Painakaa tää paniikkinappula pois päältä!

Tänään en lue. En, vaikka pitäisi. En, vaikka joka sekunnille olisi potentiaalista tehtävää. En lue, vaikka haluaisinkin, jotta tämä ahdistus edes vähän helpottaisi.

Päiväni on taas kerran joka ainoaa minuuttia myöten täynnä tekemistä. Aamulla lähdin valokuvaustunnille ja sieltä kaupunkiin lounastamaan yhdessä perheeni kanssa. Yhtäkkiä kello lähestyikin jo kolmea ja vielä oli kaupassa käytävä. Kotiin tultuamme joimme kahvit ja minä ryntäsin suihkuun. Tällä hetkellä yritän tässä samalla valmistautua parhaani mukaan taas uuteen lähtöön: vajaan tunnin päästä minun pitäisi jo olla ovesta ulkona ja suunnata matkani kaverini Saran ja hänen poikaystävänsä tupareihin.

Söin tänään ravintolassa vuohenjuustosalaatin, oli hyvää!

Nyt on siis yksinkertaisesti täysin mahdotonta edes yrittää yhyttää suunnittelemaani lukuhetkeä mihinkään. Tämä lauantai onkin siis puolipakosta vapaapäivä. Ja voi hyvin olla, ettei lukemiselle riitä huomisenkaan osalta aikaa. Maanantaina alkaa nimittäin kirpparipöytävuokra, jota varten on vielä kaikki hinnoittelut tekemättä...

Suoraan sanottuna tunnen itseni taas kerran todella uupuneeksi (uusi juttu? heh heh). En meinaisi millään jaksaa lähteä taas keskustaa kohti, vaikka toisaalta olen odottanut näitä tupareita jo tosi pitkään. Itse asiassa olen odottanut niitä ehkä vähän liiankin paljon: mokasin tosi tosi pahasti, kun olin merkannut bailut kalenteriini jo eiliselle ja ehtinyt sitten täksi illaksi sopia leffaillan Juulian kanssa. Tuntui hirveältä joutua perumaan laatuaika hyvän ystävän kanssa. Tämä lahopäisyys toimikoon kuitenkin nyt todisteena itsellenikin siitä, että ylikierroksilla taidetaan mennä ja pahemman kerran. Tällä hetkellä tuntuu vaan siltä, että on ihana ajatus päästä yöksi nukkumaan omaan sänkyyn. Baarikierros taitaa siis jäädä tällä kertaa osaltani väliin.



No joo, nyt on vaan kai hyväksyttävä se tosiasia, etten ehdi tänä viikonloppuna keskittymään opiskeluun niin kuin olin suunnitellut. Parasta siis vain yrittää ottaa kaikki ilo irti tästä vapaaillasta ja pitää mahdollisimman hauskaa. Tehkää te samoin.


Hauskaa viikonloppua!

Home

Lonely thoughts they seep, into mind
into me
pushing deep
Wash the dirt, a hard days work
Know my place
On my own
No poison in my bones
On my own
This is where I build my home

My home,
this will always be my home

I work until it's late
Walk in and close the gate
I look in the window
and I gaze at my face
Every line and every abrasion
This took my life to make
This took my life to make
On my own
No poison in my bones
On my own, this is where I build my home
My home

I need someone, to hold
I need someone, to hold
My home
This will always be my home
This will always be my home

Rajalla

Nyt liikutaan niillä rajoilla, jotka määrittävät jaksamista ja stressinsietokykyä. Olen jatkuvassa jännitys- ja valmiustilassa ensisijaisesti kevään kirjoitusten ja pääsykokeitten takia, mutta tällä hetkellä myös ihan henkilökohtaisen elämän vuoksi. Viime aikoina olen keskittänyt valtaosan energiastani typerään kirjoitusstressiin. Huomatkaa, paino sanalla typerään. Olen näet samalla tajunnut todella, kuinka yhdentekeviä kirjoitustulokset ovat loppuelämäni kannalta. Tapoihini kuuluu silti kohtuuton itsensä painostaminen hyviin suorituksiin ja siksi pelkkä todelisuuden tiedostaminen ei vielä ihan riitä muuttamaan toimintaani.

Mietin nykyään varmaan päivittäin tulevaisuuttani ja sitä, mikä minun paikkani tässä elämässä on. Eilen vietin iltaa kivassa kaveriporukassa, mutta iltani oli suurista odotuksista huolimatta suoraan sanottuna katastrofi. Ahdistuin kun keskustelunaiheemme käsittelivät pääasiassa uskoa. Yksi kavereistani oli armeijassa ollessaan herännyt tajuamaan, miten kauas hän oli ajautunut Jumalasta. Nyt hän pyrkii noudattamaan erästä Raamatun kohtaa, jossa Jeesus toteaa että ainoastaan kantamalla hänen ristiään voi saada armon. En tiedä, miten kaverini oikeasti aikoo tätä sanaa noudattaa, mutta minulle henkilökohtaisesti se osui aika arkaan paikkaan. Tuntuu pahalta ajatella, että kenenkään paikka maailmassa olisi vain kärsiä saavuttaakseen Jumalan armon ja hyväksynnän. Tiedän, ettei Raamatunkohta ole niin mustavalkoinen ja että siitä löytyy varmasti monia tulkintoja. Silti nyt ollessani näin stressaantunut ja vaatiessani muutenkin itseltäni välillä aika kohtuuttomia, tuntui todella raskaalta kuunnella kaveriani. Hän kertoi meille siitä, miten hän nyt tasapainottelee sen välillä, voiko hän tehdä elämällään sitä mitä itse haluaa kaikista eniten, vai onko hänen tarkoituksensa luopua omasta hyvästä ja lähteä palvelemaan Jumalaa täyspäiväisesti.

Tahdon uskoa Jumalaan ja siihen, että on olemassa jotain suurempaa. Minulle Jumala on kuitenkin jotain muuta kuin mitä valtauskonnot opettavat. Ajattelen, että Jumala asuu pääni sisällä auttaen minua selviämään vaikeista hetkistä ja säilyttämään edes jonkinlainen usko tulevaan. En voi käsittää ajatusta siitä, että Jumala olisi luonut ihmisen kärsimään puhumattakaan siitä, että Hän voisi hyväksyä kaiken sen pahan mitä maailmassa tapahtuu. Elämä ei ole mikään peli, jota joku ylempi taho ohjaa.



Kaiken tämän pohdinnan ja tuskaisenkin mietiskelyn ohessa olen tänä viikonloppuna tehnyt vaikka mitä. Perjantaina olin koulun jälkeen kirjastossa lukemassa. Sieltä lähdin suoraan veljelleni katsomaan rakasta veljentyttöäni kun hänen vanhemmat lähtivät teatteriin. Meillä oli ihana ilta, vaikka jännitinkin sitä aika tavalla. Viihdyn kuitenkin veljentyttöni kanssa hurjan hyvin ja rakastan häntä ihan äärettömästi. Toivon, että voin olla hänelle hyvä ja että hänenkin on mukavaa olla kanssani. Lisäksi olen ehtinyt myös tutkailla netistä  joitakin yo-mekkoja.

Tässä on muutama lempparini. Ihastuin ikihyviksi tähän viimeiseen, mutta sen huonopuoli on tuo väri. Tahtoisin luonnonvalkoisen mekon, mutta tämä puuterinsävy ei välttämättä mene ihan lakin kanssa... Mutta jotain tämän suuntaista tahdon päälleni vetää sitten 1.6. Mitä mieltä te olette näistä?

Viimeiset viikot koulussa pyörähtävät nyt käyntiin, huomenna on taas tiedossa tekstitaidon harjoituskoe. Sen verran alta riman meni viimeviikkoinen koe, että odotan itseltäni huomenna vähän parempaa suoritusta. Nyt on kuitenkin loppuilta pyhitetty sille mikä tänä viikonloppuna on jäänyt osaltani aivan liian vähälle: nollaamiselle. Lähdenkin tästä laittamaan isän kokkaaman ruuan ohelle salaattia ja sitten aion linnoittautua rakkaan perheeni kanssa sohvalle katsomaan nauhalta Israelilaista sarjaa sotavangeista. Ei ehkä mitään riemukkainta sunnuntai-illan rattoa, mutta erittäin mielenkiintoista.

Oikein hyvää alkavaa viikkoa, ottakaa rauhassa!

Onneksi olkoon äiti ja isä!

Vanhemmilleni tulee ensi viikolla 20 vuotta täyteen avioitumisesta ja juhlimme tapahtumaa jo etukäteen lauantaina. Päivällä kävimme lounaalla intialaisessa, illalla elokuvissa katsomassa Anna Kareninan ja kotiin tultuamme nostimme lasit ja äitini valmisti meille juhlaillalliseksi pihvit hyvän punaviinin kera.

Mielestäni on todella ihailtavaa, että ihmiset ovat yhdessä pitkään ja sitkeästi väistämättömistä vaikeuksista huolimatta. On upeaa ajatella, että voi luottaa toiseen koko sydämestään ja sielustaan ja olla kertakaikkiaan kotona toisen kanssa. Haaveilen itsekin siitä, että jonain päivänä voisin tuntea oloni helpoksi ja mukavaksi jonkun toisen ihmisen seurassa, ja että saisin jakaa elämäni ylä- ja alamäet hänen kanssaan. Isäni totesi eilen illalla seuraavasti: "twenty years of enduring love". Sanat olivat ehkä kauneimpia mitä olen kuullut, varsinkin koska ne oli osoitettu omalle äidilleni. 

Tänään olen taas ollut lahjakkaasti menossa koko päivän. Aamupäivällä kävin ystäväni kanssa elokuvissa katsomassa viimeisen Houkutuksen. Se oli, kuten odotettavissa oli, enemmän ja vähemmän samanlaista teinihypetystä kuin aikaisemmatkin elokuvat. Silti se vaan oli pakko nähdä, ja jäihän leffasta toki jälkeen aika tyhjä olo kun tajusin sen todella olleen vihonviimeinen vamppyyrisarjan osa. Luin kirjat aikanani yläasteikäisenä melkoisella tunteenpalolla. Samaistuin päähenkilöön todella voimakkaasti ja pakenin välillä liian vaikealta tuntuvaa elämääni täydelliseen fantasiamaailmaan. Nyt tuntuu todella haikealta muistella sitä aikaa, kun jokainen sivu tarinaa veti puoleensa magneetin lailla ollen jotain käsittämättömän upeaa ja uutta. Olen aina ollut sellainen tyyppi, että eläydyn todella voimakkaasti tarinoihin. Aikaisemmin saatoin kadota satumaailmaan viikkokausiksi kirjan lukemisenkin jälkeen. Joskus todellisuudentajuni järkkyi jo niin paljon, että se tuntui jopa hiukan pelottavalta. Ehkä siitäkin syystä olen vasta lukioikäisenä alkanut lukea enemmän ja monipuolisemmin. Vielä yläasteella lukulistallani kiersivät aina uudestaan ja uudestaan juuri nämä Houkutukset sekä tietenkin Harry Potterit. Mitä te luitte pieninä/minkälainen suhde teillä on kirjallisuuteen?

Tämän iltapäivän olen käyttänyt äidinkielen opiskelemiseen sekä ihan pieneen englannin kertaukseen. Tuntuu jostain syystä hirveän raskaalta jaksaa keskittyä opiskelemiseen juuri nyt, ja odotankin kauhulla lähestyvää lukulomaa. Silloin kun pitäisi ihan oikeasti osata määritellä oman lukemisen määrä ja arvioida oma ajankäyttö. Olen kieltämättä tällä hetkellä ahdistuksen sietokyvyn ylärajoilla, niin vaikealta kaikki tämä työ nyt tuntuu. Onneksi lähden siis ihan kohta kaupungille tapaamaan vielä toista ystävääni. Käymme kahvittelemassa ja vaihdamme kuulumiset pitkän tauon jälkeen. Illalla pääsen vielä saunaan ja saan nautiskella isän tekemiä lämpimiä voileipiä.

P.S. Yritän ladata itseeni positiivista energiaa muistamalla, että ihan kohta on kevät. Muistakaa te se sama!

Hyvää sunnuntai-iltaa ja mukavaa viikonalkua!

Päiväni kuvina

koulusta kotiutuneena...

sovelletulla reseptillä tehtyjä kikhernepihvejä, raikasta kurkkuraitaa ja kreikkalaista salaattia <3

siskolta joululahjaksi saatu ihana teemuki

äidin ja isän kanssa katsottiin dokkarisarjaa suomensukuisista kielistä...

...samalla iltapalaksi nautittiin teetä ja hedelmäsalaattia

ja nyt vielä hetkeksi hyvän kirjan ääreen ennen kuin silmät painuvat vastustamattomasti kiinni.

Toivottavasti teillä on ollut mukava päivä. Kauniita unia!

Plans

Aivan tarkoituksetta on bloggaaminen jäänyt joululomalla vähemmälle. Mielessäni on ollut taas kerran paljon asioita, ja olen joutunut työstämään viime viikkoina monia aika vaikeitakin asioita. Uudenvuoden aaton vietin Juulian kanssa yhden ystävän kotibileissä, ja vaikka tunnelma oli rento ja fiilis korkealla, oma vuoden vaihteeni sujui hieman epämääräisissä meiningeissä ja olen saanut selvitellä kaikkea tapahtunutta omassa mielessäni pitkin viikkoa. Olen myös yrittänyt lepäillä ja kerätä voimia, sillä takana on useampi huonosti nukuttu yö. Uutena vuotena sain ummistettua silmäni ehkä yhdeksi tunniksi, ja siksi olin tiistaina ihan kuollutta kamaa.

Uusi vuosi tuo mukanaan paljon kaikenlaista mietittävää ja työstettävää. Minusta tuntuu, että tänä vuonna tulen kohtaamaan monia uusia haasteita, alkaen helmikuun penkkareista, joita seuraa kolmen viikon lukuloma. Tuon lukuloman aikana pitäisi saada itsestään puristettua kaikki viimeisetkin motivaation rippeet ja energiansirpaleet, joita molempia tuntuu tällä hetkellä olevan hälyyttävän vähän. Miten voikin olla, että vaikka olen periaatteessa kiinnostunut oppimaan uutta, en silti millään tahtoisi jaksaa nyt istua alas ja keskittyä. Vielä suuremman haasteen kuin kirjoitukset minulle tuo kuitenkin psykologian pääsykokeet myöhemmin keväällä. Aion luultavasti osallistua valmennuskurssille ja yritän tehdä parhaani, jotta oppisin edes jotakin pääsykokeissa hyödyllistä tänä keväänä. Tiedän, että minun on hyvin epätodennäköistä, ehkä jopa mahdotonta päästä vielä tänä vuonna sisään yliopistoon. Silti aion yrittää, vaikka se pelottaakin ihan hirveästi. En nimittäin haluaisi lukea hampaat irveessä, vaan toivoisin että pääsykoekirjat antaisivat minulle itsellenikin jotain, niin että kiinnostus lukemiseen säilyisi mahdollisimman pitkään.

Kesäksi haluan päästä töihin. En ole vielä koskaan saanut tehdä töitä, ja toivon todella saavani vihdoin edes lyhytaikaisen työpaikan niin, että saisin arvokasta työkokemusta. Olen kateellinen kaikille ystävilleni ja kavereilleni, jotka ovat saaneet töitä. Vaikkei kaikki työpaikat olisikaan niitä unelmapaikkoja, niin silti on hienoa saada tehdä edes jotain ja ansaita ihan oikeasti omaa rahaa. Tästä hetkestä kesään on siis haavesuunnitelmieni mukaan edessäni aivan törkeä määrä töitä. Ensin kirjoitukset, sitten pääsykokeet ja sitten vielä kesätyöt. Rehellisesti sanottuna olen tänään ollut jo aika kauhuissani näistä omista suunnitelmistani. En tunne itseäni riittävän vahvaksi jaksaakseni tämän kaiken. Syksyn tullen aion jättää Tampereen taakseni ja aloittaa oman elämän harjoittelemisen Helsingissä. Vaikken pääsisikään Helsingin yliopistoon vielä tänä vuonna, olen suunnitellut aloittavani opinnot avoimessa yliopistossa ja tekeväni töitä. Avoimen yliopiston kurssit auttavat minua toivonmukaan taas hiukan eteen päin kohti unelmaani päästä vielä jonain päivänä opiskelemaan psykologiaa. Menneen viikon aikana olen miettinyt paljon omaa uskaltamistani ja oman elämäni haltuun ottamista. Olen valmis lähtemään mukaan elämän peliin, niin paljon kuin toisaalta sitä kammoksunkin ja pelkäänkin. En tiedä, mitä tulevaisuudella on minulle annettavana ja se jos mikä on pelottavaa. Tiedän kuitenkin, etten ikuisesti voi jäädä tähänkään. Eteenpäin on mentävä, vaikka se tekisikin välillä kipeää. Yritän ajatella nyt niin, että menen päivän kerrallaan. Otan sen, mitä vastaan tulee, enkä mieti liikaa tulevaa. Yritän olla asettamatta aivan liian korkeita odotuksia mihinkään, mutta toisaalta pitää siitä huolimatta suunnan selvillä ja unelmat kirkkaina mielessä.

Lähitulevaisuuden suunnitelmissa on yrittää jaksaa vielä viimeinen jakso koulua (sitä on todella enää vain reilu kuukausi!!!), ja siinä sivussa aloitella vähitellen kirjoituksiin valmistautuminen. Lisäksi yritän keskittyä entistä enemmän maltilliseen rahankäyttöön sekä pitää yllä minulle tärkeitä ihmissuhteita ja harrastuksia. Kaiken tämän hallitseminen samaan aikaan voi jälleen kerran aiheuttaa melkolailla tuskaa, mutta yrittänyttä ei laiteta -niinhän sitä sanotaan.

Mitä suunnitelmia teillä on tulevaisuudelle? Miten pyritte tavoitteitanne kohti?