Toipilasrutiineja

Olen ollut nyt kohta kaksi päivää kipeänä. Luultavasti minua vaivaa enterovirus: vatsakipuja, kovaa päänsärkyä, lamaannuttavaa väsymystä ja kurkkukipua. Tänään vointini on onneksi jo parempi kuin eilen, lauantaina on nimittäin edessä pieni soittokeikka perhetuttaviemme syntymäpäivillä.

Tavakseni on tullut, että kun tauti kääntyy edes vähän voiton puolelle, alan hoitaa itseäni omalla täysihoidolla. Tänäänkin siis raahauduin suihkuun ja perustin sinne pienen kauneushoitolan. Rutiineihini kuuluu hiustenpesu, sheivaus, rasvaus, kasvojen kuorinta, kasvonaamio sekä lopuksi hiusten kuivaus ja -laitto. Kaiken tämän jälkeen olo on huomattavasti parempi, reippaampi ja raikkaampi.

Kun fiilis on nuhjuinen, silmät roikkuvat poskissa ja kasvot ovat kalmankalpeat, tuntuu ihanalta hemmotella itseään hyväntuoksuisilla saippuoilla ja voiteilla. Lisäksi olen havainnut, että tähän liittyy myös jonkinlainen psykologinen ulottuvuus (taidan kylläkin löytää niitä vähän joka asiasta). Väitän nimittäin, että huolettomuus omasta ulkonäöstä voi lisätä huonovointisuutta: ihminen näkee peilistä todellista sairaamman heijastuksensa ja alkaa ajatella, ettei millään ole enää mitään väliä eikä usko edes jaksavansa tehdä asioille mitään. Tietenkin sairaana saa ja täytyykin saada olla nuhjuinen ja väsynyt. Silti havaitsen itsestäni vointini helpottavan jo siitäkin pienestä, että saan hiukset pestyä.

Toisaalta asialla on myös kääntöpuolensa. Joskus olen pakottanut itseni liian aikaisin tervehtymisrituaaleihini. Sitä vastoin, että operaatio olisi helpottanut oloani, olenkin saattanut väsähtää totaalisesti. Ja mitä tulee hyväntuoksuisiin aineisiin, on todella masentavaa käydä suihkussa nuhassa kun ei haista yhtikäs mitään!

P.S. Nukkumisen, lukemisen ja suihkun lisäksi olen kuluttanut aikaa rustaamalla joitakin työhakemuksia. Oikeasti, minun on ihan pakko saada jostain töitä ensi syksyksi! Tuntuu, että vaikka kuinka paljon näen vaivaa ja yritän ja yritän, niin silti aina joku muu saa hakemani paikan...

Lauantai

Istun saunan kuistilla, aurinko kimmeltää meren pintaan. Katselen vuoroin kalastelevaa veljeäni ja vuoroin vieressäni nukkuvan vauvan hitaasti kohoavaa vatsaa. Saunan pesästä kuuluu satunnaista poksahtelua ja vauva hymisee tyytyväisenä. Tässä on vain hyvä olla. Tuntuu, että kaikki on niin ihmeellisen yksinkertaista. Kaikki on ihanan rauhallista ja hyvää. Elämä on hyvä.

                                                 

Nautinnollista lauantai-iltaa!

Vieläkö kesästä nauttia saan?

Maksihame: Vero Moda, paita: tuliainen äidiltä, Kengät: Converse, rannekoru: Nomination

Tuntuu oudolta, että kohta on jo elokuu. Kesä tuntuu niin pitkältä, kun ei ole varsinaista arkeenpaluuta. Muut menevät takaisin töihin ja kouluun, mutta minä vaan hengailen. Kuulostaa houkuttelevalta –tiedän– mutta todellisuudessa se ei ole ihan niinkään. Sitäpaitsi, nyt kun edessä on väkisinkin välivuosi, on minulla aika kovat paineet löytää sille tekemistä. Kovaakin kovempi työnhaku on siis käynnistymässä. Pelkään todella, etten saa mistään töitä. Se olisi hirveä kolaus itsetunnolleni.

Korvakorut: Lumoava, lahja veljeltä

Tänä viikonloppuna aion kuitenkin nauttia täysin rinnoin pitkästä kesälomastani: matkustamme iltapäivällä taas mökille, ja tällä kertaa saamme seuraksemme vanhimman veljeni vaimonsa ja tuoreimman perheenjäsenensä kanssa. Suunnitelmissa on ainakin saunoa, grillata, seurustella ja ehkä samoilla metsässä. Sunnuntaina lähdemme porukalla Inkooseen toisen veljeni lasten syntymäpäiville. Toisaalta on aivan ihanaa nähdä pitkästä aikaa veljiäni ja muutakin sukua. Toisaalta minulla on jostain syystä nyt todella vetämätön olo ja tuntuu, etten millään tahtoisi jaksaa seurustella muiden kuin ydinperheen ja lähimpien ystävien kanssa. Silti odotan, että viikonlopusta tulee ihan kiva. Ja se riittää.

Lakkasin tänään kynnetkin hempeästi vaaleanpunaisiksi. Katsotaan, mitä niistä on mökkiviikonlopun jälkeen jäljellä :)

Sunnuntai-iltana edessä olisi vielä reenit. Meillä on viikon kuluttua keikka perhetuttumme syntymäpäivillä ja tekemistä vielä riittää. Eilen harjoittelimme 60% läsnäololla meillä. Onnekseni ja suureksi helpotuksekseni reeneistä jäi kerrankin kaikille hyvä maku suuhun. Tuntuu, että kyllä tästä vielä keikka saadaan :)

Ennen reenejä herkuttelin suosikkilistalleni kuuluvilla kesäherkuilla. Seesaminsiemenbagel täytteenään edellisillan avocado-katkarapusalaattia, juustoa, kurkkua sekä basilikaa. Salaattiin heitin vihreän vahvikkeeksi vähän punasipulia, viinirypäleitä, tomaattia, basilikaa ja raejuustoa. Päälle vielä viikunavinegretteä ja voilá, kesän paras lounasherkku on valmis!

Nautinnollista ja lämmintä kesäviikonloppua kaikille!

Hyvästä ja pahasta

Minulla on ollut jo vuosikausia eräs dilemma. Olen pohdiskellut ihmisyyttä ja sitä, mikä tekee ihmisestä hyvän tai pahan. Näen ympärilläni hienoja ihmisiä. Hymyileviä, auttavaisia, kauniita ja kultaisia. Itsessäni taas näen useimmiten pahuutta. Tuntuu, että vaikka kuinka yritän olla hyvä ja tehdä vain hyviä tekoja, epäonnistun siinä toistamiseen. Välillä vaivun niin syvälle epätoivoon, että ajattelen olevani maailmankaikkeuden pahin yksilö, auttamattomasti huono ja epäonnistunut.

Minussa on myös eräs piirre, josta en pidä ollenkaan: tarvitsen aina palautetta omasta toiminnastani. Jos teen omasta mielestäni hyvän teon, odotan kuulevani siitä kiitosta. Jos palautetta ei kuulu, tai jos se eroaa vähänkin itse ajattelemastani, tunnen olevani epäonnistunut ja huono. Järjellä ajatellen tiedän, ettei maailmassa juurikaan saa palautetta yksittäisistä hyvistä teoista. Jos lohdutat sairasta äitiäsi, voi olla, ettei tämä jaksa kiittää siitä. Jos yrität auttaa hädässä olevaa ystävääsi, voi olla, että käsityksenne auttamisesta ovat hyvin erilaiset. Tiedänkin siis, että hyvien tekojen taustalla tulisi olla vain oma tunne ja käsitys siitä, mikä on oikein. Mikä on hyvää.

Kuten niin moneen muuhunkin asiaan, myös tähän yhdistyy mielessäni ansaitseminen. Huonona päivänä tai hetkenä ajattelen olevani niin läpeensä paha ihminen, etten ansaitse yhtään mitään hyvää. Yritän vastustaa ajatusta parhaani mukaan, mutta välillä se tuottaa vaikeuksia. En näet koe saavani mitään todistetta siitä, että en olisi paha. Ja koska paha on paha, en ymmärrä miksi minun kuuluisi saada samoja asioita kuin ns. hyvien ihmisten.

Mutta mitä sitten on hyvyys? Onko se jotain sisäänrakennettua altruismia vai kulttuurin ja kasvuympäristön muokkaamia käyttäytymistapoja? Kun ajattelen ympärilläni olevia ihmisiä, en näe heissä pahaa. Osaan ajatella, että ihmisten teot ovat vain tekoja, niillä ei välttämättä tarvitse olla etuliitettä hyvä tai paha. Silti tuntuu vaikealta soveltaa tätä ajatusmallia omaan itseeni. Pelkään olevani tietämättäni ilkeä tai itsekäs, ja jokin kummallinen taikausko saa minut ajattelemaan, että sen vuoksi elämäni on tuomittu olemaan huonoa.

"Kauneus on katsojan silmässä". Ehkä kulunein sanonta ikinä, mutta tavallaan hyvin tottapitävä. Erehdymme usein ajattelemaan, että ympärillämme vallitsee tietyt säädökset ja mittarit siitä, mikä on kaunista tai hyvää. Kuitenkin hyvyyteen pätee aivan samat säännöt kuin kauneuteenkin. Jokaisella on omat käsityksensä siitä, mikä on hyvää tai kaunista. Kaikkia on mahdotonta miellyttää, se vain on karu fakta. Samalla tavalla, kuin ihmiset pitävät enemmän eri näköisistä ihmisistä, he myös arvostavat erilaisia tekoja.

Huomaan ajattelevani itsestäni, että enemmän kuin tekoni, pahuuteeni vaikuttaa se, mitä sisälläni olen. Välillä tuntuu siltä, ettei mitkään hyvät tekoni korvaa sitä pahuutta mikä on sisälläni. Silti olen viimeaikoina pysähtynyt miettimään tätä asiaa enemmänkin, pyöritellyt sitä mielessäni ja pohtinut eri kanteilta. Muistan ikuisesti Harry Potterista erään kohdan, missä puhutaan pahuudesta. Sen sanoma on suunnilleen tämä: Kukaan ei ole yksinään hyvä tai paha. Kaikissa ihmisissä on niitä molempia. Se, mikä merkitsee, ovat valintamme. Se, toimimmeko enemmän hyvän vai pahan mukaan.

Tiistaina minulla oli viimeinen laulutunti tämänhetkisen opettajani kanssa, sillä hän siirtyy syksyllä opettamaan toiselle paikkakunnalle. Jäähyväissanoiksi hän sanoi minulle: "Tärkeintä on tehdä sitä, mikä tuntuu itsestä hyvältä. Kaikki muu tulee perässä. Sitten kun on tehnyt ensin itsellensä hyvää, voi jakaa sitä muille". Nämä sanat pysäyttivät minut. Vaikka itselleni on vielä vaikeaa ajatella näin omalla kohdallani, ymmärrän silti idean sanojen pohjalla. Ja se tuntuu helpottavalta.

P.S. Kaikki kuvat weheartit.com:sta.

Viikon verran voitolla

Tähän viikkoon mahtui koko tunteiden kirjo.

Maanantai alkoi masentavasti: en päässyt sisään yliopistoon. Vaikka tiesin jo etukäteen, että näin asia on, tuntui todellisuus silti karvaalta. Olisin halunnut odottaa kotiin tulevaa kirjettä, jossa oli mukana kaikki tiedot kokeessa suoriutumisestani jne, mutta rakas äitini olikin päättänyt tsekata pääsyni jo aamuvarhain tietokoneelta. Sain sitten sopivan romahduksen kun yhden päivän kesäduuniin lähtöön oli aikaa vajaa puoli tuntia. Keräsin itseni parhaani mukaan ja lähdin "lastenvahdiksi" erään musiikkivideon kuvauksiin. Täytyy myöntää, että parempaa tapaa viettää jo lähtökohtaisesti huonoa päivää kuin sadan alakouluikäisen lapsen seurassa, tuskin on. Kotiin tultuani olin surkea ja kuoleman väsynyt koko päivän pihalla puuhastelun jälkeen. Silti päätimme äitini kanssa lähteä extemporé elokuviin. Kävimme katsomassa Sofia Coppolan uusimman The Bling Ring.

Tiistaini kului vielä sulatellessa kaikkea. On ollut hirveän ahdistavaa tajuta, että joudun nyt vastaamaan omasta elämästäni ihan eri tavalla kuin jos olisin päässyt kouluun. Tunnen valtavaa tuskaa ja ahdistusta työnhakemisesta: pelkään etten saa töitä mistään. Lisäksi tuntuu, että nyt pitäisi sitten käyttää kaikki tämä aika hyväksi ja alkaa vaikka heti lukea seuraavan kevään pääsykokeeseen, jotten enää jäisi unelmieni opiskelupaikkaa vaille. Toisaalta tunnen itseni uupuneeksi, enkä usko jaksavani paahtaa koko vuotta tilastomatematiikan parissa. Onneksi minulla oli tiistaina laulutunti sekä bändireenit. Sainpahan edes jotain muuta ajateltavaa!

Keskiviikko avautui ehkä aavistuksen valoisampana, sillä olin sopinut meneväni Juulialle laittamaan ruokaa ja hengailemaan/valmistautumaan Tampereen yöhön. Oli aivan ihanaa nähdä pitkästä aikaa, jutella kaikessa rauhassa, syödä namiruokaa ja juoda viiniä :) Päätimme sitten suunnata keskustaan, mutta iltamme oli oman mittarini mukaan hiukan kaoottinen. Yllätykseksemme oli nimittäin niin, että Tammerfestistä huolimatta baarit eivät vetäneet ihan niin paljon porukkaa kuin odotimme. Kävimme Rumassa, jonne maksoi vain kolme euroa sisään, mutta se oli live-esiintyjää ja muutamaa keski-ikäistä pariskuntaa huolimatta tyhjä. Päätimme kuitenkin ostaa yhdet juomat (mojitot), jotka maistuivat niin pahalle, ettemme saaneet niitä nieltyä! Jäi kyllä harmittamaan. Rumasta jatkoimme pian matkaa muualle ja hetken tarvottuamme päädyimme Passioniin istuskelemaan. Pian Juulian poikaystäväkin saapui paikalle ja kävimme vielä pyörähtämässä Klubilla. Siellä olikin jo enemmän ihmisiä ja parempi meno, mutta silmä alkoi painaa sen verran, että jätimme tällä kertaa tanssahtelut vähemmälle.

Torstaina podin ymmärrettävistä syistä aika pahaa darraa. Minulle on todella ominaista, että pelkkä ulkona myöhään koikkelehtiminen ja tavoitteellinen hauskanpito aiheuttaa seuraavana aamuna tunnontuskia. Tunnen kai syyllisyyttä siitä, että olen yrittänyt pitää hauskaa, olen kuluttanut rahaa, olen syönyt ja juonut enemmän kuin normaalisti jne. Tällä kertaa mukana oli myös sitä ihan aitoakin krapulaa, sillä illan aikana tuli kumottua yksi jos toinenkin lasillinen. Illalla raahauduin äidin kanssa body balanceen ja se tekikin hyvää riutuneelle mielelleni.

Perjantaina sain mukavan herätyksen kun minua odotti keittiössä ihana valmiiksi katettu aamupala. Omalla paikallani oli myös kortti sekä kaksi korua, toinen äidiltä ja toinen isältä. Vietimme nimipäivääni aamiaisen merkeissä, sillä vanhempani lähtivät heti aamupäivällä ystäväpariskuntansa luoke Turkuun. Olin siis yksin kotona koko perjantain ja "juhlapäivästä" huolimatta oloni oli todella kurja koko päivän. Yritin piristää itseäni erilaisilla toimilla, tai ainakin saada ajatukset pois ikävistä asioista. Siivosin, lauloin ja soitin, luin hygieniapassitestiin, tiskasin ja pesin pyykkiä, kävin kävelyllä sateisesta säästä huolimatta sekä katsoin illalla Marilyn Monroe -elokuvan Kesäleski.

Eilen olin kai uupunut edellisen päivän puuhastelusta enkä jaksanut miettiä mitään järkevää tekemistä. Aamupalan jälkeen antauduinkin mieliteolleni, askartelulle. Olin sopinut näkeväni ystävääni Roosaa iltapäivällä ja päätin tekaista hänelle pienen onnittelukortin psykologian opiskelupaikan kunniaksi. Tällainen oli lopputulos:

Kortin väsääminen oli aika nopea homma ja minulla oli edelleen sen verran tarmoa jäljellä, että hurautin autolla Tiimariin ostamaan hieman lisää tarpeita. Olen etsiskellyt nyt kesällä kaupoista sellaista hippimäistä kukkaseppelehiuspantaa (huh, mikä sanahirviö!), mutta sellaista ei ole löytynyt mistään vaikka muotilehdet ovat mielestäni ihan pullollaan kuvia näistä muodin helmistä. Ei siis auttanut muu, kuin koittaa itse askarrella jonkinlainen edes etäisesti visiotani vastaava pantakyhelmä. Homma kävi yllättäen kädenkäänteessä ja olen vieläpä tyytyväinen lopputulokseen!

Neljältä näin siis Roosaa ja istuskelimme pari tuntia kahvilla vaihtamassa kuulumisia. Kotiin päästyäni vaihdoin vaatetusta ja laittauduin ja kahdeksan maissa lähdin takaisin kaupunkiin Tuulia tapaamaan. Menimme Café Europaan istumaan ja nauttimaan toistemme seurasta. Tunnit kuluivat äkkiä ja kohta saimme seuraamme myös Juulian ja sen jälkeen pian Roosan. Tällä poppoolla lähdimme YO-talolle hiukan juhlimaan. Ilta oli onnistunut, musiikki oli todella hyvää ja seura mitä parhain. Viihdyimmekin ulkona pikkutunneille asti, kotona olin vasta neljän aikaan. Irrottelu taisi olla ihan paikallaan, vaikka fiilikseni eivät olleet rankan viikon jäljiltä ehkä parhaat. Rakkaiden ystävien seura oli kuitenkin korvaamaton pelastus taas kerran. En ymmärrä, miten ja mistä hyvästä olen elämääni näin mahtavia ihmisiä saanut!

Viikkoni ei ole ollut täydellinen, ei edes lähellä sitä. Se on ollut pitkälti ahdistuksen ja murheen täyttämä. Nyt se on kuitenkin selätetty ja voin sanoa, että elämän pienet hyvät hetket ja ihanien ihmisten seura ovat pelastaneet paljon. Ja sitähän kai elämä onkin: paljon hankalaa, vielä enemmän kurjaa, mutta siellä jossain välissä ja suojassa kaikelta, rippunen onnea siitä että vielä on joku josta välittää.

P.S. Klikkailkaas itsenne tuonne lukijasivuun jos juttuni ovat napanneet. Ja jos eivät ole, niin palautetta saa antaa! :)

Just a little bit of dreaming

Palasin tänään iltapäivällä Helsingistä, missä olin ihanan Ellan kanssa viettämässä viikonloppua. Reissuumme mahtui yllättävän paljon kaikkea, monenlaisia tunteita ja syvällisiä keskusteluja. Kaiken kaikkiaan oli ihanaa viettää enemmän aikaa Ellan kanssa ja meillä oli todella mukavaa yhdessä. Nyt on kuitenkin aika väsähtänyt ja hiukan haikeakin olo. Mielessä pyörii paljon ajatuksia ja siksi päätinkin nyt mieleni piristämiseksi tulla listaamaan muutamia uusia ja vähän vanhempiakin unelmiani, joita on myös tämän viikonlopun aikana tullut pohdiskeltua.

Unelma nro 1: mieleeni on pikkuhiljaa ja huomaamatta pesiytynyt ajatus oman kahvilan perustamisesta jossain elämänvaiheessa. Rakastan leipomista sekä hyvää kahvia ja olen Ellan sanoin "muutenkin sellainen kahvilaihminen" :) Tykkään leikkiä ajatuksella, että saisin sisustaa pienen suloisen paikan ihan omannäköisekseni ja mieleeni tuli myös mahdollisuus yhdistää konseptiin valokuvataidetta. Olisi hienoa voida tarjota esimerkiksi nouseville taiteilijoille tila, jossa he saisivat työnsä näkyville.

Unelma nro 2: opiskelupaikka Tampereen yliopiston psykologianlaitokselta (tai mikälie nykynimeltään). Haluaisin todella kovasti päästä taas opiskelemaan ja varsinkin sellaista alaa, mikä ihan oikeasti kiinnostaa minua. Elämä helpottuisi niin paljon, kun tietäisi mitä kohti on pyrkimässä. Olisi joku määränpää.

Unelma nro 3: perhe. Toivon joskus tulevaisuudessa eläväni yhtä turvallisessa ja rakastavassa perheessä kuin omani on nyt.

Unelma nro 4: saada varmuutta, voimistua ja päästä eteenpäin elämässä. Tätä toivon todella, todella paljon ja koko ajan. Silti monet asiat, joilla voisin tavoitteen saavuttaa, tuntuvat vielä ylitsepääsemättömiltä ja se jos mikä saa minulle epätoivoisen olon. Kuitenkin uskon, että eteenpäin ollaan menossa, sillä ajattelen asiaa niin paljon.

Unelma nro 5: oppia nauttimaan elämän hyvistä hetkistä, painaa ne mieleen ja muistaa silloin kun on vaikeaa. Haluaisin oppia luottamaan siihen, että elämä kantaa ja että virheet eivät tarkoita totaalista epäonnistumista ihmisenä.

Unelma nro 6: voida ilmaista itseäni kirjoittamalla, laulamalla sekä valokuvaamalla. Nämä kaikki asiat ovat minulle jo pitemmän ajan takaa tärkeitä ja toivoisin pystyväni vaalimaan niistä jokaista hautaan asti. Joskus olen pyöritellyt mielessäni mahdollisuutta kirjoittaa kirja, mutta toisaalta kirjoittaminen harrastuksena näin blogin muodossa antaa minulle jo hyvin paljon. Laulaminen on ollut minulle lapsesta asti luonnollinen tapa ilmaista itseäni sekä rentoutua. Toivon, ettei laulunilo katoa minusta enää koskaan.

Unelma nro 7: Löytää jälleen liikunnan tuottama mielihyvä ja riemu. En ole koskaan ollut mikään himoliikkuja, mutta olen nauttinut esimerkiksi tanssimisesta todella paljon. Nykyään terveydelliset syyt rajoittavat hyvin paljon liikkumistani, mutta toivon asian muuttuvan pian :)

Siinä taas joitakin haaveitani listattuna. On jotenkin helpottavaa kirjoittaa toiveitansa  esille, se selkiyttää ja konkretisoi sekä antaa voimaa ponnistella niitä kohti. Toivottavasti joku jaksaa lukea ja saa tästä jotain irtikin!

Mustikkapiirakkaaaaaaa

Eilen pidimme tyttöjen kanssa bändireenejä meillä. Sen kunniaksi, että kerrankin oli syöjiä ja koska pakastimemme on pullollaan marjoja, päätin leipoa tarjolle mustikkapiirakan. Osviittaa otin YO-lahjaksi saamastani Kinuskikissa leipoo -kirjasta, mutta muokkasin reseptin ihan täysin omanlaisekseni. Pelkäsin hiukan etukäteen piirakan onnistumista, vaikka maistelinkin sitä joka välissä. Kävi kuitenkin niin ihmeellisesti, että kun istuimme tyttöjen kanssa kahvipöytään, niin äkkiä oli enää viimeinen pala piirakasta jäljellä. Jaoimme leipomuksen siis kristillisesti neljään osaan! Siispä kokeilkaa ja tehkää omat päätelmänne, onko tämä resepti mistään kotoisin :)

Helppo mustikkapiirakka

Taikina:

• 2dl vehnäjauhoja
• 1dl kaurahiutaleita
• 100g juoksevaa margariinia
• 1dl sokeria
• 1tl vanilliinisokeria
• 1/4dl kylmää vettä

Täyte:

• 1ps vaniljakastikejauhetta
• 2dl kevytmaitoa
• 2dl maitorahkaa
• 1 kananmuna
• ripaus sokeria

Päälle runsaasti mustikoita.

Sekoita jauhot keskenään kulhossa, lisää margariini ja sokerit hyvin sekoittaen. Kaada joukkoon lopuksi kylmä vesi ja sekoita. Laita taikina jääkaappiin jähmettymään.

Sekoita vaniljakastikejauhe maitoon ja anna tekeytyä jääkaapissa n.10 minuuttia. Lisää täytteeseen maitorahka ja kananmuna. Lisää sokeria maun mukaan.

Kumoa taikina voidellulle ja korppujauhotetulle piirakkavuoalle. Ripottele päälle vehnäjauhoja taikinan levittämisen helpottamiseksi. Taputtele taikina tasaisesti vuoan pohjalle ja reunoille. Kaada täyte pohjan päälle ja tasoita se sileäksi. Kaada päälle sulat mustikat. Paista 200°C uunin keskitasolla n.30 minuuttia. Tarjoile hyvin jäähtyneenä.

Mökkipostaus!!!

Monen suomalaisen kesään kuuluu mökkeily. Ehkä tyypillisin mielikuva suomalaisesta kesämökistä on pieni puurakennus ja sauna järven rannalla. Mikä olisikaan parempi tapa irtautua arjesta kuin matkustaa jonnekin pois kaupungin sykkeestä, lämmittää puusauna ja pulahtaa virvoittavaan järveen? Nykyään muoti on kuitenkin muuttumassa selvästi hienostuneempaan suuntaan. Kesämökiltä halutaan jo kaikki mahdolliset mukavuudet: sisävessa, juokseva vesi, sähkö ja tiskikone ovat pikemminkin sääntö kuin poikkeus uusissa kesähuviloissa. Ennemmin kuin paluu menneisiin vuosikymmeniin kesämökki saattaa nykyään olla kuin toinen koti –ainoastaan hienompi.

Uudet villat ovat kieltämättä upea näky. Ikuisena esteetikkona nautin suunnattomasti kaikista tyylikkäästi suunnitelluista rakennuksista suurine ikkunoineen ja parvekkeineen. Siisteys ja mukavuus ovat asioita, jotka varmasti helpottavat rentoutumista uuvuttavan kevään jälkeen. Ajatus siitä, että mökillä odottaa kaikki valmiina, on houkutteleva. Kuitenkin ihmisten välillä on eroja siinä, mitä kesämökiltä odottaa. Itse olen mökkeillyt koko ikäni merenrannassa seisovassa 1700-luvulta peräisin olevassa hirsimökissä. Konseptiin on aina kuulunut –ja tulee aina kuulumaan­– ulkohuussi sekä kaivosta pulppuava raikas vesi. Näissä puitteissa on turha haaveilla nykyajan kesähuviloiden kaltaisista mukavuuksista. Kun mökille menee, on oltava valmis kohtaamaan aina jotain yllättävää, milloin se tarkoittaa hiirenpapanoita sängyssä ja milloin myrskyssä kaatuneita puita kapealla ja kiemuraisella hiekkatiellä. Välillä tuntuu, että olisi todella helpottavaa viettää kesää mieluummin kaikilla mukavuuksilla varustetussa kartanossa kuin rempallaan olevassa, matalin oviaukoin varustetussa hökkelissä. Kuitenkin kun mainitaan sana ”kesämökki”, se tuo automaattisesti mieleeni juuri tuon jo paljon elämää nähneen pakopaikan meren rannalla.

Pirtistä ei valitettavasti ole tämän parempaa kuvaa :/

Aittarakennus

Viikko sitten maanantaina lähdimme taas kerran perheeni kanssa ajelemaan kohti Tammisaarta. Bromarvin kylässä, syrjässä kaikesta nykyaikaisesta hektisyydestä, seisoo punamullalla maalattu hirsipirtti. Pirtin vieressä on saman tyylinen aittarakennus, jota on joskus käytetty ihan oikeasti eläinten hoitoon. Pihapiirissä on myös isäni ja veljeni yhdessä pystyyn kyhäämä katos, jossa nautiskelemme kesäilloista ja iltapäivistä grilliruuan ja muiden herkkujen kera. Hieman syrjemmässä on samalle punasävylle uskollinen pikkumökki, jonka vuosi sitten tuunasin omaan käyttööni sopivaksi. Rannassa on luonnollisesti saunarakennus, jonka pukuhuone on sen verran tilava, että siitä on tehty vanhempieni makuuhuone.

Sauna

Pikkumökki pilkistää

Viimein valmiina: oma keitaani!

Paikka on minulle hyvin rakas ja edustaa kaikkien lapsuudenkesieni huolettomuutta. Vanhanaikainen miljöö herätti mielikuvitukseni henkiin jo pikkutyttönä. Vastaavaa paikkaa ei löydy mistään muualta ja se teki siitä hyvin salaperäisen ja jännittävän. Joka kesä matkustin ikään kuin toiseen maailmaan. Ainutlaatuisuutta korosti se, että alueella ehdottomana valtakielenä oli ruotsi. Bromarvin kylä taas oli kuin suoraan lastenkirjoista: naiset kulkivat siellä puukorit käsissään ja koirat tekivät tuttavuutta toisiinsa piehtaroiden venelaiturin läheisyydessä. Kaikki tunsivat toisensa ja jäivätkin usein vaihtamaan kuulumisia ostosten lomassa, tietenkin ruotsiksi. Kyläkaupasta ostimme aina täydennystä nopeasti hupenevaan karkkivarastoomme ja Tippa-nimisestä juomalasta ostimme virvokkeita ja istuimme terassille niitä nauttimaan.

Valmistin meille päivälliseksi suolaisia vohveleita vuohenjuustotäytteellä

Jälkkäriksi oli luonnollisesti makeita vohveleita oman maan mustikoiden ja vaniljavaahdon kera

Lapsuudessani mökille ahtautui usein lähes koko perhe mukaan lukien veljeni ja heidän lapsensa, eikä minulta siis puuttunut koskaan leikkikavereita. Nykyään mökillä käymme käytännössä enää me kolme kun veljieni perheillä on jo omat kesämökkinsä huollettavinaan. Aika käy joskus todella pitkäksi kolmen kesken, mutta toisaalta olen oppinut arvostamaan myös Bromarvin tarjoamaa etäisyyttä kaikkeen sosiaalisuuteen. Viime viikolla havaitsin kunnolla ehkä ensimmäistä kertaa, että minunkin näin kaupunkilaisena kuin olen, on mahdollista sopeutua kesämökin askeettiseen ja yksinkertaiseen elämään. Kaiken lisäksi tämä sopeutuminen kävi yllättävän nopeasti: minun ei tarvinnut viettää kuin pari päivää yksinkertaisissa oloissa kun se tuntui jo ihan luonnolliselta ja helpolta. Huomasin, että täällä kaupungissa mieltäni vaivaavat asiat katosivat muutamaksi päiväksi lähes kokonaan olemasta ja saatoin vain antautua kesäisen lämmön syleiltäväksi.

Vietimme suunnilleen joka toisen päivän kolmen kesken mökillä ja joka toisena taas kävimme jollain pienellä retkellä. Tiistaina vanhempani näyttivät minulle edellisellä kerralla löytäneensä paikan kallioiden huipulta. Matka oli pitkä ja hikinen, mutta oli kaiken vaivan arvoinen. Huipulta näkyi kauas merelle ja vastarannalle eli maisemat olivat todella hienot. 

Keskiviikkona lähdimme Tammisaareen, sillä siellä on keskiviikkoisin toripäivä. Kiertelimme torilla ja vaatekaupoissa, katsastimme yhden näyttelyn sekä kävimme syömässä ja kahvilla. Tein taas kerran alelöytöjä, ja TAAS ne olivat Vero Modasta! Ihan uskomatonta, mutta Cosmoon on kai uskominen siinä, että oma koko ja suositut mallit löytää parhaiten pienten paikkakuntien vaatekaupoista. Olen koko tähän astisen kesän haeskellut kivaa maksihametta täysin tuloksetta. Ikinä ei ole omaa kokoa missään. Tammisaaren Vero Modassa puolestaan rekissä roikkui kuin aivan minua varten yksi oman kokoiseni hamonen -30% alennuksella. Mukaan lähti myös tekonahkatakki, joka soveltuu todella kivasti esimerkiksi kesäisille baari/terassikäynneille. Takki on kyllä niin kiva, etten malta jättää sen käyttöä vain noihin tilaisuuksiin...

Torstai oli hellepäivä, joten vietimme sen kallioilla löhöillen, kirjoja ja lehtiä lukien sekä virvokkeita nauttien.

Perjantaina oli taas vuorossa pieni reissu kun lähdimme edellämainitulle Bromarvin torille ja kyläkauppaan. Kinusin saada ajaa kylälle, sillä en ole koskaan kokeillut ajaa mökkitietämme. Hiukan se taisi tehdä isälle ja äidille tiukkaa, mutta sain kuin sainkin heidät ylipuhuttua ja hienosti meni, vaikka tie on aika huonossa kunnossa, kapea sekä erittäin kiemurainen ja mäkinen. Olen ylpeä! Keräsimme myös äidin kanssa tämän kesän MUSTIKAT. Ajatelkaa, heinäkuun ensimmäinen viikko ja marjat olivat valehtelematta sormenpään kokoisia! Tuntuu ehkä vähän pelottavalta, miten vauhdilla tämä kesä tuntuu menevän, näimme samalla reissulla nimittäin myös ensimmäiset keltaiset puunlehdet.

Mustikoiden lisäksi myös metsämansikat olivat makeita

Lauantaina oli kotiinlähdön aika, mutta olimme päättäneet pistäytyä matkalla Fiskarsissa. Se on Tammisaaren torin ohella yksi jokakesäisistä must-see –kohteistamme. Olen menettänyt täysin sydämeni kesäiseen Fiskarsiin. Se on tajuttoman kaunis paikka vanhoine taloineen ja suloisine pikkuliikkeineen. Voisin kulkea Fiskarsin nostalgisilla kaduilla ja istua suklaapuodin kahvilassa seuraamassa ihmisten liikkeitä tuntitolkulla.

Hetkellisestä irrottautumisen kokemuksestani huolimatta ei mökkeily onnistunut pitämään ikäviäkin ajatuksiani poissa loputtomasti. Kotiinlähdön lähestyessä havaitsin taas pohtivani samoja asioita kuin kaupungissa ja lisäksi huomasin kyllästyneeni viettämään 24/7 vanhempieni seurassa. Sanoinkin heille autossa, että nyt tuntuu siltä kuin pitäisi päästä äkkiä ihmisten ilmoille. Yliannostus perhe-elämästä oli saavutettu. Niinpä kotiin päästyäni kävin vain äkkiä suihkussa, purin laukkuni, söin ja laittauduin, ja hyppäsin bussiin. Iltaa vietin keskustan irkkupubissa kuunnellen bändikaverini upeaa livemusisointia.

Tällä kertaa kesämökillä parasta oli hämmentävä luonnonläheisyys. Koskaan aikaisemmin en ole saanut kokea olevani näin keskellä luontoa. Heti ensimmäisenä päivänä meitä tuli nimittäin tervehtimään suuri ja kaunis valkohäntäpeura. Aikaisemmin olen saanut ihailla vastaavaa kauneutta vain murto-osasekunnin verran ja aina turvallisen pitkän välimatkan päästä. Ikinä peura ei ole eksynyt lähellekään meidän tonttia, mutta tällä kertaa sain nähdä koko perheen. Yhtenä aamuna lukiessani kirjaa pikkumökissä, ikunani ohi vilahti pieni peuranpoika. Sitä tunnetta on aivan mahdotonta kuvailla sanoin, niin uskomattomalta sillä hetkellä tuo luonnonihme tuntui.

Toinen lähes yhtä ihana asia mökillä oli rauha. Mökki on paikka, jossa saa nauttia elämästä jokaisella solullaan. Yhdessäolo, ihanat kesäruuat, kirja sekä sauna muodostavat yhdessä lyömättömän paketin.

Herkullinen salaatti ja lasi viiniä on ehkä yksi parhaista kesäruuista

Minkälaisia kokemuksia teillä on mökkeilystä? Entä millainen on mielestänne "se oikea kesämökki"?