Haaste

Sain jokin aika sitten Suvilta blogihaasteen, mutta koska olen ollut hyvin kiireinen, vastaamiseen on kulunut vähän aikaa. Nyt vihdoin ja viimein kuitenkin vastauksia kysymyksiin!

SÄÄNNÖT

1. Jokaisen haastetun tulee kertoa 11 faktaa itsestään.

2. Hänen tulee myös vastata haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun täytyy keksiä 11 uutta kysymystä uusille haastetuille.
4. Pitää haastaa 11 bloggaajaa, joilla on alle 300 lukijaa.
5. Haasteessa tulee lukea kenet on haastanut ja kertoa se haastetuille.
6. Itseään haastanutta ei saa haastaa uudelleen.

Faktoja minusta

1. Minulla on kummallinen fiksaatio jäniksiin ja pöllöihin. Jos näen rusakon istuvan puutarhassamme, alan päästellä aivan ihmeellisiä ääniä ja lässyttää. Samoin käy, jos näen pelkästään kuvan pöllöstä. Olisikin mielenkiintoista tietää, miten reagoisin jos sattuisin törmäämään lintuun ihan luonnossa.

2. Olen käynyt rumputunneilla ja omistanut oman rumpusetin. En tosin paukutellut rumpuja mitenkään kulumiseen asti, sillä pelkäsin äänen kantautuvan naapuriin (asumme siis omakotitalossa…). Rummut myytiin sittemmin kitaransoiton opettajani tyttärelle.

3. Pelkään paarmoja. Mikään muu hyönteinen ei saa minua yhtä sekaisin. Alan hyppiä tasajalkaa, kiljua, riuhtoa ja huitoa. Usein juoksen myös sisälle piiloon tai mökillä ollessamme sukellan mereen. Suunnittelin myös teininä, että bändini nimeksi tulisi The Parmas.

4. En osaa ollenkaan piirtää tai maalata. Olen ikuisesti kateellinen kaikille, joilla tämä taito on, sillä joskus tuntuisi todella ihanalta ilmaista itseänsä kuvataiteen kautta. En myöskään taida ompelun tai neulomisen saloja, mutta silti on jokunen neulos tullut kudottua heikohkosta lopputuloksesta huolimatta.

5. Innostun välillä hurjasti luomaan jotakin itse. Milloin se on uusi biisi tai runo, milloin kuvakollaasi tai koru. Olen myös kirjoittanut ja ohjannut yhden elokuvan (ja näytellyt siinä pääosaa, ylläri ylläri), lopputuloksesta voidaan taas kerran olla montaa mieltä.

6.  Olen ihan pienestä tytöstä asti tykännyt rustata runoja ja minut tunnettiinkin päiväkodissa "meidän runoilijana". Sittemmin olen aloittanut varmaan viisi kirjaa sekä kirjoittanut hyvän pinon lyriikoita. Vaikka tykkään kirjoittamisesta, olen silti aina ollut ihan surkea pitämään päiväkirjaa. Se tuntuu vaan jotenkin ylitsepääsemättömän hankalalta ja turhalta. Lisäksi siinä tulee käsi kipeäksi.

7. Olen kotihiiri. Viihdyn sata kertaa paremmin kotona lämpimän peiton alla sohvalla kuin hälyisessä baarissa. No can do.

8. En osaa röyhtäistä, vaikka olen yrittänyt harjoitella.

9. Minulla on joitakin "pakko-oireita", joista useimmat liittyvät hygieniaan. Olen tottunut esimerkiksi harjaamaan hampaita kymmenisen minuuttia, koska minusta tuntuu etteivät ne ole tarpeeksi puhtaat aikaisemmin. Lisäksi pesen käsiäni aika paljon. Kauhistusta minussa herättää myös se, jos samalla keittiövälineellä kosketaan kahteen täysin eri ruokalajiin (esim. maksamakkara ja leipämargariini). Puhumattakaan siitä, jos tuo väline käy välillä jonkun suussa…

10. Olen kahdeksankertainen täti. Kahdelle näistä olen ollut täti jo ennen syntymääni.

11. Nautin todella paljon keskustelemisesta. Olen aina ollut sellainen pohdiskelija, ja minulle asioiden ja ilmiöiden analysointi ja miettiminen tuottaa nautintoa. Tykkään myös tulkita unia, vaikken välttämättä ole siinä kovin hyvä. Ehkä pohdiskeleva luonteeni on myös syynä siihen, että olen kiinnostunut psykologiasta.

Suvin kysymykset

1. Mikä oli sun lapsuuden haaveammatti?

Ihan pienenä pirpanana halusin tulla äidiksi ja prinsessaksi (aika perus pikkutytyön haave"ammatteja" siis). Seuraava, ja todella todellinen, haaveeni oli tulla astronautiksi.

2. Mitä teet tänä vuonna?

Alkusyksystä suoritin avoimessa yliopistossa yhden tilastomatematiikan kurssin. Nyt käyn töissä ja vuoden vaihteen jälkeen aloitan taas pääsykoelukemisen. Keväällä alkaa sitten valmennuskurssi, joka päättyy toukokuussa pääsykokeeseen. Toivon pääseväni ensi syksynä edes jonnekin opiskelemaan.

3. Ootko tyytyväinen elämääsi tällä hetkellä? Miksi/miksi et?
Olen tyytyväinen siihen, että minulla on töitä ja paljon ihania ystäviä. En ole tyytyväinen omaan itseeni monessa mielessä ja toivoisin, että elämässäni ja ajatuksissani olisi enemmän hyvää kuin pahaa. Haaveilen omasta kodista ja jostakusta, jonka kanssa jakaa asioita.

4. Tiedätkö nyt mitä haluat isona tehdä?

Uskon, ettei sitä voi tietää ennen kuin on kokeillut. Tällä hetkellä kiinnostavimmalta tuntuu tuo psykologia ja olen aika varma, että soveltuisin alalle luonteeni puolesta hyvin. Jos tarkemmin pitää määritellä, niin haluaisin ehkä erikoistua kehityspsykologiaan ja tehdä töitä lasten ja nuorten kanssa. Lisäksi minua kiinnostaisi psykologian opettajan hommat. Onneksi näitä voi yhdistelläkin! Myös kaikki luova kiehtoo, mutta minusta tuntuu, ettei taitoni ja kärsivällisyyteni riitä siihen, että voisin elättää itseni taiteella. 

5. Mitä teet vapaa-ajalla?
Tällä hetkellä en kärsi pahemmin aikatauluongelmista, mutta töiden jälkeen yritän parhaani mukaan keskittyä rentoutumiseen. Useimmiten askartelen, laitan ruokaa, kuuntelen musiikkia, katson telkkaria tai laulan. Vapaapäivinä näen usein ystäviä ja torstai-iltaisin pyrin käymään body balancessa.

6. Lähitulevaisuuden tavoitteet?
Ykköstavoitteeni on varmaankin päästä kesällä sisään Tampereen yliopistoon. Muita tavoitteita ovat esimerkiksi kotoa pois muuttaminen sekä kehittyminen laulajana. Myös sisäisen varmuuden ja rauhan löytäminen olisi mukavaa, mutta luulen että niiden saavuttaminen vaatii vähän pidemmän ajan.

7. Mitkä asiat tekee sut onnelliseks?
Läheisten ihmisten osoittama välittäminen, jota voi olla monenlaista. Joskus tulen äärettömän onnelliseksi vain siitä, että saan hyvältä ystävältä ihanan tekstarin. Vanhempieni huolenpito ja rakkaus tekee minut todella onnelliseksi. Viimeaikoina olen ollut onnellisimmillani kenties pidellessäni pientä veljentyttöäni sylissä. Muutenkin pienten lasten aito uteliaisuus ja ilo ovat todellisia onnen aiheita. Tätä vastausta voisi venyttää ja vanuttaa vaikka kuinka paljon: kun alkaa tosissaan miettiä, niin jopas sitä onnea löytyykin vaikka mistä!

8. Jos saisit aikaa vuoden ja rahasta ei tarvis huolehtia, mitä tekisit?
Ehkä muuttaisin asumaan jonnekin Tampereen keskustan lähelle, esimerkiksi Kalevaan tai Tampellan alueelle. Sisustaisin asuntoni ihanaksi ja juuri minun näköiseksi. Keskittyisin opiskelemiseen, mutta pitäisin myös lomia joiden aikana voisin esimerkiksi matkustella Helsinkiin sukulaisten luo.

9. Mihin reality-sarjaan voisit osallistua ja miksi?
Kun Idols tuli ensimmäisen kerran, päätin osallistua siihen heti kun täytän 16. Jossakin vaiheessa kuitenkin tajusin, ettei formaatti ole ihan minua varten. Mielestäni on tärkeää, että ihminen saa tulla ohjelmassa esille omien vahvuuksiensa kautta ja omana itsenään. Tässä suhteessa ehkä Voice of Finland olisi minulle parempi osuma, siinä kun ainakin aluksi keskitytään ihan puhtaasti laulutaitoon ulkoisten seikkojen jäädessä toissijaisiksi. Itsessään ohjelma on mielestäni aika tylsä, enkä näkisi itseäni oikeasti osallistumassa siihenkään. Jos joku kuitenkin pitää valita, olisi se siis Voice.

10. Minkä supervoiman haluaisit?
Joskus olisi ihanaa, jos pystyisin aikamatkustamaan vähän kuin Pottereissa. Olen aina haaveillut siitä, että saisin elää hetken vanhempieni ja ehkä erityisesti isäni lapsuuden aikaa. Haluaisin tällä tavalla oppia enemmän siitä, millainen maailma on tuolloin ollut. Toivoisin myös saavani tietää enemmän isästäni ja hänen lapsuudenperheestään ja kodistaan.

11. Lempipaikkasi ulkomailla?
Eniten olen nauttinut kaupunkilomista, joista mainittakoon Pariisi sekä Dublin. Nämä kaupungit vetosivat minuun vähän eri syistä. Pariisissa nautin siitä, että jo pelkkä kaupungin kaduilla käveleminen oli esteettinen nautinto. Kaikki talot olivat niin kauniita ja arkkitehtuurisesti upeita nähtävyyksiä pienine ranskalaisparvekkeineen. Dublin taas valloitti sydämeni välittömällä tunnelmallaan, rentoudellaan sekä kulttuurisella annillaan. Uskalsin kävellä kaupungilla yksin, vaikka yleensä pelkään eksyväni vähänkään vieraassa ympäristössä. Oli hauskaa katsella irlantilaista katukuvaa ja seurata ihmisten menoa. Vastaukseni siis kuuluu: lempipaikkani ulkomailla on mielenkiintoisen kaupungin arkinen ympäristö.

Omat kysymykseni:
1. Mistä haaveilet?

2. Mitä pelkäät?

3. Mistä pidät itsessäsi?

4. Millainen olit pienenä? Oletko muuttunut ajansaatossa ja jos, niin millä tavalla?

5. Jos saisit muuttaa yhden asian elämässäsi, mikä se olisi?

6. Miten suhtaudut ongelmiin? Otatko ne vastaan haasteina vai epäonnistumisina?

7. Mikä hetki/tapahtuma/asia elämässäsi on jäänyt sinulle mieleen?

8. Mikä on sellainen esine/asia, josta sinun olisi lähes mahdotonta luopua?

9. Missä olet hyvä?

10. Miten rentoudut?

11. Millaista elämää toivoisit viettäväsi kymmenen vuoden päästä? Entä kahdenkymmenen?

Haaste osoittautui paljon haastavammaksi kuin osasin odottaa :D Käytin vastaamiseen rutkasti aikaa ja mietin hartaasti jokaista vastaustani. En ole niin ahkera bloggaaja, että tuntisin alle 300 lukijan blogeja juurikaan ja siksi haastamieni lista jää säälittävän lyhyeksi. Tässä ne kuitenkin ovat, minun haastamani bloggaajat:

http://henriguetta.blogspot.fi
http://ajatuspolkuja.blogspot.fi
http://toisaaltatoisaalla.blogspot.fi
http://onedaywithclassy.blogspot.fi

Reissussa

12.12 valkeni jännityksentäyteisenä. Muutama tunti ja olisi aika istuutua mukavasti junaan suuntana Helsinki ja tarkemmin eteläsatama. Koska olen ehkä maailman pahin jännittäjä, olin jo ehtinyt pelätä lähes kaikkea mahdollista mikä voisi mennä pieleen. Mieleeni ei ollut kuitenkaan juolahtanut, että kaikista epäonnen sattumuksista meitä voisi kohdata huono merisää ja niinpä säikähdin todenteolla kun isäni aamulla ystävällisesti ilmoitti, että uutisissa on luvattu todella kovaa myrskyä ja merenkäviöitä on varoitettu siitä. Jälkikäteen muistellen isäni aito huoli ja suorastaan ylitsepursuava varovaisuus (hän kehoitti meitä vielä harkitsemaan lähtemistä) on hurjan hellyyttävää, mutta sillä hetkellä taisin vähän hermostuakin. Yritinhän pitää oman mieleni edes jokseenkin rauhallisena ja keskittyä ajattelemaan, ettei myskyvaroitus ehkä kuitenkaan kävisi toteen. Paniikinomaisesti silti tarkkailin puhelimestani sääennustetta ja totesin nyt ensikertaa itsekin, että totta tosiaan, neljän metrin korkuisia aaltoja olisi meidän reitillemme luvattu.

Junassa tekstasin Tuulin kanssa ja sovimme yhteistuumin, että reissusta selvitään kyllä kunhan vaan pidetään toisistamme huolta eikä stressata liikoja. Ja täytyy kyllä sanoa, että tässä seurassa ei muuta voi kun tuntea olonsa turvatuksi: vaikka myrsky välillä koettelikin ja yöllä tuntui että laiva keikkui välillä oikealle ja välillä vasemmalle kyljelle, ei pahoinvointi missään vaiheessä äitynyt kestämättömäksi. Nautin olostani rakkaan ystäväni turvallisessa ja lämpimässä seurassa.

Aamulla heräsimme aikaisin, jotta ehdimme meille varatulle erikoisaamiaiselle. Se olikin todellinen elämys kuohuviinineen kaikkineen. Ja vielä merinäköalalla! Pian aamiaisen/brunssin jälkeen saavuimmekin jo Tukholmaan. Satamasta hyppäsimme lähimpään metroon ja matkustimme Fotografiskaan. Kävimme katsomassa kaikki näyttelyt, joista päällimmäisimpänä ja vaikuttavimpana mieleeni jäi Elliott Erwitt. Kuvat puhuttelivat minua yksinkertaisuudessaan ja aistikkuudessaan. Erwittin kerrottiin pitävän erityisen paljon koirista ja lapsista (kuten minäkin) ja siksi hän myös oli valinnut näitä kuvattavikseen. Valokuvissa oli paljon huumoria, mutta myös aimo annos tietynlaista kaihoa ja herkkyyttä.

Fotografiskasta jatkoimme matkaa kävellen vanhaan kaupunkiin, sillä halusimme käydä fiilistelemässä joulua myös Tukholman kehutulla joulutorilla. Itselleni paikka oli hienoinen pettymys. Jos nyt olen ihan rehellinen, niin mielestäni jopa Tampereen joulutori on tunnelmallisempi kuin tuo. En tiedä mikä siinä oli, johtuiko vaan kärsimättömyydestä, taideähkystä tai pienestä palelusta, mutta minulle tuo tori ei kyllä kolahtanut. Lucian päivän kunniaksi torilla oli kuitenkin lapsikuoro esiintymässä ja kuuntelimmekin heitä hetken.

Kello kävi käymistään, joten pian oli aika siirtyä kohteissamme eteenpäin. Seuraavaksi suuntasimmekin askeleemme kohti Tukholman keskustaa. Siellä vietimme jonkun tunnin pyörien kaupoissa ja lopulta ehkä hieman uupuneina istahdimme todella viihtyisään kuppilaan nauttimaan lämmintä juomaa sekä "pieniä" herkkuja. Itse valitsin ensimmäistä kertaa kanelilaten sekä maitosuklaacookien. Mahat täysinä (taas kerran) ja tutkittuamme hetken karttaa, starttasimme suuntana vähitellen satama. Päätimme kävellä vähän kauemmaksi metrolle, jotta voisimme vielä vähän tunnelmoida ja ihailla keskustan katuja joulunaikaan.

Taisimme olla hiukan väsyneitä ja ajatuksissamme. Kävelymatka metrolta satamaan ei nimittäin ollut pitkä, mutta osoittautui sitäkin vaikeammaksi lähdettyämme kävelemään täysin päinvastaiseen suuntaan kuin piti. Kaiken lisäksi ehdimme kävellä aika tovin ennen kuin tajusimme että olimme kertakaikkisen väärillä jäljillä. Aikaa oli enää parisenkymmentä minuuttia ja paniikki alkoi iskeä. Otimme siis jalat alle ja juoksimme tuli hännän alla puolikkaan metromatkan sekä sen lyhyen matkan asemalta satamaan. Onneksi ehdimme juuri kahta minuuttia etuajassa perille, eikä tästäkään taas voi kiittää muuta kuin joskus vähän turhankin ylikehittynyttä neuroottisuutta aikaisin paikalla olemisesta. Hytissä rojahdimme sängylle ja otimme vähän aikaa huilia ennen illan rientoja. Alkuiltamme kului rattoisasti parfyymikaupassa valitessamme itsellemme sopivaa tuoksua. Olimme varmaan unelma-asiakkaita ravatessamme pikkuisen kaupan hyllyjen välejä edes takaisin ja kiljuessamme toisillemme käytävän toisesta päästä toiseen. Huiskimme tuoksuvaihtoehtoja milloin itseemme, milloin lapulle ja koitimme parhaan mukaan saada jonkinlaisen ratkaisun aikaan. Lopulta löysimme kuin löysimmekin omat suosikkimme ja poistuimme parin tunnin tuskastelun jälkeen kaupasta suhteellisen tyytyväisinä.

Ostosten jälkeen palasimme hyttiin vähän valmistautumaan ja aloittelemaan lasillisilla laivan marketin valkoviiniä. Kun olimme valmiita, lähdimme syömään yhteen laivan ravintoloista. Herkulliset vuohenjuustoannokset katosivat lautasilta samalla kun keskustelimme paljon syvällisistä ja tärkeistä aiheista. Ruokailun jälkeen halusimme jatkaa vielä iltaa laivan baarissa. Elämyshän sekin, keski-ikä oli ehkä hiukan korkeahko ja musiikki taattua laatua eli ABBAa. Pääsimme myös seuraamaan salaperäistä midnight-showta, jossa taitavat nuoret miehet ja naiset tanssivat ja lauloivat. Hytin lämpö kutsui meitä aikanaan ja uni tuli silmään hyvin kun enää ei tarvinnut jännittää yhtä kovaa myrskyä kuin mennessä.

Seuraavan aamun erikoisaamiainen saatteli meidät Helsingin maisemiin. Uupuneina, mutta tyytyväisinä saavuimme takaisin kotiin ja tiemme erkanivat. Itse jatkoin vielä hetken seikkailua keskustassa ennen Tampereelle lähtöä. Reissu oli minulle moninkertainen voitto. En voi ymmärtää, että minulla on Tuulin kaltainen ystävä, jonka kanssa voin tehdä jotain tällaista ja tuntea olevani täysin kotona koko ajan. Puhuimme matkan aikana niin paljon kaikesta ja laidasta laitaan, että se tuntuu täysin uskomattomalta huomioiden miten vähän olemme ehtineet toisiamme tavata viimeisten parin vuoden aikana. En voisi kuvitella ketään toista, jonka kanssa on yhtä helppo keskustella vaatteista ja kulttuurista kuin elämästä ja vanhenemisestakin. Toivon, ettei tämä ollut ainoa matka, jonka saan Tuulin kanssa tehdä. Mutta vaikka niin olisikin, ainakin tästä reissusta jäi todella hyvä olla ja roppakaupalla ihania muistoja. KIITOS!

Pieni pala onnea

Olen ollut viime aikoina ihan äärettömän väsynyt. Töissä on tuntunut, etten millään jaksaisi hymyillä jokaiselle asiakkaalle tai jutella niitä näitä turhanpäiväisyyksiä. Kotiin tullessani olen ollut kuin raato, täysin voimaton ja surkea. Luulen, että yksi syy alakulooni on se, että ensimmäistä kertaa koskaan elämässäni minulla ei ole varsinaista joululomaa. Aattonakin olen aamulla kassalla ja heti välipäivien jälkeen viiletän takaisin pääkallopaikalle. Kuten jo varmasti on käynyt ilmi, nautin aika paljon Joulun fiilistelystä ja valmistelusta. Nyt se tuntuu hyvin erilaiselta, sillä odotukseen tavallisesti kuulunut tieto edessäpäin häämöttävästä vapaudesta on nyt poissa laskuista. Tiedän odottaa kiireisiä (joskin varmasti ihan mukavia) vuoroja kassalla ja hyvin aikataulutettua jouluvalmistelua. Laskeskelin tässä, että ensi viikonlopun jälkeen ennen aattoa minulle jää enää kolme vapaapäivää. Ja noille päiville pitäisi siis yrittää mahduttaa vaikka mitä ystävien tapaamisesta jouluostoksiin sekä leivontaan.

Näiden huolien keskellä on nyt aikaa pienelle irtiotolle. Voitin marraskuun K-team –päivillä eräästä pelistä Päivä Tukholmassa –risteilyn kahdelle Deluxe-luokan hytissä ja huomenna on se päivä, jolloin saan viimein lunastaa tuon uskomattoman voiton Tuulin kanssa! Lähden kotoa jo aamupäivällä ja Tuulin tapaan kolmen aikaan Helsingin rautatieasemalla, josta menemme yhdessä satamaan. Aivan käsittämättömän ihanaa päästä kerrankin viettämään kunnolla laatuaikaa rakkaan ystäväni kanssa, puhumattakaan siitä, että saamme tehdä sen TUKHOLMASSA, JOULUN ALLA JA VIELÄ LUCIAN PÄIVÄNÄ!!!

Sana voitostani kiiri työporukassamme ällistyttävää vauhtia. Tuntui, että melkein kaikki tiesivät siitä heti vaikkeivät edes olleet paikalla itse tapahtumahetkellä. Yksi työkaveri tervehti minua töissä leveällä hymyllä ja huikaten: "Siellä se meidän onnentyttö". Siitä tuli jotenkin todella hyvä mieli.

Tänään, 11.12 olin sisällyttänyt joulukalenterin luukkuun onnettaren terveiset. Ostin meille jokaiselle omat 4€:n ässäarvat ja ne odottivat raaputtajiansa takanreunuksella. Kuinkas ollakaan, oma arpani voitti molemmissa peleissä. Yhteensä nettosin arvallani 30€, mikä on enemmän kuin olen koskaan voittanut mistään rahapelistä.

Tähän loppuun vielä mainittakoon, että yleisesti ottaen minulla on todella huono tuuri kaikissa rahapeleissä. Lotossa saan aina sen kaksi oikein ja arvoista saan palkinnoksi jotain avaimenperiä. Ehkä onneni on siis kääntymässä? Näkyisiköhän tämä myös elämän muilla osa-alueilla? No, ehkä en uskalla nyt toivoa liikoja. Sen sijaan lähden tästä kipin kapin nukkumaan, jotta olen huomenna valmiina ottamaan vastaan yhtä potentiaalisesti hyvin onnellista päivää.

Liian kiire

Aika kuluu nopeasti, päivät vierivät, tunnit pyrähtelevät. Viimeaikoina olen tuntenut oloni suorastaan uupuneeksi. Kalenterini on aivan täynnä töitä ja muita menoja, facebookin inboxini taas tulvillaan viestejä ystäviltä. Jopa yksinkertaiseen tekstiviestiin vastaaminen on tuntunut välillä ylivoimaiselta ja oloni on senkin vuoksi ollut kurja ja syyllinen. Synkeällä säälläkin kyllä saattaa olla oma osansa voimattomuuteeni, mutta kyllä tämä kiirekin aika musertavalta tuntuu.

Onneksi olen saanut viettää nyt työvapaata viikonloppua valokuvauksen ja ystävien merkeissä. Perjantai oli lähes minuutilleen ohjelmoitu kun tapasin Ellan lounastreffeillä, kävin laulutunnilla, valokuvaustapaamisessa sekä istuin glögilasillisella Tuulin kanssa. Lauantain vietin valokuvaten sekä illalla Juulian kanssa herkkuruokaa valmistaen, syöden ja juoden, jutellen sekä levyjä kuunnellen. Vaikka viikonloppu oli jälleen kerran kiireinen, oli se myös täynnä voimauttavia asioita. Toivonkin, että ne helpottavat oloani ja antavat energiaa tulevaan viikkoon.

Ensi viikko ei paljon poikkea muutamasta edellisestä kiireellisyytensä puolesta. Paitsi siten, että se on huomattavasti kiireisempi. Työtunteja kertyy 36, mikä on huomattavasti enemmän kuin koskaan ennen. Lisäksi teen ainoastaan iltavuoroja tai välivuoroja. Mutta eiköhän tästäkin selvitä. Ainakin vanhempani ovat luvanneet hemmotella minua näiden raskaiden viikkojen aikana ja olenkin saanut useampana päivänä äidiltäni ihanaa hierontaa, joka tekee kyllä hyvää murjotun tuntuiselle kropalleni. Kohta pääsen vielä rentoutumaan saunaan ja isä kävi äsken ilmoittamassa, että hän aikoo valmistaa meille iltapalaksi lettuja. Kotona asumisessa on kyllä omat hyvät puolensa, vaikka voinkin nyt paljastaa suunnitelleeni viime aikoina melko paljon omilleni muuttamista.

Totesin muuten taas, että Tampere on hurjan kaunis kaupunki. Täällä on niin paljon sellaista, mitä en ole vielä nähnyt ja toisaalta kaikki on niin ihanan tuttua ja turvallista. Erityisen paljon pidän siitä, että uuden ja modernin arkkitehtuurin rinnalla on säilytetty palasia siitä vanhasta Tampereesta. Finlaysonin alueella on rauhoittavaa liikkua vanhojen talojen seassa. Enää en haaveile muuttavani ainakaan hetkeen muualle. Mutta elämästähän ei koskaan tiedä, saatanhan vaikka päästä tällä kertaa sisään Turun yliopistoon psykaa opiskelemaan. Se olisikin meidän porukoille järkytys!

 P.S. Ihan kohta on aika antaa joulukalenterini hoitaa tehtävänsä, jännittävää!

Marraskuu

1.11. perjantaina lähdin iltavuorosta kotiin noin puoli yhdeksältä. Puhelimeeni oli tullut viesti: Hei. Lähdettiin nyt Pakkahuoneelle. Jääkaapissa on salaattia. Syö hyvin ja rentoudu. Voit lämmittää itsellesi glögin, jos haluat. Nähdään aamulla. Äiti Kotona laitoinkin ensin iltapalaa ja syötyäni siirryin yläkertaan tunnelmoimaan marraskuun ensimmäistä iltaa kynttilän valossa.

Takana oli todella raskas iltavuoro, sillä lauantai oli pyhäinpäivä ja kaupat olivat kiinni. Olin siis todella väsynyt ja levon tarpeessa. Tuntui hyvältä istua hämärässä kuunnellen Jenni Vartiaisen uutta levyä. Raukea olo yhdistettynä syksyiseen iltaan sekä kiireettömyyteen on minulle jotain mystisen ihanaa.

Projektini kaulahuivi edistyi myös tuona iltana

Rommilla terästetty glögi rentouttaa ja rauhoittaa mukavasti jo pelkän tuoksunsakin ansiosta.

Glögilasillisen jälkeen painuin peiton alle lukemaan itselleni iltasatua, sillä seuraavasta päivästä oli tulossa tapahtumien täyteinen. Lauantaina olin nimittäin menossa Pirkkahalliin valtakunnallisille K-team –päiville, jotka muuten olivat todellinen menestys ja positiivinen yllätys minulle. Teemaan sopien pääsin muun muassa kuuntelemaan Jenni Vartiaisen puolentoista tunnin konserttia ilmaiseksi eturivistä ja kotiutin kaksi suurta kassillista ilmaista näytetavaraa. 

Tämän kappaleen myötä haluan toivottaa kaikille rauhallista marraskuun alkua!

DIY Joulukalenteri

Nyt teen sen. Tunnustan, että olen jo jokin aika sitten antautunut joulufiilistelyn valtaan. Kun olen puhunut blogissani askartelemisesta, olen värkännyt kaikkea mahdollista Jouluun liittyvää. Kortteja en ole vielä uskaltanut alkaa väkertää, sillä haluan säästää jotain tekemistä myös sinne joulukuulle. Sen sijaan pari joululahjaa on jo työnalla ja mielestäni ihan hyvässä vaiheessakin.

Kuten otsikko paljastaa, lahjojen lisäksi ja itseasiassa niitä enemmänkin olen keskittynyt joulukalenterin tekemiseen. Nyt kun Tiimari lopettaa, siellä on KAIKKI tuotteet ota 3, maksa 2. Lisäksi on paljon tavaraa -50% tai -70%. Minun paratiisini siis. Yhtenä päivänä kun pistäydyin Tiimarissa, tein aivan mielettömän löydön: tyhjä joulukalenteri (siis sekä päällys, että sisältö) vain 50snt!!! Päässäni alkoi heti virrata miljoonat ideat joulukalenteriin, ja innostuin tekemään sen aasta ööhön itse.

Sunnuntaina sain kalenterin päällystän valmiiksi, ja sisältökin on jo ihan hyvällä mallilla. Yritän tehdä kalenterista juuri meidän perheelle hyvän ja sopivan. Haluan, että me kaikki kolme saamme siitä jotain irti ja toivon onnistuvani tässä tavoitteessa. Jos yritykseni onnistuu, niin lopputulos on kaikkia ilahduttava ja jokaisen perheenjäsenen mieltä kohottava. Suosittelen tätä projektia kaikille vähänkään askartelusta ja pähkäilystä kiinnostuneille, sillä ainakin itselleni tämä tuntuu todella mukavalta ja antoisalta tehtävältä :)

Tarvitset:

• tyhjän kalenteripohjan
• viivottimen, lyijykynän sekä kumin
• siluettisakset tai muut pienet ja terävät sakset
• leivinpaperiarkin
• mieleistäsi lahjapaperia tai muuta vastaavaa taustaksi sopivaa paperia
• paljon tarroja ja kuvia liimattavaksi kalenterin päälle
• värikyniä

1. Aseta leivinpaperiarkki kalenterin sisäpuolen päälle ja piirrä luukkujen ääriviivat kalenterin läpi. Tarkista vielä, että reiät osuvat varmasti oikeille kohdille. Leikkaa luukut, sabluuna on valmis.

2. Asettele sabluuna valitsemasi paperin päälle. Piirrä paperille sabluunan avulla luukkujen kohdat ja leikkaa ne irti.

3. Mallaa päällystä kalenterin päälle ennen kiinnittämistä varmistaaksesi, että reiät ovat oikeilla kohdilla.

4. Liimaa paperi kalenterin päälle. Itse en välittänyt, vaikka jotkut kohdat menivät vähän ryttyyn tai jäivät hieman kuprulle, ideana oli hanki, joten pieni pinnan elävyys oli ihan plussaa.

5. Liimaile haluamiasi kuvia tai tarroja kalenteriin, mutta älä luukkujen kohdalle.

6. Viimeinen vaihe on luukkujen kirjaaminen. Piirrä ensin numeroiden ääriviivat lyijykynällä ja vasta sitten tussilla. Itse laitoin kahta eri sinisen sävyä numeroihin ja mielestäni lopputulos on aika hyvä.


P.S. Osa kalenterikuvista on väärinpäin, huomasin sen vasta jälkikäteen enkä enää jaksanut vaihtaa kuvia. Pahoittelut! Mutta viimeinen kuva on oikeinpäin, ja se onkin se tärkein! :)

Koska opiskeltava on

Alkusyksystä tein erään opiskeluun liittyvän päätöksen. Sovin itseni kanssa, että yritän tehdä tulevasta (ja hyvin erilaisesta) vuodesta mahdollisimman motivoivan noin niinkuin opiskelun suhteen. Tiesin, että edessäni olisi taas kova rutistus psykologian pääsykoetta varten, ja se alkaisi avoimen yliopiston tilastomatematiikan perusteet –kurssilla heti syksyllä. Mietin, mitkä asiat kannustavat minua työntekoon ja tekevät siitä mielekästä. Vastaus oli helppo: hyvät työvälineet ja joku pieni ekstra arkisten aioiden kyljessä. Mieleeni piirtyi hyvin nopeasti se mitä halusin, ja aloin metsästää tarvikkeita toteutusta varten.

Tehtävä osoittautui aluksi ennakoitua vaikeammaksi, sillä en tahtonut löytää täsmälleen etsimäni kaltaista A4-kokoista muistikirjaa mistään. Lopulta tein löydön Akateemisesta kirjakaupasta ja kotiutin mustan ja nahkaisen, kierrekantisen kirjan. Tarkoituksenani oli siis, että tähän kirjaan mahdutan kaikki tämän kierroksen opiskeluihin liittyvät tehtävät ja muistiinpanot. Haluan löytää kaiken samojen kansien välistä, enkä raahata viittä eri vihkoa laukussani. Lopputulos näyttää tältä:

Nyt ovat siis avoimen yliopiston työt toivottavasti osaltani tehty ja tämän kirjan pariin saan palata seuraavan kerran joskus Joulun jälkeen. Perjantaina tulostin lopullisen harjoitustyöni sekä istuin tenttimässä tilastomatematiikan perusteet –kurssin. Hienoisia ongelmia tuotti tuo harjoitustyö, kun sekä ensimmäisessä että toisessa mikroluokassa oli tulostimet hajalla. Jotenkin sain lopulta käsiini palautettavan version työstäni, ja helpotus oli sanoinkuvaamaton. Vielä samalla viikolla tuskailin, etten ehdi saada työtäni valmiiksi, eikä siinä varmasti ole kaikkea vaadittua. Nyt pidetään siis peukut pystyssä, että panostukseni (mikä ei todellakaan ollut mikään päätähuimaava johtuen muun muassa tiiviistä työtahdista kaupassa) riitti.

Itse tentti oli mielenkiintoinen kokemus. Lukeminen oli jäänyt aika vähäiseksi edellä mainituista syistä, joten olin aikaisemmin viikolla hieman panikoitunut siitä, saanko tentin läpi. Tehtäviä oli yhteensä viisi ja niiden tekemiseen oli aikaa se kolme tuntia. Tuntui, että osa tehtävistä oli aika helpostikin hoidettu, mutta tietysti joukossa oli myös niitä minun rakastamiani ehdollisia prosenttijakaumia, joista en valitettavasti pääse millään jyvälle, vaikka kuinka yrittäisin. No anyways, sain kokeen valmiiksi jo hyvissä ajoin ja pääsin nauttimaan veljeni perheen sekä ihastuttavan kummityttöni seurasta kotiin.

Viikonloppu meni muuten aika mukavasti ensin maailman täydellisimmän kummitytön kanssa touhuten, sitten Tuulin siskon synttäreitä juhlien ja lopulta Roosan kanssa kahvitellen. Lisäksi rentouduin askartelemalla sekä kuuntelemalla musiikkia. Eilen illalla äiti paistoi meille hyvät pihvit ja juhlimme talvikauden alkua hyvän ruuan ja viinin merkeissä.

Nyt taas kohti uutta viikkoa, ei enää opiskelua vähään aikaan (koputan puuta), mutta töitä kyllä piisaa. Onneksi vielä on tämä päivä ja huominen aikaa rauhoittua ja parannella taas ikävästi kipeytynyttä kurkkuani. Keskiviikkona sitten uudella puhdilla takaisin kassalle! :)

Muistot

Hetkessä elämisen taidosta kuuluttavat erinäiset naistenlehdet vuodesta toiseen. Välillä jopa tuntuu kuin ihmiskunnan ylle olisi langetettu kirous, jonka vuoksi emme lähtökohtaisesti osaa nauttia kuluvasta hetkestä.  Kyky nostetaan usein kaiken muun yläpuolelle ja se kuvataan jonkinlaisena autuutena ja valaistuksena. Elämän tarkoitukseksi muodostuu täydellinen nykyisyydessä elämisen opettelu. Tässä vaiheessa ilmoitan, ettei tarkoituksenani ole edes yrittää vaikuttaa sisäisen rauhan löytäneeltä zeniläiseltä. En jakele neuvoja siitä, miten tulisi elää onnellisena, sillä olisin varmasti aika tavalla väärä ihminen puhumaan moisesta. Ne, jotka minut tuntevat, voivat todennäköisesti sanoa minun olevan aika surkea hetkessä eläjä.

Se, miten tämä hetkessä eläminen nyt liittyy mitenkään mihinkään ja varsinkaan otsikkooni, perustuu ihan viime päiviin. Makasin yhtenä iltana sängyssä lukemassa Muriel Barberyn Siilin eleganssia, kun mieleni valtasi ihan kummallinen tunne. Yhtäkkiä vain havahduin siihen tosiasiaan, että elämäni ei ole ikuinen. Tiedän, tämä kuulostaa todella lattealta ja typerältä, mutta vannon että tunne oli ihan oikeasti poikkeava aikaisemmista vastaavista. Tietenkin olen tiedostanut elämän rajallisuuden jo kauan ja ajatellutkin sitä monesti. Tällä kertaa lävitseni kuitenkin virtasi aivan ihmeellisen voimakas tunneaalto. Tajusin, että jonain päivänä olen kuusikymppinen nainen ja tiedän, että elämästäni on enää vajaa puolet jäljellä. Mietin, miten ihmeessä voisin elää elämäni niin, että tuona päivänä saattaisin olla tyytyväinen siihen. Pohdin pääni puhki, miten elämänsä ehtoopuolelle lipuvat ihmiset suhtautuvat omaan elämäänsä ja lähestyvään kuolemaan.

Minä rakkaimpien ja tärkeimpien tavaroitteni kanssa: igu-igu (unirätti) sekä Puppe-koira olivat jotain, mitä ilman en voinut elää. Olin siis jo tuolloin äärimmäisen kiintyvää sorttia.

Kun ajattelin elämää ja kuolemaa tällä tavalla, tunsin tavallaan olevani enemmän läsnä kuin usein muulloin. Vaikka ajatukseni harhailivat hamassa tulevaisuudessa ja olivat muutenkin paljolti surun ja haikeuden täyttämiä, keskityin kuitenkin vain siihen, mitä minä tunnen ja ajattelen. Tuon hetken jälkeen olen tuntenut suurta tarvetta käsitellä tähänastista elämääni. Kuten jo sanottu, en siis todellakaan aio edes yrittää saavuttaa nyt yhtäkkiä mitään hetkessä elämisen autuutta. Olen tunnettu siitä, että joko haikailen menneitä tai murehdin tulevaa. Olen myös sitä mieltä, ettei hetkessä elämistä välttämättä edes voi täysin oppia. Sitä paitsi, eivätkö muistot ole juuri niitä, jotka muodostavat meidän nykyisyytemme moninaisuuden? Emmehän me olisi tässä hetkessä tällaisia ilman niitä kaikkia muistoja menneisyydestämme. Muistoissa on myös jotakin taikaa. Itse olen melko herkkä kokemaan muistoja. Tarkoitan tällä sitä, että esimerkiksi voimakas tuoksu tai maku voi laukaista minussa jonkun yksittäisen muiston ja voimakkaankin tunnereaktion. Muistan, että yhtenä kesänä pesin itseäni mökillä yhdellä hyväntuoksuisella saippualla. Kun seuraavana talvena ostimme samaa merkkiä kotiimme, muistin joka kerta suihkussa käydessäni sen tunteen, joka edellisenä kesänä minulla oli mökillä ollut. Toinen vastaava kokemus liittyy mandariineihin (:D). Yhtenä Jouluna söin silloisen parhaan ystäväni kanssa mandariineja iltapalaksi hänen ollessa meillä yökylässä. Nykyäänkin yhdistän mandariinin tuoksun ja maun Jouluun sekä tietynlaiseen onnellisuudentunteeseen.

Minä ja veljeni kissa Ninni. Rakastin tätä olentoa.

Olin luova jo vuonna 99.
Yhtenä lauantai-iltana askartelin ehdottomasti
maailman upeimmat prinsessan vaatteet.

Remontoimassa pikkumökkiämme/leikkimökkiä/varastorakennusta

Muistot ovat niin ihanan turvallisia. Ne on jo kerran koettuja asioita, joista vaikeimmatkin on selätetty. Itselleni tutut ja turvalliset asiat ovat elämän selkäranka. Olisi kamalaa menettää muistinsa ja elää maailmassa, jossa kaikki olisi aina uutta. Nyt kun elämääni on tullut töiden ja avoimen yliopiston myötä paljon uutta, huomaan turvautuvani niihin tuttuihin rutiineihin. Tuntuu hyvältä katsoa illalla kympin uutisia, joissa tutut toimittajat kertovat maailman tapahtumista. On turvallista kuunnella musiikkia, jonka tahdissa on viettänyt vuosien varrella paljon aikaa. Uudet asiat on jotenkin helpompi sietää, kun ympärillä on myös jotakin varmaa ja tuttua.

Morsiusneitona veljeni häissä

Tähän kuvaan liittyvä muisto saa perheemme nauramaan aina. Olimme juuri matkustaneet yöjunalla Ylläkselle kun tämä kuva otettiin. Olin voinut todella, todella huonosti koko matkan ja noin kaksi minuuttia kuvan ottamisen jälkeen oksensin rajusti aseman reunusta

Tykkäsin pelleillä.

Tästä katson alkaneeksi murrosikäni. Hiukseni kokivat jonkin hormonaalisen heräämisen  ja tänä päivänä huomasin niiden olevan yhtäkkiä korkkiruuvilla. Siitä se taistelu sitten alkoi.

Joten mitä vikaa on siinä, jos ei aivan täysin osaa elää joka sekuntia kuin viimeistään? Myönnän toki, että elämäni olisi huomattavasti helpompaa ellen jatkuvasti murehtisi ja miettisi, vaan antaisin asioiden vain tapahtua. Silti haluan kysyä, onko helppo elämä välttämättä aina hyvä elämä? Uskon, että muistoni ovat olemassa syystä. Joskus on ihan tarkoituksenmukaista pysähtyä miettimään omaa olemassaoloa ja menneitä hetkiä. Joskus nämä muistot voivat tuntua äärimmäisen kipeiltä, joskus taas saattaa haikailla positiivisella tavalla menneisiin hetkiin. Tavoitteenani ei olekaan nyt opetella otsa kurtussa elämään hetkessä, vaan aloitan siitä, että opin arvostamaan muistojani ja suhtautumaan niihin positiivisesti.

Näihin ajatuksiin jätän teidät tänään ja lähden nauttimaan ensimmäisestä vapaapäivästäni viikkoon sekä ehkä luomaan joitain uusia muistoja. Mukavaa alkanutta viikkoa!