Näytetään tekstit, joissa on tunniste Muutto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Muutto. Näytä kaikki tekstit

perjantai 12. elokuuta 2016

Hyvästit ensimmäiselle omalle kodille

Työntäyteisellä kesälläni on ollut yksi kääntöpuoli: En ehtinyt kunnolla hyvästellä ensimmäistä omaa kotiani. En saanut otettua yhden yhtä kuvaa viimeisistä hetkistäni paikassa, joka on lähes kahden vuoden ajan (onko siitä tosiaan jo niin paljon aikaa kun muutin Turkuun?!) ollut minun kotini. En voinut ennakoida sitä, mikä olisi se viimeinen yö asunnossani. En tiskannut vielä viimeisen kerran pikkuruisessa keittokomerossa, sumuttanut vielä kerran sokerikuoriaisia pois leipälaatikoista tai kironnut rispaantunutta rullaverhoa olohuoneen ikkunan välissä. En myöskään viettänyt vielä viimeisen kerran omaa hiljaista ja yksinäistä aikaa, ilman mitään erityisiä virikkeitä, kuunnellen vanhan talon ääniä ja seuraten olohuoneen ikkunasta Finnkinon asiakkaiden liikkeitä. En keskittynyt nauttimaan viimeisen kerran aamuauringosta, joka siilautui ohuiden verhojeni lävitse olohuoneen lattialle lämmittäen sen polttavaksi.

Ensimmäiseen omaan kotiini on liittynyt paljon tunteita, välillä raivoisia ja turhautumisen kyllästämiä ja välillä taas onnentäyteisiä ja tyytyväisyydellä höystettyjä. Se oli se paikka, jossa pääsin ensikertaa kokeilemaan itsenäistä elämää. Sinne on kertynyt muistoja niistä sateisista sunnuntaista, jolloin tunsin itseni todella yksinäiseksi ja toisaalta niistä hauskoista illanvietoista ystävien kanssa, kahdesta vapusta, joina olohuoneen matolle on kaatunut skumppaa eikä sillä ole ollut mitään väliä. Muistan ne yöt, jolloin kääntelehdin yksin sängyssäni, enkä tuntenut taloa turvalliseksi. Ja sitten muistan myös ne  hitaat ja raukeat aamut hyvinnukuttujen öiden jälkeen kun olen istunut aamiaispöytään toisen kanssa ja asunto on tuntunut lämpimältä ja kotoisalta.



Koska muutokset ja erot vaativat minulta aina luonteestaan riippumatta paljon totuttelua ja osittain tuskaistenkin tunnelmien läpikäymistä, olin varautunut suunnattomaan ikävään ja eroahdistukseen ensimmäisestä kodistani luopuessani. Olen tottunut siihen, että minun täytyy tehdä huolellista ajatustyötä jo kauan ennen varsinaista muutosta. Niinpä nytkin kävin mielessäni jo etukäteen läpi niitä tunteita ja ajatuksia, joita mahdollisesti itse muuton yhteydessä kokisin. Muuttopäivän lähestyessä en yllätyksekseni kuitenkaan tuntenut oikeastaan mitään. Olin niin keskittynyt stressaamaan sitä, miten ehtisin pakata kaiken ajoissa ennen kuin innokkaat muuttoapulaiset veisivät puoliksi täytetyt muuttolaatikot mennessään, ettei kapasiteettini ilmeisesti riittänyt käsittelemään mitään muuta. 







Puhuin kyllä muutosta paljon, oikeastaan koko ajan. Äidin, isän, Nikon, ystävien ja työkavereiden kanssa, aina puheenaiheena tuntui olevan muutto. Mieleni täyttyi siitä. Kuitenkin lopulta kävi niin, että todelliset hyvästit asunnolleni jätin ihan sattumalta muuttopäivän aamuna kun kävelin jo ensimmäisen uudessa kodissa nukutun yön jälkeen yksin lähes tyhjään asuntooni. Kello oli vasta kahdeksan aamulla kun hieman yllättäen tulleen avainten luovutukseen liittyvän painostuksen seurauksena aloin kuurata kylpyhuoneeni lattiaa. Asunto tuntui aivan autiolta ja hiukan oudolta. Aurinko paistoi verhottomista ikkunoista esteettömästi aina eteiseen asti. Pysähdyin ihan hetkeksi katselemaan asuntoa siitä kummallisesta näkökulmasta ja silmänräpäyksen ajan tunsin vienoa haikeutta. Tämä oli minulle tuttu paikka, minun kotini. Ja tavallaan se ei kuitenkaan ehkä koskaan ollut sitä niin paljon, että olisin todella surrut siitä luopumista. Harjatessani vessan lattiaa tunsin onnea siitä, että sain ottaa tämän lyhyen hetken itselleni ja asunnolleni. Sanoin hyvästit hiljaa mielessäni, eikä se kestänyt kauaa. Ehkä minuutin tai kaksi. Kiitos. Olit hyvä, mutta tulet ehkä olemaan parempi jollekulle toiselle. Hyvästi.


P.S. Onneksi on Niko, joka ehti napata näitä kuvia viimeisistä hetkistäni ensimmäisessä omassa kodissani. 

perjantai 5. elokuuta 2016

Täällä on meidän tuoksu

Asia nousi esiin ensimmäisen kerran varmaan jo viime syksynä. Olimme molemmat hiukan turhautuneita siitä, että jouduimme raahaamaan viikosta toiseen eräänlaista muuttokuormaa mukanamme. Vaikka välimatka oli lyhyt ja tavarat siirtyivät paikasta toiseen suhteellisen helposti repussa, alkoi olla uuvuttavaa kanniskella tavaraa edes takaisin muutaman päivän välein. Esimerkiksi ruokaostoksilla piti aina miettiä, kuinka monta päivää vielä asutaan tässä osoitteessa. Että kannattaako ostaa yksi vai kaksi purkkia maitoa tai tehdäänkö ruokaa vain yhdelle päivälle useamman sijasta. Olimme seurustelleet vasta puolisen vuotta, mutta asuimme käytännössä yhdessä. Erillään nukutut yöt ovat jääneet koko yhdessäolomme aikana muutamiin poikkeuksiin.

Puhuessamme asiasta päädyimme aina samaan lopputulokseen: ei ennen kuin takana on kokonainen vuosi seurustelua. Eihän meillä ole mikään kiire. Ja kun tuo maaginen vuosi yhdessäoloa alkoi olla täynnä: ei ennen kuin kohdalle osuu juuri-se-oikea. Eihän meillä ole mikään hätä minnekään. Olen itse ollut koko ajan varsinainen jarruttelija. En halunnut tehdä hätiköityjä päätöksiä, en katua jälkikäteen. Mutta kevään tullen aloin itsekin lämmetä ajatukselle yhä enemmän. Aloin olla todella kyllästynyt ja väsynyt siihen, että aina piti suunnitella elämää niin paljon eteenpäin. Tuntui houkuttelevalta ajatella, että molemmat voisivat koko ajan elää omien tavaroidensa ympäröimänä. Huomasin, että siirtyessämme osoitteesta toiseen (huolimatta siitä, oliko osoite minun vai hänen), minut valtasi suunnaton haikeus ja epämukavuuden tunne. Olin juuri tottunut siihen, miten asiat yhdessä paikassa olivat, enkä olisi millään halunnut siirtyä muualle.

Sitten se-oikea, tai ehkä paremmin sanottuna se-riitävän hyvä-sillä-täydellistä-ei-ole-olemassa ilmaantui.  Näytössä emmimme molemmat jonkin aikaa, mutta Niko rohkaisi ja minä rohkastuin, ja teimme hakemuksen. Ja kuinkas ollakaan, vajaan kahden tunnin päästä allekirjoitimme sopimukset. Nyt, vajaa kaksi kuukautta myöhemmin, istun yhteisessä keittiössämme muuttolaatikkokaaoksen jo hiukan hellitettyä, mutta silti takaraivossa kiusaten ja härnäten. Nautin siitä, että olemme nyt molemmat omassa kodissamme. Kumpikin niin omien kuin yhteisten tavaroidensa ympäröimänä, yhteisiä tai erillisiä asioita touhuten, sekä etsien ratkaisuja erinäisiin järjestely- ja sisustuskysymyksiin.



Olemme nyt nukkuneet yhteisessä asunnossamme viisi yötä ja eilen saimme omat nimemme oveen. Päivisin järjestelemme tavaroita ja tyhjennämme eteistämme vähän väliä tyhjentyneistä banaanilaatikoista. Tuskastelemme kattovalaisimien ja säilytystilan kanssa (keittiötarvikkeita on tilaan nähden aivan liikaa!) ja hetken mielijohteesta saattaa toinen juosta clasulle hakemaan puuttuvaa letkunpätkää tai muuta vastaavaa. Illan tullen kuuntelemme Spotifysta Nikon meille tekemää soittolistaa Muutto-ilta-relax-2016, katsomme kympin uutiset tai saunomme ensimmäisessä yhteisessä saunassamme. Mietimme, miten ihanalta tuntuu kun on yhteinen koti. Ja miten hyvä tunnelma kodissamme vallitseekaan. Kuinka hyvältä tuntuu nukkua täällä. Ja herätä. Kuinka huonekalut, jotka aikaisemmin eivät näyttäneet oikein miltään, sopivat kuin nakutettu tänne.

Olen huomannut, että olen itse myös jotenkin hassulla tavalla vapautunut. Vaikka olemme jakaneet arkemme tähänkin asti yhdessä, huomaan vasta nyt, että tietynlainen vieraanvaraisuus ja varovaisuus on ollut ainakin minun puolestani välillämme, kunnes se katosi sillä hetkellä kun saimme avaimet  uuteen asuntoomme. Eilen huomasimme, että täällä tuoksuu meiltä. Aika hyvä fiilis.

torstai 21. elokuuta 2014

Muutto, osa 4

Nyt on muutot muutettu: huonekalut koottu, tavarat lähestulkoon purettu, verhot ripustettu, pyörä rikottu ja korjattu, sekä tv-kanavat tuloksettomasti haettu. Tiistaipäivä hujahti ohitse kuin huomaamatta tehdessämme isän kanssa viimeisen osan muuttoa. Lähdimme Tampereelta 10.30 ja automme oli takaisin kotiovemme edessä vasta 00.30. Pitkän ja raskaan päivän tuloksena oli kuitenkin paljon kaikenlaista, ja olen ihan älyttömän ylpeä meistä!

Isä keskittyi pienellä avustuksellani huonekalujen kokoamiseen, minä taas selvittelin käytännön asioita, purin laatikoita, keitin kahvia (tärkeä!), sekä ripustin toisetkin verhot. Lisäksi kävimme jälleen Ikeassa pienillä täydennysostoksilla ja saimme hankittua mikronkin Gigantista. Ainoina epäonnen lähteinä olivat polkupyöräni sekä telkkarini. Joponi ohjaustanko rikkoutui kun irrotimme sen matkan ajaksi ja saimme siis poiketa pyöräkorjaamossa, missä oikein mukava mies teki parit taikatemput ja kas, pyöräni on kuin uusi taas. Telkkari taas takkuili pahemman kerran kanavahaussa –mysteerin selvittäminen jatkunee ensi viikolla.

Mutta pidemmittä puheitta, tässä se nyt on: uusi kotini!






















 Sunnuntaina hyppäänkin junaan ja lähden tutustumaan uuteen kotikaupunkiini sekä kaikkeen, mitä yliopisto-opiskelu tuo mukanansa. Odotan todella innolla kaikkea mahtavaa ja uutta, vaikka samalla jännitänkin ihan hirveästi tulevaa. On kuitenkin ihanaa päästä taas askel eteenpäin elämässä. Tämä kun on sellainen askel, jota olen odottanut ja toivonut jo vuosia.

Toivottakaa onnea, elämäni mahdollisesti jännittävin matka on alkamassa!


sunnuntai 17. elokuuta 2014

Muutto, osa 3

Ensimmäinen yö Turussa, check! Lähdettiin äidin työpäivän jälkeen perjantaina suurehkon kuorman kanssa liikkeelle ja siivosimme kämpän lattiasta kattoon. Purimme yömyöhään asti muuttolaatikoita, mutta saimme kuin saimmekin kaiken tehtyä. Lauantaina pääsimmekin todella helpolla: verhoja ei tarvinnutkaan lyhennellä, ainoastaan käyn vaihtamassa toiset vähän paremman värisiin. Ehdimmekin hienosti käydä lenkillä kampuksellani, kävelyllä vartiovuorella, syömässä sekä parhailla kahveilla pitkiin aikoihin Hansakeskuksessa. Iltapäivällä lähdimmekin taas kohti Tamperetta. Uskomatonta, että on enää viikko siihen, että muutan tuonne ihan oikeasti... Onneksi kämppä alkaa jo näyttää kodilta, niin että sinne on mukava mennä. Ainoastaan muutama käytännön asia jäi vielä vaivaamaan mieltäni: tarvitsen erillisen avaimen pesutupaan ja todennäköisesti kellarikomeroon, enkä tiedä miten saan netin toimimaan. Toivottavasti nämä asiat selviävät sitten tiistaina kun viemme isän kanssa viimeisetkin tavarat perille ja kokoamme loput huonekalut.

Tällainen oli lopputulos kolmannen muuttoreissun jälkeen:

















Neljäs osa muuttosarjasta ilmestynee tänne joskus ensi viikon puolenvälin paikkeilla. Toivottavasti saamme tiistaina isän kanssa loputkin hommat tehtyä niin että viikon päästä sunnuntaina koti olisi suhteellisen valmis asuttavaksi. 

Oikein aurinkoista ja mukavaa sunnuntaita kaikille!

perjantai 15. elokuuta 2014

Muutto, osa 2

Sunnuntaiaamuna lähdimme autolla ja pakettiautolla huristelemaan kohti Turkua. Matkassamme oli veljeni perheineen, upouusi sänky sekä jälleen muutamat muuttolaatikot. Perille päästyämme alkoi se vaativa osuus: sängyn kuljettaminen kuudenteen kerrokseen. Yhdistimme voimamme ja kukin viisihenkisestä seurueestamme liiskaantui vuoron perään rappukäytävän ja painavan sängyn väliin. Tuli vähän mieleen se Frendien jakso, missä kaverukset kantavat suurta sohvaa ahtaassa rappukäytävässä. Lopulta lukemattomien hikipisaroiden ja huokausten saattelemana sänky oli kuitenkin omalla paikallaan, ja hieno se olikin!

Huilitaukoja ei sunnuntain aikataulussamme tunnettu. Heti ensimmäisen kuorman purkamisen jälkeen hyppäsimme veljeni ja isäni kanssa pakettiautoon suuntanamme Raision Ikea sillä aikaa kun muut pyöriskelivät Turun kaduilla. En voi ehkä koskaan ymmärtää, miten tehokkaita olimme Ikeassa. Kuten aikaisemmin kerroin, Tampereella en saanut juuri mitään päätettyä, ahdistuin vain. Nyt tilanne oli täysin eri. Veljeni toimi ikään kuin ryhmän johtajana, minkä ansiosta osasin tehdä päätöksiä nopeasti. Oli ihanaa saada vapaasti päättää kaikesta, mitä omaan kotiini haluan. Sainkin hankittua ihan kaiken ruokapöydästä lipastoon. Erityisen onnelliseksi tulin siitä, että löysin juuri sen oikean sohvan, mitä olin aikaisemmin netistä katsellut, mutta minkä tuotanto Tampereen Ikean mukaan oli kokonaan loppunut. Raisiossa se kuitenkin seisoi –viimeinen kappale kyseistä sohvaa valkoisessa värissä kuten halusinkin. Ja mikä parasta, se oli ihan extrasuper alennettu ja maksoi niin vähän etten edes raaski kertoa!

Ikean reissun jälkeen olin jo aivan uuvuksissa. Lauantain yhdeksäntuntinen työpäivä sekä muuttostressi painoivat todenteolla päälle ja aloin olla ihan lopussa. Onneksi veljeni takoi meihin energiaa omalla tehokkuudellaan ja lähdimme kohti seuraavaa urakkaa eli kaikkien huonekalujen purkamista autosta asuntoon. En lakkaa ihmettelemästä, miten sillä aikaa kun me isän kanssa tuskastelimme ruokapöytäpaketin raahaamista hissistä asuntoon, oli veljeni kantanut yksin neljäkymmentäkiloisen sohvan rappukäytävässä lähes loppuun asti. Ilmeisesti se oli helpompi kantaa yksin, en tiedä, mutta kyllä ihailin häntä sen urakan jälkeen!

Loppupäivä kuluikin rattoisasti huonekaluja kooten ja ehdimme saamaan melkein kaiken valmiiksi. Ainoastaan sohvapöytä ja tv-taso jäivät isän ja minun tehtäväksi ensi viikolle. Päivä oli pitkä ja raskas, sillä kotona olimme noin 12 tuntia lähtömme jälkeen. Olen kuitenkin sanoinkuvaamattoman onnellinen ja kiitollinen siitä, että veljeni perhe lähti mukaan auttamaan. Emme olisi ikinä selvinneet ilman auttavia käsiä ja rauhoittavaa mieltä. Tuhannet kiitokset!

Sunnuntain urakan jälkeen koti näytti tältä:







Pahoittelut huonosta kuvanlaadusta, unohdin kameran kotiin ja jouduin siksi käyttämään puhelimen kameraa. Seuraava osa muuttosarjasta ilmestynee tänne joko lauantai-iltana tai sunnuntaina. Nyt alan valmistautua äidin ja minun tämänpäiväiseen matkaan, joka sisältää muun muassa verhojen ompelua esimerkiksi ostamalla ne verhot sekä pakkaamalla mukaan lähteviä tavaroita.

Mitä mahtavinta viikonloppua!

torstai 14. elokuuta 2014

Muutto, osa 1

Muutto Turkuun on alkanut yhdellä rytinällä. En voi käsittää, että on enää reilu viikko siihen, kun hyppään junaan suuntanani tuleva kotikaupunkini Turku. Viime viikon maanantaina pääsin vihdoin käymään ensimmäistä kertaa uudessa asunnossani ja se vähintäänkin vastasi odotuksiani, joiltakin osin jopa ylitti ne. Käynnin tarkoituksena oli katsastaa tuo kämppä sekä kirjata tärkeitä mittoja ylös, mutta saimmepa myös kuljetettua autossa ensimmäiset muuttolaatikotkin. Sunnuntaina puolestaan teimme muuttoretken veljeni ja hänen perheensä kanssa. Käytössämme oli pakettiauto, minkä ansiosta saimme kuljetettua jo kaikki huonekaluni Raision Ikeasta uuteen kotiini. Huomenna perjantaina matkustan äidin kanssa siivoamaan, ompelemaan verhoja sekä tutustumaan Turkuun. Ensi viikolla onkin sitten enää viimeinen vaihe edessä, kun menemme isän kanssa kokoamaan viimeisetkin huonekalut ja samalla viemme mukanamme myös viimeisiä muuttolaatikoita. Sen jälkeen onkin enää muutama yö täällä Tampereella, ennenkuin uusi sivu elämässäni kääntyy.

Olen huomannut viimeisten viikkojen aikana, että muuttaminen toiseen kaupunkiin on eräänlainen projekti edetessään vaihe vaiheelta ensin tavaroiden läpikäymisellä ja pois heittämisellä, sitten pakkaamisella, sitten muuttamisella ja lopuksi vielä purkamisella. Ja tämä sarja toistuu useita kertoja yhden muuton aikana, sillä A. kaikki tavarat eivät mahdu kerralla autoon ja B. kaikkea ei edes voi pakata viikkoja etukäteen.

Dokumentoin itselleni muuton etenemistä ja ajattelin esitellä sitä hieman täälläkin. Koska viime viikkoni on ollut vähintäänkin sekava ja ylibuukattu, tulee tämä ensimmäinen osa vähän jälkijunassa. Tältä Turussa kuitenkin näytti viikko sitten maanantaina:


















 Asunto on unelmieni täyttymys. Odotan innolla lopputulosta. Sitä, että kämppä näyttää kodikkaalta ja ottaa minut turvalliseen syleilyynsä. Samalla kuitenkin myös jännitän ja pelkään valtavasti tätä elämänmuutosta. Eniten pelkään yksinäisyyttä. Olen niin tottunut siihen, että kotona on lähes aina joku. Nyt onkin yhtäkkiä osattava elää vain oman itsensä säännöillä ja ehdoilla, luoden täysin omat rutiinit ja kuviot sekä rakennettava turvallisuudentunnetta itsestä, ei muista. Nämä ovat isoja asioita, joita olen miettinyt jo ainakin vuoden päivät. Olen kuitenkin valmis kohtaamaan uudet haasteet, sillä toivon, että vaikeidenkin hetkien jälkeen edessäni on jotain erityistä.

Seuraava osa muutosta käsittelee Sunnuntaista retkeämme ja julkaisen sen huomenna.

P.S. Eilen oli viimeinen työpäiväni kaupassa. Tuntuu niin omituiselta, etten enää menekään sinne kassan taakse istua kököttämään. Nyt voin rauhassa kerätä voimia viimeiseen rykäykseen muuton osalta sekä tavata rakkaita Tampere-ystäviäni. Vuosi lähikaupassa on ollut minulle todella tärkeä ja kasvattava. Olen saanut hurjan paljon itseluottamusta ja rohkeutta sekä tutustunut mitä ihanimpiin ihmisiin. Haluankin vielä kerran kiittää kaikkia työkavereitani mahtavasta hengestä ja kannustuksesta. Teidän kanssa on ollut aivan erityistä tehdä töitä, ja toivon että tiemme kohtaavat vielä joskus. Kiitos kaikesta!


torstai 31. heinäkuuta 2014

Väsymystä ja banaanilaatikoita

Heippa vaan taas! Täällä kirjoittaa eräs erittäin nuupahtanut otus, jonka koko elintilaa ja aivokapasiteettia hallitsee tällä hetkellä valtava muuttolaatikoiden vuori. Toisin sanoen koko kulunut viikko on ollut yhtä muuton valmistelua ja pakkaamista. Tähän mennessä olen saanut siivottua muutamat kaapit ja hyllyt, sekä käytyä läpi suunnilleen kirjahyllyn, astiaston sekä herkät koriste-esineet. On todella stressaavaa, kun oma makuuhuone täyttyy päivä päivältä enemmän epämääräisistä tavarakasoista, joista sitten pitäisi osata sanoa, mitä heittää pois ja mitä ei. Haluaisin vaan saada kaiken heti ja äkkiä laatikoihin ja autoon ja autossa Turkuun ja Turussa hyllyyn takaisin piiloon katseilta. En kestä sitä, kun oma rauhoittumisen keitaani pilaantuu siitä stressistä, mitä nämä keot selvästi erittävät.






Tiedän, ettei saisi valittaa kun on kesä ja kärpäsiä, mutta ihan tosi. Muuttoahdistus yhdistettynä pitkiin työpäiviin yhdistettynä heltiämättömään kuumuuteen tai vaihtoehtoisesti päänsärkyyn johtuen ukonilmasta, alkaa tietyn rajan jälkeen tuntua ihan vähän liian raskaalta. Toisaalta onkin ehkä ihan hyvä, että olen vielä sen pari viikkoa töissä, etten ehdi koko ajan jännittää ja murehtia tulevaa muuttoa. Viimeisen viikon aikana sain nimittäin osittain takaisin sitä edellisessä postauksessa mainitsemaani muuttomelankoliaa. Kävimme lauantaina pitkäaikaisen suunnitelmamme mukaisesti Ikeassa. Itse asiassa käydä on tässä väärä sanavalinta, sillä viivyimme tuossa edullisen ja idioottivarman sisustuksen temppelissä kolmisen tuntia. Olin odottanut lauantaita, koska oli ihana ajatus saada keskittyä vain minun ikiomiin toiveisiin ja niiden täyttämiseen. Reissu muuttui kuitenkin heti alusta alkaen todella stressaavaksi, enkä ymmärrä yhtään miksi. Jotenkin vain ahdistuin siitä, miten paljon kaikkea pitääkään hankkia ja miten kalliiksi tämä alku tulee, vaikka miten halpaa yrittäisi ostaa. Ja kun kuitenkaan en haluaisi ostaa halpaa vain halpuuden vuoksi, vaan sijoittaa sellaiseen, minkä voi ajatella kestävän edes vähän aikaa ja ennen kaikkea silmää.

Ruokapöytien kohdalla sitten ihan viimeistään panikoiduin. Siellä ne seisoivat rivissä –kaikki vaihtoehdot tulevaan ruoka-alkoviini, eikä minulla ollut kertakaikkiaan minkäänlaista visiota siitä, minkä niistä haluan. Yhdessä jalat menivät oudosti vinoon ja toinen taas oli liian pikkuinen kun piti ottaa huomioon, että pöydän pitää soveltua myös ruuanlaittoon ahtaan keittiön vuoksi. Yksi pöytä oli kyllä todella kaunis, mutta se vaatisi ihan mielettömästi vaivaa jotta se myös pysyisi sellaisena. Ja jottei pöydän valinta vaan jäisi liian helpoksi, niin vielä olisi päätettävä myös pöytään ja muuhun sisustukseen parhaiten sopivista tuoleista!

Kuten jo ehkä voi päätellä, pöytäasia jäi tällä kertaa ratkaisematta, kuten jäi myös suunnilleen kaikki muukin. Loppujen lopuksi kotiutin Ikeasta vain yöpöydän. Ja sitäkin aloin katua heti päätöksen tehtyäni. Kaiken lisäksi väsymykseni, ahdistukseni ja stressaantumiseni näkyivät reissullamme ihan konkreettisestikin, sillä onnistuin loppumetreillä jättämään puhelimeni mukiosastolle. Onneksi kapula löytyi, alkoi vähän iskeä paniikki siinä kahden neuroottisuuden multihuipentuman seurassa ja juostessani kauppaa vastavirtaan.

Oli siis kaikenkaikkiaan helpotus päästä lauantain shoppailuista eroon ja jatkaa sitten muuttovalmisteluja ihan kotoa käsin. Turvallisempaa kaikin puolin. Eilen sitten sain kiinteistönvälittäjältä viestin, että avaimet uuteen kotiini on nyt noudettavissa. Lähdemmekin heti maanantaiaamuna isän kanssa huristelemaan Turkua kohti ja viemme myös mukanamme ensimmäisen erän muuttokuormasta. On ihan liian jännittävää päästä nyt oikeasti näkemään se paikka, missä mahdollisesti tulen viettämään seuraavat kuusi vuotta elämästäni. Toivon todella, että kuvat ovat antaneet asunnosta todenmukaisen vaikutelman (ja niin kyllä uskonkin), ja että muuttaminen tuntuu taas Turun reissun jälkeen aavistuksen helpommalta ja mukavammalta.

Puheitani ei saa ymmärtää väärin: olen oikeasti tosi innostunut uudesta elämäntilanteestani ja odotan kuumeisesti opiskelun alkua. Asiat eivät vain aina ole niin mustavalkoisia ja helppoja. Itse olen tiennyt jo pitkään, ettei muuton hetkellä lähteminen ydinperheestäni tule olemaan mitenkään helppoa. Lisäksi uuvun todella helposti kaikesta hankalasta ja monimutkaisesta hoidettavasta, jota muuttaminen tuntuu olevan tulvillaan. Olen huomannut, että päivisin olen kireä kuin persuksiin ammuttu karhu ja illalla taas saan ihme itsetunto nollassa -kohtauksia.  Mutta kuten todettu, parempi pitää itsensä sopivasti kiireisenä kuin istua aamusta iltaan huolehtimassa ja sureksimassa tulevaa.






Vielä yksi kurja asia on pakko mainita tähän loppuun. Tänään oli viimeinen päivä GoGo:n jäsenyyttäni, ja Mirkan bodybalancen hyvästeleminen tuntui todella pahalta. Torstain jumpasta on tullut äidin ja minun yhteinen juttu, hetki yhdessäoloa ja rentoutumista arjen kiireiden keskellä. Itse bodybalancesta olen täällä aikaisemminkin puhellut, mutta sanottakoon vielä, että siitä on nyt todella kehittynyt minulle tärkeä henkireikä. En raaskisi millään lopettaa hyvin aloitettua työtä niin kehon kuin mielenkin hoitamisessa. Liikunta olisi muutenkin tärkeä tasapaino opiskelulle ja ainakin alkuajan kenties ahkerallekin juhlinnalle. Jos siis joku lukijoistani sattuu tietämään Turussa hyvää liikuntakeskusta, joka mielellään tarjoaisi myös Les Millsin tunteja, niin vinkit ovat enemmän kuin tervetulleita! Yliopistoliikunnalla on toki joitakin yhteisliikuntatunteja tarjolla, mutta tuo balance on kyllä sellainen harrastus, jota ainakin jossakin vaiheessa toivoisin pystyväni jatkamaan.

Mutta nyt, näihin inhorealistisiin kuviin ja tunnelmiin, päätän tällä kertaa ja palaan banaanilaatikoideni seuraan. Tai oikeastaan taidan alkaa valmistautua huomiseen päivään, joka sisältää banaanilaatikoita sekä iltavuoroa. Hyvää yötä ja banaanilaatikkoisia unia!

sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Turku it is!

Huh, mitkä pari viikkoa on nyt takana! Kahdessa viikossa on ehtinyt tapahtua niin paljon ja on ollut niin hirveästi hoidettavia asioita sekä käsiteltäviä ajatuksia, että blogi on jäänyt ihan kakkoseksi tärkeistä uutisista huolimatta.

Kuten tässä vaiheessa jo moni varmasti tietää, suurin haaveeni toteutui vihdoin tiistaina 8.7. kun sain hyväksymiskirjeen Turun yliopistoon yhteiskuntatieteelliseen tiedekuntaan psykologian linjalle. Minun on välillä vieläkin vaikea uskoa hyväksymistä todeksi, niin suurta huolta ja tuskaa pääsykokeet aiheuttivat pitkin kevättä ja kesää. Edellisen päivän hylkykirje Jyväskylästä, inhottava kesäflunssa, sekä suunnaton uupumus töistä eivät myöskään olleet omiaan vahvistamaan itsetuntoani tuona aamuna kun heräsin odottamaan tuloksia. Luettuani nimeni listalta, alkoi sitten tämä parin viikon kilpajuoksu. Ensimmäisten riemunkiljahdusten ja onnittelupuheluiden saattelemana irtisanouduin heti töistä (mikä muuten oli harvinaisen inhottavaa). Sen jälkeen aloinkin etsiskellä asuntoa Turusta sekä suunnitella voitonjuhlaa ystävieni kanssa. Ensimmäinen viikko hujahti siis ohitse sekavin ja epäuskoisinkin tuntein, mutta varsin touhukkaasti kaikkine käytännön asioineen.

Sunnuntaina heräsin maailmankaikkeuden pahimmassa krapulassa johtuen edellisillan hyvin rajusta juhlimisesta. Samalla aloin viimein ymmärtää, että todellakin olen muuttamassa pois Tampereelta ja pois kotoa. Vaikka olen mielikuvitellut mahdollista muuttoa Turun soveltuvuuskokeesta asti, sekä muutenkin käsitellyt kotoa pois lähtemiseen liittyviä ajatuksia koko menneen vuoden, silti asian nyt yhtäkkiä muuttuessa ihan oikeasti todeksi se herättikin ihan valtavasti tunteita. Muutamana päivänä vaan kuljin ympäriinsä kyyneleet silmissä yrittäen painaa mieleeni jokaikisen nurkan ja kulman kodistamme ja rakkaimmista maisemistani Tampereella. Ihan kuin tämä olisi jotenkin lopullista tai peruuttamatonta! Alkuviikon vaikeiden päivien jälkeen sain sitten suunnattoman helpotuksen kun asumisasiani järjestyivät käsittämättömän onnenkantamoisen kautta hienosti. Enää ei tarvitse pelätä jäävänsä elokuun lopussa vaille kattoa pään päällä!

Nyt kun asuntokin on plakkarissa, olen vapautunut suunnittelemaan ja haaveilemaan uuden kotini sisustusta. Töistä kotiin tullessani saatan heti ensitöikseni avata tietokoneen ja alkaa surffailla Ikean ja Iittalan sivuilla. Rakastan niin yli kaiken sisustamista ja laittamista, että minulle on tosi ihana juttu päästä aloittamaan ikään kuin puhtaalta pöydältä ja luoda tällä hetkellä silmääni eniten miellyttävä kokonaisuus. Tiedän, ettei uusi kotini voi heti olla täydellisesti sisustettu, enkä sitä haluakaan. Ihan perusjutuilla voi kuitenkin saada kokonaisuudesta itselleen mieluisan ja sitten pikkuhiljaa viimeistellä sisustusta yksityiskohdilla. Tärkeintä minulle on pitää kokonaisuus hallittuna ja tasapainoisena.

Uuden kodin sisustaminen alkaa kuitenkin täällä Tampereen päässä aikamoisella tavaroiden sortteeraamisella: en halua viedä mukanani säkkikaupalla turhaa roinaa, vaan yritän karsia nyt tavarani ihan minimiin. Haluan monen muun asian ohella vapautua myös vuosien varrella kerääntyneestä krääsästä. Tavaroiden karsiminen ei tosin tule olemaan mikään ihan helppo homma, niin monella esineellä on minulle tunnearvoa. Ja tietenkin ne kaikista rakkaimmat asiat seuraavat minua sinne Turkuun asti. Ehkä suurin projekti muuttoon liittyen tässä vaiheessa on vaatekaappini läpikäyminen. Haluan ottaa mukaan vaan ne vaatteet, joita todella rakastan käyttää. Tällä hetkellä vaatehuoneeni tursuaa kaikkia ikivanhoja lurppuja, joita en ole enää pitkiin aikoihin käyttänyt. Yritän olla mahdollisimman kriittinen ja heivata raa'asti tarpeettomat tai käyttökelvottomat vaatteet edellämainitusta tunnearvosta huolimatta. Olen ajatellut viedä osan vaatteista kirpputorille ja osa kyllä taitaa joutaa roskiinkin.

Vaatehuoneen inventaarion lisäksi tulevan viikon tehtävälistaltani löytyy muun muassa opintotuen hakeminen, opiskelijakortin tilaaminen sekä ainejärjestön jäsenmaksun maksaminen. Paljon on siis vielä tekemistä ja käytännön järjestelyjä hoidettavana, eikä tunteilunikaan varmasti vielä ole tässä. Nyt yritän kuitenkin mennä taas vähän aikaa positiivisella mielellä, niin ihana uutinen tämä opiskelupaikka oli ja tuo varmasti mukanaan paljon mahtavia asioita!

Kirjoittelen taas pian muuttojutuista ja tunnelmista siihen liittyen, kunhan saan taas vähän asioita eteenpäin :) Nyt lähden kuitenkin nauttimaan vapaapäivästä rannalle (toinen kerta tänä kesänä!). Ihanaa ja aurinkoista tulevaa viikkoa tyypit!