Näytetään tekstit, joissa on tunniste Viikonloppu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Viikonloppu. Näytä kaikki tekstit

tiistai 30. toukokuuta 2017

Oispa aina sunnuntai

Sunnuntai oli monella tapaa uskomaton päivä. Heräsin pitkän viikonlopun jälkeen mitä aurinkoisimpaan ja lämpimimpään aamuun. Nautiskelin ensimmäistä kertaa elämässäni aamiaista omalla terassilla (jos siis vanhempien kotia tai kesämökkiä ei lasketa, eikä niitä tietenkään lasketa). Oli ihanaa loikoilla sohvalla auringossa, siemailla kahvia selailla rauhassa lehteä. Aurinko porotti tosin siihen malliin, että oli pakko a. hakea hellehattu kaapin perältä, ja b. paeta paahdetta suhteellisen lyhyen ajan kuluttua sisätiloihin, sillä auringonpistoksen alkumerkit alkoivat jo antaa vihiä.

Aamiainen auringossa oli vain alku sille, mitä kaikkea sunnuntai pitikään sisällään. Siinä aamukahvin lomassa pohdiskelimme, että alunperin suunnitellun viikon kolmannen juoksulenkin sijaan tuossa säässä voisi olla miellyttävämpää lähteä pyöräretkelle. Niinpä pakkasimme reput täyteen vettä, pumppasimme pyöriin ilmaa ja lähdimme kruisailemaan kohti Liedon Vanhalinnaa. Niko on jo kauan mainostanut sitä kohteena, jonne täytyy kesän tullen tehdä päiväretki. Ja pakko sanoa, että ei turhaan. Oli ihana kokemus päästä tietyllä tapaa irti kaupungin vilskeestä ja polkea välillä joenvartta pitkin tai keskellä peltoja.







Kiipesimme korkealle kallionkielekkeelle ja siellä maisemia ihaillessani kiinnitin huomiota sisälläni tikittävään kiirekelloon. Minne minulla oli kiire? Olen joskus kirjoittanut tännekin sunnuntaiahdistuksesta. Se on itselleni sellainen peikko, joka hiipii mieleen pahimmillaan jo lauantai-iltana (ihan epäreilua!), ja josta on todella vaikea päästä eroon. Se vaatii tekemään yhtä ja toista ja ajattelemaan kaikkia niitä mahdollisia vastoinkäymisiä, mitä tuleva viikko voi tuoda mukanaan. Niinpä on pakko myöntää, että kaikesta hyvästä huolimatta istui morkkis jatkuvasti enemmän tai vähemmän olkapäälläni.  Olisi niin ihanaa, jos osaisin irrottaa velvollisuuksistani edes sunnuntaisin. Enkä vaan irrottaa, vaan että myös kokisin, että se on ihan oikein ja hyväksyttävää.

Sunnuntai kun voi olla ahdistuksen sijaan täynnä vapautta, lämpöä, naurua ja kiireettömyyttä. Ja sitäpaitsi. Sainhan taas maanantaina huomata, ettei se asioiden etukäteen murehtiminen vaikuta lopulta millään lailla siihen, mitä viikko tuo tullessaan.


sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Vuosipäivä ja kahdet synttärit




Sain tänä vuonna syntymäpäivälahjaksi matkan Tukholmaan. Olen puhunut päivä Tukholmassa -risteilystä kaihoisasti jo varmaan vuoden päivät ja voisi siis sanoa, että ääneen unelmointini tuotti tulosta. Varasimme jo pari kuukautta sitten kalentereistamme tämän viikonlopun matkaa varten, mutta oikeastaan vasta lippuja ostettaessa tajusimme, että reissu osuisi sopivasti myös vuosipäivämme paikkeille. Vielä maaliskuussa en osannut ajatellakaan, miten oikeaan saumaan pieni irtiotto arjesta ajoittuisi. Meillä on molemmilla ollut aika raskas kevät ja varsinkin viimeiset pari viikkoa ovat olleet erityisen stressaavia monine deadlineineen ja työmatkoineen.

Lähdimme matkaan perjantai-iltana ja saavuimme Ruotsiin todella todella aikaisin lauantai-aamuna. Tietysti herkkäunisuuteni oli varmistanut sen, että olin saanut nukuttua laivan metelissä vain pari tuntia. Väsymyksestä huolimatta jaksoimme kuitenkin lähteä liikkeelle jo heti klo 6.30 paikallista aikaa. Oli muuten hämmentävä kokemus kävellä Tukholman keskustan kaduilla ennen kuin mikään kauppa tai kahvila oli auki. Suurkaupunki oli täysin autio muutamaa reipasta lauantailiikkujaa lukuunottamatta.



Päivämme kului nopeasti katuja kierrellessä, kahvilassa ja ravintolassa istuessa ja kaupoissa pyöriessä. Täytyy sanoa, että Tukholman vanhan kaupungin tunnelma kapeine kujineen ja pienine putiikkeineen ovat aivan ihania. Pelkkä rakennusten sopusointuisuus jaksaa ilahduttaa minua kerta toisensa jälkeen. Illan tullen tallustelimme takaisin sataman suuntaan ja kävimme katsastamassa Fotografiskan näyttelyt. Laivan lähtöä odotellessa istuimme vielä Fotografiskan tunnelmallisessa kahvilassa luomassa viimesilmäyksiä Tukholman maisemiin. Paluumatkan häämöttäessä pohdiskelimme, että harvoin sitä kotimaassa osaa ihailla ympäristöä ja nautiskella ilman jatkuvaa painetta takaraivossa. Ja niinhän se on. Ainakin itse olen sellainen suorittaja, että harvemmin osaan irrottaa velvollisuudentuntoisuudesta edes viikonloppuisin.

Matkan antoisuudesta huolimatta lyhyet yöunet ja koko päivän jaloilla oleminen verotti sen verran, että laivaan astuttuamme väsymys oli lähes lamauttava. Alunperin suunnitelmissa ollut laivan ravintolassa istuskelu jäi vähemmälle, sillä syömisten ja TaxFreen jälkeen teki mieli vain painua peiton alle. Vaikka toinen yö laivassa meni paljon paremmin, olin kuitenkin vielä kotiin päästyä niin väsynyt, että hyökkäsin heti sänkyyn. En olisi uskonut, että päiväunet onnistuisivat, mutta lopulta nukuinkin vielä kokonaiset kaksi tuntia. Herättyäni aloimme suuntautua kohti keskustaa. Olin luvannut Nikolle viime kesänä (!) syntymäpäiväbrunssin, mutta sen toteuttaminen on aina siirtynyt milloin mistäkin hyvästä ja vähemmän hyvästä syystä. Nyt sitten juhlimme samanaikaisesti Nikon viimekesäistä syntymäpäivää ja meidän oikeaa vuosipäivää Tiirikkalan terassilla. Näin jälkikäteen (ja ehkä vähän omaksi puolustuksekseni) voin todeta, että oli ihan hyvä säästää brunssia näin pitkään. Tänään oli nimittäin niin ihana sää ja hidas aamu, ettei juuri otollisempia brunssipuitteita olisi voinut pedata.

Vuosipäivämme on kulunut muuten pitkällä kävelyllä ja omalla terassilla oleillen. On ollut ihanaa nauttia auringon lämmöstä ja kesän tuoksusta rauhassa, ilman mitään kiirettä. Olen myös opetellut uutta, kesäistä elämänasennetta. Totesin Nikolle tuossa kävellessämme, että ei kai se niin väärin ole, jos joskus vähän nauttiikin elämästään. Sain vastaukseksi pienen naurahduksen.



Niin kului pitkä vuosipäivä ja kahdet myöhäiset synttärit. Aika kelpo viikonloppu, etten sanoisi.

sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Sunnuntain positiiviset –eli miten morkkis selätetään






Poden tässä, yllätys yllätys, pahemman luokan sunnuntaimorkkista. Huominen aamu tuntuu kaikkea muuta kuin houkuttelevalta. Motivaatio laukun pakkaamiseen tai vaatteiden valitsemiseen etukäteen on olematon siitäkin huolimatta, että tiedän noiden toimenpiteiden helpottavan huomisaamua huomattavasti. Tammikuun sunnuntait ovat kuluneet melkolailla samalla kaavalla. Aamulla on mukavan raukea ja hidas tunnelma. Mihinkään ei ole kiire eikä mitään ole erityisemmin pakko tehdä. Päivän mittaan tulevan viikon tehtävät kuitenkin hiipivät mieleen, ja viimeistään iltapäivään mennessä ajatukset ovat jo kokonaan seuraavan viikon velvotteissa. Vaikken aina tietoisesti koe jännittäväni maanantaita, huomaan stressaantuneisuuteni siitä, etten valtavasta väsymyksestä huolimatta tahdo koskaan saada unta sunnuntai-iltana. Jännitän kai sitten maanantain aikaista herätystä ja sitä, miten suoriudun raskaasta viikosta.

On hassua, miten mieli hakeutuu helposti negatiivisiin asioihin ja alkuun päästyä suorastaan rypee niissä. Morkkis-sunnuntaille on mielestäni ominaista, että kaikki tuntuu hankalalta, kaikki ärsyttää, mikään ei kiinnosta, eikä mitään saa kunnolla aikaiseksi. Tässäkin päivässä on kuitenkin ollut paljon todella hyvää, ja ahdistelun sijaan yritänkin nyt kääntää ajatukseni ja keskittyä niihin. Tämän sunnuntain positiivisia asioita ovat ainakin nämä:

Ensimmäiset tulppaanit
Perinteiset, joiden nupusta puhkeamista olen tänään seurannut sekä tuliaisiksi saadut (joiden kaltaisia en ole ennen nähnytkään), jotka koristavat ruokapöytää.

Runebergin tortut
Ihan itse tehdyt. Yrityksen ja erehdyksen kautta, mutta lopputuloksesta tuli ihan oikean makuinen! Vielä on jemmassa pari, joista saa nauttia iltapalalla.

Puhdas koti
Se on aina niin. Kun kerran jaksaa ja viitsi järjestää tavarat paikoilleen ja putsailla pölyt ja liat pois nurkista niin samalla mielikin tuntuu puhdistuvan turhasta nuhjuisuudesta.

Muistot ja haaveilu
Jostain syystä tänään ajatukseni ovat harhailleet vähän väliä mukaviin muistoihin. Kävimme kävelyllä harmaassa ja kolkossa säässä, mutta jostain kumman syystä muistelin lenkillä niitä ihania aurinkoisia kevätpäiviä kun olemme kävelleet samoissa maisemissa. Iloitsin siitä, että parin kuukauden päästä on taas valoista ja lämmintä!

Jääkaappi täynnä ruokaa
Ihana ajatus, ettei alkuviikosta tarvitse pohtia ruokaostoksia. Ne on kerrankin onnistuttu hoitamaan hyvin etukäteen ja lähipäivien ruokasuunnitelmat myös tuntuvat innostavilta toteuttaa.

Leffailta
Yksi parhaiksi todetuista tavoista vältellä maanantain ajattelemista sekä lykätä nukkumaanmenoa sunnuntaisin on linnoittautua sohvalle telkkarin ääreen. Päätimme tänään, että nyt illalla katsotaan animaatio. Tänään on tilausta vain kevyelle ja iloiselle sisällölle.


Joten pidemmittä puheitta ja kipinkapin elokuvan ja herkkujen pariin. Mukavaa Runebergin päivän iltaa ja tsemppiä alkavaan viikkoon!


maanantai 2. tammikuuta 2017

Uuden vuoden juttuja

Aloin luopua vuodesta 2016 varmaan jo 30.12. perjantaina iltapäivällä kun jännityksen kipristellessä vatsassa vihdoin painoin "Lähetä". Sinne lähti viimeiseen asti viilaamani kandidaatintutkielma leikillisesti kutsumaani valheenpaljastuskoneeseen eli Turnitin plagiaatin tunnistamisohjelmaan. Oloni oli paitsi äärimmäisen helpottunut ja suorastaan riemastunut,  myös melkoisen epäuskoinen. Minä tein sen! Olin jo välillä ehtinyt ajatella, etten saa sitä sekamelskaa ikinä kasattua arviointikelpoiseksi ja että ainakin joudun luultavasti venyttämään kirjoitusprosessia vielä kevään puolelle. Miten äärettömän vapautunut olo siitä tulikaan kun sitten vihdoin uskalsin tehdä tuon ratkaisevan päätöksen ja luovuttaa valtavasti aikaani vieneen projektin eteenpäin.


Kandi on epäilemättä ollut vuoden 2016 yksi suurimmista jutuista. Se on haastanut ihan uudella tavalla ja mitannut taitojani paitsi opiskelijana ja tulevana psykologina, myös ihmisenä. Täällä blogin puolella on ilmennyt niin tekstien sisällössä kuin niiden vähäisyydessäkin, miten tiukasti kiinni olen ollut kandityössäni koko syksyn. Ei siis mikään ihme, että omistautuneisuuteni on näkynyt myös arkielämässäni monella tapaa. Nyt kandin valmistuttua on helppo kyseenalaistaa, oliko tuo poissaolevuus, vähäunisuus, stressaantuneisuus ja huolestuneisuus kaiken sen vaivan arvoista. Ehkä oli, ehkä ei. Joka tapauksessa nyt se on takana ja on aika suunnata kohti tulevaa.

Tuntuu todella, kuin koko viime vuoteni olisi kulunut kandiin, vaikka todellisuudessa seminaari kesti vain syyslukukauden. Ensin kesti aika pitkään miettiä, mitä ajatuksia tähän vuoteen liittyy. Vaikka ehtihän siinä tapahtua vaikka mitä. Päällimmäisinä mieleen tulevat alkuvuoden senssis-intensiivikurssi, kevään opiskeluhuolet ja pienet epäonnistumiset, kesän työt ja muuttohässäkät, festarit ja uuteen kotiin muutto. Vuosi 2016 on pitänyt lopulta sisällään valtavasti merkittäviä asioita. Samalla se kuitenkin hujahti ohitse nopeammin kuin mikään aikaisempi. Tuntuu, että joulu ja vuodenvaihdekin yllättivät niin pahasti, etten saanut kunnolla valmistautua kuluneen vuoden summaamiseen ja uuden vastaanottamiseen. Mutta pohtiessani vuotta 2016 vähän pitempään aloin huomata, että se taisi sittenkin opettaa minulle aika tavalla.

Opin ainakin, että:

  • tarvitsen enemmän unta
  • minulle on tärkeää saada päivittäinen annos raitista ilmaa
  • en osaa vieläkään pitää kiinni päättämistäni aikatauluista esimerkiksi opiskelun suhteen
  • siedän pettymyksiä aika huonosti
  • jos haluan (tai luulen haluavani) jotain oikein kovasti, en välttämättä kuitenkaan saa sitä
  • jos haluan jotain oikein kovasti, teen töitä sen eteen enkä luovuta, saatan joskus jopa saada sen
  • joskus kannattaa luopua omasta jääräpäisyydestä ja kuunnella ympärillä olevia ihmisiä
  • kaikkea ei voi saada heti-tässä-ja-nyt
  • edelliseen liittyen: olen todella kärsimätön
  • voin selvitä monista sellaisista tilanteista, mistä en ensin uskoisi selviäväni
  • olen valinnut itselleni alan, joka on paitsi tavattoman kiinnostava, välillä myös sietämättömän haastava
  • minulla on vielä pitkä matka osaavaksi ja tasapainoiseksi psykologiksi
  • en osaisi kuvitella itseäni millekään muulle alalle


Kaiken tämän jälkeen, tervetuloa vuosi 2017!
Odotan kaikkia mukanasi tuomia haasteita ja oppeja. Toivon saavani tulevan vuoden aikana taas kasvaa kohti sitä ihmistä, joka haluan olla. Näin jälkikäteen ajateltuna nimittäin luulen, että olenpa saattanut tulla kasvaneeksi edellisenkin vuoden kuluessa ainakin muutaman arvokkaan itsetutkiskelevan ajatuksen verran.




P.S. Oli muuten aivan uskomaton vuodenvaihde! Rentoutumista, hyvää ruokaa, yhdessäoloa, kokkaamista, ensimmäiset yhdeksän tunnin yöunet pitkään aikaan, ihania ystäviä uudenvuodenaaton peli-illassa, pitkä kävely yliopistolle ja entistä vapautuneempi olo kun sain kandin fyysisesti käsiini ihan valmiina. Viikonloppu oli pitkään aikaan ensimmäinen, jonka aikana en huolehtinut juurikaan tulevista töistä, vaan annoin itselleni luvan vain olla ja levätä.



Ihanaa alkanutta vuotta kaikille!

sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Saisko vähän joulutunnelmaa tännekin?




Miten voi olla jo joulukuun neljäs? Olen tunnetusti jouluihminen henkeen ja vereen, mutta tämä vuosi on ollut kyllä ennätyksellinen siinä mielessä, etten ole ehtinyt valmistella joulua vielä yhtään. Kaikki joululahjat ovat ostamatta, kortit askartelematta ja joululaulut kuuntelematta. Kotimmekin on ollut vielä vailla minkäänlaisia joulukoristeita, vaikka olen niistä monena pimeänä iltana haaveillut. Olen ollut niin sitoutunut arkipuurtamiseen, etten ole saanut aikaiseksi ottaa pientä hetkeä joulutunnelman luomiseen. Joulukalenterikin jäi varmaan ensimmäistä kertaa hankkimatta, sillä en "ehtinyt" käydä kaupassa. Ja tietenkin pikkuhiljaa alkaa mieleen hiipiä jo huoli, että missäköhän vaiheessa saan kaikki jouluvalmistelut tehtyä. Tai ehkä oikeammin, meneekö tämä joulu minulta ihan kokonaan ohi? Tenttilukeminen ja kandin väsääminen jatkuu aivan varmasti vielä jonkin aikaa, joten kauheasti ylimääräistä aikaa ei ole tarjolla. En edes vielä tiedä tarkkaan, missä ja millä kokoonpanolla tulemme tänä vuonna viettämään joulunpyhiä.

Niinpä tänään järjestin aikaa. Irrottauduin opinnoistani jo varhain iltapäivällä ja keskityin täysin kotimme siivoamiseen ja laittamiseen. Eikä se lopulta vaatinut paljon, mutta yhteistuumin oli sitäkin mukavampaa. Kun vedin varastosta hakemani tonttulakin päähäni, huomasin mielialani muuttuvan heti iloiseksi. Vaikka takaraivossa tykyttää miljoonat keskeneräiset työt, oli ehkä hyvä irrottautua hetkeksi ja keskittyä huolettomaan olemiseen. 

Nyt siis tuntuu hyvältä, että saan istua tässä lattialla kynttilän ja joulukuusen valojen loisteessa, kuunnella jazz-joulukanavaa ja odottaa, että glögiveteni kiehuu. Kyllä se pieni joulutunnelma tähänkin osoitteeseen ehtii. Eikä tässä toisaalta ole minnekään kiire. Tärkeintähän on nimenomaan se, että tässä rauhallisessa tunnelmassa saa olla ja nauttia siitä tärkeiden ihmisten kanssa.






Hyvää toista adventtia!


perjantai 14. lokakuuta 2016

Pizzaperjantai!





Kun olin pieni, meillä oli perheessäni yksi tärkeä rutiini. Tapanamme oli korkata viikonloppu pizzalla. Vanhempani kävivät yleensä perjantaisin konsertissa ja tullessaan sieltä kotiin he toivat mukanaan Kotipizzan herkkuja. Myöhemmin perinteemme muotoutui niin, että vastuu pizzan "valmistuksesta" lankesi osittain minulle. Hengailin kotona sen aikaa kun isä ja äiti olivat konsertissa. Yhdeksän aikaan sain sitten puhelun äidiltä, jonka jälkeen napsaisin uunin päälle. Perjantai-iltamme huipentuivat lähes poikkeuksetta Ristorante-pakastepizzoihin.

Sittemmin on pizzailut jäänyt vähemmälle. Meni monta vuotta niin, etten syönyt ollenkaan pizzaa. Sitten maistoin itse tekemääni ja pikkuhiljaa, pienin askelin, uskaltauduin kokeilemaan joidenkin ravintoloiden pizzoja. Turussa asuessani olen päässyt tutustumaan mitä huikeimpiin pizzoihin, joista parhaimpina Pub Niskan Kickan ja Tintå:n suussasulava vuohenjuusto-mansikka-pistaasi-pizza.

Yksi pizzakokemus on kuitenkin jäänyt minulta vajaaksi jo valehtelematta lähemmäs kymmenen vuoden ajan. Se on vieläpä juuri se, mistä koko pizzaperjantai sai alkunsa. 

Niinpä toissa perjantaina päätimme Nikon kanssa toteuttaa pitkään suunnitteilla ollut tempaus ja testata aivan naapurissamme olevaa Kotipizzaa. Oli jotenkin äärettömän nostalgista astua pienen pieneen, sankan savun täyttämään ravintolaan, jonka tuoksut toivat välittömästi mieleen lapsuuden perjantait. Ja olihan se pizzakin aika hyvää. Jopa niin hyvää, että pizzaperjantai on saattanut syntyä uudelleen!





Hyvää perjantaita ja alkavaa viikonloppua!

sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Se päivä lauantain ja maanantain välissä

Näin sunnuntaimorkkiksessa, läpi viikon liian lyhyiksi jääneillä yöunilla ja eilisestä ystävien hääjuhlasta toipuessa tekee mieleni kirjoittaa muutama sana niistä itsestään: sunnuntaista.

Sunnuntaissa on oma tunnelmansa. Ikinä ne eivät ole yhtä vapautuneita ja rentoutuneita kuin lauantait, sillä yleensä sitä joutuu aina tavalla tai toisella latautumaan jo pitkin sunnuntaita tulevaan työviikkoon. Toisaalta edes maanantait eivät välttämättä ole niin kamalia päiviä kuin ne viikon viimeisenä päivänä kuvittelee. Jos sunnuntaita pitäisi kuvailla jotenkin muuten kuin tylsällä ja mitäänsanomattomalla viikonpäivän nimellä, se olisi melkein täydellisen makuinen kahvi, puoliksi heränneet silmät, mielen täyttävät haaveet ja paperin ulkopuolelle ulottuva lista tehtäviä asioita. Se olisi aina liian pitkäksi venyviä hetkiä ja vetelehtivää tahtia kohti ruokakauppaa. Se olisi puhtaat lakanat sängyssä ja kiireetön illallinen, jonka valmistaminen aloitettiin liian myöhään. Se olisi lähes tavoitettavissa oleva jokin, mikä sitten kuitenkin pääsee väsyneestä otteesta irti liian aikaisin.

Toisin sanoen. Sunnuntait voisivat olla hyviä päiviä. Ne voisivat olla jopa loistavia päiviä vailla kiirettä ja täynnä makuja ja tuoksuja. Mutta ne eivät ole sitä. Sunnuntait ovat, ainakin oman kokemukseni mukaan, enemmän tai vähemmän maustettu ahdistuksella tekemättömistä asioista ja haluttomuudella ryhtyä mihinkään.

Miksi sitten -ja tätä ihan oikeasti ihmettelen itsessäni- en voisi vain jäädä tyynesti sänkyyn lepäämään ja viettää tämän päivän velvollisuuksien ulottumattomissa? Tai vähän toisin ilmaistuna: miksi en osaa nauttia vielä viimeisestä vapaapäivästä ennen uutta, erilaisia ponnistuksia vaativaa viikkoa? Olenkin yrittänyt kehittää erilaisia keinoja estää sunnuntaiahdistusta syntymästä. Aamulla herätessäni haluan yleensä miettiä joitakin mukavia asioita, joita tämän sunnuntain aikana voisi tehdä. Haluan nauttia aamukahvista ja raukeasta tunnelmasta pitkään, käydä kävelyllä, tehdä aikaa vievää ruokaa, saunoa ja katsoa elokuvaa. Mutta minun ei ole helppoa vähät välittää siitä valitettavasta tosiasiasta, että seuraavana päivänä joudun kohtaamaan kaikki ikävät ja velvollisuudet. Siksi helpotankin usein syyllisyyttäni jakamalla itselleni erilaisia työtehtäviä pitkin sunnuntaita.

Tänä viikonloppuna tein poikkeuksen. Koska olen elänyt viimeajat eilisten häiden bestmanin kanssa samassa taloudessa, kului viikonloppu pitkälti häävalmisteluissa ja itse juhlissa. Onnellisuuden täytteisestä tunnelmasta huolimatta mieleeni hiipi pieni ahdistus opiskelutöistä, jotka minulla ovat kesken. Sain kuitenkin Nikolta ehdottoman kiellon tehdä mitään opiskelujuttuja koko viikonloppuna. Ainut tehtäväni oli viettää häähumuista viikonloppua ja tänään varsin hidastempoista sunnuntaita. Ja nyt kun kirjoitan tätä tekstiä samalla hätyytellen kummittelevia ahdistuksenalkuja mielestäni pohdin, että ehkä tämä onkin sunnuntaiden perimmäinen tarkoitus. Ehkä tekee ihan hyvää vähän uhmata omaa mieltä ja oppia sietämään sitä sunnuntaiden ärsyttävää ominaisuutta olla samaan aikaan ihanan hattaraisia ja inhottavan kiusallisia. Ja sitten kuitenkin nauttia niistä.

Mahdollisimman morkkisvapaata sunnuntai-iltaa!

keskiviikko 17. elokuuta 2016

Flow, wou!

Tämän kesän ylivoimaisesti elämyksellisin, mielenkiintoisin, hauskin ja kenties myös tunteikkain viikonloppu vietettiin Helsingin Suvilahdessa.


Flow-neitsyyteni meni jo viime vuonna kun lähdimme Nikon kanssa rohkeasti testaamaan festarin sunnuntaipäivän. Sää oli mitä kesäisin ja aurinko porotti niin kuumasti, että pelkäsin palavani kuunnellessamme kiinnostavaa uutta suomalaista artistia pallon muotoisella lavalla. Olimme häikäistyneitä myös siitä, miten hienosti koko tehdasalue oli suunniteltu ja koristeltu festaria varten. Tunnelma pysyi lämpimänä myös illan viiletessä ja pimetessä, sillä joka puolelle oli ripustettu erilaisia valoja. Koko festari oli hauska yhdistelmä minimalismia ja suurfestivaalin tuntua. Kaikista tärkeintä oli tietenkin musiikki, ja sitähän riitti! Oli hienoa, että suurten lavojen vetonaulojen lisäksi festari pullotti niin kotimaisia kuin ulkomaisiakin uusia tuttavuuksia.

Tänä vuonna suuntasimme suurin odotuksin kaksipäiväiselle Flow-retkelle kahden ystävämme kanssa. Täytyy myöntää, että jännitin aika paljon Helsinkiin lähtöä. En sillä tavalla pelkojännittänyt niinkuin yleensä, vaan lähinnä olin huolissani omasta jaksamisestani festareilla, sillä olen ollut aika uuvuksissa kesän opiskelun, työn ja muuton jäljiltä. Alku ei ollut kovin lupaava, sillä taivaalta tuli  vettä vaakatasossa ja tuuli oli niin kova, että kertakäyttösadetakin napitkin aukesivat aina sitä mukaa kun ne sai kiinni. Flow'n rento ja iloinen tunnelma vei kuitenkin pian mennessään ja viimeistään ensimmäisen keikan alkaessa oli olo jo hyvä, suorastaan riemukas.



Sunnuntaina oli mielestäni viikonlopun ehdoton pääpäivä. Aamun raju ukkoskuuro päättyi juuri ennen festarialueelle lähtöä ja koko päivä olikin aurinkoinen ja lämmin. Muutkin vastoinkäymiset poistuivat tieltämme ja pääsimme aloittamaan toisen festaripäivämme helpottuneissa ja iloisissa tunnelmissa. Lisäksi itselleni merkityksellisin keikka ajoittui sunnuntai-iltaan, ja pääsin sen myötä ihan seesteiseen, onnelliseen ja hiukan hämmentäväänkin mielentilaan. Erityisen onnelliseksi minut teki viikonlopun aikana se, että sain viettää sitä aivan ihanien ystävien seurassa. Mikään ei ole parempaa kuin jakaa ainutlaatuisia kokemuksia itselle tärkeiden ihmisten kanssa.



Flow, teit sen taas. Veit minut ihan jonnekin muualle, musiikin mystiseen maailmaan. Et tuottanut pettymystä, vaan ylitit odotukseni. Tarjosit minulle elämyksiä enemmän kuin riittävästi. Annoit minulle myös jotain, mitä en olisi osannut toivoakaan. Annoit minun sukeltaa syvälle itselleni kaikista tärkeimmän artistin musiikkiin ja kokea kokonaisvaltaisesti tuo musiikki minussa.


Kiitos Flow. Ja erityiskiitos Niko, Suvi ja Antton!

sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Ruissi

Ruissiviikonloppu. Se tuli niin nopeasti, että vasta eilispäivän puolivälissä tajusin kokonaan eläväni sitä jo. Viime vuonna matkasin viikonlopun jokaisena päivänä Nikon kanssa Ruissaloon hikisessä ja kovaäänisessä bussissa, nautin toinen toistaan paremmista keikoista kaveriporukassa ja kahdestaan. Paluumatka sujui aina kävellen noin tunnin mittainen matka väsynein jaloin takaisin keskustaan. Tuo matka meni kuitenkin yllättävän nopeasti analysoiden päivän elämyksiä ja nauttien ihanasta kesä-Turusta yhdessä.

Kaiken huipentumana pidän viimeistä katsomaamme keikkaa sunnuntai-iltana. Olimme jo kauan aikaa sitten päättäneet, että Mew:n keikka on Ruissimme viimeinen, ja tämä päätös oli ehdottomasti yksi parhaista tekemistämme. Se tunnelma tuolla keikalla ja sen jälkeen... Kun lähdimme kotiin, tuntui lähes raa'alta alkaa puhumaan kokemastamme ääneen. Mew:n luoma tunnetila oli sellainen, josta halusin pitää viimeiseen asti kiinni, jäädä siihen. Ja mikä hassuinta, pystyn tavoittamaan yhä edelleenkin jotain siitä.


Viime vuoden Ruisrock oli siis monessa mielessä ainutlaatuinen. Olin ollut Ruississa aikaisemmin vain kerran ja silloinkin vain kahtena päivänä. Viime vuonna tapasin kuitenkin ihmisen, joka jakoi innostukseni (ja joiltakin osin myös ylitti sen!) musiikkia ja keikkoja kohtaan. Yhteisestä Ruisrock-viikonlopusta sovittiin jo todella varhaisessa vaiheessa, ennen kuin edes kunnolla tunnettiin toisiamme. Lisäksi muu Ruissiporukka oli mitä mainioin: nautiskelimme festaritunnelmasta välillä isollakin porukalla, jossa yhdistyivät tyttöporukkamme yliopistossa sekä heidän siippansa ja ystävänsä.



Tänä vuonna sain seurata Ruissia viime vuodesta täysin poikkeavalla tavalla. Olin koko viikonlopun töissä, mikä esti paitsi oman osallistumiseni, myös mahdollisti ruissiväen tarkastelun hiukan erikoisesta näkökulmasta. Oli huvittavaa seurata festarikansaa kassan takaa kertakäyttösadetakkeja ja aurinkorasvaa myyden. Ilahduin siitä monipuolisesta asiakaskunnasta, joka myymäläämme hallitsi noina muutamana tuntina viikonlopun päivinä. Värikkäitä asuja kukkaseppeleineen ja lettikampauksineen näkyi joka puolella. Ihmisten puheessakin kuuli koko murteiden kirjon, mikä oli ihanan virkistävää. En varsinaisesti kaivannut festareille, mutta pakko myöntää, että iltapäivän tunneille ehdittäessä ja myymälän yhtäkkiä hiljentyessä mieleeni hiipi pieni haikeus. Sinne ne nyt sitten meni. 


Turussa asuminen tarjoaa mitä mainioimmat puitteet omalle osallistumiselle suomen vanhimmalle rock-festivaalille. Pidän Ruisrockia muutenkin yhtenä Suomen ehdottomasti monipuolisimmista ja kiinnostavimmista festareista. Viime vuonna oli aivan huikeaa kokea, miten helppoa festareilla käyminen voi olla (minä kun en mitenkään kovasti innostu perinteisestä telttamajoittumisesta). Viikonloppu oli raskas, mutta täynnä elämyksiä ja ainutlaatuisia hetkiä. Tämän vuoden vaihtoehto ei kuitenkaan ollut mitenkään huono. Eilen päästyäni iltavuorosta kävimme Nikon alkaneen loman kunniaksi syömässä ja kotiin kävellessämme havainnoimme jälleen merkkejä Ruisrock-väestä. Koko kaupunki on elossa, aurinkoinen, vehreä, iloinen ja raikas. Tällä kertaa nautin Ruissista näin, ulkopuolisena. Se oli hassua, mutta tuntui yllättäen ihan hyvältä. Nyt kun Ruisrock 2016 kääntyy vähitellen auringonlaskupuolelleen, muistelen viime vuoden kokemuksiani ja ajattelen, että ehkä taas ensi vuonna. Se on ainakin varmaa, ettei viime vuosi jäänyt viimeiseksi Ruissikseni!

Toivottavasti kaikki rockaajat ovat nauttineet viikonlopustaan ja pääsevät myös turvallisesti kotiin.


P.S. Kuvat ovat vuoden 2015 Ruisrockista.

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Tapaus viikonloppu

Koko pitkän viikon jaksoin tsempata lukemisen kanssa kun tiesin, että perjantai-iltana odottaisi jotain todella ihanaa. Kirjastohengauksen päätteeksi (tuntui taas, ettei mistään tullut mitään enkä pystynyt keskittymään) lähdin Tuulia vastaan asemalle. Liian pitkän tauon jälkeen nähtiin taas rauhassa ja saatiin viettää kunnon laatuaikaa yhdessä. Menimmekin siitä heti syömään yhteen lempiravintolaani Tampereella, Katmandu:hun. Yleensä paikka on aika autio ehkä syrjäisestä sijainnistaan johtuen, mutta perjantaina se oli kyllä ihan täynnä! Nautiskelimme siinä kaikessa rauhassa ihanista mauista ja juttelimme tietysti kaikesta maan ja taivaan väliltä. Syötyämme raahasimme täydet vatsamme hyytävän talviseen iltaan. Pujahdimme kahvila Valon lämpöön istumaan ja jatkoimme rupattelua siellä. Harmi kyllä, Valo menee perjantaisin jo kymmeneltä kiinni, ja "jouduimme" jatkamaan vielä matkaamme seuraavaan ja viimeiseen etappiin, Ravintola Artturiin. 


Nautin taas kyllä joka hetkestä Tuulin seurassa, ja tuntui aivan hirveältä sanoa heipat taas vähäksi aikaa. Onneksi junat on keksitty ja puhelimet pelaa (jos osaisimme vaan vastata niihin toisen soittaessa).




Lauantaina ohjelmassa oli äiti-tytär –laatuaikaa, jota olin odottanut myös pitkin viikkoa. Aamupalan jälkeen hyppäsimme autoon ja huristelimme monen vuoden tauon jälkeen Ideaparkiin. Vietimme todella mukavan päivän shoppailun merkeissä ja mikä parasta, saimme olla ihan kahdestaan, rauhassa kaikilta ulkopuolelta tulevilta paineilta ja huolilta. Edelliset viikot ovat olleet meille molemmille aika raskaita, joten uskon pienen irtioton olleen täysin paikallaan.

Viihdyimme ostoksilla koko päivän ja kotona olimmekin vasta joskus viiden jälkeen. Sitten vaan äkkiä kahvit ja teet nassuun ja taas mentiin: lähdin vielä illalla juhlimaan Ellan synttäreitä ja pitkä päivä sai jatkokseen pitkän yön kun saavuin kotiin vasta neljän aikaan. 


Takana on siis hyvin tapahtumarikas viikonloppu, taas kerran. Vaikka ohjelma on ollut todella mieluista ja rentouttavaakin, tuntuu tavallaan todella vaikealta orientoitua taas seuraavaan työviikkoon. Ahdistaa kaivaa huomenna kirjat esille ja kohdata taas se viime viikkojen suurin kysymys: mitä sitä oikein lukisi/tekisi? Onneksi huomisellekin on sentään jotain mukavaa, nimittäin laulutunti. Pienetkin irrottautumiset helpottavat kummasti oloa, vaikka toisaalta kyllä tunnen niistä lähes aina myös syyllisyyttä. Mutta ei tässä oikein muu auta kuin mennä rohkeasti kohti uutta viikkoa ja nautiskella vielä tänään vapaudesta parhaan mukaan. Pidetään peukkuja, että ensi viikko olisi lukemisen osalta parempi kuin tämä edellinen.

Mukavaa sunnuntaita ja energistä tulevaa viikkoa!

P.S. Tämä oli sadas postaukseni, ja sen kunniaksi olen tehnyt blogiin pientä pintaremonttia. Lisäksi suunnitelmassa on ehkä joitakin teemapostauksia. Kaikki palaute, ideat ja toiveet ovat edelleen tervetulleita!

tiistai 5. marraskuuta 2013

Marraskuu

1.11. perjantaina lähdin iltavuorosta kotiin noin puoli yhdeksältä. Puhelimeeni oli tullut viesti: Hei. Lähdettiin nyt Pakkahuoneelle. Jääkaapissa on salaattia. Syö hyvin ja rentoudu. Voit lämmittää itsellesi glögin, jos haluat. Nähdään aamulla. Äiti Kotona laitoinkin ensin iltapalaa ja syötyäni siirryin yläkertaan tunnelmoimaan marraskuun ensimmäistä iltaa kynttilän valossa.

Takana oli todella raskas iltavuoro, sillä lauantai oli pyhäinpäivä ja kaupat olivat kiinni. Olin siis todella väsynyt ja levon tarpeessa. Tuntui hyvältä istua hämärässä kuunnellen Jenni Vartiaisen uutta levyä. Raukea olo yhdistettynä syksyiseen iltaan sekä kiireettömyyteen on minulle jotain mystisen ihanaa.


Projektini kaulahuivi edistyi myös tuona iltana


Rommilla terästetty glögi rentouttaa ja rauhoittaa mukavasti jo pelkän tuoksunsakin ansiosta.



Glögilasillisen jälkeen painuin peiton alle lukemaan itselleni iltasatua, sillä seuraavasta päivästä oli tulossa tapahtumien täyteinen. Lauantaina olin nimittäin menossa Pirkkahalliin valtakunnallisille K-team –päiville, jotka muuten olivat todellinen menestys ja positiivinen yllätys minulle. Teemaan sopien pääsin muun muassa kuuntelemaan Jenni Vartiaisen puolentoista tunnin konserttia ilmaiseksi eturivistä ja kotiutin kaksi suurta kassillista ilmaista näytetavaraa. 



Tämän kappaleen myötä haluan toivottaa kaikille rauhallista marraskuun alkua!

maanantai 28. lokakuuta 2013

Koska opiskeltava on

Alkusyksystä tein erään opiskeluun liittyvän päätöksen. Sovin itseni kanssa, että yritän tehdä tulevasta (ja hyvin erilaisesta) vuodesta mahdollisimman motivoivan noin niinkuin opiskelun suhteen. Tiesin, että edessäni olisi taas kova rutistus psykologian pääsykoetta varten, ja se alkaisi avoimen yliopiston tilastomatematiikan perusteet –kurssilla heti syksyllä. Mietin, mitkä asiat kannustavat minua työntekoon ja tekevät siitä mielekästä. Vastaus oli helppo: hyvät työvälineet ja joku pieni ekstra arkisten aioiden kyljessä. Mieleeni piirtyi hyvin nopeasti se mitä halusin, ja aloin metsästää tarvikkeita toteutusta varten.

Tehtävä osoittautui aluksi ennakoitua vaikeammaksi, sillä en tahtonut löytää täsmälleen etsimäni kaltaista A4-kokoista muistikirjaa mistään. Lopulta tein löydön Akateemisesta kirjakaupasta ja kotiutin mustan ja nahkaisen, kierrekantisen kirjan. Tarkoituksenani oli siis, että tähän kirjaan mahdutan kaikki tämän kierroksen opiskeluihin liittyvät tehtävät ja muistiinpanot. Haluan löytää kaiken samojen kansien välistä, enkä raahata viittä eri vihkoa laukussani. Lopputulos näyttää tältä:



Nyt ovat siis avoimen yliopiston työt toivottavasti osaltani tehty ja tämän kirjan pariin saan palata seuraavan kerran joskus Joulun jälkeen. Perjantaina tulostin lopullisen harjoitustyöni sekä istuin tenttimässä tilastomatematiikan perusteet –kurssin. Hienoisia ongelmia tuotti tuo harjoitustyö, kun sekä ensimmäisessä että toisessa mikroluokassa oli tulostimet hajalla. Jotenkin sain lopulta käsiini palautettavan version työstäni, ja helpotus oli sanoinkuvaamaton. Vielä samalla viikolla tuskailin, etten ehdi saada työtäni valmiiksi, eikä siinä varmasti ole kaikkea vaadittua. Nyt pidetään siis peukut pystyssä, että panostukseni (mikä ei todellakaan ollut mikään päätähuimaava johtuen muun muassa tiiviistä työtahdista kaupassa) riitti.

Itse tentti oli mielenkiintoinen kokemus. Lukeminen oli jäänyt aika vähäiseksi edellä mainituista syistä, joten olin aikaisemmin viikolla hieman panikoitunut siitä, saanko tentin läpi. Tehtäviä oli yhteensä viisi ja niiden tekemiseen oli aikaa se kolme tuntia. Tuntui, että osa tehtävistä oli aika helpostikin hoidettu, mutta tietysti joukossa oli myös niitä minun rakastamiani ehdollisia prosenttijakaumia, joista en valitettavasti pääse millään jyvälle, vaikka kuinka yrittäisin. No anyways, sain kokeen valmiiksi jo hyvissä ajoin ja pääsin nauttimaan veljeni perheen sekä ihastuttavan kummityttöni seurasta kotiin.

Viikonloppu meni muuten aika mukavasti ensin maailman täydellisimmän kummitytön kanssa touhuten, sitten Tuulin siskon synttäreitä juhlien ja lopulta Roosan kanssa kahvitellen. Lisäksi rentouduin askartelemalla sekä kuuntelemalla musiikkia. Eilen illalla äiti paistoi meille hyvät pihvit ja juhlimme talvikauden alkua hyvän ruuan ja viinin merkeissä.

Nyt taas kohti uutta viikkoa, ei enää opiskelua vähään aikaan (koputan puuta), mutta töitä kyllä piisaa. Onneksi vielä on tämä päivä ja huominen aikaa rauhoittua ja parannella taas ikävästi kipeytynyttä kurkkuani. Keskiviikkona sitten uudella puhdilla takaisin kassalle! :)