tähän koruun, se on mielestäni superkaunis ja sillä on tottakai myös paljon tunnearvoa.

Iltapäivällä luin loppuun äikän kirjallisuushistorian alueen toiseen kertaan. Maanantaina mua odottaa siis tuo kyseinen koe, sillä se jäi viime viikolla sairasteluni takia väliin. Jännittää kyllä, että olenko nyt varmasti sisäistänyt riittävästi alueesta ja ennen kaikkea stressaannun siitä tiedosta, ettei minulla ole kaikkia koealueeseen kuuluvia muistiinpanoja. Mutta ehkä en kuole, vaikkei tästä kokeesta kymppiä tulisikaan. Päinvastoin, mielestäni on ollut aidosti kiinnostavaa opiskella kirjallisuuden historiaa sekä koulussa että nyt itsekseen kotona. Olenkin alkanut miettiä, voisiko äidinkieli olla mahdollisuus muiden joukossa miettiessäni jatko-opintojani. En usko, että päädyn oikeasti äikkää opiskelemaan, mutta olen aina pitänyt kirjoittamisesta ja olen kiinnostunut kaikesta syvällisempää ajattelua ja pohdintaa vaativasta. Kulttuuri on toki lähes kaikissa muodoissaan sydäntäni lähellä, olen saanut kai sellaisen aivopesun pienestä pitäen.

Illalla mummini tuli meille päivälliselle. Syömisen ja juomisen lomassa katselimme vanhoja valokuvia tarkoituksena kartoittaa valokuvakokoelmaa mummini lähestyviin 80-vuotisjuhliin. Rakastan yli kaiken valokuvien katselua ja huomaan olevani enenevässä määrin kiinnostunut myös huomattavasti vanhemmista kuvista, ajalta josta en tiedä mitään mutta josta haluaisin oppia tietämään paljon. Äiti oli myös laittanut ihanaa omenatorttua, millä pääsimme herkuttelemaan illan pimetessä. Ruuan jälkeen pelasimme vielä muutaman erän korttia ennen kuin mummini lähti kotia kohti.

Äsken sitten katsoimme loppuun kesken jääneen elokuvan Jumalista ja ihmisistä. Täytyy sanoa, että vähän hämmentynyt fiilis jäi. Leffa oli melko hidastempoinen, mutta ei yhtään tylsä. Se oli rakennettu mielestäni oivaltavasti käyttäen hyväksi niin visuaalisia keinoja kuin musiikkiakin. Leffa kuvaa onnistuneesti ristiriitaa uskon ja oikeuden välillä ja herättää katsojassa ajatuksia. Elokuva perustuu tositapahtumiin, mikä tekee siitä entistä vaikuttavamman. Suosittelen iltaan, jolloin kaipaa rauhallisen seesteistä ja visuaalisesti tasapainoista tunnelmaa, mutta on valmis kuitenkin keskittymään katsomiseen jonkin verran. Tämä leffa pitää ehkä nähdä toistamiseenkin, luulen nimittäin saavani siitä vielä enemmän irti vähän pirteämpänä.

Kaikenlaista on siis tänäänkin tullut tehtyä. Olisin halunnut ehkä vielä istua tunnelmoimassa takkatulen ääressä tai käydä tunnelmallisella kävelyllä vaikkapa hautausmaalla, mutta kaikkea ei voi saada... Huomenna tiedossa on ihan tavallinen sunnuntai ja ankean maanantain valmistelu, toivottavasti edes jotain hauskaa ilmaantuu eteeni.

Nyt alan olla niin väsyksissä, että taidan kaatua vähitellen sänkyyn. Hyvää pyhäinpäivää ja hyvää yötä!

Back to business

Moikka pitkästä aikaa!

Oon ollut tosi kipeenä jo puolitoista viikkoa, nyt onneksi alkaa näyttää huomattavasti paremmalta ja tänään olin ensimmäistä kertaa koulussakin. Viimeiset viikot ovat siis kuluneet pääosin sängyssä ja sohvalla makoillessa, nukkuessa, leffoja katsellessa... Mm. näitä asioita on kuulunut elämääni viimeaikoina:

Olen siis kuluttanut vähäistä hereilläoloaikaani mm. katselemalla Hulluilta päiviltä ostamiani leffoja (nää toimii kyllä tosi hyvin sairaana). Koulustressi ei valitettavasti paljoa sairauksista säiky; laskin epätoivoisesti matikkaa ja luin kuumehuuruissanikin äidinkielen kirjallisuushistorian kokeeseen siinä toivossa, että olisin päässyt osallistumaan siihen tällä viikolla. Koeviikko meni kuitenkin nyt ihan sivusuun ja joudun alentumaan menemään viimeiseen asti välttelemiini uusintoihin. En ole oikeasti koko lukion aikana ollut uusintakuulusteluissa, jos abiuusintaa ei lasketa ja mielestäni sitä ei voi laskea, koska kirjoitusten ajankohdalle ei kukaan voi mitään. Kohtalo näyttää päättäneen, ettei lukiosta niin vain lähdetä ennen kuin ainakin yksi uusintakoe on takana... Tuntuu tosi kurjalta, etten saa kursseja ihan vielä suoritettua vaan vielä tovi on kärvisteltävä suoritukset takaraivossa tykyttäen.

Sairaana ollessa on huomattavan paljon aikaa vain ajatella. Sängyllä maatessani kerkesi sataa ensilumi ja sen myötä aloin haaveilla jo joulun tulosta. (Olenko liian ajoissa?) Kuten olen jo aikaisemmin maininnut, mulla on jo joitakin lahjaideoita perheelle valmiina ja suunnittelinkin niiden toteuttamista. Lisäksi olen miettinyt, mitä voisin keksiä isälleni isänpäiväksi. Se onkin vaikeampi juttu, isällä kun on jo ihan kaikkea. Ajattelin tapani mukaan leipoa jotain hauskaa ja ehdottaa, että valmistaisimme kerrankin oikeasti YHDESSÄ päivällistä. Tavallisesti se menee nimittäin niin, että vaikka sopisimme tekevämme ruokaa yhdessä, niin siitä ei tule mitään sillä isä on melko dominoiva keittiössä :) ja myös hyvä! Muusta en vielä tiedä ja näitä ideoita täytyykin siis vielä kehitellä. Onneksi on vielä viikko aikaa!

Sairastuminen vei multa koeviikon lisäksi paljon kivoja asioita. Missasin yhdet bileet, yhdet illanistujaiset, pitkään suunnitellun ystävän tapaamisen, laulukoulun konsertin... Sairaus iskee aina väärälle hetkelle, mutta tällä kertaa olin ihan todella pahoillani ja ahdistunut siitä, miten paljon jäin paitsi kaikesta kauan odotetusta.

Eilen aloin olla sen verran hyvässä kunnossa, että saatoin hoitaa joitakin asioita. Kävin kirjastossa palauttamassa pari kirjaa ja lainaamassa kirjallisuuspiirimme ensi kuun kirjan: Arundhati Royn Joutavuuksien jumala. Olen innoissani, olen nimittäin halunnut jo jonkin aikaa lukea tämän! Hain postista sinne ilmestyneen nettiostokseni. Tällainen paljastui paketista:

Trikoosvetari on hankittu Zalandolta. Tykkään tästä kyllä paljon ja se tulee varmasti ahkeraan käyttöön bodybalancessa näin talven tullen. Illalla kävin äidin kuskaamana nappaamassa viimeiset kuvat koulun valokuvauskurssille ja vein kasan vaatteita kirpputorille. Loppuilta kuluikin sitten vähän palautuessa päivän yhtäkkisen raskailta (mutta kivoilta) tuntuvista puuhista sekä valmistautuessa tulevaan päivään. Aloitimme äidin ja isän kanssa elokuvan Jumalista ja ihmisistä, mutta keskeytimme sen suunnilleen puolesta välistä kun kello tuli niin paljon. Ehkä huomenillalla on sopiva hetki katsoa leffa loppuun.

Tänään olin siis koulussa. Yritimme Ilonan kanssa työstää radiotyön lopputyötämme, jonka olemme saaneet todella hyvissä ajoin hyvään vaiheeseen. Sairastumiseni ja tekniset vaikeudet ovat kuitenkin verottaneet viimeaikoina meidän hienosta suunnitelmasta, eivätkä vastoinkäymiset loppuneet ilmeisesti vieläkään. Tänään törmäsimme siihen, että se kone jolla työmme on, oli menettänyt kyvyn muodostaa yhteyden x-asemaan, missä siis kaikki data on. Jouduimme hetken tuskailtuamme hengähtämään syvään ja ALOITTAMAAN ALUSTA. Arvatkaa miten kivalta tuntuu, kun sillä tunnilla kun kaiken pitäisi tulla valmiiksi, pitääkin aloittaa suunnilleen nollasta. No, onneksi ollaan tehokkaita eikä lannistuttu, sillä saatiin työ taas tosi hyvään kuntoon niin että ensi tiistain jälkeen sen pitäisi olla ainakin ihan melkein ellei täysin valmis.

Radiotyön kaksoistunnin jälkeen kävin äidin ja isän kanssa lounaalla thaimaalaisessa ravintolassa. Olemme käyneet aikaisemminkin samassa ravintolassa lounaalla ja ehdoton plussa noutopöydässä on meidän kaikkien, erityisesti isän ja minun, rakastamat kevätkääryleet. Voisin syödä niitä loputtomasti, ne ovat niin hyviä! Tällä kertaa muu ruoka oli kyllä makuuni vähän liiankin tulista, oli vaikeaa saada kaikki syötyä kun suuta kirveli niin kovasti. Lounaan jälkeen kävimme äidin kanssa vielä Stockmannilla kiertelemässä. Käytäville on jo ilmestynyt jouluvaloja ja niiden ihaileminen teki minut tänään iloiseksi. Yritin tänään lähinnä olla äidille seurana kaupoilla enkä oikeasti tarvitse itse mitään. Näin ollen en myöskään mitään ostanut, vaikka joitakin alennusvaatteita sovitinkin. Kotiin tullessa pistäydyttiin ostamassa ruusuja kotiamme koristamaan ja pohdittiin kynttilöiden ja jouluvalojen hankkimista. Kyllä se joulumieli jo hiljaa hiipii mieleen kuin mieleen :)

Kotiin tultuani laitoin meille päivälliseksi avocadotortilloja. Itselläni oli vielä tässä alkuillasta asiaa kaupungilla, joten jätin ruuat porukoille ja söin itse vasta palattuani kotiin. Äiti ja isä ovat nauttimassa tänään musiikista konsertin merkeissä, joten talo on tänä iltana täysin mun käytössä ihan yöhön asti. Mielestäni on aika ihanaa viettää perjantai-iltaa yksin kotona. Niin laimealta kuin se kuulostaakin, nautin siitä, että saan olla ihan rauhassa, syödä kun huvittaa, kuunnella musiikkia ja katsoa tv:tä tai leffaa, josta tiedän ettei kukaan muu pitäisi. Toisinaan kaipaisin enemmän menoa ja meininkiä kavereiden kanssa ja kaikki bilekutsut ovat tervetulleita (vink, vink kaverit!), mutta tiedän silti olevani sisimmässäni enemmän kotihiiri ja nauttivani kaikista eniten perheen ja ystävien seurasta rauhallisessa ympäristössä. Ja joskus tekee erityisen hyvää viettää ilta ihan yksin, lakata kynnet, bloggailla ja kuunnella Coldplayta.

Mukavaa perjantai-iltaa!