Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ruoka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ruoka. Näytä kaikki tekstit

perjantai 14. lokakuuta 2016

Pizzaperjantai!





Kun olin pieni, meillä oli perheessäni yksi tärkeä rutiini. Tapanamme oli korkata viikonloppu pizzalla. Vanhempani kävivät yleensä perjantaisin konsertissa ja tullessaan sieltä kotiin he toivat mukanaan Kotipizzan herkkuja. Myöhemmin perinteemme muotoutui niin, että vastuu pizzan "valmistuksesta" lankesi osittain minulle. Hengailin kotona sen aikaa kun isä ja äiti olivat konsertissa. Yhdeksän aikaan sain sitten puhelun äidiltä, jonka jälkeen napsaisin uunin päälle. Perjantai-iltamme huipentuivat lähes poikkeuksetta Ristorante-pakastepizzoihin.

Sittemmin on pizzailut jäänyt vähemmälle. Meni monta vuotta niin, etten syönyt ollenkaan pizzaa. Sitten maistoin itse tekemääni ja pikkuhiljaa, pienin askelin, uskaltauduin kokeilemaan joidenkin ravintoloiden pizzoja. Turussa asuessani olen päässyt tutustumaan mitä huikeimpiin pizzoihin, joista parhaimpina Pub Niskan Kickan ja Tintå:n suussasulava vuohenjuusto-mansikka-pistaasi-pizza.

Yksi pizzakokemus on kuitenkin jäänyt minulta vajaaksi jo valehtelematta lähemmäs kymmenen vuoden ajan. Se on vieläpä juuri se, mistä koko pizzaperjantai sai alkunsa. 

Niinpä toissa perjantaina päätimme Nikon kanssa toteuttaa pitkään suunnitteilla ollut tempaus ja testata aivan naapurissamme olevaa Kotipizzaa. Oli jotenkin äärettömän nostalgista astua pienen pieneen, sankan savun täyttämään ravintolaan, jonka tuoksut toivat välittömästi mieleen lapsuuden perjantait. Ja olihan se pizzakin aika hyvää. Jopa niin hyvää, että pizzaperjantai on saattanut syntyä uudelleen!





Hyvää perjantaita ja alkavaa viikonloppua!

tiistai 30. elokuuta 2016

Lohturuokaa

Jokunen vuosi takaperin termi "lohturuoka" tuntui hallitsevan mediaa. Julkisuudenhenkilöt paljastivat haastatteluissa omat lohduttavat ruokansa, mitkä oman havaintoni mukaan olivat yleensä tuhteja ja täyttäviä pastaruokia. Mutta mitä tuo käsite oikeasti tarkoittaa ja miten se pitäisi ymmärtää? Lohtua tuova ruoka. Mitä ihmettä se sellainen on? Voisiko olla olemassa jotain sellaista ruokaa, mitä syömällä huonoinkin päivä kääntyy hyväksi? Jotain sellaista, mikä lohduttavuudessaan vetäisi vertoja rakkaiden ihmisten antamaan lämpöön ja ymmärrykseen. En oikein saanut otetta siitä, mitä tuo lämmintä syliä vastaava ravinto omalla kohdallani voisi olla. Kunnes. Lauantaina tajusin, että monen monta kertaa aikaisemminkin valmistamani ruoka on mitä täydellisin esimerkki siitä, mikä edustaa minulle lohturuokaa.  Silloin kun elämä kolhii, kun väsyttää ja turhauttaa, kun mikään ruoka ei tunnu hyvältä vaihtoehdolta. Silloin keittiössäni valmistuu tätä.

Aterian lohduttavuuden juuret juontavat jo lapsuudenkotiini. Olen aina ollut melkoinen herkkusuu ja erityisesti keksihiiri, minkä vuoksi ei liene mikään ihme, että nimenomaan tämä ruoka on se, mikä saa mieleni rauhalliseksi ja oloni turvalliseksi. Muistan, miten iloinen yllätys oli, kun isä oli loihtinut keittiössä tätä herkkua ja täyttänyt sen milloin kaalitäytteellä, milloin katkaravuilla.  Parasta lohturuuassani on kuitenkin sen rakenne sekä suolaisen, rapean ja rasvaisen suloinen liitto. Ja se tuoksu, mikä leijailee uunista kun tämä lohturuokien kuningas paistuu! Joskus pelkkä nuuhkaisu auttaa tekemään oloni rauhalliseksi.

Lohturuokani on suolainen piirakka. Isäni valmistamien piiraiden jälkeen omiksi suosikeikseni ovat kohonneet muun muassa kylmäsavulohipiirakka sekä kirsikkatomaatti-vuohenjuustopiirakka. Lohturuokani ehdoton etu on siinä, että sen valmistamiseen vaadittavat raaka-aineet löytyy lähes aina kaapeista jo valmiiksi, eikä siksi epäonnisena päivänä tarvitse edes lähteä kauppaan pilaamaan oloaan entisestään. Täytteet voi valita omien mielitekojen sekä varastoissa olevien elintarvikkeiden pohjalta ja piirakka on myös loistavaa jämäruokaa (siihen voi sujauttaa helposti edellisistä aterioista  ylijääneitä aineksia). Kaiken lisäksi piirakan valmistus on äärimmäisen helppoa ja nopeaa. Eikös tässä täytykin jo aika monta lohturuokakriteeriä?

Hyvien täytteiden ohella piirakassa tärkeintä on onnistunut pohja. Sen täytyy olla ohut, maukas ja keksimäisen rapea. Valmistankin piirakoitteni pohjan aina itse. Mielestäni itsetehty taikina on kaikista maukkain. Sitäpaitsi piirakkapohjan valmistus on niin vaivatonta, että valmistaikinaan turvautuminen tuntuisi aivan hölmöltä. Ja mikä kaikista tärkeintä: taikinan valmistaminen itse on jo yksi osa ruuan lohtu-vaikutusta. Lohturuuan tulee mielestäni olla nimittäin sellaista, minkä valmistaminen vaatii sopivasti resursseja, jottei mieli voi jäädä vatvomaan harmillisia ja uuvuttavia asioita. Siksipä silloin kun alan sekoittaa taikinan aineksia yhteen, annan ajatusten vain virrata. Piirakan valmistaminen onkin minulle eräänlainen terapeuttinen prosessi. Oman kädenjäljen näkeminen heti ruuanvalmistuksen eri vaiheissa tarjoaa jo itsessään tyydytystä ja toiveikkuutta.

Kaiken tämän pohjustuksen jälkeen haluan nyt jakaa teille yhden lohturuokareseptini. Tämä yksilö onnistui ihan sattumalta niin hyvin, että se nousi uudeksi suolaisten piirakoiden suosikikseni. Teen harvoin piirakkaa suoraan ohjeesta. Niinpä tämäkin resepti on sovellettu useammasta ohjeesta ja tuunattu oman mielen mukaiseksi. Vaikken vieläkään ihan kokonaan osta sitä ajatusta, että jokin yksittäinen ruoka voisi lohduttaa paremmin kuin esimerkiksi toinen ihminen, niin alan vähitellen kallistua sille linjalle, että näiden kahden yhdistelmällä pääsee jo melko pitkälle. Niinpä testasin tämän piirakan taikavoimia kahden tapauksen sunnuntaiahdistukseen. Ja kyllähän se vähän lohdutti.


Vihreä pinaatti-fetapiirakka

Pohja:
2dl vehnäjauhoja
1dl ruisjauhoja
1tl leivinjauhetta
1/4-1/2tl suolaa
125g juoksevaa margariinia
2rkl jääkylmää vettä

Täyte:
1/2 isokokoisesta kesäkurpitsasta
oliiviöljyä
70g baby-pinaatin lehtiä
200g fetajuustoa
2,5dl ruokakermaa
2 kananmunaa
1tl valkosipulijauhetta
1/2tl suolaa
1tl kuivattua basilikaa
mustapippuria rouheena

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää margariini käsin nyppien kunnes taikina on tasaista. Lisää lopuksi jääkylmä vesi nopeasti sekoittaen. Vuoraa irtopohjavuoka leivinpaperilla ja painele taikina vuoan pohjalle ja reunoille. Pistele haarukalla taikinan pohjalle reikiä.

Kuumenna paistinpannulla pieni määrä oliiviöljyä. Paista ohueksi viipaloituja kesäkurpitsapaloja kunnes ne pehmenevät ja saavat hieman väriä. Nosta kesäkurpitsat piirakan pohjalle.

Huuhtele baby-pinaatit huolellisesti ja siirrä ne seuraavaksi paistinpannulle. Kääntele lehtiä pannulla muutama minuutti niin, että ne pehmenevät. Lisää pinaatin lehdet tasaisesti kesäkurpitsapalojen päälle.

Valmista kastike. Riko munien rakenne ja sekoita niiden joukkoon ruokakerma sekä loput mausteet. Käytä suolaa makusi mukaan. Itse tykkään laittaa suolaa vähän joka paikkaan (mistä saan kuulla aika paljonkin), mutta sen voi halutessaan jättää tästä ruuasta poiskin. Omasta mielestäni pieni ripaus suolaa tuo kuitenkin pinaatille sen kaipaaman maukkuuden. Kaada valmis kastike piirakan päälle. Pilko lopuksi feta pieniksi kuutioiksi ja ripottele ne tasaisesti piirakan päälle.

Paista piirakkaa 225°C uunissa noin 30 minuuttia tai kunnes sen pinta on saanut vähän väriä. Anna piirakan vetäytyä ihan pieni hetki ennen tarjoilua. Ja ei kun nauttimaan pehmeän lämpöisestä lohdukkeesta!



P.S. Kuva ei anna oikeutta piirakalle. Mutta minkäs teet kun lohturuuan tarve on niin suuri, ettei piirakasta ehdi napata kuvaa ennen kuin siitä on jäljellä yksi epätasainen palanen.


Lohdullista tiistaita kaikille!


sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Perus dagen efter –sunnuntai

Jostain syystä tunnen aina bilettämisen jälkeisenä päivänä suurta tarvetta puuhastella kaikenlaista. En malta jäädä sänkyyn makaamaan vaikka päätä särkisi ja huonovointisuus ja voimattomuus sitä vaatisi. Ehkä tunnen niin valtavaa ahdistusta siitä, etten kykene mihinkään älylliseen puuhaan, että minun on pakko tehdä jotain muuta ns. järkevää ikäänkuin kompensoidakseni tätä "menetettyä päivää". Tänäänkin olen taas saanut koko päivän hukutettua erilaisiin kotitöihin sun muihin. Lyhyiksi jääneiden yöunien jälkeen on mukavaa pestä pyykkiä ja tiskata astioita. Tämän lisäksi olin suunnitellut leipovani jotain hauskaa illaksi, mutta avatessani jauhokaapin, sain aikaan pienen katastrofin kun grahamjauhot levisivät pitkin kaappia ja lattiaa. (Pussi oli siis haljennut, minähän en tehnyt mitään, en tietenkään!) Joka tapauksessa siinä samalla totesin, että jauhojen pitäminen hauraissa pusseissa on suunnilleen yhtä tyhmää kuin lasiesineiden säilyttäminen lavuaarin reunalla. Lisäksi huomasimme, että noin kymmenestä jauhopussistamme vain pari kolme olivat enää päivämääräkelvollisia. Suurin osa oli vanhentunut (älkää säikähtäkö) joskus siinä vuosien 2005-2011 välillä. Tämä johtuu vain ja vain ainoastaan siitä, että 1) meillä leivotaan todella vähän ja todella harvoin ja 2) että isäni vihaa ruuan heittämistä pois, siis senkin mikä on ohittanut parasta ennen –päiväyksensä vuonna 2005.

Tiedän, ettei jauhot varmaan miksikään mene, jos ne eivät kostu ja jos niitä säilytetään hygienisesti. Mutta makuun ja koostumukseen tuo vanhentunut aines voi mielestäni kyllä vaikuttaa. Ryhdyin siis suureen jauhoinventaarioon alkaen siitä, että kilokaupalla jauhoja päätyi suoraan roskikseen (niin ja yritin säästää isää ajamalla hänet pois keittiöstä tämän toimenpiteen ajaksi). Kun olin lapsi, meillä säilytettiin jauhoja lasipurkeissa. Jossain vaiheessa tapahtui jotakin ja lasipurkit katosivat mystisesti kaappien perälle ja hylly täyttyi haparista pussukoista. Nyt sovimmekin, että lasipurkit palaavat jäädäkseen. Homma jatkui siis purkkien tiskaamisella ja huolellisella kuivaamisella, minkä jälkeen halusin tuunata omaperäisemmät etiketit kuin pelkät tarralaput purkkien kylkeen. Seuraavaksi etiketit kiinni ja eikun jauhot pöllyämään pitkin keittiötä epätoivoisessa yrityksessä saada kaikki osumaan lasipurkin sisään. Lopputulokseen olin kuitenkin ihan tyytyväinen, purkit näyttävät nyt tältä:







Nyt sitten kelpaakin leipoa! Iltaohjelmassani olikin siis juustovoisarvien leipomista ja tällaisia niistä lopulta tuli:





Nam, mitä herkkua!

Jospa sitä nyt, koko päivän puuhastelun jälkeen malttaisi hetken aikaa relata ennen muutaman tunnin päästä koittavaa uutta arkiviikkoa.

perjantai 26. heinäkuuta 2013

Vieläkö kesästä nauttia saan?



Maksihame: Vero Moda, paita: tuliainen äidiltä, Kengät: Converse, rannekoru: Nomination


Tuntuu oudolta, että kohta on jo elokuu. Kesä tuntuu niin pitkältä, kun ei ole varsinaista arkeenpaluuta. Muut menevät takaisin töihin ja kouluun, mutta minä vaan hengailen. Kuulostaa houkuttelevalta –tiedän– mutta todellisuudessa se ei ole ihan niinkään. Sitäpaitsi, nyt kun edessä on väkisinkin välivuosi, on minulla aika kovat paineet löytää sille tekemistä. Kovaakin kovempi työnhaku on siis käynnistymässä. Pelkään todella, etten saa mistään töitä. Se olisi hirveä kolaus itsetunnolleni.



Korvakorut: Lumoava, lahja veljeltä
Tänä viikonloppuna aion kuitenkin nauttia täysin rinnoin pitkästä kesälomastani: matkustamme iltapäivällä taas mökille, ja tällä kertaa saamme seuraksemme vanhimman veljeni vaimonsa ja tuoreimman perheenjäsenensä kanssa. Suunnitelmissa on ainakin saunoa, grillata, seurustella ja ehkä samoilla metsässä. Sunnuntaina lähdemme porukalla Inkooseen toisen veljeni lasten syntymäpäiville. Toisaalta on aivan ihanaa nähdä pitkästä aikaa veljiäni ja muutakin sukua. Toisaalta minulla on jostain syystä nyt todella vetämätön olo ja tuntuu, etten millään tahtoisi jaksaa seurustella muiden kuin ydinperheen ja lähimpien ystävien kanssa. Silti odotan, että viikonlopusta tulee ihan kiva. Ja se riittää.


Lakkasin tänään kynnetkin hempeästi vaaleanpunaisiksi. Katsotaan, mitä niistä on mökkiviikonlopun jälkeen jäljellä :)


Sunnuntai-iltana edessä olisi vielä reenit. Meillä on viikon kuluttua keikka perhetuttumme syntymäpäivillä ja tekemistä vielä riittää. Eilen harjoittelimme 60% läsnäololla meillä. Onnekseni ja suureksi helpotuksekseni reeneistä jäi kerrankin kaikille hyvä maku suuhun. Tuntuu, että kyllä tästä vielä keikka saadaan :)

Ennen reenejä herkuttelin suosikkilistalleni kuuluvilla kesäherkuilla. Seesaminsiemenbagel täytteenään edellisillan avocado-katkarapusalaattia, juustoa, kurkkua sekä basilikaa. Salaattiin heitin vihreän vahvikkeeksi vähän punasipulia, viinirypäleitä, tomaattia, basilikaa ja raejuustoa. Päälle vielä viikunavinegretteä ja voilá, kesän paras lounasherkku on valmis!





Nautinnollista ja lämmintä kesäviikonloppua kaikille!


torstai 11. heinäkuuta 2013

Mustikkapiirakkaaaaaaa

Eilen pidimme tyttöjen kanssa bändireenejä meillä. Sen kunniaksi, että kerrankin oli syöjiä ja koska pakastimemme on pullollaan marjoja, päätin leipoa tarjolle mustikkapiirakan. Osviittaa otin YO-lahjaksi saamastani Kinuskikissa leipoo -kirjasta, mutta muokkasin reseptin ihan täysin omanlaisekseni. Pelkäsin hiukan etukäteen piirakan onnistumista, vaikka maistelinkin sitä joka välissä. Kävi kuitenkin niin ihmeellisesti, että kun istuimme tyttöjen kanssa kahvipöytään, niin äkkiä oli enää viimeinen pala piirakasta jäljellä. Jaoimme leipomuksen siis kristillisesti neljään osaan! Siispä kokeilkaa ja tehkää omat päätelmänne, onko tämä resepti mistään kotoisin :)

Helppo mustikkapiirakka

Taikina:
  • 2dl vehnäjauhoja
  • 1dl kaurahiutaleita
  • 100g juoksevaa margariinia
  • 1dl sokeria
  • 1tl vanilliinisokeria
  • 1/4dl kylmää vettä
Täyte:
  • 1ps vaniljakastikejauhetta
  • 2dl kevytmaitoa
  • 2dl maitorahkaa
  • 1 kananmuna
  • ripaus sokeria
Päälle runsaasti mustikoita.



Sekoita jauhot keskenään kulhossa, lisää margariini ja sokerit hyvin sekoittaen. Kaada joukkoon lopuksi kylmä vesi ja sekoita. Laita taikina jääkaappiin jähmettymään.

Sekoita vaniljakastikejauhe maitoon ja anna tekeytyä jääkaapissa n.10 minuuttia. Lisää täytteeseen maitorahka ja kananmuna. Lisää sokeria maun mukaan.

Kumoa taikina voidellulle ja korppujauhotetulle piirakkavuoalle. Ripottele päälle vehnäjauhoja taikinan levittämisen helpottamiseksi. Taputtele taikina tasaisesti vuoan pohjalle ja reunoille. Kaada täyte pohjan päälle ja tasoita se sileäksi. Kaada päälle sulat mustikat. Paista 200°C uunin keskitasolla n.30 minuuttia. Tarjoile hyvin jäähtyneenä.




tiistai 9. heinäkuuta 2013

Mökkipostaus!!!

Monen suomalaisen kesään kuuluu mökkeily. Ehkä tyypillisin mielikuva suomalaisesta kesämökistä on pieni puurakennus ja sauna järven rannalla. Mikä olisikaan parempi tapa irtautua arjesta kuin matkustaa jonnekin pois kaupungin sykkeestä, lämmittää puusauna ja pulahtaa virvoittavaan järveen? Nykyään muoti on kuitenkin muuttumassa selvästi hienostuneempaan suuntaan. Kesämökiltä halutaan jo kaikki mahdolliset mukavuudet: sisävessa, juokseva vesi, sähkö ja tiskikone ovat pikemminkin sääntö kuin poikkeus uusissa kesähuviloissa. Ennemmin kuin paluu menneisiin vuosikymmeniin kesämökki saattaa nykyään olla kuin toinen koti –ainoastaan hienompi.

Uudet villat ovat kieltämättä upea näky. Ikuisena esteetikkona nautin suunnattomasti kaikista tyylikkäästi suunnitelluista rakennuksista suurine ikkunoineen ja parvekkeineen. Siisteys ja mukavuus ovat asioita, jotka varmasti helpottavat rentoutumista uuvuttavan kevään jälkeen. Ajatus siitä, että mökillä odottaa kaikki valmiina, on houkutteleva. Kuitenkin ihmisten välillä on eroja siinä, mitä kesämökiltä odottaa. Itse olen mökkeillyt koko ikäni merenrannassa seisovassa 1700-luvulta peräisin olevassa hirsimökissä. Konseptiin on aina kuulunut –ja tulee aina kuulumaan­– ulkohuussi sekä kaivosta pulppuava raikas vesi. Näissä puitteissa on turha haaveilla nykyajan kesähuviloiden kaltaisista mukavuuksista. Kun mökille menee, on oltava valmis kohtaamaan aina jotain yllättävää, milloin se tarkoittaa hiirenpapanoita sängyssä ja milloin myrskyssä kaatuneita puita kapealla ja kiemuraisella hiekkatiellä. Välillä tuntuu, että olisi todella helpottavaa viettää kesää mieluummin kaikilla mukavuuksilla varustetussa kartanossa kuin rempallaan olevassa, matalin oviaukoin varustetussa hökkelissä. Kuitenkin kun mainitaan sana ”kesämökki”, se tuo automaattisesti mieleeni juuri tuon jo paljon elämää nähneen pakopaikan meren rannalla.


Pirtistä ei valitettavasti ole tämän parempaa kuvaa :/

Aittarakennus
Viikko sitten maanantaina lähdimme taas kerran perheeni kanssa ajelemaan kohti Tammisaarta. Bromarvin kylässä, syrjässä kaikesta nykyaikaisesta hektisyydestä, seisoo punamullalla maalattu hirsipirtti. Pirtin vieressä on saman tyylinen aittarakennus, jota on joskus käytetty ihan oikeasti eläinten hoitoon. Pihapiirissä on myös isäni ja veljeni yhdessä pystyyn kyhäämä katos, jossa nautiskelemme kesäilloista ja iltapäivistä grilliruuan ja muiden herkkujen kera. Hieman syrjemmässä on samalle punasävylle uskollinen pikkumökki, jonka vuosi sitten tuunasin omaan käyttööni sopivaksi. Rannassa on luonnollisesti saunarakennus, jonka pukuhuone on sen verran tilava, että siitä on tehty vanhempieni makuuhuone.


Sauna

Pikkumökki pilkistää

Viimein valmiina: oma keitaani!

Paikka on minulle hyvin rakas ja edustaa kaikkien lapsuudenkesieni huolettomuutta. Vanhanaikainen miljöö herätti mielikuvitukseni henkiin jo pikkutyttönä. Vastaavaa paikkaa ei löydy mistään muualta ja se teki siitä hyvin salaperäisen ja jännittävän. Joka kesä matkustin ikään kuin toiseen maailmaan. Ainutlaatuisuutta korosti se, että alueella ehdottomana valtakielenä oli ruotsi. Bromarvin kylä taas oli kuin suoraan lastenkirjoista: naiset kulkivat siellä puukorit käsissään ja koirat tekivät tuttavuutta toisiinsa piehtaroiden venelaiturin läheisyydessä. Kaikki tunsivat toisensa ja jäivätkin usein vaihtamaan kuulumisia ostosten lomassa, tietenkin ruotsiksi. Kyläkaupasta ostimme aina täydennystä nopeasti hupenevaan karkkivarastoomme ja Tippa-nimisestä juomalasta ostimme virvokkeita ja istuimme terassille niitä nauttimaan.

Valmistin meille päivälliseksi suolaisia vohveleita vuohenjuustotäytteellä


Jälkkäriksi oli luonnollisesti makeita vohveleita oman maan mustikoiden ja vaniljavaahdon kera



Lapsuudessani mökille ahtautui usein lähes koko perhe mukaan lukien veljeni ja heidän lapsensa, eikä minulta siis puuttunut koskaan leikkikavereita. Nykyään mökillä käymme käytännössä enää me kolme kun veljieni perheillä on jo omat kesämökkinsä huollettavinaan. Aika käy joskus todella pitkäksi kolmen kesken, mutta toisaalta olen oppinut arvostamaan myös Bromarvin tarjoamaa etäisyyttä kaikkeen sosiaalisuuteen. Viime viikolla havaitsin kunnolla ehkä ensimmäistä kertaa, että minunkin näin kaupunkilaisena kuin olen, on mahdollista sopeutua kesämökin askeettiseen ja yksinkertaiseen elämään. Kaiken lisäksi tämä sopeutuminen kävi yllättävän nopeasti: minun ei tarvinnut viettää kuin pari päivää yksinkertaisissa oloissa kun se tuntui jo ihan luonnolliselta ja helpolta. Huomasin, että täällä kaupungissa mieltäni vaivaavat asiat katosivat muutamaksi päiväksi lähes kokonaan olemasta ja saatoin vain antautua kesäisen lämmön syleiltäväksi.




Vietimme suunnilleen joka toisen päivän kolmen kesken mökillä ja joka toisena taas kävimme jollain pienellä retkellä. Tiistaina vanhempani näyttivät minulle edellisellä kerralla löytäneensä paikan kallioiden huipulta. Matka oli pitkä ja hikinen, mutta oli kaiken vaivan arvoinen. Huipulta näkyi kauas merelle ja vastarannalle eli maisemat olivat todella hienot. 







Keskiviikkona lähdimme Tammisaareen, sillä siellä on keskiviikkoisin toripäivä. Kiertelimme torilla ja vaatekaupoissa, katsastimme yhden näyttelyn sekä kävimme syömässä ja kahvilla. Tein taas kerran alelöytöjä, ja TAAS ne olivat Vero Modasta! Ihan uskomatonta, mutta Cosmoon on kai uskominen siinä, että oma koko ja suositut mallit löytää parhaiten pienten paikkakuntien vaatekaupoista. Olen koko tähän astisen kesän haeskellut kivaa maksihametta täysin tuloksetta. Ikinä ei ole omaa kokoa missään. Tammisaaren Vero Modassa puolestaan rekissä roikkui kuin aivan minua varten yksi oman kokoiseni hamonen -30% alennuksella. Mukaan lähti myös tekonahkatakki, joka soveltuu todella kivasti esimerkiksi kesäisille baari/terassikäynneille. Takki on kyllä niin kiva, etten malta jättää sen käyttöä vain noihin tilaisuuksiin...











Torstai oli hellepäivä, joten vietimme sen kallioilla löhöillen, kirjoja ja lehtiä lukien sekä virvokkeita nauttien.







Perjantaina oli taas vuorossa pieni reissu kun lähdimme edellämainitulle Bromarvin torille ja kyläkauppaan. Kinusin saada ajaa kylälle, sillä en ole koskaan kokeillut ajaa mökkitietämme. Hiukan se taisi tehdä isälle ja äidille tiukkaa, mutta sain kuin sainkin heidät ylipuhuttua ja hienosti meni, vaikka tie on aika huonossa kunnossa, kapea sekä erittäin kiemurainen ja mäkinen. Olen ylpeä! Keräsimme myös äidin kanssa tämän kesän MUSTIKAT. Ajatelkaa, heinäkuun ensimmäinen viikko ja marjat olivat valehtelematta sormenpään kokoisia! Tuntuu ehkä vähän pelottavalta, miten vauhdilla tämä kesä tuntuu menevän, näimme samalla reissulla nimittäin myös ensimmäiset keltaiset puunlehdet.


Mustikoiden lisäksi myös metsämansikat olivat makeita

Lauantaina oli kotiinlähdön aika, mutta olimme päättäneet pistäytyä matkalla Fiskarsissa. Se on Tammisaaren torin ohella yksi jokakesäisistä must-see –kohteistamme. Olen menettänyt täysin sydämeni kesäiseen Fiskarsiin. Se on tajuttoman kaunis paikka vanhoine taloineen ja suloisine pikkuliikkeineen. Voisin kulkea Fiskarsin nostalgisilla kaduilla ja istua suklaapuodin kahvilassa seuraamassa ihmisten liikkeitä tuntitolkulla.









Hetkellisestä irrottautumisen kokemuksestani huolimatta ei mökkeily onnistunut pitämään ikäviäkin ajatuksiani poissa loputtomasti. Kotiinlähdön lähestyessä havaitsin taas pohtivani samoja asioita kuin kaupungissa ja lisäksi huomasin kyllästyneeni viettämään 24/7 vanhempieni seurassa. Sanoinkin heille autossa, että nyt tuntuu siltä kuin pitäisi päästä äkkiä ihmisten ilmoille. Yliannostus perhe-elämästä oli saavutettu. Niinpä kotiin päästyäni kävin vain äkkiä suihkussa, purin laukkuni, söin ja laittauduin, ja hyppäsin bussiin. Iltaa vietin keskustan irkkupubissa kuunnellen bändikaverini upeaa livemusisointia.



Tällä kertaa kesämökillä parasta oli hämmentävä luonnonläheisyys. Koskaan aikaisemmin en ole saanut kokea olevani näin keskellä luontoa. Heti ensimmäisenä päivänä meitä tuli nimittäin tervehtimään suuri ja kaunis valkohäntäpeura. Aikaisemmin olen saanut ihailla vastaavaa kauneutta vain murto-osasekunnin verran ja aina turvallisen pitkän välimatkan päästä. Ikinä peura ei ole eksynyt lähellekään meidän tonttia, mutta tällä kertaa sain nähdä koko perheen. Yhtenä aamuna lukiessani kirjaa pikkumökissä, ikunani ohi vilahti pieni peuranpoika. Sitä tunnetta on aivan mahdotonta kuvailla sanoin, niin uskomattomalta sillä hetkellä tuo luonnonihme tuntui.


Toinen lähes yhtä ihana asia mökillä oli rauha. Mökki on paikka, jossa saa nauttia elämästä jokaisella solullaan. Yhdessäolo, ihanat kesäruuat, kirja sekä sauna muodostavat yhdessä lyömättömän paketin.

Herkullinen salaatti ja lasi viiniä on ehkä yksi parhaista kesäruuista







Minkälaisia kokemuksia teillä on mökkeilystä? Entä millainen on mielestänne "se oikea kesämökki"?