Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vaatteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vaatteet. Näytä kaikki tekstit

maanantai 26. elokuuta 2013

DIY Revityt farkut

Tänä kesänä on tuntunut, että joka puolella (blogeissa, muotilehdissä...) on ohjeita itserevittyjen farkkujen tekemiseen. Tiedänkin, että tällä postauksella en suinkaan saavuta mitään kovin omalaatuista, vaan pikemminkin pääsen lukemattomien muiden tutoriaalien hännänhuipuksi. En kuitenkaan välitä, vaan sallin itselleni nyt tämän yhden laimeuden vaikka vain sen kunniaksi, että kerrankin tartuin tuumasta toimeen.

Siispä asiaan. Olen kiertänyt kaupungin kaikki vaateliikkeet vain todetakseni, että valmiiksi rikottujen farkkujen markkinahinta on päätähuimaava. Normaalioloissa olisin ehkä taipunut paineen alla, mutta 50 euroa rikkinäisistä farkuista...C'MOON, NO WAY!!! Niinpä eräänä tylsänä aamuna päätin repäistä (kirjaimellisesti). Keräsin tarvittavat työkalut, selasin pari blogitekstiä aiheesta sekä tutkailin joitakin kuvia netistä. Suljin huoneeni oven ja laitoin musiikin soimaan. Ja eikun menoksi!


Tässä siis lähtötilanne: Lukion alussa H&M:ltä ostetut farkut.




Tarvitset: laudanpätkä, sakset, ompeluneulan, pinsetit sekä mattoveitsen (itselläni oli kaksi eri veistä, toinen terävämpi kuin toinen)

 Ohje:
1. Aseta laudanpätkä housun punttiin suojaksi. Molemminpuolin reikäiset housut ovat ehkä vähän too much.
2. Aloita hommat. Ota mattoveitsi käteen ja ala rapsuttaa farkkukangasta haluamistasi kohdista. Näin saat aikaan joko pieniä kulumakohtia tai sitten selkeitä reikiä minun tapauksessani (välihuomio: mattoveitsi + minä = not such good friends).
3. Suuremmat purkaumat kannattaa tehdä saksien avulla. Leikkaa poikittaissuunnassa farkkuihin viilto reiän alkua ja loppua vastaaviin kohtiin. Pura kangasta neulan ja pinsettien avulla.
4. Jatka farkkujen purkamista vetäen sinisiä pystylankoja irti. Älä puhko poikittaisia valkoisia lankoja, ne saavat jäädä reikien suojaksi.



5. Tee myös toiselle puolelle joitakin kulumia haluamallasi tekniikalla.
6. Kun farkut ovat mielestäsi valmiit, voit vielä kääntää lahkeet sekä lisätä vyön rennon ilmeen aikaansaamiseksi.


En ehkä ole paras ihminen opettamaan revittyjen farkkujen tekemistä, sillä suoraan sanottuna olen aina ollut kaikissa käsitöissä varsinainen poropeukalo. Näihin housuihin olin kuitenkin jopa itse ihan tyytyväinen, ja niitä on viimepäivinä tullut käytettyä hyvinkin paljon. Vanhempani olivat tietysti järkyttyneitä siitä, että raaskin "pilata" vanhat farkkuni. Äitinikin kommentti oli ihan asiallinen: "Ehkei kannata pukea noita työhaastatteluun". No joo, ehkä ei. Kavereilta on sen sijaan tullut housuista positiivista palautetta, joten ehkä tässä on jonkinlainen sukupolvien välinen kuilu? Pääasia on tietenkin se, että voin itse olla tyytyväinen aikaansaannokseeni ja tykkään käyttää housuja esimerkiksi siistiin paitaan ja bleiseriin yhdistettynä. Rento vaate yhdistettynä ryhdikkyyteen on yhtä kuin mukava loppukesän asu!

lauantai 29. kesäkuuta 2013

Helsinki ja alelöytöjä


Olimme siis perheeni kanssa alkuviikosta käymässä Helsingissä. Reissun keskeisin tarkoitus oli mennä katsomaan Steve McCurryn valokuvanäyttelyä Taidehalliin. Fanitamme äidin kanssa kyseistä fotojournalistia paljon, sillä hänellä on uskomaton kyky vangita jokaiseen kuvaansa hetken hauraus ja rumuus tekemällä siitä kuitenkin hyvin aidon ja kauniin. McCurry tuli kuuluisaksi parikymmentä vuotta sitten häkellyttävällä kuvallaan afgaanitytöstä, jonka silmistä kuvastuu koko tämän pienen elämän tuska ja huoli. Kuva on aiheen karuudesta huolimatta -tai juuri sen ansiosta- hurjan kaunis ja puhutteleva.

Tytön tarina ei lopu tähän yhteen kuvaan: McCurrya jäi vaivaamaan tytön kohtalo (ei mikään ihme sinänsä: ajatelkaa että olisitte ponnistaneet maailman maineeseen kuvaamalla yhtä äärimmäisessä kurjuudessa elävää ihmistä, jonka tulevaisuus on yhtä synkkää jatkumoa). Taiteilija alkoi etsiä pakonomaisesti tätä yhtä tyttöä (kai helpottaakseen syyllisyyttään) matkustamalla samaiselle pakolaisleirille lähes kaksikymmentä vuotta myöhemmin. Hänellä ei ollut tytöstä mitään muuta dokumenttia kuin itseottamansa valokuva vuosien takaa. Kuin ihmeen kaupalla McCurry löysi kuin löysikin tytön, jolla nyt oli mies ja kaksi (?) lasta. McCurryn ihailijat halusivat auttaa tätä köyhyydessä elävää kuvankaunista naista ja hänen perhettään. Naiselle lahjoitettiin niin paljon rahaa, että hän saattoi ostaa itselleen ja perheellensä talon. 

Afgaanityttö




Sain viimeisen ison, valokuvaajan allekirjoituksella varustetun julisteen. Olen onnentyttö!

Uskomaton tarina, vai mitä? Voi vaan miettiä, kuinka oikeudenmukaista tuokaan lopulta on kaikesta huolimatta. Millä perusteella juuri tämä yksi nainen kaikista niistä tuhansista samaa kohtaloa kärsivistä palkitaan? En siis väitä, etteikö tämä nainen olisi taloaan ja parempaa elämää ansainnut, mutta tietysti voi miettiä asiaa aina monelta kantilta. Miten yhteisö suhtautuu yhden jäsenensä "ilmaiseen onneen"? Aikamoinen katkeruus ja kateus saattaa olla edessä, ja siinä suhteessa ei naisen elämä taida kovin kummoista olla.

Suosittelen näyttelyä ihan jokaiselle, joka Helsingin suunnalla sattuu liikkumaan ja muillekin vähänkin valokuvauksesta kiinnostuneille. Näyttely oli rehellisesti sanottuna paras näkemäni. Sen esillepano oli todella harkittu, ja kuvia oli juuri sopiva määrä. Näyttelyn yhteydessä pyörii myös kaksi dokumenttia McCurrysta. Toinen kertoo hänen matkastaan viimeisen värifilmin kanssa ja toinen juuri tästä mysteerisestä afgaanitytöstä ja hänen etsimisestä ja vihdoin löytämisestä.






Helsinkiin sattui visiittimme kohdalle helleaalto. Nautiskelimme meren läheisyydestä ja sen aiheuttamasta vilvoittavasta tuulesta. Keskiviikkoaamuna kävimme kiertämässä kauppatorin, jossa parveili (ja tällä kertaa sanan jokaisessa merkityksessä) lokkeja. 

Iltapäivällä tiemme erkanivat ja minä lähdin "hiukan" kiertelemään alennusmyyntejä. Olen etsinyt valehtelematta Tampereen joka ikisestä rättikaupasta sopivia shortseja tuloksettomasti, ja missioni Helsingissä olikin kotiuttaa edes jonkinlaiset kaupunkikelpoiset lahkeiset. Olin ajatellut, että suhteellisen nopea Foorumissa kiertely tuottaisi tuloksia, mutta yhtäkkiä huomasin kolunneeni kauppakeskuksen jokaisen kolkan ostamattani yhtään mitään. Kello kävi jo seitsemää, eli olin huomaamattani viettänyt tukahduttavan kuumissa vaatekaupoissa lähes kolme tuntia! Olin rättiväsynyt ja pettynyt. En kuitenkaan luovuttanut vielä, vaan lähdin uudella tarmolla kohti Foorumin H&M:ää, vaikka olin mielestäni kiertänyt jo aluksi sen joka ainoan nurkan. Minulta oli kuitenkin jäänyt huomaamatta yhdet todella kivan näköiset shortsit, jotka roikkuivat rekissä aivan nenäni edessä. Niinpä lähdin uudestaan henkkamaukan kilometrin mittaiseen sovituskoppijonoon. 






Olin etsinyt siistejä, mustia, suhteellisen istuvia shortseja. Nämä eivät siis aivan täysin täyttäneet kriteereitäni, mutta ne olivat halvat ja olin kaiken helteisen kiertelyn jäljiltä niin väsynyt, etten enää jaksanut nirsoilla. Onnellisena poistuin siis osin boikotoimastani halpavaateketjun liikkeestä suuntanani ratikkapysäkki. Matkalla ulko-ovelle muistin yhtäkkiä, että Vero Moda, se kauppa jossa ihan ensisijaisesti olin ajatellut käydä, oli jäänyt väliin! Ei siis auttanut muu kuin tarpoa vielä viimeisen kerran käytävän toiseen päähän. Vero Modan rekistä löytyi kuin löytyikin juuri halajamani näköiset pöksyt ja vielä omaa kokoani! Syyllisyyden tuntoisena kiikutin löytöni kassalle ja sadattelin kärsimättömyyttäni H&M:llä. Ajattelin, että tulisin seuraavana päivänä palauttamaan henkkamaukan ostokseni.






Ratikkapysäkille matkatessani minut yllätti kaatosade. Väsyneenä ja kosteana matkan jäljiltä pääsin lopulta kotiin ja kerroin surkeana vanhemmilleni shortsidraamani. Vaatteet saivat kuitenkin molemmilta vanhemmiltani myötämielisen arvion ja nyt olen jo itsekin aivan tyytyväinen ostoksiini. Molemmille shortseille on jo ollut käyttöä. Vero Modan mustille kaupunkikäytössä löysän yläosan kanssa ja H&M:n siisteille eilisissä Mirkun synttäribileissä.


Illalla kävelimme Munkkiniemen Torpanrantaan jo kantapaikaksemme muodostuneeseen kahvilaan. Paikka on aivan ihana, sympaattinen ja söpö upeine merimaisemineen. Kaupan päälle saimme ilmaisen musiikkielämyksen kun Hietaniemen rannassa käynnissä olevan Green Dayn keikan äänet kantautuivat vettä pitkin myös meidän korviimme. Niinpä istuimme siinä terassilla popsien salaattia ja hörppien talon valkoviiniä. Kotimatkalla törmäsimme hanhikeskittymään. Rannassa tepasteli kolme hanhipariskuntaa poikasineen sekä yksi yksinäinen ylle, jota muut hanhet avoimesti sorsivat. Jäimme hetkeksi tarkkailemaan näiden luontokappaleiden puuhia ja sain hämmentyä huomatessani, kuinka ihmeen samanlainen sosiaalinen kuvio lintujen maailmassa vallitsee kuin meillä ihmisilläkin. Hierarkia oli varsin selkeä ja minun ihan todella kävi sääliksi sitä yhtä syrjäytynyttä hanhiparkaa...










Tampereeltakin olen löytänyt pari alelöytöä, joista olen todella iloinen. Vero Modasta bongasin tällaisen mintunvihreän puuvillasekoiteneuleen 50% alennuksella. Olen nyt kerryttänyt pikkuhiljaa vaatekaappiini mintunvihreitä vaatteita, sillä värianalyysin mukaan minua pukee tämä väri, jota aikaisemmin välttelin viimeiseen asti luullessani sen tekevän minusta sairaan näköisen. Olen aina tykännyt kaikesta tämän värisestä ja nyt olenkin todella innostunut "saadessani" vihdoin sovitella kaupoissa kaikkia herkullisia vaatteita!












Toinen huippuhyvä löytö on sekin Vero Modasta (eihän kukaan huomaa, mikä on lempikauppani??). Torstai-iltana pyörähdin äitiä odotellessani ihan huvin vuoksi kyseisessä liikkeessä ja hyppysiini osui tämä ihana löysä puuvillasekoiteneule. Kun hintalapussa luki -70%, oli melkein pakko suunnata sovituskopeille. Hintaa paidalla oli alunperin 24,95 ja minä maksoin siitä vajaat kahdeksan euroa. Tämä oli siis mielestäni aika kiva löytö, varsinkin kun materiaalin pitäisi olla todella miellyttävää ja kestävää.









Tässä taisi olla kaikki tällä erää. Nyt lähden valmistautumaan lauantaipäivään ja koitan tehdä siitä mahdollisimman hyvän ja hauskan. Koittakaa tekin!

P.S. Toivottavasti osasitte lukea tekstini sopivalla huumorilla ja aistitte rivien välistä myös rippusen sarkasmia ja itseironiaa. En minä ihan näin pöljä oikeasti ole...ainakaan koko ajan! :D


torstai 9. toukokuuta 2013

Merellisissä tunnelmissa

Hyvää helatorstaita!

Tänään heräsin kello puoli kahdeksan jännittämään ensiviikkoisia pääsykokeita. Päätin, että en hukkaa aikaani sängyssä makoiluun, vaan aloitan päivän luku-urakan siltä seisomalta. Olenkin saanut tänään käytyä läpi muistin 5 ja neurotieteiden 3 artikkelin alleviivaukset sekä tehtyä niihin liittyvät harjoituskysymykset. Jossakin vaiheessa alkoi päälleni vyöryä taas kerran epämääräinen heikotus ja huonovointisuus (sitä on ollut mulla vaihtelevasti viimeisen viikon ajan), liekö sitten edelleen jotain tautia vai pelkkää jännitystä, en tiedä. Joka tapauksessa totesin, ettei huonovointisena auta lukea, ei siitä kuitenkaan jää merkittävästi mitään päähän. Ja se tästä opiskeluosuudesta tällä kertaa...


Eilinen ensimmäinen kesäpäivä innosti minut tänään merellisiin fiiliksiin.





Helapäivän meikkiin hain vaikutteita seiloriasustani. Luomiin sipaisin vähän hopean hohtoa ja harjasin ripsiin kaksi kerrosta väriä. Hiukset jäivät tänään vähemmälle panostukselle, joten ne saivat suhteellisen vapaana hulmuta kevättuulessa :)


Tuntuu niin mukavalta pystyä olemaan ulkona ilman hiostavia talvivaatteita. Tämänpäiväinen sade ja pilvisyyskään ei masenna, sillä keli on aivan selkeästi jo kesäinen ja sateen raikastama ilma tuntuu ihanan lempeältä iholla!
Huomenna onkin viimeinen kunnollinen itseopiskelupäivä: lauantaina ja sunnuntaina menen vielä tilastoklinikalle (jep, tuolle nimelle ei voi oikein muuta kuin nauraa), missä siis lasketaan kumpanakin päivänä neljä tuntia soveltavia tehtäviä. Maanantain aion ainakin yrittää ottaa iisimmin, jotain on varmaan vielä pakko katsoa kirjasta ja artikkeleista, mutta iltapäivällä ja illalla aion kyllä keskittyä ihan pelkästään hermojen rauhoitteluun. 

Huominen lukemiseni keskeytyy päivällä toviksi, kun käyn sovittamassa yo-mekkoani. Tosi jännittävää, sen pitäisi nimittäin alkaa olla jo ihan valmis ja tarkoituksena olisi, että saan sen ensi viikolla! Viime viikon puolella kävimme isän kanssa ostamassa vihdoin ja viimein ne yo-juhlakengät, joista olen jo ehtinyt jonkin verran stressata. Minulla on jo kauan ollut todella selkeä visio siitä, millaiset juhlakengät haluan tälle päivälle, mutta yhtäkkiä kun sellaiset pitäisi löytää, ei toivomaani mallia näy missään. Taas kerran niin minun tuuriani! Nämä kengät ovat muuten toivomani kaltaiset (punaiset, tarpeeksi korkoa, platform, varvas auki), mutta niiden miinus on tuo kantapäänkohta. Tiedän nimittäin kokemuksesta, että juuri tällainen kantapääremmi saa jalkani aivan he*****n kipeiksi. Yksissä juhlissa käytin moisia kenkiä kerran, ja sen jälkeen ne ovatkin saaneet homehtua vaatehuoneessani. No, nyt ei auta itku markkinoilla: sain haaveilemani punaiset kengät, joten nyt on vain huolehdittava siitä, että ne tulee käytettyä kunnolla sisään ennen h-hetkeä ja että sinä päivänä on sitten myös rakkolaastareita kädenulottuvilla.




Mitä mieltä te olette näistä kengistä? Onko vinkkejä kipeiden jalkojen ennaltaehkäisyyn? 



Merellinen teema sai jatkoa vielä illallakin kun kokkasin perheelleni herkullisen lohipiirakan. Tein tätä samaa piirakkaa vajaa viikko sitten kun juhlin ystävieni kanssa omia synttäreitäni ja se oli niin hyvää, että oli aivan pakko päästä antamaan makuelämystä myös perheenjäsenilleni. Äiti kehui piirakan maasta taivaaseen ja teki minut kyllä todella iloiseksi. Jotain kertoo ehkä sekin, että kun yleensä tämän kokoista piirakkaa syödään meidän kolmihenkisessä perheessä useita useita päiviä, niin tällä kertaa oli kaksi kolmasosaa huvennut alta aikayksikön. Minä söin sen toisen kolmasosan. :D


Lohipiirakan ohje löytyy täältä. Ainoastaan muutoksena se, että valmistin piirakan gluteenittomasta jauhoseoksesta sekä gluteenittomista mummon perunamuusihiutaleista. Koska perunamuusia oli pussissa vähemmän kuin ohjeessa (á 80g), laiton vastaavasti jauhoja n. 4dl. Päälle ripottelin vielä tuoretta rucolaa.

Ehkäpä tässä oli kaikki tältä erää, 
oikein mukavaa huomista perjantaipäivää jokaiselle!



keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Laukkuja ja analyysejä

Lyhyt lomani on nyt ohitse. Aloitin tänään valmennuskurssin, jolla tulen käymään aina toukokuun puoleenväliin asti suunnilleen neljä kertaa viikossa. Ensimmäinen kerta jännitti minua todella paljon, mutta loppujen lopuksi kaikki meni ihan hyvin. Ryhmämme vaikuttaa todella mukavalta, samoin kuin aineisto-opettajamme. Tutorimme vaikuttaa myös aivan ihanalta, sain häneltä viime perjantaina puhelinsoiton, jolloin hän kertoi vähän itsestään ja funktiostaan meidän kurssilla sekä toivotti onnea ja tsemppiä tulevaan kevääseen. On mahtavaa tietää, että sellainen ihminen, joka on käynyt läpi saman rumban ja selvinnyt siitä, on valmis antamaan tukea ja neuvoa läpi kevään. Hän lupasi myös järjestää muutaman kurssiajan ulkopuolisen tapaamisen ryhmällemme, jotta tutustumme toisiimme paremmin ja löydämme toisistamme tukea ja turvaa.

Sain äidiltä ystävänpäivälahjaksi lahjakortin perhetuttumme pitämään värianalyysiin ja lunastin sen tänään. Oli todella ainutkertaista ja mielenkiintoista saada tietoa siitä, mitkä värisävyt juuri minun iholleni sopivat, ja miten niitä olisi sopivinta yhdistellä. Nyt vaan harmittaa yksi asia: rohkaistuin viimein lähes vuoden pohdinnan ja haaveilun päätteeksi ostamaan itselleni viikonloppuna kalliin laukun. Tänään kuitenkin selvisi, että se riitelee kaikella olemuksellaan niitä värejä vastaan, jotka ovat minulle sopivia. Melkein itkettää ihan oikeasti. Kuulostaa ehkä tyhmältä, mutta on jotenkin vaan todella väärin, että ensin tuskastelen vuoden verran sitä, voinko nyt ostaa itselleni kivan laukun ja sitten kun viimein saan vaikean ratkaisun tehtyä, kiitoksena on se, että takaraivossani hakkaa laukun olevan väärän värinen...

No joo, tällainen nyt kuitenkin tuli kotiutettua Helsingistä ja tähän hetkeen asti ehdin jo olla superonnellinen.


Kyseessä on tottakai Michael Korsin Jet Set Travel

Värianalyysissa selvisi, että iholleni sopivat kylmät sävyt. Tarkemmin määriteltynä olen vuodenajaltani talvi ja sen mukaan minulle määräytyi kasapäin erilaisia värejä. Itse analyysi tapahtuu niin, että analysoitava istuu peilin edessä kahden luonnonvaloa heijastavan lampun valaistessa meikittömiä kasvoja. Seuraavaksi rintakehälle ja kaulan ympärille aletaan kasata eri värisiä kankaita. Aluksi analysoitava paketoidaan kerralla kaikilla kankailla, mutta varsinaisen homman alkaessa värianalysoija alkaa poistaa niitä yksi kerrallaan tarkkaillen samalla peilien kautta, miten ihonväri reagoi kankaiden värien muutoksiin. Koko sessio kestää puolestatoista tunnista kahteen tuntiin ja sisältää myös omaan värisävyyn sopivilla meikeillä ehostuksen sekä muistin virkistykseksi värikartan omista sävyistä ja pienen vinkkivihkon värien käyttöön niin vaatteissa, asusteissa, koruissa kuin meikissäkin. Oli kyllä todella uskomatonta huomata, miten jotkut sellaiset värit joiden en ikimaailmassa olisi voinut kuvitella sopivan minulle, olivatkin ihan hyviä.

Ainut miinus nyt todellakin on se, että melkein alan itkeä kun tajuan, miten paljon "väärän värisiä" vaatteita, koruja, kenkiä ja laukkuja omistan. Ja tietenkin tämä MK harmittaa nyt ihan vietävästi. Tyhmä minä kun en odottanut tuon laukun kanssa viikkoa pitempään!

perjantai 22. maaliskuuta 2013

tiistai 26. helmikuuta 2013

Welcome to the world, little one!

Ihan ensimmäisenä iloiset uutiset: Sunnuntaipäivällä syntyi keskuuteemme uusi ihme. Tulin jo kahdeksannen kerran tädiksi kun vanhin veljeni sai neljännen lapsensa. Olen niin ylpeä ja onnellinen pienen tytön täti!

Taas on uusi viikko lähtenyt vauhdilla käyntiin, onneksi tällä kertaa vähän terveemmissä merkeissä kuin viime viikko. Samalla tervehtyminen on kuitenkin tarkoittanut myös sitä, että viimein on jo todellakin pakko availla niitä koulukirjoja. Ja samalla olen saanut huomata, miten hienosti sitä onkaan taas onnistunut haalimaan kaikenlaista menoa ja meininkiä lukulomalle. Tänään näin lukupäivän jälkeen Ellaa, huomenna menen käymään mummilla, torstaina vien veljen tyttöni Sonjan elokuviin ja perjantaina menen Emman kanssa kahville ja illalla lähdemme Helsinkiin.

Tuntuu toisaalta hirveän väärältä tehdä juuri nyt näin paljon kaikkea muuta kuin opiskelua, mutta toisaalta onhan se niinkin, ettei aivot ihan loputtomasti voi vastaanottaa tietoa. On siis ehkä ihan hyvä saada välillä muuta ajateltavaa kuin englannin vaillinaiset apuverbit tai matematiikan todennäköisyyslaskenta tai derivaatta. Lisäksi äitini on ystävällisesti muistutellut minua ihan joka päivä siitä, ettei minun ihan oikeasti olisi mikään pakko lukea yhtään mitään, jos en halua. No, en ehkä ihan lukematta aio ylioppilaskokeisiin mennä, mutta tätä vauhtia lukemiseen käytetty aika on hyvin hyvin rajallista, ehkä keskimäärin 3h/päivä.

Eilen kävimme iltapäivällä äidin kanssa Stockmannilla. Meille molemmille oli tullut postissa helmikuun kanta-asiakasetuna alennuskuponkeja, ja koska helmikuu on ihan kohta ohi (jippii!), oli korkea aika lähteä metsästämään tavarataivaasta jotain kivaa kummallekin. Shoppailun jälkeen ihmettelimme lähes yhteen ääneen, miten voikaan olla että aina silloin kun mitään etuja tai alennuksia ei ole, tuntuu Stockalta löytyvän vaikka mitä ihanaa. Sitten heti kun on kuponki taskussa, joutuu hyllyjen välissä suorastaan metsästämään mitään vähänkin kivaa. Lisäksi äitini havaitsi, että Stockmannin hinnat on kyllä melko tarkkaan suunniteltu: hän löysi 49,95 maksavan paidan, kun kuponkiedun hintaraja oli 50. No, kaikesta huolimatta kotiutimme molemmat jotain mukavaa.


















P.S. Tänään kolahti postista jotain hauskaa siskoltani:




Eiköhän näiden avulla taas hetken aikaa lukuinto pysy yllä :D



sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Rajalla

Nyt liikutaan niillä rajoilla, jotka määrittävät jaksamista ja stressinsietokykyä. Olen jatkuvassa jännitys- ja valmiustilassa ensisijaisesti kevään kirjoitusten ja pääsykokeitten takia, mutta tällä hetkellä myös ihan henkilökohtaisen elämän vuoksi. Viime aikoina olen keskittänyt valtaosan energiastani typerään kirjoitusstressiin. Huomatkaa, paino sanalla typerään. Olen näet samalla tajunnut todella, kuinka yhdentekeviä kirjoitustulokset ovat loppuelämäni kannalta. Tapoihini kuuluu silti kohtuuton itsensä painostaminen hyviin suorituksiin ja siksi pelkkä todelisuuden tiedostaminen ei vielä ihan riitä muuttamaan toimintaani.

Mietin nykyään varmaan päivittäin tulevaisuuttani ja sitä, mikä minun paikkani tässä elämässä on. Eilen vietin iltaa kivassa kaveriporukassa, mutta iltani oli suurista odotuksista huolimatta suoraan sanottuna katastrofi. Ahdistuin kun keskustelunaiheemme käsittelivät pääasiassa uskoa. Yksi kavereistani oli armeijassa ollessaan herännyt tajuamaan, miten kauas hän oli ajautunut Jumalasta. Nyt hän pyrkii noudattamaan erästä Raamatun kohtaa, jossa Jeesus toteaa että ainoastaan kantamalla hänen ristiään voi saada armon. En tiedä, miten kaverini oikeasti aikoo tätä sanaa noudattaa, mutta minulle henkilökohtaisesti se osui aika arkaan paikkaan. Tuntuu pahalta ajatella, että kenenkään paikka maailmassa olisi vain kärsiä saavuttaakseen Jumalan armon ja hyväksynnän. Tiedän, ettei Raamatunkohta ole niin mustavalkoinen ja että siitä löytyy varmasti monia tulkintoja. Silti nyt ollessani näin stressaantunut ja vaatiessani muutenkin itseltäni välillä aika kohtuuttomia, tuntui todella raskaalta kuunnella kaveriani. Hän kertoi meille siitä, miten hän nyt tasapainottelee sen välillä, voiko hän tehdä elämällään sitä mitä itse haluaa kaikista eniten, vai onko hänen tarkoituksensa luopua omasta hyvästä ja lähteä palvelemaan Jumalaa täyspäiväisesti.

Tahdon uskoa Jumalaan ja siihen, että on olemassa jotain suurempaa. Minulle Jumala on kuitenkin jotain muuta kuin mitä valtauskonnot opettavat. Ajattelen, että Jumala asuu pääni sisällä auttaen minua selviämään vaikeista hetkistä ja säilyttämään edes jonkinlainen usko tulevaan. En voi käsittää ajatusta siitä, että Jumala olisi luonut ihmisen kärsimään puhumattakaan siitä, että Hän voisi hyväksyä kaiken sen pahan mitä maailmassa tapahtuu. Elämä ei ole mikään peli, jota joku ylempi taho ohjaa.



Kaiken tämän pohdinnan ja tuskaisenkin mietiskelyn ohessa olen tänä viikonloppuna tehnyt vaikka mitä. Perjantaina olin koulun jälkeen kirjastossa lukemassa. Sieltä lähdin suoraan veljelleni katsomaan rakasta veljentyttöäni kun hänen vanhemmat lähtivät teatteriin. Meillä oli ihana ilta, vaikka jännitinkin sitä aika tavalla. Viihdyn kuitenkin veljentyttöni kanssa hurjan hyvin ja rakastan häntä ihan äärettömästi. Toivon, että voin olla hänelle hyvä ja että hänenkin on mukavaa olla kanssani. Lisäksi olen ehtinyt myös tutkailla netistä  joitakin yo-mekkoja.

























Tässä on muutama lempparini. Ihastuin ikihyviksi tähän viimeiseen, mutta sen huonopuoli on tuo väri. Tahtoisin luonnonvalkoisen mekon, mutta tämä puuterinsävy ei välttämättä mene ihan lakin kanssa... Mutta jotain tämän suuntaista tahdon päälleni vetää sitten 1.6. Mitä mieltä te olette näistä?

Viimeiset viikot koulussa pyörähtävät nyt käyntiin, huomenna on taas tiedossa tekstitaidon harjoituskoe. Sen verran alta riman meni viimeviikkoinen koe, että odotan itseltäni huomenna vähän parempaa suoritusta. Nyt on kuitenkin loppuilta pyhitetty sille mikä tänä viikonloppuna on jäänyt osaltani aivan liian vähälle: nollaamiselle. Lähdenkin tästä laittamaan isän kokkaaman ruuan ohelle salaattia ja sitten aion linnoittautua rakkaan perheeni kanssa sohvalle katsomaan nauhalta Israelilaista sarjaa sotavangeista. Ei ehkä mitään riemukkainta sunnuntai-illan rattoa, mutta erittäin mielenkiintoista.

Oikein hyvää alkavaa viikkoa, ottakaa rauhassa!





perjantai 5. lokakuuta 2012

Tässä ja nyt

Eilen olin supertehokas. Pääsin koulusta puolilta päivin ja lähdin suorilta käsin uhmaamaan syksyistä viimaa. Hyppäsin bussiin ja matkustin vähän matkaa mielessäni olleelle paikalle, jossa tavoitteenani oli napata joitakin kuvia koulun valokuvauskurssille. Tehtävänantona oli mm. arkkitehtuuri-aiheinen kuva ja luulen, että saatoin saadakin sopivan kuvan vastaamaan tehtävää. Lisäksi käppäilin vähän aikaa kamera kourassa sillä halusin ottaa joitakin syksyisiä kuvia läheisestä puistosta. Mm. tällaista sain kortille tallelle:






Päätin liueta paikalta siinä vaiheessa kun näiden kaverit alko lähestyä mua. Vaikutti epäilyttävästi siltä, että ne oletti mulla olevan jotain kivaa annettavaa.

Koska satuin olemaan lähistöllä, poikkesin samalla reissula autokouluun varaamaan pimeänajon, arvioivan ajon sekä kakkosvaiheen. Kaikki tulee siis olemaan parin viikon sisään hoidettuna! Autokoulun nurkilla on myös kirppari, josta kävin varaamassa pöydän marraskuun alkuun. Tuntuu, että taas olisi aika tehdä ihan kunnollinen inventaario vaatehuoneessa ja kylmästi luopua niistä vaatteista, joita yksinkertaisesti ei ikinä tule käytettyä. Pois heittäminen on kamalaa, joten ehkä parempi vaihtoehto on monessakin mielessä myydä vaatteet niitä kaipaaville. Aina positiivista, jos jää itse vielä plussalle! :D

Vielä ennen Lauran tapaamista ehdin käväistä kosmetologikoululla; sain ihanilta tytöiltä 19-v synttärilahjaksi 30 euron lahjakortin kosmetologikoululle. Itse lahjakortti oli menossa ensi viikolla vanhaksi (sain sen HIUKAN myöhässä!) joten nyt oli ihan viimeiset hetket hyödyntää etu. Sain kuin sainkin varattua kasvohoidon jo täksi iltapäiväksi! Olin aika yllättynyt, mutta kieltämättä ihan tyytyväinen asioiden kulkuun. Sitten tosiaan näin Lauran, käytiin kahvilla ja löydettiin vielä Lauralle sopivat syyskengätkin alesta. Siitä sitten viiletin vielä Bodybalanceen ja kaiken tämän jälkeen olin kotona seitsemän maissa. Aikamoinen päivä oli siis eilen ja se on tavallaan otettukin ehkä tänään takaisin.

Koulun jälkeen menin Ainon kanssa kahville. Rupateltiin hetki yhdessä kaikenlaista ja sitten kun tuli aika, saatoin Ainon bussipysäkille. Mulla oli vielä vajaa tunti aikaa kasvohoidon alkuun, joten kävin pyörähtämässä H&M:n alennusmyynneillä kun Aino oli maininnut että siellä oli jotain ihan kivoja juttuja. Ajatuksenani on ollut jo kauan etsiä H&M:ltä punaista bleiseriä ja kappas mitä sieltä alerekistä löytyikään!


Näin ei oikeesti voi käydä! Olin ihan innoissani kun tämä ennen lähes 40 maksanut vaatekappale löytyi huimaan 15 euron hintaan. Se oli melkein ihan pakko ostaa, vaikka pahalta tuntuikin kaiken tämän muun hemmottelun lisäksi. Kasvohoito sitten oli arvatenkin IHANA. Olen nyt ollut ihan reporankana täällä kotona sen jälkeen. Kaikki raajat tuntuu olevan pumpulista ja on vähän hölmistynyt olo. On niin ihanan rentouttavaa makoilla jonkun taitavan ihmisen käsissä tunnin ajan ja lähteä huolletun ihon kanssa pois. Tämä oli siis aivan huippulahja, olen sanoinkuvaamattoman kiitollinen ihanille tytsyille, KIITOS <3 Lisäksi musta tuntuu mukavalta käydä kosmetologikoulun hoidoissa, koska tiedän olevani samalla ns. hyödyksi niille opiskelijoille. Ja tietysti hinnatkin ovat edes pikkuisen inhimillisempiä kuin muualla. Tämän päivän hoidosta mulle itselle jäi 8 euroa maksettavaksi, ja harvoinpa sitä moisesta hemmotteluhoidosta yhtä halvalla pääsee!

Tänään meillä oli koulussa joku Las Vegas teemapäivä, ihmiset oli pukeutuneet coctailmekkoihin ja pukuihin ja meillä oli koululla casino, aulassa soi bilemusiikki ja käytävää koristi punainen matto. Oma panostukseni päivän teemaan oli...no...olematonta.


Mulla on yksi pikkumusta, mutta en kertakaikkiaan osaisi ikinä laittaa sitä kouluun oli sitten mikä teemapäivä tahansa. Uskalsin silti pitkästä aikaa laittaa mekon päälleni ja sain aamupalapöydässä äidiltä kehuja, että on taas kauniit vaatteet päällä (ihmekös tuo, äiti on nimittäin tämän mekon mulle alunperin ostanutkin). Mutta tuli tietenkin tosi hyvä mieli kehuista, oli kiva lähteä kouluun siitä. Nyt kuitenkin vaihdoin päälleni pitkät housut ja uuden bleiserin kun mulla on vielä asiaa kaupungille ja tuolla on todellinen koiranilma. Siellä ei säästy kuivana. 

Jokatapauksessa, pakko lähteä testaamaan. Tänään kasvohoidossa kuulin jonkun asiakkaan toteavan: "voisiko viikonloppu paremmin alkaa?" ja kysyin samantien samaa itseltäni. Vastaukseni kuuluu: eipä juuri. Aina olisi tietty jotain, mikä olisi voinut mennä tai olla paremmin kuten nyt tuo kaatosade. Tärkeää olisi kuitenkin harjoitella olemaan juuri tässä ja nyt ja nauttimaan siitä. Ja minähän yritän! Joten pitemmittä puheitta hauskaa ja ennenkaikkea rentouttavaa viikonlopun alkua kaikille!