Oli miten oli, keskustelu oli todella antoisaa. Puhuimme siitä, miten termien merkitykset voi ymmärtää eri tavoin. Alustuksessa tuli totta kai hienosti esille molempien aatteiden perusta, historia sekä kulttuurinen kehys. Mä en tietenkään osaa kertoa niistä mitenkään niin hyvin kuin alustuksen pitänyt kaverini, joten jätän sen osuuden suosiolla tästä väliin.
Sain tunnilla oivalluksen kokemuksen kun totesimme asketismin (siis eräänlaisen nautinnoista luopumisen) olevan yleistyvää nyky-yhteiskunnassamme, jossa meillä on liikaa kaikkea. Ehkä tunnemme huonoa omaatuntoa kaikesta siitä materiasta mitä meillä on ja mitä emme ihan todella tarvitse? Tai ehkä, kuten edellisessä Trendissä luki, nykysuomalaiselle luksus on alkeellisissa oloissa elämistä, sillä se on jotain, mitä arkeemme ei enää kuulu. Esillä oli erään suomalaisen henkilön blogiteksti, jossa hän kertoi ryhtyneensä harjoittamaan asketismia elämässään. Hän kuvasi muutosta niin, että luovuttuaan "ylimääräisistä nautinnoista" kuten seksistä, parisuhteesta, tietokonepeleistä sekä alkoholista, ja tultuaan uskoon hänestä oli tullut moninkertaisesti onnellisempi. Hämmentävää oli, että tämä henkilö kertoi siis luopuneensa ystävistään, mutta asketismin positiivisena seurauksena hän mainitsi mm. uusiin ihmisiin tutustumisen. Puhuimmekin siitä, miten määritellään nautinnoista tietoisesti luopuva henkilö, joka nimenomaan tällä kieltäytymisellä saa kenties suurtakin mielihyvää. Aika mutkikas juttu, vai mitä?
Hedonismin pohdiskelu aatteena sai myös hyvin tuulta alleen, ja mut ainakin vähän ahdistumaankin. Termillä siis tarkoitetaan ymmärtääkseni aatesuuntausta, jonka mukaan nautinto on elämän suola. Hedonisti pyrkii siis löytämään elämäänsä mahdollisimman paljon nautintoja. Alustuksessa esimerkkihenkilönä oli Oscar Wildin Dorian Grey. Keskustelussamme nousi esille, miten itsekkäänä yleensä pidetään hedonismia. Pohdimme, onko asia niin mustavalkoinen kuin miten se nähdään. Mulle itselle tuli vähän tyhmä olo kun aloin miettiä miten materialisti musta on tullut (tää on ollut viimeaikoina aika kuuma pohdinnanaihe mulla, johtuen ehkä joulun lähestymisestä mikä aiheuttaa mussa selvästi aivan käsittämättömän himon ihan kaikkeen...). Opettaja kuitenkin sanoi käsittävänsä hedonismin enemmänkin henkisen nautinnon haalimisena, mikä on ihmiselle hänen mielestään aivan luonnollista. Lisäksi hän totesi asketismin vaativan valinnanmahdollisuutta, mikä oli myös mielenkiintoinen pointti. Hän tarkoitti sitä, ettei kehitysmaan asukasta voi kutsua askeettisesti eläväksi, sillä tällä ei ole todennäköisesti ollut valinnanvaraa omassa elämässään.
Totesimme yhteistuumin, etteivät termit sulje toisiaan täysin pois, mutta ovat kylläkin joissakin asioissa melko suurestikin ristiriidassa toistensa kanssa. Mietin esimerkiksi sitä, miten yhteiskunta suoltaa ihmiselle jatkuvasti ja aina uutta materiaa, jotta kulutus pysyisi tasaisessa kasvussa. Kuitenkin yltiöpäinen kuluttaminen nähdään haitallisena luonnolle ja jatkuva oman edun tavoittelu erilaisten nautintojen kautta mielletään itsekkääksi. Lisäksi pohdin myös sitä, miten asketisti tai hedonisti edes voidaan määritellä? Onko se ihminen itse, joka tekee blogikirjoittajan tapaan ratkaisun elää jonkin aatteen mukaisesti? Entä kuka valvoo, että itseään esimerkiksi askeetiksi kutsuva todella elää aatteen alkuperäisen merkityksen mukaisesti?
Olen ehkä materialisti kun ostelen kamaa mitä en todella tarvitse. Ehkä olen hedonisti koska saan nautintoa siitä. Tunnenkin nykyään lähes päivittäin huonoa omaatuntoa omasta kuluttamisestani. Toisaalta tiedän osaavani tarpeen tullen luopua osastani. Ja eikö se, että pohdin oman kuluttamiseni ongelmallisuutta jo osoita, etten ole ainakaan ihan holtiton hedonismissani? Ja sitäpaitsi, eikö ole paljon kivempaa kun ympärillä ihmiset ovat onnellisia?
Tähän loppuun vielä vähän Samuli Putroa, johon olen hurahtanut viikonlopun aikana.
Mukavaa maanantai-illan jatkoa!