Näytetään tekstit, joissa on tunniste Matkustaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Matkustaminen. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Vuosipäivä ja kahdet synttärit




Sain tänä vuonna syntymäpäivälahjaksi matkan Tukholmaan. Olen puhunut päivä Tukholmassa -risteilystä kaihoisasti jo varmaan vuoden päivät ja voisi siis sanoa, että ääneen unelmointini tuotti tulosta. Varasimme jo pari kuukautta sitten kalentereistamme tämän viikonlopun matkaa varten, mutta oikeastaan vasta lippuja ostettaessa tajusimme, että reissu osuisi sopivasti myös vuosipäivämme paikkeille. Vielä maaliskuussa en osannut ajatellakaan, miten oikeaan saumaan pieni irtiotto arjesta ajoittuisi. Meillä on molemmilla ollut aika raskas kevät ja varsinkin viimeiset pari viikkoa ovat olleet erityisen stressaavia monine deadlineineen ja työmatkoineen.

Lähdimme matkaan perjantai-iltana ja saavuimme Ruotsiin todella todella aikaisin lauantai-aamuna. Tietysti herkkäunisuuteni oli varmistanut sen, että olin saanut nukuttua laivan metelissä vain pari tuntia. Väsymyksestä huolimatta jaksoimme kuitenkin lähteä liikkeelle jo heti klo 6.30 paikallista aikaa. Oli muuten hämmentävä kokemus kävellä Tukholman keskustan kaduilla ennen kuin mikään kauppa tai kahvila oli auki. Suurkaupunki oli täysin autio muutamaa reipasta lauantailiikkujaa lukuunottamatta.



Päivämme kului nopeasti katuja kierrellessä, kahvilassa ja ravintolassa istuessa ja kaupoissa pyöriessä. Täytyy sanoa, että Tukholman vanhan kaupungin tunnelma kapeine kujineen ja pienine putiikkeineen ovat aivan ihania. Pelkkä rakennusten sopusointuisuus jaksaa ilahduttaa minua kerta toisensa jälkeen. Illan tullen tallustelimme takaisin sataman suuntaan ja kävimme katsastamassa Fotografiskan näyttelyt. Laivan lähtöä odotellessa istuimme vielä Fotografiskan tunnelmallisessa kahvilassa luomassa viimesilmäyksiä Tukholman maisemiin. Paluumatkan häämöttäessä pohdiskelimme, että harvoin sitä kotimaassa osaa ihailla ympäristöä ja nautiskella ilman jatkuvaa painetta takaraivossa. Ja niinhän se on. Ainakin itse olen sellainen suorittaja, että harvemmin osaan irrottaa velvollisuudentuntoisuudesta edes viikonloppuisin.

Matkan antoisuudesta huolimatta lyhyet yöunet ja koko päivän jaloilla oleminen verotti sen verran, että laivaan astuttuamme väsymys oli lähes lamauttava. Alunperin suunnitelmissa ollut laivan ravintolassa istuskelu jäi vähemmälle, sillä syömisten ja TaxFreen jälkeen teki mieli vain painua peiton alle. Vaikka toinen yö laivassa meni paljon paremmin, olin kuitenkin vielä kotiin päästyä niin väsynyt, että hyökkäsin heti sänkyyn. En olisi uskonut, että päiväunet onnistuisivat, mutta lopulta nukuinkin vielä kokonaiset kaksi tuntia. Herättyäni aloimme suuntautua kohti keskustaa. Olin luvannut Nikolle viime kesänä (!) syntymäpäiväbrunssin, mutta sen toteuttaminen on aina siirtynyt milloin mistäkin hyvästä ja vähemmän hyvästä syystä. Nyt sitten juhlimme samanaikaisesti Nikon viimekesäistä syntymäpäivää ja meidän oikeaa vuosipäivää Tiirikkalan terassilla. Näin jälkikäteen (ja ehkä vähän omaksi puolustuksekseni) voin todeta, että oli ihan hyvä säästää brunssia näin pitkään. Tänään oli nimittäin niin ihana sää ja hidas aamu, ettei juuri otollisempia brunssipuitteita olisi voinut pedata.

Vuosipäivämme on kulunut muuten pitkällä kävelyllä ja omalla terassilla oleillen. On ollut ihanaa nauttia auringon lämmöstä ja kesän tuoksusta rauhassa, ilman mitään kiirettä. Olen myös opetellut uutta, kesäistä elämänasennetta. Totesin Nikolle tuossa kävellessämme, että ei kai se niin väärin ole, jos joskus vähän nauttiikin elämästään. Sain vastaukseksi pienen naurahduksen.



Niin kului pitkä vuosipäivä ja kahdet myöhäiset synttärit. Aika kelpo viikonloppu, etten sanoisi.

perjantai 20. joulukuuta 2013

Reissussa

12.12 valkeni jännityksentäyteisenä. Muutama tunti ja olisi aika istuutua mukavasti junaan suuntana Helsinki ja tarkemmin eteläsatama. Koska olen ehkä maailman pahin jännittäjä, olin jo ehtinyt pelätä lähes kaikkea mahdollista mikä voisi mennä pieleen. Mieleeni ei ollut kuitenkaan juolahtanut, että kaikista epäonnen sattumuksista meitä voisi kohdata huono merisää ja niinpä säikähdin todenteolla kun isäni aamulla ystävällisesti ilmoitti, että uutisissa on luvattu todella kovaa myrskyä ja merenkäviöitä on varoitettu siitä. Jälkikäteen muistellen isäni aito huoli ja suorastaan ylitsepursuava varovaisuus (hän kehoitti meitä vielä harkitsemaan lähtemistä) on hurjan hellyyttävää, mutta sillä hetkellä taisin vähän hermostuakin. Yritinhän pitää oman mieleni edes jokseenkin rauhallisena ja keskittyä ajattelemaan, ettei myskyvaroitus ehkä kuitenkaan kävisi toteen. Paniikinomaisesti silti tarkkailin puhelimestani sääennustetta ja totesin nyt ensikertaa itsekin, että totta tosiaan, neljän metrin korkuisia aaltoja olisi meidän reitillemme luvattu.

Junassa tekstasin Tuulin kanssa ja sovimme yhteistuumin, että reissusta selvitään kyllä kunhan vaan pidetään toisistamme huolta eikä stressata liikoja. Ja täytyy kyllä sanoa, että tässä seurassa ei muuta voi kun tuntea olonsa turvatuksi: vaikka myrsky välillä koettelikin ja yöllä tuntui että laiva keikkui välillä oikealle ja välillä vasemmalle kyljelle, ei pahoinvointi missään vaiheessä äitynyt kestämättömäksi. Nautin olostani rakkaan ystäväni turvallisessa ja lämpimässä seurassa.




Aamulla heräsimme aikaisin, jotta ehdimme meille varatulle erikoisaamiaiselle. Se olikin todellinen elämys kuohuviinineen kaikkineen. Ja vielä merinäköalalla! Pian aamiaisen/brunssin jälkeen saavuimmekin jo Tukholmaan. Satamasta hyppäsimme lähimpään metroon ja matkustimme Fotografiskaan. Kävimme katsomassa kaikki näyttelyt, joista päällimmäisimpänä ja vaikuttavimpana mieleeni jäi Elliott Erwitt. Kuvat puhuttelivat minua yksinkertaisuudessaan ja aistikkuudessaan. Erwittin kerrottiin pitävän erityisen paljon koirista ja lapsista (kuten minäkin) ja siksi hän myös oli valinnut näitä kuvattavikseen. Valokuvissa oli paljon huumoria, mutta myös aimo annos tietynlaista kaihoa ja herkkyyttä.



Fotografiskasta jatkoimme matkaa kävellen vanhaan kaupunkiin, sillä halusimme käydä fiilistelemässä joulua myös Tukholman kehutulla joulutorilla. Itselleni paikka oli hienoinen pettymys. Jos nyt olen ihan rehellinen, niin mielestäni jopa Tampereen joulutori on tunnelmallisempi kuin tuo. En tiedä mikä siinä oli, johtuiko vaan kärsimättömyydestä, taideähkystä tai pienestä palelusta, mutta minulle tuo tori ei kyllä kolahtanut. Lucian päivän kunniaksi torilla oli kuitenkin lapsikuoro esiintymässä ja kuuntelimmekin heitä hetken.




Kello kävi käymistään, joten pian oli aika siirtyä kohteissamme eteenpäin. Seuraavaksi suuntasimmekin askeleemme kohti Tukholman keskustaa. Siellä vietimme jonkun tunnin pyörien kaupoissa ja lopulta ehkä hieman uupuneina istahdimme todella viihtyisään kuppilaan nauttimaan lämmintä juomaa sekä "pieniä" herkkuja. Itse valitsin ensimmäistä kertaa kanelilaten sekä maitosuklaacookien. Mahat täysinä (taas kerran) ja tutkittuamme hetken karttaa, starttasimme suuntana vähitellen satama. Päätimme kävellä vähän kauemmaksi metrolle, jotta voisimme vielä vähän tunnelmoida ja ihailla keskustan katuja joulunaikaan.



Taisimme olla hiukan väsyneitä ja ajatuksissamme. Kävelymatka metrolta satamaan ei nimittäin ollut pitkä, mutta osoittautui sitäkin vaikeammaksi lähdettyämme kävelemään täysin päinvastaiseen suuntaan kuin piti. Kaiken lisäksi ehdimme kävellä aika tovin ennen kuin tajusimme että olimme kertakaikkisen väärillä jäljillä. Aikaa oli enää parisenkymmentä minuuttia ja paniikki alkoi iskeä. Otimme siis jalat alle ja juoksimme tuli hännän alla puolikkaan metromatkan sekä sen lyhyen matkan asemalta satamaan. Onneksi ehdimme juuri kahta minuuttia etuajassa perille, eikä tästäkään taas voi kiittää muuta kuin joskus vähän turhankin ylikehittynyttä neuroottisuutta aikaisin paikalla olemisesta. Hytissä rojahdimme sängylle ja otimme vähän aikaa huilia ennen illan rientoja. Alkuiltamme kului rattoisasti parfyymikaupassa valitessamme itsellemme sopivaa tuoksua. Olimme varmaan unelma-asiakkaita ravatessamme pikkuisen kaupan hyllyjen välejä edes takaisin ja kiljuessamme toisillemme käytävän toisesta päästä toiseen. Huiskimme tuoksuvaihtoehtoja milloin itseemme, milloin lapulle ja koitimme parhaan mukaan saada jonkinlaisen ratkaisun aikaan. Lopulta löysimme kuin löysimmekin omat suosikkimme ja poistuimme parin tunnin tuskastelun jälkeen kaupasta suhteellisen tyytyväisinä.

Ostosten jälkeen palasimme hyttiin vähän valmistautumaan ja aloittelemaan lasillisilla laivan marketin valkoviiniä. Kun olimme valmiita, lähdimme syömään yhteen laivan ravintoloista. Herkulliset vuohenjuustoannokset katosivat lautasilta samalla kun keskustelimme paljon syvällisistä ja tärkeistä aiheista. Ruokailun jälkeen halusimme jatkaa vielä iltaa laivan baarissa. Elämyshän sekin, keski-ikä oli ehkä hiukan korkeahko ja musiikki taattua laatua eli ABBAa. Pääsimme myös seuraamaan salaperäistä midnight-showta, jossa taitavat nuoret miehet ja naiset tanssivat ja lauloivat. Hytin lämpö kutsui meitä aikanaan ja uni tuli silmään hyvin kun enää ei tarvinnut jännittää yhtä kovaa myrskyä kuin mennessä.


Seuraavan aamun erikoisaamiainen saatteli meidät Helsingin maisemiin. Uupuneina, mutta tyytyväisinä saavuimme takaisin kotiin ja tiemme erkanivat. Itse jatkoin vielä hetken seikkailua keskustassa ennen Tampereelle lähtöä. Reissu oli minulle moninkertainen voitto. En voi ymmärtää, että minulla on Tuulin kaltainen ystävä, jonka kanssa voin tehdä jotain tällaista ja tuntea olevani täysin kotona koko ajan. Puhuimme matkan aikana niin paljon kaikesta ja laidasta laitaan, että se tuntuu täysin uskomattomalta huomioiden miten vähän olemme ehtineet toisiamme tavata viimeisten parin vuoden aikana. En voisi kuvitella ketään toista, jonka kanssa on yhtä helppo keskustella vaatteista ja kulttuurista kuin elämästä ja vanhenemisestakin. Toivon, ettei tämä ollut ainoa matka, jonka saan Tuulin kanssa tehdä. Mutta vaikka niin olisikin, ainakin tästä reissusta jäi todella hyvä olla ja roppakaupalla ihania muistoja. KIITOS!



torstai 12. joulukuuta 2013

Pieni pala onnea

Olen ollut viime aikoina ihan äärettömän väsynyt. Töissä on tuntunut, etten millään jaksaisi hymyillä jokaiselle asiakkaalle tai jutella niitä näitä turhanpäiväisyyksiä. Kotiin tullessani olen ollut kuin raato, täysin voimaton ja surkea. Luulen, että yksi syy alakulooni on se, että ensimmäistä kertaa koskaan elämässäni minulla ei ole varsinaista joululomaa. Aattonakin olen aamulla kassalla ja heti välipäivien jälkeen viiletän takaisin pääkallopaikalle. Kuten jo varmasti on käynyt ilmi, nautin aika paljon Joulun fiilistelystä ja valmistelusta. Nyt se tuntuu hyvin erilaiselta, sillä odotukseen tavallisesti kuulunut tieto edessäpäin häämöttävästä vapaudesta on nyt poissa laskuista. Tiedän odottaa kiireisiä (joskin varmasti ihan mukavia) vuoroja kassalla ja hyvin aikataulutettua jouluvalmistelua. Laskeskelin tässä, että ensi viikonlopun jälkeen ennen aattoa minulle jää enää kolme vapaapäivää. Ja noille päiville pitäisi siis yrittää mahduttaa vaikka mitä ystävien tapaamisesta jouluostoksiin sekä leivontaan.

Näiden huolien keskellä on nyt aikaa pienelle irtiotolle. Voitin marraskuun K-team –päivillä eräästä pelistä Päivä Tukholmassa –risteilyn kahdelle Deluxe-luokan hytissä ja huomenna on se päivä, jolloin saan viimein lunastaa tuon uskomattoman voiton Tuulin kanssa! Lähden kotoa jo aamupäivällä ja Tuulin tapaan kolmen aikaan Helsingin rautatieasemalla, josta menemme yhdessä satamaan. Aivan käsittämättömän ihanaa päästä kerrankin viettämään kunnolla laatuaikaa rakkaan ystäväni kanssa, puhumattakaan siitä, että saamme tehdä sen TUKHOLMASSA, JOULUN ALLA JA VIELÄ LUCIAN PÄIVÄNÄ!!!

Sana voitostani kiiri työporukassamme ällistyttävää vauhtia. Tuntui, että melkein kaikki tiesivät siitä heti vaikkeivät edes olleet paikalla itse tapahtumahetkellä. Yksi työkaveri tervehti minua töissä leveällä hymyllä ja huikaten: "Siellä se meidän onnentyttö". Siitä tuli jotenkin todella hyvä mieli.

Tänään, 11.12 olin sisällyttänyt joulukalenterin luukkuun onnettaren terveiset. Ostin meille jokaiselle omat 4€:n ässäarvat ja ne odottivat raaputtajiansa takanreunuksella. Kuinkas ollakaan, oma arpani voitti molemmissa peleissä. Yhteensä nettosin arvallani 30€, mikä on enemmän kuin olen koskaan voittanut mistään rahapelistä.


Tähän loppuun vielä mainittakoon, että yleisesti ottaen minulla on todella huono tuuri kaikissa rahapeleissä. Lotossa saan aina sen kaksi oikein ja arvoista saan palkinnoksi jotain avaimenperiä. Ehkä onneni on siis kääntymässä? Näkyisiköhän tämä myös elämän muilla osa-alueilla? No, ehkä en uskalla nyt toivoa liikoja. Sen sijaan lähden tästä kipin kapin nukkumaan, jotta olen huomenna valmiina ottamaan vastaan yhtä potentiaalisesti hyvin onnellista päivää.

tiistai 8. lokakuuta 2013

Tallinna

Laivaan pääsyä odotellessa Helsingissä

Elämäni ensimmäinen Tallinnan matka on nyt takana. Lunastan lupaukseni matkapostauksesta tällaisen pienen kuvapläjäyksen sekä muutaman sanan muodossa. Lähdimme matkaan perjantai aamuna. Äiti oli jo työtilaisuuden vuoksi etukäteen Helsingissä, joten isä ja minä laitoimme kotona paikat kuntoon ja lähdimme junalla perään. Kahdelta saavuimme perille ja istuimme aseman kahvilaan äitiä odottamaan. Pelasin ensimmäistä kertaa yksin yhden rahapelin (oli tylsää) ja voitin 60 senttiä!!! Iloitsin kovasti, mutta pelkuruuttani jätin pelit sikseen ja keräsin pienoisen voittoni talteen. Olen aika varma, että seuraavalla erällä olisin hävinnyt kaiken. Aika pian äitikin ilmestyi asemalle ja pääsimme lähtemään satamaa kohti.

Laivan lastausta odotellessa istuimme taas kuppilaan ja kulutimme aikaa täyttäen yhdessä kryptoa. Neljän maissa pääsimme laivaan ja hyökkäsimme heti äidin varaamaan bisnesluokkaan, jossa vastassamme oli pehmeät istuimet sekä runsahko buffettarjoilu. Ruokailun jälkeen pistäydyimme äidin kanssa laivan kaupassa, mutta kyyti oli sen verran keinuvaa, että aloin voida todella huonosti. Palasinkin pian isän viereen lepäilemään.

Tallinnaan saavuimme puoli seitsemän aikaan. Asuntomme sijaitsi keskellä vanhaa kaupunkia ja oli arvatenkin aivan ihastuttava. Kaksi kerrosta, tummat puulattiat, suuret makuuhuoneet sekä höyrysauna. Olin taivaassa. Asettauduttuamme tavaroinemme ja ihailtuamme hetken majapaikkaamme lähdimme vielä kävelylle vanhaan kaupunkiin. Olin aivan häkeltynyt kaupungin yhtenäisestä arkkitehtuurista. Tuntui, kuin olisi oikeasti tehnyt aikahypyn johonkin keskiaikaiseen kaupunkiin. Rakastan yli kaiken vanhahtavaa tunnelmaa ja se kyllä huokui vanhan kaupungin kapeista kujista, korkeista kivitaloista sekä pienistä suloisista vanhan ajan henkeen sisustetuista kahviloista.







Vanhan kaupungin keskusaukio oli paikka, jota kävimme ihailemassa useaan kertaan


Tämä merkillinen kaivo sijaitsi ihan respamme vieressä. Odotin näkeväni jotain jännittävää kurkistaessani kaivon sisään, mutta näköjään uusi maailma kaikkani kaivon sisään, mutta näköjään uusi maailma kaikkine jätteineen pääsee ihan minne vaan. Näin kaivosta jopa yhtenä yönä unta. Se taisi siis olla minulle jollakin tavalla merkityksellinen kohde ja kenties vähän pelottavakin.


 Kävelylenkin jälkeen palasimme asuntoomme. Laitoimme höyrysaunan päälle ja huilasimme. Istuttuamme äidin kanssa hyvin erilaisissa löylyissä, söimme hiukan iltapalaa ja kaaduimme sänkyyn matkustelun väsyttäminä.

 Lauantaiaamuksi olimme tilanneet shampanja-aamiaisen. Nautiskelimme runsaasta pöydästä omassa rauhassamme ja korkkasimme hyvänmakuisen shampanjan. Tuskin kukaan meistä on aikaisemmin nauttinut kuohuvaa kymmeneltä aamulla. Mutta sitähän varten matkalle lähdetään –kokemaan uusia asioita ja saamaan elämyksiä. Aamiaisen jälkeen lähdimme matkamme pääkohteeseen, Kumuun. Kävimme katsomassa aikaisemminkin mainitsemani Irving Pennin valokuvia ja lisäksi kiersimme myös toisen näyttelyn, jonka aiheena oli Toisen maailmansodan jälkeinen Eurooppa. Pennin kuvat olivat odotusten mukaisesti loistavia. Jäimme silti äidin kanssa toivomaan vielä vähän laajempaa näyttelyä, olisimme katsoneet kuvia enemmänkin!






Penn kuvasi paljon kuuluisuuden henkilöitä ja oli kehittänyt studioonsa vähän erikoiset puitteet kuvausta varten: Hänellä ei ollut käytössään juuri koskaan mitään varsinaisia lavasteita, mutta hän sijoitti kohteensa harmaaseen nurkkaan ja antoi tämän asettautua siihen. Näyttelyssä oli rakennettuna tällainen Pennin aikaa vastaava nurkkaus, jossa saattoi kokeilla omia henkilökuvaustaitojaan.



Näyttelyn jälkeen menimme kiertelemään Viru-keskusta, Tallinnan yhtä suurimmista ostoskeskuksista. Päivän kävelemisen uuvuttamina palasimme taas vanhaan kaupunkiin ja nostimme raajat kattoon asunnossamme.


Illalla äiti ja minä lähdimme ihanaan hemmotteluhoitoomme aivan nurkillamme sijaitsevaan kauneushoitolaan. Pääsimme nauttimaan 75 minuuttia kestävistä kasvohoidoista, jotka rentouttivat mukavasti. Totesimme kyllä, että virolaiset joutuvat todella painamaan niska limassa töitä: nämä kosmetologit olivat lauantaina töissä yhdeksästä yhdeksään! Ihan hullua, ja todella surullista jos minulta kysytään. Minulle tuli hirveä sääli näitä nuoria naisia, joiden täytyi olla aivan raatamisen uuvuttamia. Eikä siinä vielä mitään, jos tekee rakastamaansa työtä. Ikävää on tietää, ettei paikallisten työstä makseta samalla tavalla kuin meillä täällä kotona. Vai onko joku teistä joku päässyt tuntivartin kasvohoitoon 48 eurolla Suomessa? Epäilen. Ja tuskin ainakaan sellaiseen, missä naamaan läträtään kymmentä eri voidetta ja ainetta.


 Oli miten oli, hoidon jälkeen jatkoimme itsemme hemmottelua keskusaukion terassilla järjettömän kokoisilla mansikkamargaritoilla. Juoma oli varmasti paras saamani, mutta myös niin suuri ja kylmä, etten millään saanut sitä kaikkea juotua... Ehkä olisi pitänyt valita se isänkin nautiskelema kuuma viini. Iltamme huipentui pöytävaraukseen suloisessa ravintolassa. Istuimme ikkunapöydässä tovin jos toisenkin nauttien hyvästä ruuasta ja juomasta sekä katsellen kadun tapahtumia.

Ravintolan kasvispiirakka ja aurinkokuivattu tomaattitahna oli ihanaa!

Sunnuntaina oli kotiinlähdön aika. Kävimme vielä kiertelemässä kauppakeskuksessa vaatelöytöjen toivossa. Saalis jäi osaltani hyvin mitättömäksi todettuani, että jostain syystä Tallinnan yleisestä edullisuudesta huolimatta vaatekauppojen hinnat liikkuivat aivan samassa luokassa kuin täällä Suomessakin. Niinpä päädyin ostamaan vain pari likööripulloa sekä laivalta yhden hoitoaineen.

Tässä vielä pieni listaus Tallinnan parhaista puolista:
  • Edullisuus. Koskee niin ruokaa, asumista, kulkemista kuin hyvinvointipalveluitakin
  • Taksi. Ehdottomasti kannattavin tapa matkustaa lyhyehköjä matkoja. Taksin hinta on miltei olematon ja ne liikkuvat valonnopeudella. Summa summarum: taksimatka on halpa ja myös jännittävä
  • Palvelu. Suomalaisena on mukava mennä käymään Tallinnassa, kun lähes kaiken voi hoitaa myös omalla äidinkielellä. On hämmentävää, miten hyvin palveluammateissa olevat ymmärtävät suomenkieltä.
  • Vanha kaupunki. Ilman muuta kohde, jonka väliin jättäminen olisi suorastaan rikos. Miksei tällaista ole Suomessa?
  • Old Apartments. Asuntomme välittäjä, joka tarjoaa hyvin erilaisia majoitusmahdollisuuksia erinomaisilla palveluilla varusteltuna. Omaan asuntoomme mahtui viisi henkeä, ja sen hinta on sama riippumatta majoittujien lukumäärästä. Kannattaakin siis kerätä kohtuullinen porukka ystäviä matkaan ja majoittua hinta-laatu –suhteeltaan loistavassa asunnossa. 
Loma on siis nyt takana ja arki edessä. Tämä viikko on minulle hyvin raskas niin töiden kuin opiskelujenkin puolesta. Nyt lähden yliopistolle taistelemaan SPSS-ohjelman kanssa ennen varsinaisen oppitunnin alkua. Heippa!