Hyvästi pääsykokeet, terve työt!

Pitkä kevät, vielä pidempi kesä. Siltä nyt tuntuu. Tällä viikolla palasin taas "ihan oikeasti" töihin pitkän lukuloman jälkeen. Seuraavat viikot ovatkin jo täynnä kassalla istumista: on aamua ja on iltaa ja on välivuoroa. Tuntuu, etten ole pitkään aikaan saanut ihan oikeasti levätä ja se alkaa näkyäkin taas monessa asiassa: olen todella huonotuulinen ja kärsimätön, koko ajan väsyttää ja turhauttaa. Lisäksi unohtelen asioita kuten avstata viesteihin tai hoitaa erinäisiä tehtäviä ajoissa.

Mutta mitä ihmettä minä tässä valitan, olinhan sentään juuri kymmenen päivää kesälomalla ja sain vielä jatkaa lomailua juhannuksenkin niin että pääsin kesämökille. Harmi vaan, että nuo kaksi viikkoa hujahtivat ohitseni enemmän tai vähemmän ohjelmoituina. Lomalleni osui sopivasti yksi yllättävä pääsykoe ja toinen vastaava oli vielä tällä ensimmäisellä työviikollani. En siis toisin sanoen päässyt stressistä eroon edes lomalla.

Tällä hetkellä pää on räjähtämäisillään kun mietittävänä ei ole pelkästään työt vaan myös pääsykokeiden tulokset sekä kaikki mikä liittyy siihen, pääsenkö opiskelemaan vai en. Jos jollekulle ei vielä tämän kevään aikana ole tullut selväksi, niin toistettakoon vielä, etten unelmoi mistään muusta yhtä paljon kuin siitä, että saisin aloittaa psykan opiskelut. On aika hassua, miten paljon yksi opiskelupaikka voi minulle merkitä ja sitä kautta aiheuttaa harmaita hiuksia.  Heti ei ehkä tule ajatelleeksi, että koulupaikan saaminen merkitsee itse opiskelemisen lisäksi paljon muutakin: uutta ympäristöä, uusia ihmisiä, vihdoinkin hyvää syytä muuttaa omilleen, itseluottamusta sekä elämänhallintaa. Tiedän, ettei mikään näistä asioista tule ilmaiseksi, mutta nyt tuntuu siltä, että voisin viimein olla valmis ottamaan haasteen vastaan. Olisiko siis aivan kohtuutonta toivoa, että tällä kertaa suuri työ palkittaisiin ja saisin aloittaa elämässäni uuden vaiheen?

Onneksi pääsin sentään pakenemaan stressiä ja uupumusta vajaaksi viikoksi mökillemme Tammisaareen. Säät olivat tietenkin surkeat, mutta silti sain hetkittäin tuntea oloni rauhalliseksi ja helpottuneeksi siellä luonnon keskellä. Kun ajoimme pikkuisia metsäteitä ja törmäilimme milloin peuroihin ja milloin joutseniin, tajusin että elämässä täytyy olla muutakin kuin pelkkä opiskelu ja työ. Nämä kaikki olennot ovat luotu elämään yksinkertaisesti osana luontoa, vailla minkäänlaisia ulkopuolelta tulevia paineita. Oli helpottavaa tuntea kuuluvansa hetken aikaa osaksi sitä rauhaa ja tasapainoa, mikä metsässä vallitsee.

Nyt ei siis auta kuin yrittää muistaa tuo rauhan ja kiireettömyyden tunne kaiken stressin keskelläkin. On vain tehtävä parhaansa, jotta arkena ei uupuisi totaalisesti ja vapaapäivät kuluisivat rennosti mieluisia asioita tehdessä. Suurin haaste minulle on kuitenkin pitää nyt mieli positiivisena ja rauhallisena. Muistutan itselleni joka hetki, että elämä jatkuu, vaikka pääsykokeiden tulokset olisivat mitkä tahansa.

Oikein mukavia kesäkuun viimeisiä päiviä, vietetään ne rennosti!

Helpotus ja huokaus

Nyt se on ohi. Kaikki niistä. En osaa edes sanoa, miltä nyt tuntuu. On niin epätodellista, että puolen vuoden stressi, jännitys, ahdistus ja ennenkaikkea loputtomalta tuntunut puurtaminen on viimein ohi. Tiistaina matkustaessani Jyväskylään viimeiseen kokeeseen, olivat ajatukseni jo puolta vuorokautta edellä: miltä tuntuu kun kaikki on todellakin ohitse? Kotimatkalla hymyilin.

Vaikka olotila on helpottunut, tunnen myös paljon kaikkea muutakin. Ehkä päällimmäisenä on uupumus. Viimeiset viikot, jotka käytin lukemalla Jyväskylän artikkeleita, tuntuivat suorastaan kidutukselta. Jokainen tunti ja jokainen minuutti tuntui loputtomalta. Keskittymiskykyni on ollut ihan nollassa ja se on tuntunut pelottavalta. Vaikka kuinka yritin keskittyä ja tehdä lukemisesta mielekästä, huomasin jatkuvasti vain tuijottavani tyhjyyteen. Aivot olivat kerta kaikkiaan irtisanoutuneet yhteistyöstä ja mieleni oli yhtä kaaosta.

Tiedän, että tein kaikkeni tämän vuoden kokeissa. En olisi fyysisesti pystynyt parempaan valmistautumiseen. Kuitenkin jossain mieleni sopukoissa toivoisin, että olisin osannut vielä paremmin, vielä enemmän. Ehkä tästä voi jo päätellä, että toiveet eivät ole nyt kovin korkealla. Sen enempää en kuitenkaan halua itse kokeista puhua: ne oli mitä oli, tein parhaani ja se riittää siihen mihin riittää. Tällä hetkellä yritänkin parhaani mukaan rakentaa itselleni sellaisen tasapainon tämän asian kanssa. Suurin haaveeni on ollut jo pitkään opiskelupaikan saaminen ja minun on todella vaikeaa hyväksyä sitä, etten ensi vuonnakaan saa opiskella täyspäiväisesti. Yritän kuitenkin sietää senkin mahdollisuuden ja ajatella, että tuleva vuosi voi sitten tuoda mukanaan jotain ihan muuta. No joo, tämä nyt kyllä tuntuu aika tekopyhältä. Oikeasti tiedän, että olen aivan rikki sitten heinäkuussa kun tulokset tulevat. Valitettavasti se vain merkitsee minulle niin paljon.

Yhdestä asiasta olen ihan varma ja se on se, ettei ylenmääräinen murehtiminen paranna asioita ollenkaan. Tietysti nyt tuntuu ristiriitaiselta ja välillä tekisi mieli huutaa ja itkeä itsensä tainnuksiin. Mutta toisaalta pitäisi olla ylpeä siitä, miten paljon olen jaksanut tänäkin keväänä tehdä. Se kun ei ole mikään itsestään selvyys. Ei siis liene mikään ihme, että olo on tällä hetkellä hyvin ristiriitainen. Uskon, että stressistä palautumiseen menee aika kauan, eikä se varmaan ole ihan helppoakaan.

Eilen tajusin ensimmäisen kerran, että todellakin pitkästä aikaa saatan käydä ulkona, eikä minun tarvitse ajatella jatkuvasti niitä pöydällä odottavia artikkeleita. Aamupäivällä kävin pitkästä aikaa lenkillä, ja vaikka juokseminen tuntui todella raskaalta pitkän tauon jälkeen, oli se silti sen arvoista. Se vapauden tunne! Iltapäivällä lähdin kaupungille ja kävellessäni kauniisti kukoistavassa koskipuistossa, en voinut estää hymyn nousemista kasvoilleni. Jennin kanssa kahvittelu oli todella parasta terapiaa tämän kevään päätteeksi. Olemme molemmat käyneet taas sellaisen lingon läpi, että vertaistuki on enemmän kuin paikallaan.

Tänään ja huomenna istun vielä kassan takana iltavuorossa, mutta maanantaina alkaa ihana kymmenen päivän kesäloma. Tänä kesänä suurin tavoitteeni on relata. Haluan nähdä ystäviä ja juhlia, sekä vastapainoksi nukkua ja rentoutua mökillä ja kotona. Tiedän, ettei tavoitteeni ole minulle ihan helppo toteuttaa, niin oudolta kuin se kuulostaakin. Mutta aion todella tehdä parhaani!

Sekava postaus loppuu tähän, toivottavasti pysyitte edes jotenkin mukana mieleni kiemuroissa. Tämä on nyt kuitenkin aika rehellisesti kaikki se, mitä näin reilu vuorokausi viimeisen kokeen jälkeen ajatuksissani pyörii...

Upeita ja aurinkoisia päiviä kaikille, ja erityisesti niille, jotka ovat joko saaneet luku-urakkansa tältä keväältä päätökseen tai viettävät vielä viimeisiä hetkiä pääsykoekirjojen äärellä. Ollaan armollisia itsellemme ja kannatellaan toinen toisiamme!