Just breathe

Syksyn mittaan olen huomannut itsessäni jälleen kerran yhden asian, jota en pääse pakoon: olen äärimmäisen psykofyysinen olento niin hyvässä kuin pahassa. Ominaisuuteni tarkoittaa sitä, että pystyn tuntemaan muissa ihmisissä herääviä tunnetiloja myös itsessäni, mikä kenties lisää kykyäni ymmärtää ja eläytyä. Sen lisäksi kuitenkin havaitsen myös omat psyykkiset tunnetilani koko kropassani, kokonaisvaltaisesti. Usein, jos olen stressaantunut tai ahdistunut, ensimmäiset havainnot (jopa ennen kuin tajuan olevani ahdistunut) ovat pahoinvointi, heikotus, mahakipu... Fyysiset tuntemukset puolestaan laukaisevat minussa entistä kovemman stressin: Miten saan kaiken tehtyä kun olen näin heikossa kunnossa? Apua, tämä on varmaan taas joku mahatauti! Vaikka tiedän ja tiedostan fyysisten oireiden olevan lähtöisin ihan muusta kuin oikeasta fyysisestä sairaudesta, siihen luottaminen, ja varsinkin tilanteeseen vaikuttaminen oireiden jo alettua, on hirveän vaikeaa. Ja noidankehä on valmis.

Eilen sain taas muistutuksen siitä, miten tärkeää on huolehtia elämän perusedellytyksistä. Hyvä ystäväni Jenni kutsui minut viettämään iltaa joogan merkeissä Tampereelle Prana-astangajoogashalaan. Osallistuin suurella mielenkiinnolla kaksi ja puolituntiseen "joulujoogaan", joka kyllä ylitti odotukseni. Miten sattuikaan niin, että tunnin aihepiiri käsitti juuri sen mitä eniten tarvitsin –hengittämisen. Teimme kahden tunnin aikana monia rauhallisia hengitysharjoituksia, joiden tavoitteena oli hahmottaa omat keuhkot ja niiden kapasiteetti. Tunnin aikana huomasin monta kertaa, miten todellakin pelkällä hengittämisellä voi vaikuttaa koko kehon rentouteen ja sitä kautta myös mielen rauhallisuuteen. Hengitysharjoitus voi kuulostaa aivan kummalliselta sellaisesta, joka sitä ei ennen ole tehnyt. Mehän hengitämme koko ajan ja se on meille täysin automaattinen toiminto, mitä ihmeen harjoittelemista se vaatii?! On kuitenkin aivan eri asia hengitellä pinnallisesti keskittymättä siihen ollenkaan kuin pysähtyä tunnustelemaan, miten ilma kulkee oman kehon sisällä ja miltä se tuntuu.

Mielestäni on ihan hassua, miten näin luonnollinen asia voikaan unohtua. Asia, joka kuitenkin vaikuttaa ihan kaikkeen. Koska onhan se aika loogista, että jos puuskutamme jatkuvasti tiheästi ja kiivaasti, on koko kehommekin jännittynyt ja sitä kautta myös mielemme rauhaton. On siis hyvä tietää, että mielensä voi melko vähällä vaivalla saada rentoutuneeksi ja selkeäksi: muistaa vain hengittää.

Haastankin tänään jokaisen kokeilemaan. Et tarvitse mitään välineitä; ainoastaan avoimen mielen, rauhallisen ja hämärän tilan ja pienen hetken ilman mitään häiriötekijöitä. Kokeile, miltä tuntuu olla hetki ihan rauhassa ja ajattelematta muuta kuin omaa hengitystä. Ja mikä tärkeintä: anna armoa itsellesi. Jos heti ei onnistu, älä tuskastu. Mutta aika lyhyenkin ajan kuluttua voit huomata, että olosi on kaikin puolin rentoutuneempi.

Tähän loppuun vielä biisi, joka voi siivittää joulukiireiden keskellä lyhyeen rauhoittumishetkeen ja joka itselläni hyvin vahvasti linkittyy nimenomaan Jouluun:

P.S. Suuri kiitos vielä Jennille vinkistä! <3

Tuolirakkautta

Koko syksyn olen etsinyt sopivia ruokapöydäntuoleja tuloksetta. Ongelmana on ollut se, että noilla IKEAn Idolf-tuoleilla (josta siis kesällä sain viimeisen kappaleen), on ilmeisesti jonkinlaisia tuotantovaikeuksia eikä niitä ole saanut lisää koko syksynä. Sitäpaitsi huomasin käytössä, ettei tuoli edes ole kovin hyvä istua ja aloinkin haaveilla vähän matalammasta ja mukavammasta istuimesta. Hyvän ruokapöydäntuolin kriteereistä tärkein on se, että penkissä on mukava istua sekä jalat lattiassa, risti-istunnassa tai polvet sylissä. Tiedän, ei kaikista asiallisimpia asentoja nämä kaksi viimeistä, mutta ne ovat omia turva-arkiasentojani, tuota ensimmäistä säästän yleensä erityistilaisuuksiin :) Toinen tärkeä asia on selkänoja. Tuolissa täytyy olla riittävän pitkä selkänoja, mutta en kaipaa arkikäyttöön myöskään mitään liian monumentaalista nojaa. Tärkeintä on se, että selkänoja tukee sopivasti, mutta sallii myös hienoisen röhnötyksen. Selkänojan täytyy siis olla hiukan kallellaan taaksepäin. All in all, ruokapöydäntuolin suurin tehtävä on sallia monenlaiset asennot ja olla mukava niistä jokaisessa.

IKEAn sivuja selattuani tulin siihen lopputulokseen, ettei kriteerejäni täyttävää tuolia sieltä löydy kohtuuhintaisesti. Kaikki mukavammat istuimet ylittivät budjettini reippaasti. Tuttujen kodeissa vierailtuani ja nettiä selattuani löysin myös oman tuolisuosikkini: haluaisin aivan ehdottomasti sopivan rustiikkiset pinnatuolit, mielellään valkoiset. Niinpä hermostuttuani totaalisesti elämään yhden ainoan tuolin kanssa, lähdin marraskuussa etsimään vähän järeämmin keinoin täydennystä ruokaryhmääni. Sain eräältä uudelta ystävältäni loistavan vinkin käydä katsastamassa Turun Ekotorit (3kpl), joissa on tarjolla tuolia jos toista käytettynä. Valitettavasti ensimmäisellä kierroksella en löytänyt etsimääni, mutta en silti heittänyt vielä hanskoja tiskiin, sillä Ekotorit vaikuttivat siltä, että niissä on aika hyvä vaihtuvuus ja tuoleja riittää jatkossakin.

Eilen sitten kävin YTHS:ssä ottamassa influenssarokotteen ja samalla reissulla pistäydyin huvikseni uudestaan lähimmällä Ekotorilla. Ja kappas! Siellähän oli juuri sellainen pinnatuoli kuin olin päiväunissani toivonut. Hintaa tuolla kaunokaisella oli vaivaiset 10 euroa, josta sain vielä opiskelijakortilla -20% alennusta. Lopulta siis poistuin torilta onnellisena sylissäni ensimmäinen oikea tuoli ruokapöytäni ympärille.

Kotimatka oli kylläkin koettelemus. Kuvitelkaapa tämä: sanoinkuvaamaton uupumus yhdistettynä influenssarokotteen jälkimaininkeihin yhdistettynä pinnatuoliin sylissä yhdistettynä puolen tunnin kotimatkaan yhdistettynä maailmankaikkeuden kovimpaan myrskytuuleen, joka veisi vähän isommankin ihmisen mukanaan. Lopulta päästyäni kotiin olin niin uuvuksissa, että oli pakko ottaa pientä välikuolemaa sohvalla. Tuoli oli nyt kuitenkin kotona ja istui maisemaan kuin nakutettu. Olin niin onnellinen!

Ensimmäinen ateria uudelta tuolilta. Palkitsin kovat suoritukseni ostamalla savulohta ja tein siitä herkkusalaattia kera avocadon ja raejuuston. NAM!

Onko muilla ollut vastaavia pitkäaikaisia sisustussuunnitelmia ja onko niille löytynyt ratkaisu?

Viimein se on täällä –joulustressi

Eipä sitä näköjään pysty ihminen välttymään joulustressiltä, vaikka kuinka yrittäisi asennoitua koko hommaan rennosti. Kuten tarkkasilmäisimmät ovat tässä vuosien varrella huomanneet, olen lähtökohtaisesti aikalailla jouluihminen. Se tarkoittaa siis tapauksessani sitä, että nautin suunnattomasti kaikista jouluvalmisteluista: sopivien lahjojen etsimisestä rakkaimmille ihmisille, leipomisesta, korttien askartelusta, kynttilöistä, valoista, tunnelmoinnista...

Tänä vuonna olen löytänyt itsestäni uuden puolen. Yhtäkkiä ei olekaan minkäänlaista joulutunnelmaa mielessä ja kaikki jää viimetippaan. Lähestulkoon kaikki lahjat on vielä hankkimatta, en ole leiponut yhtäkään pellillistä pipareita ja jouluvalotkin pääsivät ikkunaani vasta pari viikkoa sitten. Ajattelin, että okei, tämä vuosi tulee olemaan erilainen. En aio ottaa turhaa stressiä Joulusta, koska syksyni on jo valmiiksi ollut ihan tarpeeksi stressaava. Tänään, ensimmäisenä varsinaisena vapaapäivänäni, tajusin kuitenkin, että enhän minä osaa olla ottamatta pientä painetta jouluvalmisteluista! Juttu on nimittäin niin, että minulle itselleni on tärkeää onnistua osoittamaan lähimmäisilleni onnistuneiden joululahjojen kautta kuinka paljon heistä välitän. Haluan omalta osaltani luoda mahdollisimman onnistuneen ja hyvän Joulun, ja sellainen olen ollut niin kauan kuin muistan. Ydinperheessäni tuntui aina, että olin se, joka asetti Joululle suurimmat vaatimukset ja toisaalta myös se, joka piti huolta siitä, että kaikki tuli toteutettua "oikein". Aikaisemmin en ole kuitenkaan ottanut Joulusta minkäänlaista negatiivista stressiä. Valmisteleminen ja häärääminen on oikeasti ollut tapa virittäytyä tunnelmaan ja rentoutua niin ristiriitaiselta kuin se kuulostaakin. Nyt vain toivoisin, että rauha ja tyyneys saavuttaisivat minut ajoissa ja että osaisin irrottaa turhista huolista.

Aattoni tulee tänä vuonna olemaan erilainen kuin ennen. Vietän sen veljieni perheiden ja isäni kanssa, enkä oikein tiedä mitä odottaa. Uudenlainen Joulu asettaa tiettyjä haasteita ja jännittääkin, mutta toisaalta se on aika hieno juttu. Mielestäni on aina mukavampaa viettää juhlapyhiä isommalla porukalla, ja silloin myös vastuu päivän onnistumisesta jakaantuu useammalle henkilölle. Toisaalta totutusta poikkeava Joulu tarkoittaa myös sitä, etten voi asettaa päivälle samalla tavalla odotuksia kuin ennen, ja se on mielestäni erittäin hyvä asia. Voin mennä veljelleni täysin avoimin mielin ja katsoa, millainen Joulu syntyy meidän porukalla.

Ja entä, jos ihan oikeasti kaikista tärkeintä olisikin se, että onnistuisi luomaan itsellensä mahdollisimman rauhallisen ja hyvän olon Jouluksi? Tuskin kenenkään kannalta on nimittäin hyvä, jos olen itse aattona niin väsynyt kaikista valmisteluista, etten jaksa edes nauttia niiden kantamista hedelmistä. Äiti neuvoi minua eilen lähtiessäni Turkuun ottamaan rennosti ja tekemään asioita, jotka auttavat rentoutumaan. Siksi katkaisinkin hetki sitten jouluaskarteluni ja kirjoitin tämän tekstin. Ja siksi aion nyt keittää itselleni kupin glögiä ja käpertyä sohvan nurkkaan rauhoittumaan.

P.S. Otin tänään joulutunnelmoinnin ja rentoutumisen avuksi parasta "joulumusiikkia". Levylautasellani oli tänään Neil Young, Leevi and the Leavings sekä Florence and the Machine.

Millaisia jouluihmisiä te olette? Ja millainen on teidän joulustressiasteenne?

Blogiahdistusta ja pieni ripaus joulumieltä

Tiedän, että blogini on ollut hyvin hyvin hiljainen tänä syksynä. Olen monelta yllättävältä taholta kuullut palautetta siitä, ettei minusta kuulu mitään (rakkaat ystävät, soittakaa tai viestittäkää!) ja olen kyllä tämän tiedostanut itsekin vallan mainiosti. Tuntuu ahdistavalta, kun blogi vaan roikkuu ja odottaa niitä miljoonia kirjoituksia jotka aiheen tasolla käyvät mielessäni. Alas istuminen ja kaiken järkevästi ylös kirjoittaminen on puolestaan tuntunut mahdottomalta tehtävältä kaiken koulupuurtamisen päälle. Pitkän päivän (joka yleensä sisältää aika pirusti luettavaa ja kirjoitettavaa), en vain kertakaikkiaan viitsi vaivata aivojani enää yhtään enempää, vaan valitsen lyhyeksi vapaahetkekseni pakollisten pyykkien, tiskien ja siivousten jälkeen muutaman jakson Frendejä.

Kiireen lisäksi voin syyttä hiljaiselostani sitä, että olen koko syksyn ajan pyöritellyt päässäni kysymyksiä liittyen blogiini: Ovatko kirjoitukseni nyt sitä, mitä haluan? Pitäisikö blogillani olla selkeämpi teema ja jos, niin mikä se voisi olla? Kuinka paljon haluan paljastaa itsestäni, kuinka syvälle mennä ja toisaalta kuinka osaan vetää rajan siihen, mikä on liian yksityistä? Ja ennen kaikkea, mikä potentiaalisia lukijoitani voisi kiinnostaa? Haluaisin, että blogini olisi minulle ensinnäkin paikka purkaa ja järjestellä ajatuksiani. Toisekseen toivoisin voivani kehittyä kirjoittajana ja ajattelijana. Kaikista ideaalein tilanne olisi, jos kirjoitukseni herättäisivät lukijoissani ajatuksia tai tunteita, ja blogini saisi sitä kautta erilaisia näkökulmia asioihin. Kuten kaikkien tähänastisten harrastusteni kanssa, tässäkin minua taitaa vaivata laiskuus yhdistettynä epävarmuuteen. Tavallaan on niin paljon helpompaa heittää hanskat heti tiskiin, kun asiat eivät mene heti niinkuin haluaisi. On pelottavaa mokata ja lisäksi on ihan äärimmäisen turhauttavaa laittaa aikaansa johonkin, mikä ei tahdo lähteä käyntiin.

  

Kaikesta huolimatta päätin nyt ylittää itseni ja tulla taas pitkästä aikaa jakamaan näitä ajatuksiani. Tänään oli nimittäin syyslukukauteni viimeinen tentti ja sen vuoksi olen saanut vaihtaa vihdoin paksut opukset ja artikkelit joulufiilistelyyn. En muista, milloin viimeksi olisin ollut A. näin myöhään liikkeellä jouluvalmisteluissa ja B. näin vähän kiinnostunut koko joulusta ylipäänsä. Tänään tein kuitenkin sen, mitä oli jo ihan pakko tehdä. Askartelin muutamat joulukortit, jotka saan huomenna lähetettyä viimeisenä mahdollisena päivänä (Huom. kaikki, joiden kortit odottelevat vielä kaupassa tai pöytälaatikossa!). Yllätyksekseni sain huomata, että kyllä vain, on se askartelu yhä edelleenkin aika kivaa. Kaipasinkin jotain sellaista, missä saan pääni täysin tyhjäksi ja kaupan päälle ihan kivan näköisen lopputuloksen. 

Ensi viikon omistan jouluostoksille sekä joulusiivoukselle. Sitten on hyvä lähteä Tampesteriin viettämään muutama rentouttava lomapäivä. Niin ja ehkä saan ratkaistua myös jonkun näistä blogikysymyksistä. Tekstiaiheita ainakin on jo useampia!

Tsemppiä kaikille, joilla on vielä tenttejä tulossa ja mukavaa joulunodotusta enemmän ja vähemmän joulunmielisille yksilöille!