Sunnuntai oli monella tapaa uskomaton päivä. Heräsin pitkän viikonlopun jälkeen mitä aurinkoisimpaan ja lämpimimpään aamuun. Nautiskelin ensimmäistä kertaa elämässäni aamiaista omalla terassilla (jos siis vanhempien kotia tai kesämökkiä ei lasketa, eikä niitä tietenkään lasketa). Oli ihanaa loikoilla sohvalla auringossa, siemailla kahvia selailla rauhassa lehteä. Aurinko porotti tosin siihen malliin, että oli pakko a. hakea hellehattu kaapin perältä, ja b. paeta paahdetta suhteellisen lyhyen ajan kuluttua sisätiloihin, sillä auringonpistoksen alkumerkit alkoivat jo antaa vihiä.
Aamiainen auringossa oli vain alku sille, mitä kaikkea sunnuntai pitikään sisällään. Siinä aamukahvin lomassa pohdiskelimme, että alunperin suunnitellun viikon kolmannen juoksulenkin sijaan tuossa säässä voisi olla miellyttävämpää lähteä pyöräretkelle. Niinpä pakkasimme reput täyteen vettä, pumppasimme pyöriin ilmaa ja lähdimme kruisailemaan kohti Liedon Vanhalinnaa. Niko on jo kauan mainostanut sitä kohteena, jonne täytyy kesän tullen tehdä päiväretki. Ja pakko sanoa, että ei turhaan. Oli ihana kokemus päästä tietyllä tapaa irti kaupungin vilskeestä ja polkea välillä joenvartta pitkin tai keskellä peltoja.
Kiipesimme korkealle kallionkielekkeelle ja siellä maisemia ihaillessani kiinnitin huomiota sisälläni tikittävään kiirekelloon. Minne minulla oli kiire? Olen joskus kirjoittanut tännekin sunnuntaiahdistuksesta. Se on itselleni sellainen peikko, joka hiipii mieleen pahimmillaan jo lauantai-iltana (ihan epäreilua!), ja josta on todella vaikea päästä eroon. Se vaatii tekemään yhtä ja toista ja ajattelemaan kaikkia niitä mahdollisia vastoinkäymisiä, mitä tuleva viikko voi tuoda mukanaan. Niinpä on pakko myöntää, että kaikesta hyvästä huolimatta istui morkkis jatkuvasti enemmän tai vähemmän olkapäälläni. Olisi niin ihanaa, jos osaisin irrottaa velvollisuuksistani edes sunnuntaisin. Enkä vaan irrottaa, vaan että myös kokisin, että se on ihan oikein ja hyväksyttävää.
Sunnuntai kun voi olla ahdistuksen sijaan täynnä vapautta, lämpöä, naurua ja kiireettömyyttä. Ja sitäpaitsi. Sainhan taas maanantaina huomata, ettei se asioiden etukäteen murehtiminen vaikuta lopulta millään lailla siihen, mitä viikko tuo tullessaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kerro, mitä on mielessäsi: