Odotettavissa...

Pian se alkaa taas. Nimittäin tämä:

Junassa kohti Turkua ja Tukholman laivaa. Artikkelit lähtivät mukaan.

Tukholman satama. Odotusaika piti käyttää hyödyllisesti, eli siis mahdottomaa termistöä sisältävää artikkelia tankatessa.

Kaavakokoelmani. Tämä oli jonkun toisen idea, mutta aion käyttää sitä silti taas tänä vuonna.

Helsinki. Sunnuntai-aamun opiskelut. Muistan, että kyseinen vanha pääsykoetehtävä oli aivan järkyttävä, enkä tainnut ymmärtää sitä ihan täysin koskaan. No, uusi yritys tänä vuonna!

Kuvat puhukoot puolestaan. Kevääni tulee olemaan jälleen kerran tätä, loputonta lukemista ja laskemista. Olen jo saanut hankittua itselleni pienen paniikin tajuttuani, että nyt todella ollaan jo vuoden 2014 puolella ja aikaa pääsykokeisiin on enää vajaa puoli vuotta! Tahdon enemmän kuin mitään onnistua pääsykokeessa tänä vuonna. Haluan osata tilastomatematiikan riittävän hyvin sekä opiskella uudet artikkelit huolellisesti. Asettamani tavoite ei ole helpoimmasta päästä saavuttaa, tiedän sen jo kokemuksesta. Pelkäänkin nyt, että olen jo menettänyt mahdollisuuteni päästä tänäkään vuonna sisään. Mitä, jos en jaksakaan opiskella tarpeeksi? Entä jos olisikin pitänyt alkaa jo lukea? Toistaiseksi on kuitenkin ollut yhtä tyhjän kanssa edes ajatella lukemisurakan aloittamista. Töiden jälkeen olo on nimittäin niin uupunut, ettei opiskelusta tulisi yhtään mitään. Onneksi sain työnantajani kanssa sovittua, että loppiaisviikon jälkeen vähennän reilusti vuorojani koko kevääksi. Teen vain joitakin viikonloppuvuoroja, jotta saan kunnollisen lukurauhan. Että sellaista on odotettavissa tämän vuoden alkupuoliskolle. Hassua, kuinka olin taas ajatellut, että aikaa olisi paljon enemmän. Ajattelin, että ehtisin pitää jonkun pienen hengähdystauonkin ennen lukurupeamaa, mutta se on kyllä lähes turha toivo. Olen niin hermostunut lukemisen aloittamisesta, sen määrästä ja haastavuudesta, että unensaantikin on tuntunut vähän hankalalta. Minua harmittaa myös se, että koko syksyn ajan olen ollut niin kiireinen ja stressaantunut töistä, että ystävien ja kavereiden näkeminen on jäänyt aivan häpeällisen vähälle. Ja nyt kun työt vähenevät, edessä oleva uusi haaste rajoittaa ehkä jopa enemmänkin sosiaalista elämääni. Täytynee siis järjestää joku viikko, jolloin tavata kaikkia niitä ihmisiä, jotka olen "viisveisannut".

Sellaista mietin tänään. Ja sen sijaan, että olisin tarttunut oppikirjaan, tulin purkamaan väsymystäni ja ahdistustani tänne.