Perjantai on paras päivä

Näin maanantain kunniaksi ajattelin palata vielä vähän menneen, sekä ehkä hieman tulevankin viikonlopun juttuihin.

Koko viikonloppuni kului hyvin kiireisissä merkeissä. Olin perjantaina ensimmäistä kertaa iltavuorossa ja lauantainakin tein suhteellisen pitkän päivän töissä. Jännitin etukäteen aika paljon tuota perjantai-iltaa, sillä arvata voi, että ajankohta on paitsi ruuhkainen myös hyvin alkoholipitoinen. Preppasin itseäni siis siihen, että joudun pitämään tarkasti silmällä mahdollisia alaikäisiä olutostoksilla. Ilta sujui peloistani huolimatta hyvin. Tietysti itseäni jäi harmittamaan jokunen virhe omassa kassatyöskentelyssä, mutta toisaalta se oli odotettavissakin pitkän sairastelun jälkeen.

Kotiin pääsin puoli kymmenen aikaan illalla ja ihan ensimmäiseksi vedin yöpuvun päälleni. Äiti ja isä seurasivat pian perässä tullessaan konsertista. Laitoimme yhdessä iltapalaa ja istuimme pöydän ääreen nauttimaan perjantai-illasta sekä viinilasillisista. Äiti totesi, että perjantai on hänelle se paras päivä viikosta. Sitä ei kuulemma voita mikään. Olen hyvin pitkälti samaa mieltä. Itselleni perjantai on nimittäin merkinnyt lähes aina sellaista tiettyä rentoutta ja kotoisuutta. Näistä adjektiiveistakin saattaa päätellä, että vietän perjantai-iltani ehkä kaikista mieluiten kotona leväten –tietysti joitakin poikkeuksia lukuunottamatta. Vanhempani käyvät usein perjantaisin Tampere filharmonian konsertissa, joten saan viettää joitakin tunteja omassa rauhassa. Usein saatan katsoa jonkun elokuvan, lakata kynsiä, kuunnella musiikkia, lukea lehtiä tai laittaa ruokaa. Parasta on se, että saa hatken aikaa olla aivan yksin, mutta osata odottaa tulevaa yhteistä perhehetkeä. Tykkään valmistaa perheellemme iltapalaa ja odottaa valmiin ruuan kanssa vanhempiani konsertista. Vaikka perjantaina tilanne oli hieman erilainen, pystyin silti nauttimaan perjantaisesta fiiliksestä ja perheeni seurasta. Meillä oli oikein mukavaa.

Lauantaiaamuna lähdin takaisin sinne yhteen paikkaan. Työpäivä oli pitkä ja raskas sisältäen myös paljon koneitten kenkkuilua ja muuta mukavaa. Aamulla minua vaivasi myös (jälleen kerran) lievä pahoinvointi. Ehdin jo säikähtää, että tautini uusii tai jotain yhtä ihanaa, mutta onneksi selvisin hankalistakin tuntemuksista kunnialla. Illalla kaupan sulkiessa tunsin suunnatonta iloa: olin saanut viettää työpäivän aivan mahtavien ihmisten seurassa ja tunsin taas kuuluvani jonnekin. Meillä on kertakaikkiaan ihana työporukka. Henki on nuorekas ja positiivinen, eikä ketään jätetä yksin vaan jokainen saa apua pyytäessään. Olen tajuttoman onnellisessa asemassa saadessani työskennellä juuri tässä paikassa.

Kotiin tultuani minua odotti äiti sekä mummi poreilevien patojen kera. Söimme äidin (!) valmistamaa ruokaa luonnollisesti viinin säestämänä ja sen jälkeen katselimme telkkaria. Tarkoitukseni oli lähteä vielä illalla baariin ystäväni ja hänen poikaystävänsä kanssa, mutta väsymys vei tällä kertaa voiton. Ratkaisu oli vaikea tehdä, mutta uskon sen olleen tässä tilanteessa oikea. Viimeistään sunnuntain työmäärä todisti, etten olisi millään selvinnyt kaikesta siitä, jos olisin kärsinyt krapulaa. Eilinen päiväni kului nimittäin  miltei täysin avoimen yliopiston tilastomatikan tehtävien parissa. Illalla pääsin sentään käymään balancessa, muuten viikonloppu olikin hyvin työpainotteinen.

Perjantai ja viikonloppu yleisestikin on mielestäni ehdottomasti parhaimmillaan silloin, kun on uurastanut sen eteen. Arkeen kuuluu se, että saa odottaa edessä häämöttävää viikonloppua, ja se tuntuukin paljon arvokkaammalta kiireisen viikon jälkeen. Pitkästä aikaa muistan, miltä tuntuu herätä perjantaiaamuna ajatellen, että tänään se alkaa, viikonloppu. Tietenkin oma tämänhetkinen tilanteeni on poikkeava, sillä teen ainakin toistaiseksi melko paljon viikonloppuvuoroja. Mutta ei se mitään, ainakin asiakkaat ovat hyvällä tuulella viikonlopun kunniaksi.

Jos viime perjantai oli onnistunut, niin sitä tulee varmasti olemaan myös seuraava. Lähdemme nimittäin vanhempieni kanssa perjantaina Tallinnaan viikonloppulomalle. En ole koskaan päässyt käymään Virossa, joten tuleva reissu on minulle todella ainutlaatuinen. Olemme suunnitelleet paljon kaikkea ihanaa: käymme taidenäyttelyissä, äiti ja minä käymme kasvohoidossa, shoppailemme ja rentoudumme. On aivan mahtavaa päästä käymään muualla ja ottaa hetken hengähdystauko kaikesta kiireestä. Tarkempaa reissupostausta on tiedossa sitten ensi viikolla!

Ensi viikonloppua odotellessa...

Syksy

Olen ollut pari viikkoa todella sairaana, ensin flunssassa ja sitten rajussa vatsataudissa. Vietin monta päivää tiukasti sängynpohjalla neljän seinän sisällä. Kun sitten aloin vähän toipua ja uskalsin pistää nenäni ulos, havaitsin, että sairastamiseni aikana oli tullut syksy. En voinut estää hymyä nousemasta huulilleni kun katselin kaikkia kauniisti punertavia puunlehtiä. Ruska ja luonnon väriloisto osaa yllättää aina, ihan samoin kuin keväisin luonnon herääminen ja kasvien puhkeaminen kukkaan. Mielestäni alkusyksy on tunnelmallisinta aikaa vuodesta. Puut ovat värikkäitä, ilma kirpeä ja illat hämäriä. On juuri oikea aika valmistautua talven tuloon kaivamalla kaapeista kynttilät esiin ja kääriytymällä vilttiin television ääreen.

Syksy on ollut minulle aina myös sitä luovinta aikaa. Kirjoitan enemmän kuin muulloin, valokuvaan mielelläni ja suunnittelen uusia askarreltavia juttuja. Syksystä tai paranemisestani johtuen (sitä en tiedä, kummasta) sain tänä aamuna ihmeellisen inspiraation järjestellä ja siivota. Kävin siis läpi vaatehuoneeni lattialle kerääntyneen lukiokirjakasan ja lajittelin kaiken kolmeen osioon: myytäviin, säästettäviin ja poisheitettäviin. Lopuksi sain aikaiseksi käydä läpi myös kirjahyllyni koulukirjaosaston, joka paljasti laiskuuteni –kirjoja, vihkoja ja lappuja yläasteelta! Juu, ehkä oli ihan korkea aika siivota.

Eilen kävin hakemassa ärrältä minulle tulleen paketin. Tilasin pari viikkoa sitten Yves Rocherilta edullisia tuotteita ja nyt ne olivat saapuneet. Olin iloinen saadessani pitkän sairastelun päätteeksi jotain itseäni ilahduttavaa. Mielestäni näin syksyisin on ihanaa välillä hemmotella itseään raikkailla tuoksuilla ja kauniilla väreillä. Tässä siis pakettini sisältöä:

Suihkusaippuaa, käsirasvaa, jalkavoide isälle ja itselleni kuorintavoide, kaksi pientä kynsilakkaa sekä äidille ilmainen anti-age -voidenäyte.

Kello oli tilaajalahja. Tykkään kyllä tosi paljon, vaikkei se ehkä olekaan sitä parasta mahdollista laatua.

Tänään oli tarkoituksenani vielä lähinnä lepäillä, mutta olenkin saanut koko alkupäivän kulumaan hienosti siivotessa ja omenoita keräillessä. Noh, onhan tässä vielä pieni hetki aikaa huilata ennen yliopistolle päin lähtemistä. Voisi vaikka kääriytyä siihen vilttiin hetkeksi ja nauttia olosta. Ilta kuluukin sitten tilastomatematiikan parissa <3

Mukavaa alkuviikkoa!

Töitä!!!

Tulin vain kertomaan, että minä, siis ihan oikeasti minä sain tänään töitä! Lähikauppamme osoitti armeliaisuutta minua kohtaan ja kuukauden päivät vienyt kuumeinen työnhaku tulee nyt toistaiseksi päätökseen. Huomenna aamulla menen kaupalle allekirjoittamaan työsopimusta ja keskiviikkona on jo harjoittelupäivä. Ensi viikolla olisi ilmeisesti tarkoitus saada varsinaiset työt käyntiin.

Olen tietenkin ihan äärimmäisen iloinen tämän päivän uutisista. Ystäväni ja perheeni tietävät, kuinka tosissani ja vaivalla olen hakenut töitä. Olenkin onnellinen siitä, että onnistuin saamaan paikan ihan itse, ilman suhteita. Se kun tuntuu olevan erittäin hankalaa ja harvinaista nykyään. Onnistuminen tässä nostaa hiukan niin monta kertaa maahan poljettua itsetuntoani, mikä tuntuu tietenkin hyvältä. On jotenkin aivan epätodellista, että olen saavuttamassa sen, mistä olen haaveillut jo todella pitkään. Saan herätä aamulla jotakin varten ja tehdä päivän aikana jotain edes vähän hyödyllistä. Toivon, että saisin töitten myötä onnistumisen tunteita sekä tutustua uusiin ihmisiin.

Töiden saaminen oli toiveitteni täyttymys, kuten jo sanoinkin. Silti se ei sisällä pelkästään positiivisia asioita, vaikka yritänkin keskittyä tällä hetkellä suurimmaksi osaksi niihin. Ensinnäkin ongelmia aiheuttaa taas kerran aivan älytön byrokratia, josta siskoni minua jo huomasi onneksi varoittaa. Nyt täytyisi siis saada hoidettua kaikki paperiasiat kuntoon ja minä siis tunnetusti vihaan kaikkia paperisotkuja. Toisekseen pelkään, kuten minulle on hyvin ominaista, kuinka osaan tehdä työni oikein. Jännitän ihan hirveästi vieraiden ihmisten kohtaamista ja hankalien sosiaalisten tilanteiden hoitamista. Kolmanneksi, koska voimani ovat viimeaikoina olleet hiukan heikossa hapessa, pelkään myös oman jaksamiseni puolesta. Uskon kuitenkin, että vaikka ajatus pitkistäkin päivistä tuntuu nyt raskaalta, totun pian uuteen rytmiin. Odotan innolla ihmisten kohtaamista sekä uusien asioiden oppimista. Aion tehdä parhaani työssäni ja nauttia siitä, että saan olla hyödyksi muille.

Iloani ja onneani varjostaa tällä hetkellä eilen alkanut flunssa. Yritänkin hoitaa sitä nyt parhaani mukaan hyvällä levolla yms. On tietysti minun tuuriani tulla kipeäksi juuri silloin, kuin sille ei olisi aikaa. Huomenna iltapäivällä kun alkaa myös avoimen yliopiston kurssi. Jännittävä ja mielenkiintoinen, joskin todennäköisesti myös hyvin raskas viikko on siis edessä.

Nyt siis vain rohkeasti nokka kohti uusia tuulia! 

P.S. Pahoittelen vähän töksähtelevää ja heikkoa tekstiä. Olen sen verran väsynyt, ettei ajatus oikein kulje halutulla tavalla. Toivottavasti asia tuli kuitenkin selväksi :D

Muuntautumisleikki

Autoin toissailtana äitiä hänen valokuvaustehtävässään. Tarkoituksena oli matkia jonkin tunnetun valokuvaajan henkilökuvia. Äiti halusi jäljitellä Irving Penniä, jonka valokuvanäyttelyä pääsen muuten ihastelemaan Tallinnaan lokakuun alussa! Päädyin äidin malliksi esittämään Audrey Hepbournia ja yritin onnistua tehtävässäni mahdollisimman hyvin laittamalla kaiken hiuksista rannekoruihin asti kunnolla. Kuvausolosuhteet olivat tietysti todella surkeat, meillä kun ei mitään hienoa kotistudiota ole. Sen sijaan kuvasimme omassa huoneessani ja hoidimme valaistuspuolen kämäisesti pöytälampulla, jota isä sai pidellä vieressä :D Pennin kuvia löytyy esimerkiksi täältä.

Mallina oleminen on mielestäni todella vaikeaa, ja jostain syystä vielä äidille poseeraaminen tuntuu erityisen haastavalta. Onneksi meillä oli kuitenkin tällä kertaa selvät sävelet ja äidilläni selkeä visio siitä, mitä hän halusi kameran muistikortille vangita. Tässä muutamia omasta mielestäni onnistuneita otoksia:

 No joo. Enhän minä Audreylta näytä sitten pätkän vertaa. Mutta kuinka voisinkaan? Olenhan Saara. Ajatuksena tämä kuitenkin onnistui mielestäni hyvin ja se onkin pääasia. Äiti on aivan tajuttoman lahjakas valokuvaaja ja kadehdin monesti hänen taitojaan. Itse en ole kehittynyt läheskään samalla tavalla ja se harmittaa välillä. Äiti on kuitenkin äärimmäisen innostunut harrastuksestaan ja käyttää siihen todella paljon aikaa. Itse luovutan aivan liian helposti ja se on tyhmää. Jos en heti onnistu, ajattelen että en sitten vissiin osaa mitään. Järjellä ajatellen tiedän, että kaikki luova toiminta vaatii paljon paljon harjoittelua, eikä koskaan voi tulla valmiiksi. Jotenkin luonteelleni on vain ominaista tällainen kärsimättömyys.

Lopuksi otimme vielä muutaman koeräpsäisyn hassuilla ilmeillä (tämäkin oli ilmeisesti äidin valitsemalle valokuvaajalle ominaista).

Luovaa viikonloppua!

Ihan mukava päivä, eikö niin?

Eilen vietimme äidin kanssa yhteisen päivän isän ollessa kollegoittensa kanssa mökillä. Todella harvoin olemme äidin kanssa ihan kaksistaan, joten olimme suunnitelleet jo hyvissä ajoin jotain ohjelmaa. Omat yöuneni jäivät aika lyhyiksi (nukuin vain viisi ja puoli tuntia), joten aamu oli vähän väsynyt. Halusin, että päivämme onnistuisi, sillä olimme odottaneet sitä kauan. Äiti oli hyvällä tuulella, kauppareissulla kuuntelimme Olavi Uusivirran levyltä kahta kappaletta, joihin äitini on rakastunut ikihyväksi. Hän lauloi mukana ja minä hymyilin. Hymyilin, vaikka en tuntenut oloani iloiseksi, pikemminkin hämmentyneeksi ja haikeaksi. En olisi halunnut kuunnella Hautalaulua, sillä se on liian surullinen. Kotiin palattuamme oli jo nälkä. Valmistimme yhteistuumin ihanaa kanasalaattia, vaikka äitini ei erityisemmin pidä ruuanlaitosta. Yritin nauttia lempiruuastani ja taustalla soivasta musiikista. Takaraivossani tiesin kuitenkin koko ajan, ettei hymyni ollut aitoa eikä pirteyteni luonnollista. Teeskennelty hymy on kuitenkin parempi kuin ei mitään, näin olen lukenut joskus jostain. Aivot eivät ilmeisesti tee eroa tekohymyn ja aidon hymyn välillä, vaan ne aktivoivat samoja lihaksia kasvoissa. Lihasten aktivoituminen taas viestittää aivoille, että tämä ihminen on iloinen. Aivot puolestaan alkavat tuottaa mielihyvähormooneita, jolloin ihminen ihan oikeasti voi tuntea olonsa ihan hyväksi, vaikkei se oikeasti sitä olisikaan. Pidin siis hymyä yllä, ja toki se oli myös osittain ihan todellistakin.

Neule: kirpparilöytö,
Chinot: Bershka,
Laukku: Michael Kors

Kengät: Converse

Joimme kahvit ja sen jälkeen lähdimme pyöräretkelle. Pyöräilimme Ylöjärvelle ja takaisin, vaikka voimani tahtoivat ehtyä jo alkumetreillä. Hampaat irvessä poljin pitkää ylämäkeä ajatellen, että jos oksennan, niin sitten oksennan. Ainakin olo helpottaa siitä. Helpotukseksenne voin kertoa, että lopulta oloni oli varsin hyvä onnistuneen lenkin jälkeen, enkä oksentanut! :) Matkaan oli kulunut hieman ennakoitua pitempi aika, joten aikataulussa pysyäksemme ryhdyin kiireen vilkaa ruuanlaittoon. Valmistin meille yhteistä herkkuamme, mistä isäni ei ole yhtä innostunut: täytettyjä uunibataatteja sekä vihersalaattia. Nautiskelimme päivällistä gurmee-oluiden kera ja juttelimme niitä näitä. Kellon lähestyessä yhdeksää lähdimme bussilla kaupunkiin katsomaan Venetsialaisia (=mökkikauden päättäjäiset). Otimme kameran mukaan ja harjoittelimme vähän ilotulitusten kuvaamista. Se on muuten vaikeampaa kuin uskoisi. Lisäksi emme saaneet parasta mahdollista paikkaa valojen ihailuun, eikä kuvista siksikään tullut kovin kummoisia.

Minä sillalla väsyneenä odottamassa tapahtuman alkua

Puoli yhdeltätoista olimme taas kotona, mutta päivämme ei loppunut siihen. Seuraavaksi oli vuorossa päivällä Indiskasta ostettujen lyhtyjen kokoaminen, mikä osoittautui yllättävän haastavaksi tehtäväksi. Hermoni meinasivat pettää pahemman kerran, mutta lopputulos oli kyllä vaivan arvoinen. Ripustimme lyhdyt ruokahuoneeseen, sytytimme kynttilät ja nautimme vielä iltapalaksi äidin leipomaa omenapiirakkaa, teetä sekä kahvilikööriä. Juttelimme vielä tovin, kunnes kello tuli puoli yksi ja päätimme lähteä untenmaille.

Päivämme oli meidän molempien mielestä onnistunut: mikään asia ei mennyt pahasti pieleen, vaan saimme nauttia toistemme seurasta koko pitkän päivän. Rakastan äitiäni suunnattomasti ja olen iloinen, että saan olla hänen kanssaan. Meillä on ollut välillä todella vaikeaa yhdessä, mutta nyt tuntuu että suhteemme on tasapainoisempi kuin koskaan aikaisemmin. En tiedä, ajatteleeko äitini samoin, mutta tältä ainakin minusta tuntuu. Pidän perhettä elämäni tärkeimpänä asiana. Minusta on tärkeää, että vanhempien edessä voi vapaasti näyttää heikkoutensa ja vajavaisuutensa. Ja samalla on myös hienoa, että pelkkä yhdessäolo voi joskus helpottaa oloa merkittävästi.

P.S. Olen tämän viikon aikana säveltänyt ja sanoittanut lähes valmiiksi ensimmäisen oman biisini suunnilleen kolmeen vuoteen. Tuntuu oudolta, helpottavalta ja pelottavalta samaan aikaan. Idea oli äitini: hän kehotti minua maanantaina purkamaan tämänhetkisiä tunteitani ja ajatuksiani musiikkiin ja luomaan niistä jotakin uutta. Biisi ei ole todellakaan hyvä, ei sinne päinkään. Ylitin kuitenkin itseni kun uskalsin pitkän tauon jälkeen tarttua kynään ja laskea sormeni jo pölyyntyneelle pianolle.