Perus dagen efter –sunnuntai

Jostain syystä tunnen aina bilettämisen jälkeisenä päivänä suurta tarvetta puuhastella kaikenlaista. En malta jäädä sänkyyn makaamaan vaikka päätä särkisi ja huonovointisuus ja voimattomuus sitä vaatisi. Ehkä tunnen niin valtavaa ahdistusta siitä, etten kykene mihinkään älylliseen puuhaan, että minun on pakko tehdä jotain muuta ns. järkevää ikäänkuin kompensoidakseni tätä "menetettyä päivää". Tänäänkin olen taas saanut koko päivän hukutettua erilaisiin kotitöihin sun muihin. Lyhyiksi jääneiden yöunien jälkeen on mukavaa pestä pyykkiä ja tiskata astioita. Tämän lisäksi olin suunnitellut leipovani jotain hauskaa illaksi, mutta avatessani jauhokaapin, sain aikaan pienen katastrofin kun grahamjauhot levisivät pitkin kaappia ja lattiaa. (Pussi oli siis haljennut, minähän en tehnyt mitään, en tietenkään!) Joka tapauksessa siinä samalla totesin, että jauhojen pitäminen hauraissa pusseissa on suunnilleen yhtä tyhmää kuin lasiesineiden säilyttäminen lavuaarin reunalla. Lisäksi huomasimme, että noin kymmenestä jauhopussistamme vain pari kolme olivat enää päivämääräkelvollisia. Suurin osa oli vanhentunut (älkää säikähtäkö) joskus siinä vuosien 2005-2011 välillä. Tämä johtuu vain ja vain ainoastaan siitä, että 1) meillä leivotaan todella vähän ja todella harvoin ja 2) että isäni vihaa ruuan heittämistä pois, siis senkin mikä on ohittanut parasta ennen –päiväyksensä vuonna 2005.

Tiedän, ettei jauhot varmaan miksikään mene, jos ne eivät kostu ja jos niitä säilytetään hygienisesti. Mutta makuun ja koostumukseen tuo vanhentunut aines voi mielestäni kyllä vaikuttaa. Ryhdyin siis suureen jauhoinventaarioon alkaen siitä, että kilokaupalla jauhoja päätyi suoraan roskikseen (niin ja yritin säästää isää ajamalla hänet pois keittiöstä tämän toimenpiteen ajaksi). Kun olin lapsi, meillä säilytettiin jauhoja lasipurkeissa. Jossain vaiheessa tapahtui jotakin ja lasipurkit katosivat mystisesti kaappien perälle ja hylly täyttyi haparista pussukoista. Nyt sovimmekin, että lasipurkit palaavat jäädäkseen. Homma jatkui siis purkkien tiskaamisella ja huolellisella kuivaamisella, minkä jälkeen halusin tuunata omaperäisemmät etiketit kuin pelkät tarralaput purkkien kylkeen. Seuraavaksi etiketit kiinni ja eikun jauhot pöllyämään pitkin keittiötä epätoivoisessa yrityksessä saada kaikki osumaan lasipurkin sisään. Lopputulokseen olin kuitenkin ihan tyytyväinen, purkit näyttävät nyt tältä:

Nyt sitten kelpaakin leipoa! Iltaohjelmassani olikin siis juustovoisarvien leipomista ja tällaisia niistä lopulta tuli:

Nam, mitä herkkua!

Jospa sitä nyt, koko päivän puuhastelun jälkeen malttaisi hetken aikaa relata ennen muutaman tunnin päästä koittavaa uutta arkiviikkoa.

Tapaus viikonloppu

Koko pitkän viikon jaksoin tsempata lukemisen kanssa kun tiesin, että perjantai-iltana odottaisi jotain todella ihanaa. Kirjastohengauksen päätteeksi (tuntui taas, ettei mistään tullut mitään enkä pystynyt keskittymään) lähdin Tuulia vastaan asemalle. Liian pitkän tauon jälkeen nähtiin taas rauhassa ja saatiin viettää kunnon laatuaikaa yhdessä. Menimmekin siitä heti syömään yhteen lempiravintolaani Tampereella, Katmandu:hun. Yleensä paikka on aika autio ehkä syrjäisestä sijainnistaan johtuen, mutta perjantaina se oli kyllä ihan täynnä! Nautiskelimme siinä kaikessa rauhassa ihanista mauista ja juttelimme tietysti kaikesta maan ja taivaan väliltä. Syötyämme raahasimme täydet vatsamme hyytävän talviseen iltaan. Pujahdimme kahvila Valon lämpöön istumaan ja jatkoimme rupattelua siellä. Harmi kyllä, Valo menee perjantaisin jo kymmeneltä kiinni, ja "jouduimme" jatkamaan vielä matkaamme seuraavaan ja viimeiseen etappiin, Ravintola Artturiin. 

Nautin taas kyllä joka hetkestä Tuulin seurassa, ja tuntui aivan hirveältä sanoa heipat taas vähäksi aikaa. Onneksi junat on keksitty ja puhelimet pelaa (jos osaisimme vaan vastata niihin toisen soittaessa).

Lauantaina ohjelmassa oli äiti-tytär –laatuaikaa, jota olin odottanut myös pitkin viikkoa. Aamupalan jälkeen hyppäsimme autoon ja huristelimme monen vuoden tauon jälkeen Ideaparkiin. Vietimme todella mukavan päivän shoppailun merkeissä ja mikä parasta, saimme olla ihan kahdestaan, rauhassa kaikilta ulkopuolelta tulevilta paineilta ja huolilta. Edelliset viikot ovat olleet meille molemmille aika raskaita, joten uskon pienen irtioton olleen täysin paikallaan.

Viihdyimme ostoksilla koko päivän ja kotona olimmekin vasta joskus viiden jälkeen. Sitten vaan äkkiä kahvit ja teet nassuun ja taas mentiin: lähdin vielä illalla juhlimaan Ellan synttäreitä ja pitkä päivä sai jatkokseen pitkän yön kun saavuin kotiin vasta neljän aikaan. 

Takana on siis hyvin tapahtumarikas viikonloppu, taas kerran. Vaikka ohjelma on ollut todella mieluista ja rentouttavaakin, tuntuu tavallaan todella vaikealta orientoitua taas seuraavaan työviikkoon. Ahdistaa kaivaa huomenna kirjat esille ja kohdata taas se viime viikkojen suurin kysymys: mitä sitä oikein lukisi/tekisi? Onneksi huomisellekin on sentään jotain mukavaa, nimittäin laulutunti. Pienetkin irrottautumiset helpottavat kummasti oloa, vaikka toisaalta kyllä tunnen niistä lähes aina myös syyllisyyttä. Mutta ei tässä oikein muu auta kuin mennä rohkeasti kohti uutta viikkoa ja nautiskella vielä tänään vapaudesta parhaan mukaan. Pidetään peukkuja, että ensi viikko olisi lukemisen osalta parempi kuin tämä edellinen.

Mukavaa sunnuntaita ja energistä tulevaa viikkoa!

P.S. Tämä oli sadas postaukseni, ja sen kunniaksi olen tehnyt blogiin pientä pintaremonttia. Lisäksi suunnitelmassa on ehkä joitakin teemapostauksia. Kaikki palaute, ideat ja toiveet ovat edelleen tervetulleita!

Eight and a half hours of...

Töitä. Pitkästä aikaa vietin lauantaipäiväni kassan takana. Ja täytyy sanoa, että kyllä ihminen osaakin olla hassu: heräsin viime yönäkin jännittämään tulevaa työpäivää. Olin jo etukäteen päättänyt, että kaikki menee kuitenkin pieleen, en muista enää miten kassaa käytetään tai miten asiakkaille puhutaan, kaikki työkaverit suunnilleen mulkoilevat mua ja saan vielä päälle vatsataudin kesken työpäivän. Todellisuus oli tietysti aikalailla toinen. Ensinnäkin kaikki käytännön asiat sujuivat ilman mitään suurempia ongelmia ja muistin ihan hyvin kassakoneen toiminnotkin. Asiakkaat olivat enimmäkseen mukavia työkavereista puhumattakaan: kaikki kyselivät luku-urakkani edistymisestä ja moni tuli sanomaan että on tosi kiva nähdä mua pitkästä aikaa. Tuntui niin hyvältä huomata, että töihinpaluuni on noteerattu ja että sitä ei pidetä ainakaan ihan täydellisenä katastrofina. Kiitos kaikki, musta oli aivan ihanaa nähdä teitä! 

Mutta se pelko, se on aivan järkyttävä. Olen ihan uskomaton stressaaja ja jännittäjä. Lamaannun ihan täysin kun jotain uutta tai erilaista on tapahtumassa. En pysty nauttimaan elämästä tai olostani vaan ajatukseni pyörivät jatkuvasti tulevassa. Se on ihan tyhmää, mutta pelkään vaan niin hirveästi epäonnistumista. En kestä sitä, että joku on minuun pettynyt puhumattakaan siitä että itse saan olla omaan toimintaani tyytymätön. Ja taas toisaalta, äitini huomautti mulle eilen, että tämä kaikki johtuu vain siitä, että mulla on aivan kohtuuttomat odotukset itseäni kohtaan. Eihän kukaan ole täydellinen, eihän? Ja kai kaikki tekevät virheitäkin?

Ja oikeastaan tämä sama ajattelumalli pätee myös pääsykokeisiin. Olen nyt viimeisten viikkojen aikana huomannut, että keskittymiseni on ollut tosi huonoa. En vain kertakaikkiaan saa keskitettyä ajatuksiani selkeästi siihen, mitä olen tekemässä. Tai oikeastaan suurin ongelma taitaa olla se, etten oikein tiedä mitä olisi viisainta tehdä tässä vaiheessa. Oon jo laskenut niin paljon kaikenlaista, että nyt kun lasken tehtäviä uudestaan, alankin mokailla ihan perusasioissa. Ja se jos mikä saa mut paniikin valtaan! Ihan kamalaa, mihin mun kaikki taidot on valuneet? Apua, enhän mä pääse ikinä sisään tätä menoa...

Tämä erilainen viikonloppu tuli siis sillätavalla tilaukseen, että nyt ei ainakaan ole mahdollisuutta pohtia, että pitäisi olla lukemassa kun ei kerran sitä vapaa-aikaa mitenkään liikaa ole. Huomenna lähdemme aikaisin aamulla Helsinkiin ihanan kummityttöni 1-vuotissynttäreille, joten sunnuntaikin kuluu ihan muissa merkeissä kuin lukemista stressaten. Sen sijaan maanantaina on jo pakko tarttua uudestaan laskimeen, tiedän itsestäni etten pysty sallimaan yhtään tämän pidempää taukoa. Ei nyt, kun kyseessä on todella haaveilemani opiskelupaikka. Hiukan tosin pelottaa, miten väsynyt olen maanantaiaamuna koko tämän härdellin jälkeen.

Tänä iltana aion sentään nauttia lasin viiniä ja vain olla, ja kääriytyä sitten hyvissä ajoin peiton alle. Mukavaa viikonloppua!