Eight and a half hours of...

Töitä. Pitkästä aikaa vietin lauantaipäiväni kassan takana. Ja täytyy sanoa, että kyllä ihminen osaakin olla hassu: heräsin viime yönäkin jännittämään tulevaa työpäivää. Olin jo etukäteen päättänyt, että kaikki menee kuitenkin pieleen, en muista enää miten kassaa käytetään tai miten asiakkaille puhutaan, kaikki työkaverit suunnilleen mulkoilevat mua ja saan vielä päälle vatsataudin kesken työpäivän. Todellisuus oli tietysti aikalailla toinen. Ensinnäkin kaikki käytännön asiat sujuivat ilman mitään suurempia ongelmia ja muistin ihan hyvin kassakoneen toiminnotkin. Asiakkaat olivat enimmäkseen mukavia työkavereista puhumattakaan: kaikki kyselivät luku-urakkani edistymisestä ja moni tuli sanomaan että on tosi kiva nähdä mua pitkästä aikaa. Tuntui niin hyvältä huomata, että töihinpaluuni on noteerattu ja että sitä ei pidetä ainakaan ihan täydellisenä katastrofina. Kiitos kaikki, musta oli aivan ihanaa nähdä teitä! 

Mutta se pelko, se on aivan järkyttävä. Olen ihan uskomaton stressaaja ja jännittäjä. Lamaannun ihan täysin kun jotain uutta tai erilaista on tapahtumassa. En pysty nauttimaan elämästä tai olostani vaan ajatukseni pyörivät jatkuvasti tulevassa. Se on ihan tyhmää, mutta pelkään vaan niin hirveästi epäonnistumista. En kestä sitä, että joku on minuun pettynyt puhumattakaan siitä että itse saan olla omaan toimintaani tyytymätön. Ja taas toisaalta, äitini huomautti mulle eilen, että tämä kaikki johtuu vain siitä, että mulla on aivan kohtuuttomat odotukset itseäni kohtaan. Eihän kukaan ole täydellinen, eihän? Ja kai kaikki tekevät virheitäkin?

Ja oikeastaan tämä sama ajattelumalli pätee myös pääsykokeisiin. Olen nyt viimeisten viikkojen aikana huomannut, että keskittymiseni on ollut tosi huonoa. En vain kertakaikkiaan saa keskitettyä ajatuksiani selkeästi siihen, mitä olen tekemässä. Tai oikeastaan suurin ongelma taitaa olla se, etten oikein tiedä mitä olisi viisainta tehdä tässä vaiheessa. Oon jo laskenut niin paljon kaikenlaista, että nyt kun lasken tehtäviä uudestaan, alankin mokailla ihan perusasioissa. Ja se jos mikä saa mut paniikin valtaan! Ihan kamalaa, mihin mun kaikki taidot on valuneet? Apua, enhän mä pääse ikinä sisään tätä menoa...

Tämä erilainen viikonloppu tuli siis sillätavalla tilaukseen, että nyt ei ainakaan ole mahdollisuutta pohtia, että pitäisi olla lukemassa kun ei kerran sitä vapaa-aikaa mitenkään liikaa ole. Huomenna lähdemme aikaisin aamulla Helsinkiin ihanan kummityttöni 1-vuotissynttäreille, joten sunnuntaikin kuluu ihan muissa merkeissä kuin lukemista stressaten. Sen sijaan maanantaina on jo pakko tarttua uudestaan laskimeen, tiedän itsestäni etten pysty sallimaan yhtään tämän pidempää taukoa. Ei nyt, kun kyseessä on todella haaveilemani opiskelupaikka. Hiukan tosin pelottaa, miten väsynyt olen maanantaiaamuna koko tämän härdellin jälkeen.

Tänä iltana aion sentään nauttia lasin viiniä ja vain olla, ja kääriytyä sitten hyvissä ajoin peiton alle. Mukavaa viikonloppua!