Tunnit, päivät ja viikot vierähtävät nyt jollain supernopeudella. Enää viikko tämän vuoden tärkeimpään ponnistukseeni, jota varten olen puurtanut koko pitkän kevään. Viime viikolla toivotinkin tervetulleeksi vanhan ystäväni paniikin. Vappupäivä kului kuin sumussa, sillä koko pitkän päivän tärisin kauttaaltani ja nieleskelin itkua. Yksikään tehtävä ei mennyt oikein, eikä minulla ollut enää voimia mihinkään. Kaikki tuntui täysin turhalta ja arvottomalta, ja häpesin jo valmiiksi sitä heinäkuista päivää kun saan tietää, etten pääse taaskaan sisään. Ja vaikka kuinka yritin taistella tunnetta vastaan, en mahtanut sille mitään vaan romahdin täysin sen alla.
Vähän samat tunnelmat seurasivat taas eilen, kun oli valmennuskurssimme kenraalikoe. Viisi tuntia meni kuin hujauksessa ja tuloksena oli kesken jäänyt koe sekä kasa aivan idioottimaisia virheitä. Tunsin itseni jälleen täydellisen epäonnistuneeksi, ja kirjastolle lähteminen tuntui suorastaan ajanhukalta. Mitä järkeä tässä enää on? Jos en pärjää edes kenraalikokeessa, niin kannattaako edes yrittää itse pääsykoetta? Turhautumisesta huolimatta survoin kokeen ja vastaukset laukun pohjalle ja jatkoin artikkeliprojektiani. Kai tässä on kuitenkin pakko yrittää.
Tänään oli ihan yhtä lailla epäonnistunut päivä. Yritin laskea kenraalikokeesta ne kohdat, joita en ehtinyt kokeessa tehdä ja kuinkas ollakaan, ne tuntuivat menevän kaikki väärin. En voi käsittää, miksi taas tuntuu siltä, etten osaa yhtäkkiä edes yksinkertaisimpia laskuja. Mokailen mitä typerimmissä kohdissa, eikä oikeita vastauksia näy paperilla vaikka kuinka pinnistäisin. Kurjaakin kurjempaa on se, että monet tuntuvat uskovan ihan täysin sisäänpääsyyni. Ei siinä mitään, totta kai on ihanaa saada tukea ja kannustusta. Asia vaan ikävä kyllä näyttäisi olevan niin, että 1) en taidakaan olla ollenkaan niin vahvoilla kuin moni luulisi ja 2) vaikka laskut välillä onnistuisivatkin tai ainakin asiasisällöt tuntuisivat olevan selvillä, kukaan ei voi luvata sisäänpääsyä. Se kun riippuu lopulta niin monesta muustakin asiasta kuin omasta osaamisesta, niin tylsältä kuin se kuulostaakin.
Kuten ehkä voi rivien välistä lukea, valmistaudun tässä henkisesti siihen, että ensi syksy tulee olemaan yhtä tyhjä kuin edellinenkin. Tiedän, ettei näin saisi ajatella nyt kun kokeeseen on enää näin vähän aikaa. Jotenkin vaan olen tosi kurjilla fiiliksillä tällä hetkellä ja tekisin mitä vaan että voisin tuntea osaavani edes jotain.
Vaikka mieleni on nyt musta ja tulevaisuus tuntuu epävarmalta, on kuitenkin yksi asia, mikä auttaa jaksamaan: kevät. Artikkeleita lukiessani olen samalla seurannut ikkunasta, kuinka kevät näyttää jälleen kyntensä harmaalle maisemalle. Terassilla istuessa aurinko polttaa farkkujen läpi polviin jäljet ja paperit kuorruttautuvat siitepölyllä. Yhtenä päivänä ilahduin suunnattomasti huomattuani koivussa silmut ja samana päivänä kuulin mustarastaan. Keväällä on outo voima näyttää kaikesta parhaimmat puolet, ikään kuin kaikki syntyisi aina kerran vuodessa uudestaan. Kaikki on mahdollista ja edessä on pitkä kesä täynnä uutta arvaamatonta. Eräs viisas ihminen sanoi minulle kerran, että keväällä minun itseni ei tarvitse ponnistella ja yrittää väkisin olla onnellinen, kevät tekee kaiken puolestani. Kylvämme työmme siemenet syksyllä ja keväällä saamme vain korjata sadon ja nauttia sen hedelmistä. Ajatus tuntuu rauhoittavalta, sillä olen huomannut stressaantuvani keväällä juuri siitä, että kukkaan puhkeava luonto tavallaan vaatii minultakin energisempää otetta elämään.
Ehkä siis pitäisi muistaa, että maailma todella ei lopu ensi viikon tiistaihin. Kevät jatkuu, aurinko paistaa ja luonto herää. Mikään ei karkaa tai katoa, vaikka epäonnistuisinkin. Mutta silti, en vain jaksa kestää sitä ajatusta, että saan heinäkuussa taas hylkykirjeen. Niin monta kuukautta olen tehnyt töitä mielessäni vain tämä yksi päivä, ja nyt kun sen aika on, niin tulenko mokaamaan sen täysin? Aika näyttää. Nyt ei kai auta muu kuin yrittää taas kerätä itsensä pala palalta ja suunnata kohti viimeisiä lukupäiviä nauttien siinä sivussa kevätauringosta sen minkä voi.
Aurinkoista viikkoa!
