Aika kuluu nopeasti, päivät vierivät, tunnit pyrähtelevät. Viimeaikoina olen tuntenut oloni suorastaan uupuneeksi. Kalenterini on aivan täynnä töitä ja muita menoja, facebookin inboxini taas tulvillaan viestejä ystäviltä. Jopa yksinkertaiseen tekstiviestiin vastaaminen on tuntunut välillä ylivoimaiselta ja oloni on senkin vuoksi ollut kurja ja syyllinen. Synkeällä säälläkin kyllä saattaa olla oma osansa voimattomuuteeni, mutta kyllä tämä kiirekin aika musertavalta tuntuu.
Onneksi olen saanut viettää nyt työvapaata viikonloppua valokuvauksen ja ystävien merkeissä. Perjantai oli lähes minuutilleen ohjelmoitu kun tapasin Ellan lounastreffeillä, kävin laulutunnilla, valokuvaustapaamisessa sekä istuin glögilasillisella Tuulin kanssa. Lauantain vietin valokuvaten sekä illalla Juulian kanssa herkkuruokaa valmistaen, syöden ja juoden, jutellen sekä levyjä kuunnellen. Vaikka viikonloppu oli jälleen kerran kiireinen, oli se myös täynnä voimauttavia asioita. Toivonkin, että ne helpottavat oloani ja antavat energiaa tulevaan viikkoon.
Ensi viikko ei paljon poikkea muutamasta edellisestä kiireellisyytensä puolesta. Paitsi siten, että se on huomattavasti kiireisempi. Työtunteja kertyy 36, mikä on huomattavasti enemmän kuin koskaan ennen. Lisäksi teen ainoastaan iltavuoroja tai välivuoroja. Mutta eiköhän tästäkin selvitä. Ainakin vanhempani ovat luvanneet hemmotella minua näiden raskaiden viikkojen aikana ja olenkin saanut useampana päivänä äidiltäni ihanaa hierontaa, joka tekee kyllä hyvää murjotun tuntuiselle kropalleni. Kohta pääsen vielä rentoutumaan saunaan ja isä kävi äsken ilmoittamassa, että hän aikoo valmistaa meille iltapalaksi lettuja. Kotona asumisessa on kyllä omat hyvät puolensa, vaikka voinkin nyt paljastaa suunnitelleeni viime aikoina melko paljon omilleni muuttamista.
Totesin muuten taas, että Tampere on hurjan kaunis kaupunki. Täällä on niin paljon sellaista, mitä en ole vielä nähnyt ja toisaalta kaikki on niin ihanan tuttua ja turvallista. Erityisen paljon pidän siitä, että uuden ja modernin arkkitehtuurin rinnalla on säilytetty palasia siitä vanhasta Tampereesta. Finlaysonin alueella on rauhoittavaa liikkua vanhojen talojen seassa. Enää en haaveile muuttavani ainakaan hetkeen muualle. Mutta elämästähän ei koskaan tiedä, saatanhan vaikka päästä tällä kertaa sisään Turun yliopistoon psykaa opiskelemaan. Se olisikin meidän porukoille järkytys!
P.S. Ihan kohta on aika antaa joulukalenterini hoitaa tehtävänsä, jännittävää!
