Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ystävät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ystävät. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 17. elokuuta 2016

Flow, wou!

Tämän kesän ylivoimaisesti elämyksellisin, mielenkiintoisin, hauskin ja kenties myös tunteikkain viikonloppu vietettiin Helsingin Suvilahdessa.


Flow-neitsyyteni meni jo viime vuonna kun lähdimme Nikon kanssa rohkeasti testaamaan festarin sunnuntaipäivän. Sää oli mitä kesäisin ja aurinko porotti niin kuumasti, että pelkäsin palavani kuunnellessamme kiinnostavaa uutta suomalaista artistia pallon muotoisella lavalla. Olimme häikäistyneitä myös siitä, miten hienosti koko tehdasalue oli suunniteltu ja koristeltu festaria varten. Tunnelma pysyi lämpimänä myös illan viiletessä ja pimetessä, sillä joka puolelle oli ripustettu erilaisia valoja. Koko festari oli hauska yhdistelmä minimalismia ja suurfestivaalin tuntua. Kaikista tärkeintä oli tietenkin musiikki, ja sitähän riitti! Oli hienoa, että suurten lavojen vetonaulojen lisäksi festari pullotti niin kotimaisia kuin ulkomaisiakin uusia tuttavuuksia.

Tänä vuonna suuntasimme suurin odotuksin kaksipäiväiselle Flow-retkelle kahden ystävämme kanssa. Täytyy myöntää, että jännitin aika paljon Helsinkiin lähtöä. En sillä tavalla pelkojännittänyt niinkuin yleensä, vaan lähinnä olin huolissani omasta jaksamisestani festareilla, sillä olen ollut aika uuvuksissa kesän opiskelun, työn ja muuton jäljiltä. Alku ei ollut kovin lupaava, sillä taivaalta tuli  vettä vaakatasossa ja tuuli oli niin kova, että kertakäyttösadetakin napitkin aukesivat aina sitä mukaa kun ne sai kiinni. Flow'n rento ja iloinen tunnelma vei kuitenkin pian mennessään ja viimeistään ensimmäisen keikan alkaessa oli olo jo hyvä, suorastaan riemukas.



Sunnuntaina oli mielestäni viikonlopun ehdoton pääpäivä. Aamun raju ukkoskuuro päättyi juuri ennen festarialueelle lähtöä ja koko päivä olikin aurinkoinen ja lämmin. Muutkin vastoinkäymiset poistuivat tieltämme ja pääsimme aloittamaan toisen festaripäivämme helpottuneissa ja iloisissa tunnelmissa. Lisäksi itselleni merkityksellisin keikka ajoittui sunnuntai-iltaan, ja pääsin sen myötä ihan seesteiseen, onnelliseen ja hiukan hämmentäväänkin mielentilaan. Erityisen onnelliseksi minut teki viikonlopun aikana se, että sain viettää sitä aivan ihanien ystävien seurassa. Mikään ei ole parempaa kuin jakaa ainutlaatuisia kokemuksia itselle tärkeiden ihmisten kanssa.



Flow, teit sen taas. Veit minut ihan jonnekin muualle, musiikin mystiseen maailmaan. Et tuottanut pettymystä, vaan ylitit odotukseni. Tarjosit minulle elämyksiä enemmän kuin riittävästi. Annoit minulle myös jotain, mitä en olisi osannut toivoakaan. Annoit minun sukeltaa syvälle itselleni kaikista tärkeimmän artistin musiikkiin ja kokea kokonaisvaltaisesti tuo musiikki minussa.


Kiitos Flow. Ja erityiskiitos Niko, Suvi ja Antton!

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Tapaus viikonloppu

Koko pitkän viikon jaksoin tsempata lukemisen kanssa kun tiesin, että perjantai-iltana odottaisi jotain todella ihanaa. Kirjastohengauksen päätteeksi (tuntui taas, ettei mistään tullut mitään enkä pystynyt keskittymään) lähdin Tuulia vastaan asemalle. Liian pitkän tauon jälkeen nähtiin taas rauhassa ja saatiin viettää kunnon laatuaikaa yhdessä. Menimmekin siitä heti syömään yhteen lempiravintolaani Tampereella, Katmandu:hun. Yleensä paikka on aika autio ehkä syrjäisestä sijainnistaan johtuen, mutta perjantaina se oli kyllä ihan täynnä! Nautiskelimme siinä kaikessa rauhassa ihanista mauista ja juttelimme tietysti kaikesta maan ja taivaan väliltä. Syötyämme raahasimme täydet vatsamme hyytävän talviseen iltaan. Pujahdimme kahvila Valon lämpöön istumaan ja jatkoimme rupattelua siellä. Harmi kyllä, Valo menee perjantaisin jo kymmeneltä kiinni, ja "jouduimme" jatkamaan vielä matkaamme seuraavaan ja viimeiseen etappiin, Ravintola Artturiin. 


Nautin taas kyllä joka hetkestä Tuulin seurassa, ja tuntui aivan hirveältä sanoa heipat taas vähäksi aikaa. Onneksi junat on keksitty ja puhelimet pelaa (jos osaisimme vaan vastata niihin toisen soittaessa).




Lauantaina ohjelmassa oli äiti-tytär –laatuaikaa, jota olin odottanut myös pitkin viikkoa. Aamupalan jälkeen hyppäsimme autoon ja huristelimme monen vuoden tauon jälkeen Ideaparkiin. Vietimme todella mukavan päivän shoppailun merkeissä ja mikä parasta, saimme olla ihan kahdestaan, rauhassa kaikilta ulkopuolelta tulevilta paineilta ja huolilta. Edelliset viikot ovat olleet meille molemmille aika raskaita, joten uskon pienen irtioton olleen täysin paikallaan.

Viihdyimme ostoksilla koko päivän ja kotona olimmekin vasta joskus viiden jälkeen. Sitten vaan äkkiä kahvit ja teet nassuun ja taas mentiin: lähdin vielä illalla juhlimaan Ellan synttäreitä ja pitkä päivä sai jatkokseen pitkän yön kun saavuin kotiin vasta neljän aikaan. 


Takana on siis hyvin tapahtumarikas viikonloppu, taas kerran. Vaikka ohjelma on ollut todella mieluista ja rentouttavaakin, tuntuu tavallaan todella vaikealta orientoitua taas seuraavaan työviikkoon. Ahdistaa kaivaa huomenna kirjat esille ja kohdata taas se viime viikkojen suurin kysymys: mitä sitä oikein lukisi/tekisi? Onneksi huomisellekin on sentään jotain mukavaa, nimittäin laulutunti. Pienetkin irrottautumiset helpottavat kummasti oloa, vaikka toisaalta kyllä tunnen niistä lähes aina myös syyllisyyttä. Mutta ei tässä oikein muu auta kuin mennä rohkeasti kohti uutta viikkoa ja nautiskella vielä tänään vapaudesta parhaan mukaan. Pidetään peukkuja, että ensi viikko olisi lukemisen osalta parempi kuin tämä edellinen.

Mukavaa sunnuntaita ja energistä tulevaa viikkoa!

P.S. Tämä oli sadas postaukseni, ja sen kunniaksi olen tehnyt blogiin pientä pintaremonttia. Lisäksi suunnitelmassa on ehkä joitakin teemapostauksia. Kaikki palaute, ideat ja toiveet ovat edelleen tervetulleita!

perjantai 20. joulukuuta 2013

Reissussa

12.12 valkeni jännityksentäyteisenä. Muutama tunti ja olisi aika istuutua mukavasti junaan suuntana Helsinki ja tarkemmin eteläsatama. Koska olen ehkä maailman pahin jännittäjä, olin jo ehtinyt pelätä lähes kaikkea mahdollista mikä voisi mennä pieleen. Mieleeni ei ollut kuitenkaan juolahtanut, että kaikista epäonnen sattumuksista meitä voisi kohdata huono merisää ja niinpä säikähdin todenteolla kun isäni aamulla ystävällisesti ilmoitti, että uutisissa on luvattu todella kovaa myrskyä ja merenkäviöitä on varoitettu siitä. Jälkikäteen muistellen isäni aito huoli ja suorastaan ylitsepursuava varovaisuus (hän kehoitti meitä vielä harkitsemaan lähtemistä) on hurjan hellyyttävää, mutta sillä hetkellä taisin vähän hermostuakin. Yritinhän pitää oman mieleni edes jokseenkin rauhallisena ja keskittyä ajattelemaan, ettei myskyvaroitus ehkä kuitenkaan kävisi toteen. Paniikinomaisesti silti tarkkailin puhelimestani sääennustetta ja totesin nyt ensikertaa itsekin, että totta tosiaan, neljän metrin korkuisia aaltoja olisi meidän reitillemme luvattu.

Junassa tekstasin Tuulin kanssa ja sovimme yhteistuumin, että reissusta selvitään kyllä kunhan vaan pidetään toisistamme huolta eikä stressata liikoja. Ja täytyy kyllä sanoa, että tässä seurassa ei muuta voi kun tuntea olonsa turvatuksi: vaikka myrsky välillä koettelikin ja yöllä tuntui että laiva keikkui välillä oikealle ja välillä vasemmalle kyljelle, ei pahoinvointi missään vaiheessä äitynyt kestämättömäksi. Nautin olostani rakkaan ystäväni turvallisessa ja lämpimässä seurassa.




Aamulla heräsimme aikaisin, jotta ehdimme meille varatulle erikoisaamiaiselle. Se olikin todellinen elämys kuohuviinineen kaikkineen. Ja vielä merinäköalalla! Pian aamiaisen/brunssin jälkeen saavuimmekin jo Tukholmaan. Satamasta hyppäsimme lähimpään metroon ja matkustimme Fotografiskaan. Kävimme katsomassa kaikki näyttelyt, joista päällimmäisimpänä ja vaikuttavimpana mieleeni jäi Elliott Erwitt. Kuvat puhuttelivat minua yksinkertaisuudessaan ja aistikkuudessaan. Erwittin kerrottiin pitävän erityisen paljon koirista ja lapsista (kuten minäkin) ja siksi hän myös oli valinnut näitä kuvattavikseen. Valokuvissa oli paljon huumoria, mutta myös aimo annos tietynlaista kaihoa ja herkkyyttä.



Fotografiskasta jatkoimme matkaa kävellen vanhaan kaupunkiin, sillä halusimme käydä fiilistelemässä joulua myös Tukholman kehutulla joulutorilla. Itselleni paikka oli hienoinen pettymys. Jos nyt olen ihan rehellinen, niin mielestäni jopa Tampereen joulutori on tunnelmallisempi kuin tuo. En tiedä mikä siinä oli, johtuiko vaan kärsimättömyydestä, taideähkystä tai pienestä palelusta, mutta minulle tuo tori ei kyllä kolahtanut. Lucian päivän kunniaksi torilla oli kuitenkin lapsikuoro esiintymässä ja kuuntelimmekin heitä hetken.




Kello kävi käymistään, joten pian oli aika siirtyä kohteissamme eteenpäin. Seuraavaksi suuntasimmekin askeleemme kohti Tukholman keskustaa. Siellä vietimme jonkun tunnin pyörien kaupoissa ja lopulta ehkä hieman uupuneina istahdimme todella viihtyisään kuppilaan nauttimaan lämmintä juomaa sekä "pieniä" herkkuja. Itse valitsin ensimmäistä kertaa kanelilaten sekä maitosuklaacookien. Mahat täysinä (taas kerran) ja tutkittuamme hetken karttaa, starttasimme suuntana vähitellen satama. Päätimme kävellä vähän kauemmaksi metrolle, jotta voisimme vielä vähän tunnelmoida ja ihailla keskustan katuja joulunaikaan.



Taisimme olla hiukan väsyneitä ja ajatuksissamme. Kävelymatka metrolta satamaan ei nimittäin ollut pitkä, mutta osoittautui sitäkin vaikeammaksi lähdettyämme kävelemään täysin päinvastaiseen suuntaan kuin piti. Kaiken lisäksi ehdimme kävellä aika tovin ennen kuin tajusimme että olimme kertakaikkisen väärillä jäljillä. Aikaa oli enää parisenkymmentä minuuttia ja paniikki alkoi iskeä. Otimme siis jalat alle ja juoksimme tuli hännän alla puolikkaan metromatkan sekä sen lyhyen matkan asemalta satamaan. Onneksi ehdimme juuri kahta minuuttia etuajassa perille, eikä tästäkään taas voi kiittää muuta kuin joskus vähän turhankin ylikehittynyttä neuroottisuutta aikaisin paikalla olemisesta. Hytissä rojahdimme sängylle ja otimme vähän aikaa huilia ennen illan rientoja. Alkuiltamme kului rattoisasti parfyymikaupassa valitessamme itsellemme sopivaa tuoksua. Olimme varmaan unelma-asiakkaita ravatessamme pikkuisen kaupan hyllyjen välejä edes takaisin ja kiljuessamme toisillemme käytävän toisesta päästä toiseen. Huiskimme tuoksuvaihtoehtoja milloin itseemme, milloin lapulle ja koitimme parhaan mukaan saada jonkinlaisen ratkaisun aikaan. Lopulta löysimme kuin löysimmekin omat suosikkimme ja poistuimme parin tunnin tuskastelun jälkeen kaupasta suhteellisen tyytyväisinä.

Ostosten jälkeen palasimme hyttiin vähän valmistautumaan ja aloittelemaan lasillisilla laivan marketin valkoviiniä. Kun olimme valmiita, lähdimme syömään yhteen laivan ravintoloista. Herkulliset vuohenjuustoannokset katosivat lautasilta samalla kun keskustelimme paljon syvällisistä ja tärkeistä aiheista. Ruokailun jälkeen halusimme jatkaa vielä iltaa laivan baarissa. Elämyshän sekin, keski-ikä oli ehkä hiukan korkeahko ja musiikki taattua laatua eli ABBAa. Pääsimme myös seuraamaan salaperäistä midnight-showta, jossa taitavat nuoret miehet ja naiset tanssivat ja lauloivat. Hytin lämpö kutsui meitä aikanaan ja uni tuli silmään hyvin kun enää ei tarvinnut jännittää yhtä kovaa myrskyä kuin mennessä.


Seuraavan aamun erikoisaamiainen saatteli meidät Helsingin maisemiin. Uupuneina, mutta tyytyväisinä saavuimme takaisin kotiin ja tiemme erkanivat. Itse jatkoin vielä hetken seikkailua keskustassa ennen Tampereelle lähtöä. Reissu oli minulle moninkertainen voitto. En voi ymmärtää, että minulla on Tuulin kaltainen ystävä, jonka kanssa voin tehdä jotain tällaista ja tuntea olevani täysin kotona koko ajan. Puhuimme matkan aikana niin paljon kaikesta ja laidasta laitaan, että se tuntuu täysin uskomattomalta huomioiden miten vähän olemme ehtineet toisiamme tavata viimeisten parin vuoden aikana. En voisi kuvitella ketään toista, jonka kanssa on yhtä helppo keskustella vaatteista ja kulttuurista kuin elämästä ja vanhenemisestakin. Toivon, ettei tämä ollut ainoa matka, jonka saan Tuulin kanssa tehdä. Mutta vaikka niin olisikin, ainakin tästä reissusta jäi todella hyvä olla ja roppakaupalla ihania muistoja. KIITOS!



tiistai 26. helmikuuta 2013

Welcome to the world, little one!

Ihan ensimmäisenä iloiset uutiset: Sunnuntaipäivällä syntyi keskuuteemme uusi ihme. Tulin jo kahdeksannen kerran tädiksi kun vanhin veljeni sai neljännen lapsensa. Olen niin ylpeä ja onnellinen pienen tytön täti!

Taas on uusi viikko lähtenyt vauhdilla käyntiin, onneksi tällä kertaa vähän terveemmissä merkeissä kuin viime viikko. Samalla tervehtyminen on kuitenkin tarkoittanut myös sitä, että viimein on jo todellakin pakko availla niitä koulukirjoja. Ja samalla olen saanut huomata, miten hienosti sitä onkaan taas onnistunut haalimaan kaikenlaista menoa ja meininkiä lukulomalle. Tänään näin lukupäivän jälkeen Ellaa, huomenna menen käymään mummilla, torstaina vien veljen tyttöni Sonjan elokuviin ja perjantaina menen Emman kanssa kahville ja illalla lähdemme Helsinkiin.

Tuntuu toisaalta hirveän väärältä tehdä juuri nyt näin paljon kaikkea muuta kuin opiskelua, mutta toisaalta onhan se niinkin, ettei aivot ihan loputtomasti voi vastaanottaa tietoa. On siis ehkä ihan hyvä saada välillä muuta ajateltavaa kuin englannin vaillinaiset apuverbit tai matematiikan todennäköisyyslaskenta tai derivaatta. Lisäksi äitini on ystävällisesti muistutellut minua ihan joka päivä siitä, ettei minun ihan oikeasti olisi mikään pakko lukea yhtään mitään, jos en halua. No, en ehkä ihan lukematta aio ylioppilaskokeisiin mennä, mutta tätä vauhtia lukemiseen käytetty aika on hyvin hyvin rajallista, ehkä keskimäärin 3h/päivä.

Eilen kävimme iltapäivällä äidin kanssa Stockmannilla. Meille molemmille oli tullut postissa helmikuun kanta-asiakasetuna alennuskuponkeja, ja koska helmikuu on ihan kohta ohi (jippii!), oli korkea aika lähteä metsästämään tavarataivaasta jotain kivaa kummallekin. Shoppailun jälkeen ihmettelimme lähes yhteen ääneen, miten voikaan olla että aina silloin kun mitään etuja tai alennuksia ei ole, tuntuu Stockalta löytyvän vaikka mitä ihanaa. Sitten heti kun on kuponki taskussa, joutuu hyllyjen välissä suorastaan metsästämään mitään vähänkin kivaa. Lisäksi äitini havaitsi, että Stockmannin hinnat on kyllä melko tarkkaan suunniteltu: hän löysi 49,95 maksavan paidan, kun kuponkiedun hintaraja oli 50. No, kaikesta huolimatta kotiutimme molemmat jotain mukavaa.


















P.S. Tänään kolahti postista jotain hauskaa siskoltani:




Eiköhän näiden avulla taas hetken aikaa lukuinto pysy yllä :D



sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Hulinaviikko ja sen seuraukset

Hullu hulinaviikko englannin kuunteluineen, potkiaisineen sekä penkkareineen ja niiden jatkoineen on nyt viimein selätetty, ja olen virallisesti lukulomalainen.









Menneeseen viikkoon on todellakin mahtunut paljon kaikkea, niin hyvää kuin huonoakin. Todella harmillista on ollut, että olen voinut fyysisesti melko huonosti koko viikon. Minulla on ollut joka päivä pahoinvointia ja heikotusta, joka mitä ilmeisimmin johtuu yksinkertaisesti voimakkaasta jännittämisestä. Olen aina reagoinut herkästi jännitykseen ja stressiin fyysisesti, eikä tämä viikko ollut poikkeus. Pahoinvointi on seurannut minua englannin kuunteluun sekä sen jälkeen penkkarikylttien maalaamiseen. Olen joutunut todella pelkäämään, että sairastun vatsatautiin tai jotain yhtä ihanaa, niin huonoksi vointini on välillä mennyt.















Jotenkin olen kuitenkin saanut itseni raahattua tämän ikimuistoisen viikon jokaiseen etappiin. Harmi vaan, etten saanut huonovointisuuden takia päivistä ihan sitä kaikkea irti, mitä olisin halunnut. Jouduin lähtemään juhlista ajoissa kotiin, sillä tiesin aamun olevan joka tapauksessa vaikea.















Perjantaina, kun muut lähtivät abiristeilylle, minä näin kaveriani ja kävimme elokuvissa. Muuten viikonloppuni kului niinkin kivoissa merkeissä, kuin tilastomatematiikan valmennuskurssilla. Eilen ja tänään oli opetusta aamu yhdeksästä aina kahteen saakka ja hyvin tiiviillä tahdilla: pidimme molempina päivinä vain kaksi viidentoista minuutin taukoa. Kurssilla tuntui tänään siltä, ettei tässä ole mitään järkeä. Psykologian pääsykoe on mielestäni tehty suorastaan mahdottomaksi läpäistä, mistä tietenkin antaa viitteitä myös harvinaisen pieni sisäänottoprosentti. Tämän viikonlopun aikana minulle on selvinnyt uutta ei-niin-mukavaa tietoa pääsykokeen vaatimuksista. Paitsi, että pitää hallita lähes täydellisesti tilastomatematiikka sekä osata tunnistaa kokeen takana annetuista kaavoista virheelliset, on kokeessa käytössä ainoastaan nelilaskin. Se tarkoittaa siis sitä, ettei koko kapistuksessa ole mitään muita toimintoja, kuin plus, miinus, kerto, jako sekä neliöjuuri. Kaikki laskutoimitukset potensseineen, kertomineen sekä binomijakaumineen täytyy osata johtaa niin, että ne voi ratkaista käytössä olevalla laskimella. Olen jo melkein valmis luopumaan toivosta, mutta toisaalta uskon, että psykologia aineena on niin syvästi minua kiinnostava, että haluankin panostaa siihen ja käydä edes kokeilemassa, miltä pääsykoe tuntuu.














Raskas viikko ja viikonloppu on siis taas kerran takana, eikä pahoinvointi ole vieläkään täysin ottanut loppuakseen. Lisäksi heräsin tänään siihen, että nenäni oli ihan tukossa ja kurkku kipeä. Pitihän se arvata, ettei näin stressaavasta viikosta selviä ilman flunssaa. Nyt tunnen itseni todella kipeäksi, olen nukkunut iltapäivällä parisen tuntia, enkä jaksa oikein tehdä yhtään mitään. Ensi viikolla edessä olisi ensimmäinen vapaaviikko, jonka aikana voisin oikeasti keskittyä niin matikkaan kuin englantiinkin. Ei siis tunnu yhtään hyvältä, että saatan joutua viettämään koko huomisen sängyn pohjalla, mikäli tahdon jaksaa olla skarppina tiistaisessa matikan tentissä.



















Masentavista kuulumisistani huolimatta viikkooni on mahtunut myös paljon paljon hyvää. Penkkareiden jatkoilla tajusin yllättäen, että olen tutustunut hirveän moneen ihanaan ihmiseen nyt viimeisen lukiovuoden aikana. Oli ihanaa tuntea olevansa tervetullut porukkaan, ja juhlia näiden upeiden ihmisten kanssa koulun päättymistä. Olenkin ollut hämmästyksekseni myös varsin haikealla tuulella tällä viikolla, kun olen ymmärtänyt, etten enää pääse joka päivä näiden ihmisten seurasta nauttimaan. Tuntuu niin arvokkaalta ja etuoikeutetulta saada osakseen ystävyyttä ja välittämistä lyhyenkin tuntemisen jälkeen.







Ihana Ainoni! <3








Muistan, kun ajattelin vielä syksyllä, että on hyvin mahdollista, että vietän viimeisen lukiovuoteni aika yksinäisissä merkeissä. Siitä huolimatta uskalsin tehdä aloitteita ja olla avoin tämänvuotisia abeja kohtaan. Olen tutustunut ihmisiin, joihin olen jo suorastaan kehittänyt jonkinlaisen kiintymyksen. En unohda heitä, vaikka koulu nyt loppuukin. Jos siis vielä vuosi sitten kirosin päätymistäni nelivuotiseksi, olen viimeistään tämän viikon aikana saanut todeta, miten avartava vuosi tämä on ollut. Näin olen saanut etuoikeuden tutustua paitsi oman ikäisiini ihmisiin, myös niihin, jotka viettävät nyt viimeisiä hetkiään lukiolaisina. Tunnen olevani rikas saadessani tuntea nämä kaikki ihmiset. On ollut oikeasti yllättävää havaita, että minut on otettu vastaan kyseenalaistamatta. Minulle on hymyilty ja juteltu, voinnistani on kyselty ja minusta on pidetty huolta. Kun potkiaisissa istuimme nelivuotisten kesken yhdessä nurkkapöydässä, mietin, että ei tämä ole oikein. Halusin toki olla nelivuotisten kavereitteni kanssa ja pidän heistä paljon, mutta halusin myös juhlia koulun loppua muitten abien seurassa. Tätä en todellakaan olisi vielä syyskuussa itsestäni uskonut!

Haluankin siis kiittää kaikkia niitä, jotka ovat olleet mukanani tänä lukuvuonna. Ja tarkoitan tällä ihan yhtälailla vanhoja, pitkäaikaisia ystäviä kuin uusia tuttujakin. On ihanaa tuntea teidät kaikki! <3


Nyt lähden taas vähän lepäilemään, oikein hyvää viikonalkua ihan jokaiselle. Pysykää terveinä!

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Youth knows no pain

Hellou!

Taas kerran on yksi viikko vierähtänyt alta pois ja sunnuntai on saapunut laskien raskaan huolen harteille. Onneksi näitä kouluahdistussunnuntaita ei enää ihan liikaa ole tiedossa: jäljellä minulla on naurettavat kaksi koulupäivää! Tulevalla viikolla on kuitenkin jo useampikin haaste edessä: tiistaina on matematiikan preliminääri, ja perjantaina alkaa kevään kirjoitukset äikän tekstitaidolla. Tänään olenkin yrittänyt epätoivon vallassa kertailla vanhoja äikänvihkoja muistutellakseni mieleeni ne tärkeimmät tekstitaidon vastauksen piirteet.

Eilinen päivä hurahti ohi ihan silmänräpäyksessä. Illalla vietimme lähes pelkästään tyttöporukalla ystäväni Marin parikymppisiä. Teemana oli black & white, ja olin tällaisista teemabileistä pitkästä aikaa todella innoissani. Bileissä oli tietysti hyvän seuran lisäksi tarjolla ihania herkkuja: herkullinen kanasalaatti, tuorejuustotäytteiset ruissipsit, karkit, mahtava booli, sipsit sekä kaksi erilaista kakkua odottivat nälkäisiä syöjiään. Tarkoituksena oli lähteä myöhemmin illalla baarikierrokselle, mutta fiilis oli Marillakin jo niin kova, ettei siihen mitään baareja enää tarvittu. Kotiin lähdin vasta puoli kahden maissa, mikä tarkoittaa luonnollisesti sitä, että viime yö jäi osaltani vähän turhan lyhyeksi noin niinkuin unen puolesta.






Kuten sanottu, tänään oli sitten taas aika herätä stressaavaan sunnuntaipäivään. Ei siinä muuten mitään, mutta juuri tällä hetkellä tuntuu jostakin syystä, että on taas vaihteeksi vähän vaikeaa arvioida sopivaa työnmäärää tai sitä, mihin oikeasti kannattaisi laittaa eniten resursseja. Olen aika hyvä vaatimaan itseltäni kovia suorituksia, mutta niin tuntuu olevan järkyttävän moni muukin. Nuoruus on näköjään yleisestikin todella raskasta aikaa, siitä täytyy jotenkin kiemurrella ja taiteilla yli kaikesta epävarmuudesta ja huolesta riippumatta. Olen viime aikoina miettinyt todella paljon juuri sitä, miten muut ikäiseni kokevat tämän vaiheen elämässä. Jollakin tavalla tuntuu niin epäreilulta, että kaikki ympärilläni näyttää menevän eteenpäin, vaikka minä junnaan aina vaan samassa vanhassa. Kaipaisin todella jotain uutta ja jännittävää, mutta toisaalta kaikki muutos tuntuu tällä hetkellä vaan yksinkertaisesti vaikealta ja pelottavalta. Erityisen kateellinen olen niille kaikille ystävilleni, jotka nyt seurustelevat ja saavat osakseen sellaista lämmintä ja hellää läheisyyttä sekä välittämistä. On kivuliasta tuskailla sen kanssa, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, vai tuoko mitään. Ehkä näihin voimakkaisiin tunteisiini liittyy osaltaan myös tämä koulustressi sekä se, että edessäni on melko suuri muutos: koulun loppuminen. Sehän tarkoittaa omalla tavallaan aika suurta askelta kohti uutta ja tuntematonta maailmaa, vaikkei suoranaisesti johdakaan mihinkään tyhjänpäälle jäämiseen -ainakaan vielä...

Lukemisen ohessa kävin tänään myös katsastamassa Tampereen Taidemuseon Dashi -näyttelyn. Kyseessä on siis venäläisen kuvanveistäjän näyttely, ja se oli kerrassaan upea! Harvemmin olen näin vaikuttunut jostain näyttelystä. Patsaat olivat kaikessa kuvitteellisuudessaan niin aidon oloisia, että niitä katsellessa heräsi suuri halu koskettaa. Lisäksi ne herättivät mielessäni paljon tunteita ja ajatuksia, sekä yllätyksekseni aivan suunnattoman himon päästä käymään jossain idässä päin. Olen lähtökohtaisesti nimittäin aika länsimaalaismielinen sillä tavalla, etten suuremmin ole haaveillut mistään kovin eksoottisista ulkomaanmatkoista. Näyttelyssä aloin kuitenkin haaveilla siitä, että jonain päivänä pääsen kokemaan kaiken itämaisen kulttuurin ihan aidosti ja oikeasti. Tästä kaikesta voi siis kyllä päätellä, että taidenäyttely oli katsomisen arvoinen kokemus, ja suosittelenkin sitä kaikille, jotka Tampereella päin liikkuvat.

Tässäpä taas vähän kuulumisiani. Nyt lähden keittiön puolelle laittamaan meille iltaruuaksi risottoa, nam!

Rauhallista sunnuntai-iltaa ja tulevan viikon alkua!

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Final countdown

Kruunasin suhteellisen tapahtumarikkaan lomaviikkoni eilen hyvin tapahtumarikkaalla lauantailla. Aamulla lähdin valokuvauskurssille, jossa kävimme läpi aikaisempaa tehtävää. Meidän oli pitänyt luoda aukeamalle kuvakollaasi, jossa käytimme sekä omia että muiden ryhmäläisten kuvia. Tarkoituksena oli ilmeisesti ainakin tutkiskella omia tunnelmia siitä, kun oma kuva näkyy toisen työssä. Teemana oli kurssiympäristö ja kaikkien kuvat oli jaettu dropboxiin jonka kautta kukin pääsi suunnittelemaan omaa aukeamaansa. Minulle itselleni tuotti aika paljon vaikeuksia ensinnäkin kuvata melkoisen karua ympäristöä kiinnostavalla tavalla enkä olekaan järin tyytyväinen omiin kuviini. Sen sijaan yllätyin, miten mielenkiintoisia kuvia moni oli saanut otettua ihan samoissa olosuhteissa. Lisäksi sain nähdä, että joitakin minunkin kuvia oli käytetty, mikä oli tietenkin ihan hauska huomio :) Vaikka olin todella epävarma omasta aikaansaannoksestani, aukeamiani kehuttiin aika paljon. Se oli mukavaa ja lisäsi taas kerran motivaatiota ja innostusta jatkaa valokuvaamista.



Tunnin jälkeen lähdin vauhdilla keskustaan, missä tapasin pitkästä aikaa enoni vaimoa Anskua. Emme ole aikaisemmin nähneet kaksin, vaan aina kyseessä on ollut pitkään ja hartaasti suunniteltu tapaaminen koko perheen voimin. Oli siis ihanaa nähdä Anskua kaksin ihan kaikessa rauhassa, jutella syvällisiä ja vaihtaa kuulumisia ilman että tarvitsi huomioida muita samaan aikaan. Ansku on aivan ihana ihminen, ihailen häntä ja hänen elämänasennettaan suuresti ja olen suunnattoman iloinen että tunnemme toisemme. Totesimme taas eilen, että meillä on aina jotenkin klikannut tosi hyvin, olemme monessa suhteessa samantyyppisiä ihmisiä, joten meidän on helppo jakaa ajatuksia. Ansku on mulle todella tärkeä ystävä ja kuten aina, mulle tuli mielettömän onnellinen olo nähdessäni hänet pitkästä aikaa.

Kaupungilta lähdin sitten käymään kotona vaihtamassa vaatteet ja vähän hengailemassa muuten vaan. Illalla suuntana oli taas kerran keskusta, sillä olimme Marin kanssa sopineet menevämme elokuviin ja kahville. Kävimme siis katsomassa Take this waltz -elokuvan ja täytyy sanoa, etten oikein tiedä mitä siitä ajattelisin. Tavallaan se oli hauska ja vaihteen vuoksi vähän erilainen amerikkalainen draama, mutta hämmennyin välillä kun mielestäni leffan tyyli kääntyi suunnilleen puolivälissä melkein päälaelleen. Kun alku oli ollut huvittava ja komedianomainen, muuttui elokuva loppua kohden suunnilleen pelkäksi vetistelyksi. Tuskaannuin myös ihan vähän ärsyttävään päähenkilöön, joka oli mielettömän lapsellinen ja huomionhakuinen tyyppi. En ihan saanut selville mikä hänen ongelmansa oli :D Anyway, oli elokuva millainen hyvänsä, oli huippuihanaa tavata Maria pitkästä aikaa ja sovittiin pitävämme tulevaisuudessa paremmin yhteyttä. Kaipaan jotenkin enemmän kavereiden seuraa, vaikka toisaalta tuntuu että olen tänä syksynä niin uupunut, että pelkkä sosiaalisten tilanteiden ajattelu saa välillä karvat nousemaan pystyyn. Niin paljon kuin välitänkin ystävistäni, tuntuu välillä vaikealta jaksaa aina hymyillä ja olla pirteä. Luulenpa kuitenkin, että tämä on ihan yleistä jokaiselle joskus ja toivonmukaan mahdollisimman pian ohimenevää.






Kotona olin eilen vasta puoli yhdentoista jälkeen heitettyäni ensin Marin kotiin. Sitten oli siis vuorossa iltapala ja suoraan nukkumaan. Tänään yritän saada pakolliset kouluun liittyvät asiat tehtyä ja keskittyä muuten vain olemiseen. Kudon pipoa, luen kirjaa, harjoittelen laulukoulun oppilasmatineaan laulujani, käyn jumpassa, saunon ja syön isän ihanaa ruokaa... Lähtölaskenta loman loppuun on jo alkanut ja huomenna on edessä uusi raskastakin raskaammalta tuntuva kouluviikko, sillä meillä on lauantainakin parin oppitunnin verran koulua. Ei siis auta muu kuin yrittää tsempata ja ehkä keksiä jotain pientä kivaa jonnekin väliin vähän piristämään tätä synkkää maisemaa.






Loppuun ajattelin listata vielä asioita, joita olen menneen viikon aikana saanut tehtyä, niitä on kertynyt mielestäni ihan kivasti:


  • näin Juuliaa, tutustuin koiranpentuun ja otin Juuliasta onnistuneita henkilökuvia koulun valokuvauskurssia varten.
  • suoritin pimeänajon
  • suoritin autokoulun 2-vaiheen
  • luin Mukan Maa on syntinen laulu loppuun
  • kävin laulutunnilla ja jumpassa
  • äänitin Ilonan kanssa radiotyön lopputyötä varten materiaalia niin, että saamme mitä todennäköisimmin työmme valmiiksi ennen kurssin loppua (se on kuulemma tosi harvinaista, yleensä lopputyöt jäävät lojumaan kuukausikaupalla)
  • värjäsin ensimmäistä kertaa tukkani itse kotona ja olen vielä ihan tyytyväinen lopputulokseen (kuvaa ehkä tiedossa myöhemmin, nyt olen sunnuntain kunniaksi aika olemattoman näköinen :D)
  • leivoin herkullisia omenasarvia kolmen viikon yrittämisen jälkeen
  • otin hämärä vuodenaika -kuvia koulun valokuvauskurssia varten
  • aloitin kauan haaveilemani neulomistyön ja olen saanut sen jo melkein valmiiksikin
  • olin valokuvauskurssilla
  • näin Anskua pitkästä aikaa 
  • olin Marin kanssa elokuvissa ja kahvilla 

Aika paljon on siis tullut tehtyä. Olen suhteellisen tyytyväinen aikaansaannoksiini, vaikka toisaalta mietin, että yksi täydellinen lepopäiväkään ei kenties olisi tehnyt minulle pahaa... No, ehkä joululomalla sitten! :) Nyt siirryn harjoittelemaan lauluja sekä jatkamaan pipon vääntämistä, iloista sunnuntaita kaikille!

keskiviikko 29. elokuuta 2012

In some way I'm there with you, up against the wall on a wednesday afternoon...

Huhhuh, raskas päivä on taas takana. Oon ollut tällä viikolla aika väsynyt ja jotenkin myös vähän kyllästynyt. Onneksi on jo keskiviikko ja onneksi loppuviikkoon mahtuu ihan mukavasti kaikkea hauskaa.

Perjantaina mun ystävä Juulia tulee meille iltapäivällä ja alkuillasta me lähdetään yhden yhteisen kaverin tupareihin. Nyt olis vielä tekemisen alla sopivan tuparilahjan keksiminen ja hankkiminen, se täytynee hoitaa huomenna koulun jälkeen. Lauantaina herään kotoa yksin, äiti ja isä lähtee loppuviikosta Helsinkiin. Kahdestatoista kahteen oon koulussa kun luvassa on englannin suullinen tentti. Onneksi oon tehnyt tenttipaketin jo ihan melkein loppuun eikä siitä tarvitse stressata. Heti tentin jälkeen suuntaan askeleni rautatieasemalle ja seuraan vanhempieni jalanjäljissä pääkaupunkiimme :) Illalla olisi tarkoitus nähdä myös Tuulia tuolla Helsingissä jos tyttö vaan on ehtinyt jo itse sinne asettua. Sunnuntaina käydään vielä tsekkaamassa Helene Schjerfbeckin näyttely ja sen jälkeen varmaankin lähdetään kotimatkalle.


Tänään on jotenkin vaan tosi harmaa olo. Ei oikein huvita mikään, vaan tekisi mieli käpertyä jonnekin pehmeään ja lämpimään nurkkaan ja unohtaa kaikki. On hassua, miten joinakin päivinä voi tuntea itsensä aivan surkeaksi ja väsähtäneeksi. Musta tuntui tänään iltapäivällä ihan todella siltä, etten jaksa enää yhtään. Pelkäsin, että nukahdan siihen paikkaan. Kaikesta huolimatta tähänkin päivään on silti mahtunut ihan mukaviakin asioita: yks tuttu kehui tänään mun laukkua, mistä tuli tosi hyvä mieli. Lisäksi mun enkun opettaja sanoi mulle tunnin jälkeen, että mun kotiaineet oli tosi hyviä ja että se oli antanut niistä hyvät pisteet. Tulin niin onnelliseksi ja helpotuin suuresti. Oon jännittänyt niin paljon kirjoituksia, että kaikki positiivinen palaute on aina suuri helpotus mulle.

Nyt musta tuntuu, että haluan tulikuumaan suihkuun. Mua on vähän paleltanut koko päivän tän kaiken muun lisäksi, joten pieni lämmittely ei olisi pahasta. En tiedä pitäiskö vielä vähän kertailla ruotsin sanoja, en vaan millään jaksaisi. Ehkä siis siirryn seuraavan lukemista odottavan kirjan pariin olohuoneeseen tai vietän jonkun hetken äidin ja isän kanssa.

Tässä vielä mun fiilikseen sopiva biisi:




Hyvää keskiviikon jatkoa teille!

maanantai 27. elokuuta 2012

Mondag igen!

Heippa!


Eilen oli perhepäivä. Mulla oli kyllä eilisaamusta asti tosi vetämätön olo, ihan kuin olisin ollut jossain toisessa sfäärissä. Yritin aamulla käyttää vähän aikaa lukemiseen ennen muuta ohjelmaa ja se tuntui taas vaikealta. Joka tapauksessa mun isän sisko tuli meille eilen kylään pitkästä aikaa. Täytyy kyllä sanoa, että mun täti on ylivoimaisesti kiltein ihminen jonka tunnen. Hän ottaa aina muut huomioon, on kaikille ystävällinen ja auttavainen. Hän ei koskaan syyllistä ketään, vaikka siihen olisi syytä. Siis vaikka joku tekisi hänelle kuinka pahasti tahansa, hän on silti aina niin kiltti. Mun täti on ehkä myös mun sukulaisista se kaikista rakkain ja tärkein, jos nyt niin voi sanoa. Ja tietenkin heti oman perheen jälkeen. Me ymmärretään toisiamme aika hyvin, vaikka meidän välillä onkin aikamoinen ikäero. Muistan että pienenä tykkäsin hirveästi olla hänen kanssaan ja mulle on ikuisesti jäänyt mieleen sellaisia pieniä merkittäviä hetkiä kun olen oppinut hänen seurassaan jotain uutta. Lisäksi mun isä on aina ollut vähän huono muistelemaan omaa lapsuuttaan/nuoruuttaan ja näin ollen oon päässyt kuulemaan mun tädiltä monista sellaisista asioista, mitä en muuten ehkä ikinä olis saanut kuulla. Ja voin kertoa, että oon ihan aidosti aina kiinnostunut kuulemaan kaikkea sellasta. Musta olis niin kiinnostavaa ja kiehtovaa päästä vaikka päiväksi isän lapsuuden maisemiin.

Eilen sain tädiltäni tuliaisiksi aivan ihanan perinnesormuksen. Tämä kivi on kuulemma rubiini ja tää on kuulunut siis mun isoäidille. En voi sanoin kuvailla, miten otettu olin saatuani tämän! Kaikki perintö on todella todella arvokasta ja uniikkia, enkä ymmärrä millä ihmeen perusteella juuri MINÄ kaikista suvun tytöistä sain kunnian ottaa tämän korun vastaan. Sormusta täytyy vähän pienentää, se on liian suuri mihin tahansa sormeen, mutta onneksi se ei ole mikään suuri probleema kunhan vain saan aikaiseksi.



Pian mun tädin tulon jälkeen meille saapui myös mun mummi eli äidin äiti. Ensin istuttiin ulkona auringossa ja sitten siirryttiin sisälle syömään. Isä oli taas laittanut pöydän koreaksi; meillä oli lohta sienitäytteellä, uusia perunoita, kermaviilikastiketta ja ihanaa pähkinäsalaattia. Jälkkäriksi saatiin äidin taiteilemaa mustikkapiirakkaa. Oman pihan marjoista, totta kai! Ruuan jälkeen siirryttiin olkkariin katsomaan leffa Ruotsalainen avioliitto. En kyllä voi suositella sitä erityisemmin, sillä leffan katsominen oli kyllä välillä aika tuskastuttavaa. No, ainakin tuli katsottua taas yksi ruotsalainen leffa niin että ehkä siitä silti jotain hyvää oppi :)

Tänään onkin ollut tosi ankea maanantai. Menin kasiin kouluun, eikä yhtään maittanut opiskelu. Siis ei sitten yhtään. Ja lisäksi vielä tietenkin satoi. Teki vaan mieli lähteä pian pois ja tehdä jotain ihan muuta. En kyllä sitten toisaalta keksinyt mitä, mutta jotain vaan. Mua alkaa ahdistaa jo ihan hirveästi noi ylppärit. Niihin on enää se neljä viikkoa, ja tuntuu etten jaksaisi millään enää tsempata lukemiseen. Onneksi oon aloittanut jo hyvissä ajoin Juhannuksen jälkeen, muuten olisin kyllä lirissä. Mutta silti, vaikka oon lähes kaikki ruotsin ja enkun kirjat lukenut kannesta kanteen ja kieliopit kerrannut plus kirjoittanut aineita ja tehnyt tenttipaketteja sekä YO-vihkoja, tuntuu etten vieläkään ole tehnyt tarpeeksi. Koulun jälkeen jäin sitten lukemaan koulun kirjastoon ja kahdelta oli vuorossa mun ensimmäiset bändireenit tänä syksynä. Oli ihanaa nähdä kaikkia niitä jotka paikalle kykeni ja kuten aina, näiden ihmisten seura paransi mun mielialaa huimasti!

Tänään mulla oli päällä tällaista:

Bleiseri/H&M, valkoinen paita/Gina Tricot, musta pitkä toppi/Vila, Farkut/Only, valkea sulkariipus/KappAhl

Pahoittelen tosi epätarkkaa kuvaa, se on isän ottama (seli seli). Ja toi koru näkyy tosi heikosti, mutta ehkä laitan siitä myöhemmin tarkempaa kuvaa, se kun on yks mun suosikkikoruista tällä hetkellä.


Hirveetä, miten paljon todella olis asioita tehtävänä. Tuntuu vaan että kun tuun koulusta kotiin, niin haluan tehdä jotain ihan muuta kuin sitä mitä pitäis. Esimerkiksi vaikka mulla oli jo kohta viikko sitten ensimmäinen laulutunti, niin en ole VIELÄKÄÄN alkanut kunnolla harjoitella. Säälittävää. Aika menee vaan tätä nykyä niin helposti koulutehtäviin, yleiseen lorvimiseen ja... niin.... yleiseen lorvimiseen. En jaksa oikein ryhtyä mihinkään ihmeellisempään. Huomenna nään kuitenkin mun parasta ystävää koulun jälkeen. Tuuli muuttaa tämän viikon lopulla Helsinkiin, joten nyt on edessä se "eron hetki". No, me molemmat tiedetään, ettei ero ole lopullinen eikä edes pitkä. Me ollaan sovittu näkevämme mahdollisimman paljon. Itsekin vietän suhteellisen paljon aikaa pääkaupungissa, joten pääsen sinnekin sitten Tuulia moikkaamaan aina silloin tällöin. Kamala ikävä mulle vaan tulee, Tuuli on mulle niin hirveän tärkeä ihminen... Ja aina sitä tällaisissa muutostilanteissa alkaa miettiä ja pelätä, että entä jos jotain sitten tapahtuukin ja yhteys kuihtuu. Mutta minä en anna niin käydä meille, en varmasti! Onko jollakulla omia kokemuksia hyvän ystävän muuttamisesta toiselle paikkakunnalle? 

Nyt jatkan matkaani saunaan näiden hemmottelutuotteiden kanssa:




Tämän paremmin tuskin siis voisi surkea maanantaipäivä päättyä!


P.S. Tässä vielä toinen tuliainen, jonka tätini kiikutti mulle eilen. Sen on tarkoitus tuottaa mulle onnea koulua ja kirjoituksia ja ehkä vähän muutakin ajatellen:


Ehkä vähän eri kategoriaa kuin toi toinen tuliainen :D No, ainakin se onnistuu saamaan mut hyvälle tuulelle.



Rauhallista ja mukavaa alkuviikkoa!

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Faktum om mig



MINÄ: 
1. Olen perusluonteeltani melko herkkä, ujo, arka ja jopa pelokas
2. Pidän siitä tunteesta, kun onnistuu jossain tai ymmärtää jotain hienoa
3. Rakastan ystäviäni, vanhempiani, lähimpiä sukulaisiani
4. Tykkään olla rauhassa kotona perheen kanssa
5. Haaveilen siitä, että saisin jonkun ihanan vierelleni. Jonkun joka rakastaisi minua.
6. Olen hulluna koiriin!!!
7. Vihaan väsymystä, epäonnistumista, pahaa oloa, ikävää
8. En pidä itsekeskeisistä ja epäystävällisistä ihmisistä
9. Isona minusta tulee psykologian opettaja. Tai sitten tutkija. Tai sitten jotain kieliin, äidinkieleen tai journalistiikkaan liittyvää. Valokuvauksen ja musiikin hyödyntäminenkin olisi mukavaa :)
10. En tiedä, haluanko isona lapsia tai pääsenkö naimisiin




KOULU & YSTÄVÄT:
1. Käyn lukion neljässä vuodessa
2. Kirjoitan hajautetusti niin, että viime keväänä aloitin lyhyellä ranskalla ja psykologialla, tänä syksynä vuorossa on englanti ja ruotsi, ja ensi keväälle jää lyhyt matematiikka sekä äidinkieli
3. Suurin osa kavereistani kirjoitti ylioppilaaksi jo viime keväänä, mutta onneksi meitä nelivuotisia on paljon ja tunnen joitakin nuorempiakin. Lisäksi meidän koulussa tutustuu uusiin ihmisiin todella helposti!
4. Minua on kiusattu pienempänä
5. En ole koskaan kuulunut luokan "suosittuihin" tai "eliittiin"
6. Ystävät ovat niitä ihmisiä, joille voin puhua sekä hyvistä että huonoista asioista ja joiden kuulumiset ovat minusta aidosti kiinnostavia
7. Olen aina ollut sitä mieltä, että on tärkeämpää että on muutama läheinen ystävä kuin monta kaveria
8. Parasta ystävässä on avoimuus, rehellisyys ja aitous
9. Toivon, että voin olla toisille hyvä ystävä
10. Joskus on ihanaa olla hyvän ystävän kanssa vaan ihan hiljaa yhdessä  


Tämän näköinen olin tänään ja p.s. en tajua miksei tää kuva suostunut kääntymään oikein päin, pahoittelen!
                                



TÄNÄÄN:
1. Olen ollut koulussa yhden oppitunnin verran
2. Käynyt ensimmäisellä laulutunnilla ikinä
3. Lukenut ruotsia kirjastossa
4. Tehnyt englannin kuuntelun
5. Tunnen itseni väsyneeksi ja laiskaksi
6. Minua pelottaa lähestyvät kirjoitukset 
7. Olen innoissani haasteesta tämän blogin saralla
8. Odotan malttamattomasti sitä aikaa, kun kirjoitukset ovat ohi
9. Aion mennä "ajoissa" sänkyyn ja lukea Henning Mankellin Comédia Infantil-kirjaa ruotsiksi
10. Palan halusta tehdä jotain käsilläni. Jotain näkyvää ja hyvää ja onnistunutta. Haluan siis saada onnistumisen tunteita!

Noniin! Siinä oli pikkasen jotain päähän tällä kyseisellä hetkellä pälkähtäneitä mietteitä. Aattelin tälleen alkuun vähän avata sitä, kuka oikeestaan edes oon. Tajusin samalla myös, miten vaikeeta on löytää mitään fiksuja kuvia mistään, vaikka luulin ottaneeni niitä tässä kuitenkin suht paljon. Täytyypä siis ryhdistäytyä ja alkaa kuvata huomattavasti enemmän ja monipuolisemmin! Ehkäpä tähän auttaa myös se, että koulussa mulla on paraikaa menossa valokuvauskurssi ja sen lisäks aion ilmoittautua huomenna meidän kaupungin kansanopiston valokuvauksen jatkokurssille. Kävin siis sen alkeiskurssin viime vuonna.

Mutta nyt odottaa mua vielä ehkä enkun läksyt, jos saan aikaseksi. Ja huomenna meille on tulossa taas siivooja, mikä tarkottaa sitä että etukäteen pitäis vähän järjestellä tää huone siihen kuntoon että siivooja pääsee putsaamaan :) Ja sen jälkeen aion vetästä yökkärin päälle ja abihupparin niskaan ja ilta jatkuu äitini seurassa näissä merkeissä:



HAUSKAA KESKIVIIKKOILTAA!