tiistai 14. toukokuuta 2013

I can't believe I did it!

En voi uskoa tätä todeksi. Todellako, todellako tänään oli se päivä, jota varten olen valmistautunut viimeiset tuskantäyteiset kuukaudet? Kyllä vaan, tänäaamuna heräsin kello 8.00 toteamaan, että vihdoinkin on koittanut se aamu, jota olen kauhun ja jännityksen sekaisin tunnelmin odottanut ja pelännyt jo kauan. Toisinsanoen, neljän tunnin kuluttua olisi oltava Tampereen yliopiston luentosalissa rustaamassa vastauksia Psykologian valintakokeen tehtäviin.

Sisällöllisesti päiväni on siis ollut suunnilleen seuraava: Aamulla nousin rauhassa, laitoin uunin kuumenemaan ja siirryin olohuoneeseen lukemaan päivän lehtiä. Uunin lämmettyä valmistin itselleni ranskalaistyyppisen aamiaisen: esipaistettuja croissantteja sekä maitokahvia lempimukistani.





Ihanan aamiaisen jälkeen aloin hitaasti valmistautua päivän koitokseen. Käytin kiirreettömän aamuni lähinnä hermojen tasaamiseen ja rentoutumiseen. Venyttelin, kuuntelin musiikkia, laitoin hiuksia ja meikkasin sekä väsäsin taas jonkun kutsukortinkin lisää. Viimein lähtöaika alkoi lähestyä ja pääsin ulos kauniiseen auringonpaisteeseen. Yliopistolla oli tietysti todella paljon ihmisiä. Psykologiaa haki tänä keväänä ennätysmäärä lukemaan, ja koska tunnetustikin sisäänpääsyprosentti on lähes olematon, oli ihmismäärä todellakin päätähuimaava. Onnekseni pääsin kuitenkin pieneen saliin koetta suorittamaan, niin että ehkä tuo karu todellisuus ei minulle ihan päässyt konkretisoitumaan samoin kuin niille, jotka olivat suurimmassa mahdollisessa salissa.

Jos tähän asti päiväni on vaikuttanut suhteellisen rennolta ja positiiviselta, niin nyt siihen tulee muutos: itse koe oli nimittäin AIVAN KAMALA! Ensimmäisen matematiikan tehtävän ratkaisun tajuamiseen minulla kului lähes tunti. Olin yrittänyt opettaa itselleni, ettei kokeessa saa jumittua, eteenpäin täytyy mennä ja että vaikka mitä tapahtuisi ja vaikka mitä tulisi paperissa eteen, niin missään, siis ei MISSÄÄN tapauksessa saa panikoitua. No, tietenkään tämä ei ihan onnistunut itse koetilanteessa: ei tunnu mukavalta istua kovassa jännityksessä ahtaassa salissa ja huomata, että aivot raksuttavat tyhjää minuutista toiseen. Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen pääsin kuitenkin alkuun ja sain kun sainkin laskettua matikanlaskuista ensimmäiset kohdat. Aineiston monivalintaosuus ei valitettavasti tuonut sekään helpotusta kokeen tasoon: tuskailin kysymysten kanssa tovin, mutta päätin, etten jää niihin liikaa jumiin, vaan koitan jatkaa tasaista tahtia eteenpäin ja palaan vaikeisiin kohtiin jos aikaa jää. Kokeen lopussa olikin sitten sellainen ylläri ettei mitään rajaa. Meille oli valmennuskurssilla sanottu, ettei psykologian valintakokeeseen ole enää moneen vuoteen kuulunut erikseen logiikan osuutta, ja siksi olisi ihme, jos sellainen tänä vuonna meidän eteemme lävähtäisi. No eikös siellä sitten ollut kahdeksan logiikan tehtävää monivalintojen perässä. Aikamoinen romahdus oli tuo ainakin minun osaltani, logiikkaa kun ei ole nyt siis tullut yhtään harjoiteltua.

Kellon lähestyessä viittä pakkasin tavarani ja palautin paperini. Kokoonnuimme valmennuskurssilaisten kanssa aulassa ja lähdimme hetken kuluttua tuutorimme johtamina kohti Passionin terassia. Istuimme baarissa pari tuntia juttelemassa kokeesta ja muusta ja se oli kyllä todella mukavaa. Tuntui niin ihanalta purkaa ajatuksia ja tuntoja muiden sellaisten kanssa, jotka olivat käyneet saman rumban läpi. Vaikka samaan aikaan tunnen oloni hiukan surkeaksi, koska koe oli niin hirveä, olen myös aika ylpeä. Vielä kuukausi sitten en olisi uskonut selviäväni näin vaikeasta kokeesta millään ihmeelläkään, mutta nyt se on onnellisesti takanapäin. Huomisesta alkaen on minulla siis ansaittu KESÄLOMA, ja yritän parhaani mukaan nauttia siitä!




Aurinkoista viikonjatkoa!


torstai 9. toukokuuta 2013

Merellisissä tunnelmissa

Hyvää helatorstaita!

Tänään heräsin kello puoli kahdeksan jännittämään ensiviikkoisia pääsykokeita. Päätin, että en hukkaa aikaani sängyssä makoiluun, vaan aloitan päivän luku-urakan siltä seisomalta. Olenkin saanut tänään käytyä läpi muistin 5 ja neurotieteiden 3 artikkelin alleviivaukset sekä tehtyä niihin liittyvät harjoituskysymykset. Jossakin vaiheessa alkoi päälleni vyöryä taas kerran epämääräinen heikotus ja huonovointisuus (sitä on ollut mulla vaihtelevasti viimeisen viikon ajan), liekö sitten edelleen jotain tautia vai pelkkää jännitystä, en tiedä. Joka tapauksessa totesin, ettei huonovointisena auta lukea, ei siitä kuitenkaan jää merkittävästi mitään päähän. Ja se tästä opiskeluosuudesta tällä kertaa...


Eilinen ensimmäinen kesäpäivä innosti minut tänään merellisiin fiiliksiin.





Helapäivän meikkiin hain vaikutteita seiloriasustani. Luomiin sipaisin vähän hopean hohtoa ja harjasin ripsiin kaksi kerrosta väriä. Hiukset jäivät tänään vähemmälle panostukselle, joten ne saivat suhteellisen vapaana hulmuta kevättuulessa :)


Tuntuu niin mukavalta pystyä olemaan ulkona ilman hiostavia talvivaatteita. Tämänpäiväinen sade ja pilvisyyskään ei masenna, sillä keli on aivan selkeästi jo kesäinen ja sateen raikastama ilma tuntuu ihanan lempeältä iholla!
Huomenna onkin viimeinen kunnollinen itseopiskelupäivä: lauantaina ja sunnuntaina menen vielä tilastoklinikalle (jep, tuolle nimelle ei voi oikein muuta kuin nauraa), missä siis lasketaan kumpanakin päivänä neljä tuntia soveltavia tehtäviä. Maanantain aion ainakin yrittää ottaa iisimmin, jotain on varmaan vielä pakko katsoa kirjasta ja artikkeleista, mutta iltapäivällä ja illalla aion kyllä keskittyä ihan pelkästään hermojen rauhoitteluun. 

Huominen lukemiseni keskeytyy päivällä toviksi, kun käyn sovittamassa yo-mekkoani. Tosi jännittävää, sen pitäisi nimittäin alkaa olla jo ihan valmis ja tarkoituksena olisi, että saan sen ensi viikolla! Viime viikon puolella kävimme isän kanssa ostamassa vihdoin ja viimein ne yo-juhlakengät, joista olen jo ehtinyt jonkin verran stressata. Minulla on jo kauan ollut todella selkeä visio siitä, millaiset juhlakengät haluan tälle päivälle, mutta yhtäkkiä kun sellaiset pitäisi löytää, ei toivomaani mallia näy missään. Taas kerran niin minun tuuriani! Nämä kengät ovat muuten toivomani kaltaiset (punaiset, tarpeeksi korkoa, platform, varvas auki), mutta niiden miinus on tuo kantapäänkohta. Tiedän nimittäin kokemuksesta, että juuri tällainen kantapääremmi saa jalkani aivan he*****n kipeiksi. Yksissä juhlissa käytin moisia kenkiä kerran, ja sen jälkeen ne ovatkin saaneet homehtua vaatehuoneessani. No, nyt ei auta itku markkinoilla: sain haaveilemani punaiset kengät, joten nyt on vain huolehdittava siitä, että ne tulee käytettyä kunnolla sisään ennen h-hetkeä ja että sinä päivänä on sitten myös rakkolaastareita kädenulottuvilla.




Mitä mieltä te olette näistä kengistä? Onko vinkkejä kipeiden jalkojen ennaltaehkäisyyn? 



Merellinen teema sai jatkoa vielä illallakin kun kokkasin perheelleni herkullisen lohipiirakan. Tein tätä samaa piirakkaa vajaa viikko sitten kun juhlin ystävieni kanssa omia synttäreitäni ja se oli niin hyvää, että oli aivan pakko päästä antamaan makuelämystä myös perheenjäsenilleni. Äiti kehui piirakan maasta taivaaseen ja teki minut kyllä todella iloiseksi. Jotain kertoo ehkä sekin, että kun yleensä tämän kokoista piirakkaa syödään meidän kolmihenkisessä perheessä useita useita päiviä, niin tällä kertaa oli kaksi kolmasosaa huvennut alta aikayksikön. Minä söin sen toisen kolmasosan. :D


Lohipiirakan ohje löytyy täältä. Ainoastaan muutoksena se, että valmistin piirakan gluteenittomasta jauhoseoksesta sekä gluteenittomista mummon perunamuusihiutaleista. Koska perunamuusia oli pussissa vähemmän kuin ohjeessa (á 80g), laiton vastaavasti jauhoja n. 4dl. Päälle ripottelin vielä tuoretta rucolaa.

Ehkäpä tässä oli kaikki tältä erää, 
oikein mukavaa huomista perjantaipäivää jokaiselle!



tiistai 7. toukokuuta 2013

Long time no see, todellakin!

Tiedän. Olen ollut maailmankaikkeuden laiskin ja saamattomin bloggaaja viimeisen kuukauden ajan. Tosiasia on kuitenkin se, että elämäni on ollut todella kamalan stressaavan hektistä viimeiset kuukaudet (tai oikeastaan koko tämän vuoden), ja tähtäimessä siintävä pääsykoe on vaatinut veronsa. Valmistautuminen on imenyt musta ihan kaikki mehut ja olen tällä hetkellä ihan äärimmäisen uupunut. Päivien laskeminen saa kuitenkin pian loppunsa, sillä tänään tiistaina on pääsykokeeseen aikaa jäljellä vaivainen viikko. 





Kuukauteeni on mahtunut ihan mielettömän paljon kaikkea. Olen ehtinyt täyttää 20, käydä Tukholmassa viikonloppureissulla, pelästyä artikkeleiden hirveän suurta määrää, istua valmennuskurssilla kymmeniä ja taas kymmeniä tunteja, pyöräillä, kokkailla, ihailla veljentytärtäni, etsiä kuumeisesti yo-juhlakenkiä ja löytää ne sekä ennen kaikkea lukea, lukea, lukea ja taas lukea.

Viikon päästä saan siis vihdoinkin heittää kirjat syrjään ja keskittyä elämässäni ihan muihin asioihin kuin opiskeluun. Pääsykokeen jälkeen jää vielä kaksi viikkoa aikaa valmistautua ylioppilasjuhliin (joihin muuten yritän iltojeni ratoksi vääntää kutsukortteja). Lisäksi odotan innolla sitä, että saan pitkästä aikaa käydä shoppailukierroksella, nauttia ihanien ystävien seurasta sekä maistaa kesän ensimmäistä kioskijäätelöä. Ja koska juuri kävin sähköpostissa toteamassa, että taas yksi hylky hakemastani kesätyöpaikasta oli ilmestynyt, on mulla tähän kaikkeen enemmän kuin ruhtinaallisesti aikaa! :D

Eikun siis viimeistä tuskantäyteistä viikkoa kohti mielessä ihana kesä ja uudet kujeet!

maanantai 8. huhtikuuta 2013

Make a wish!

Kaiken tämän hullun stressaamisen lomassa saan juhlia tällä viikolla parikymppissyntymäpäivääni. Keskiviikkona siirryn elämäni toiselle kymmenykselle, niin vaikeaa kuin sitä onkin uskoa! Itse en ole oikeastaan montaakaan ajatusta tuolle merkkipäivälle uhrannut (vähän on tässä muutakin tekemistä!), mutta äitini on ollut jo eilisestä asti ihan innoissaan ja tartuttanut ehkä pienen hippusen omasta riemustansa minuunkin :)

Keskiviikko on meillä vapaapäivä valmennuskurssilta, sillä klo 9.00 ilmestyvät valintakoemateriaaliin kuuluva artikkelikokoelma yliopistojen sivuille. Päiväni on toisin sanoen pyhitetty artikkelien aiheisiin tutustumiseen ja toivon saavani laskettua muutaman laskunkin siinä ohessa. Illalla aiomme kuitenkin juhlistaa synttäreitäni perhepiirissä mitenkäs muutenkaan kuin juhla-aterialla. Juuri äsken teimme suunnitelman illan menyystä ja se tulee olemaan jotain tämän suuntaista:

Alkupalaksi valkosipuli-chili-marinoituja jättikatkarapuja
Pääruoaksi Cayenne-maustettua lohta, vihreitä papuja, paahdettuja paprikoita sekä valkosipulilla maustettuja paahdettuja kirsikkatomaatteja
Jälkiruoaksi vaniljajäätelöä konjakkimarinoitujen viikunoiden kera
Valkoviiniä




Tuntuu todella oudolta, että täytän muka KAKSIKYMMENTÄ!!! Vastahan olin ekaluokkalainen, sellainen rento ja hullunkurinen tyttö, joka pelleili ja temppuili ystävien kanssa. Laskin aina päiviä synttäreihini, odotin niitä varmaan tammikuusta saakka. Synttärit olivat ehdottomasti vuoden kohokohta, oli ihanaa olla huomion keskipisteenä yhden päivän ajan. Tyypillistä kyllä, useimmiten omat odotukseni eivät aivan kohdanneet todellisuutta, haaveilin kai jostain täydellisestä päivästä, jota lastenohjelmissa esiteltiin. 

Muistan erityisesti kuusivuotissyntymäpäiväni, sillä minulle järjestettiin silloin todella isot juhlat. Vietin juhlapäivääni sekä naamiasteemaisten kaverisynttäreiden muodossa (olin prinsessa, tietenkin) että mittavien sukulaissynttäreiden merkeissä. Noilta sukulaissyntymäpäiviltä on kylläkin jäänyt mieleeni myös yksi todella häpeällinen muisto: samanikäisen serkkuni yllyttämänä kiipesin omakotitalomme KATOLLE, ja kun äiti sai tämän selville, oli edessä aikamoinen satikuti. Vatsanpohjassani tuntuu vieläkin ikävälle kun muistelen tuota tapahtumaa. Olen aina ollut niin herkkä äidin minua kohtaan osoittamalle kritiikille, että tunnen olevani suunnilleen täydellisen epäonnistunut ihminen, jos saan hänet suuttumaan. Toki oleellista on sekin, ettei äitini useinkaan kovin pahasti suutu, joten silloin kun niin tapahtuu, on sille useimmiten hyvä selitys :)

Tänä vuonna toivon ainoastaan perheeni läsnäoloa, sellaista mukavaa ja rentoa yhdessäoloa. En kaipaa muuta kuin pienen hetken huoletonta olemista, ja onhan se hienoa saada olla yhden päivän ajan erityishuomion alaisena! Kaksikymppisvuodelta odotan arvaamattomuutta, uusia alkuja, toivoa sekä paljon rakkaiden ihmisten seuraa. Haluaisin kokeilla sellaisia asioita, mitä en ole vielä tähän mennessä elämässäni uskaltanut tai saanut aikaiseksi kokeilla. Toisaalta toivoisin ehkä eniten sitä, että vuosi antaisi minulle rippusen enemmän itseluottamusta sekä itsetuntemusta, joiden avulla voisin saavuttaa yllättäviäkin asioita. 




Huomenna pääsen jo juhlimisen makuun kun menen illastamaan ihanan ystäväni Ellan kanssa. Odotan jo innolla rakkaan ystäväni tapaamista, sen voimalla jaksan tahkota matikkaa päähäni koko aamupäivän!




Hauskaa viikon alkua!

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

New week is waiting...

Hyvää sunnuntai-iltaa!

Taas on vierähtänyt tovi siitä, kun viimeksi ennätin kirjoittamaan tänne: valmennuskurssi vaatii yllättävän paljon tekemistä koko ajan. Stressikäyrä on uhkaavasti lähtenyt nousuun ja menneen viikon aikana se on jo lähennellyt huippuansa, mikä sinänsä on vähän huolestuttavaa kun kokeeseen on kuitenkin vielä vähän reilu kuukausi.

Yritän päästä kirjoittamaan tulevan viikon aikana paremmin, vaikka jokainen minuutti olisi kyllä suhteellisen tärkeää omistaa laskuille sekä keskiviikosta lähtien artikkelikokoelman kahlaamiseen.

Tässä vielä pieni sunnuntaitunnelmapläjäys. Tykkään tästä biisistä, se on tällä hetkellä yksi suosikeistani sen seesteisen tunnelman vuoksi. Ja se soi myös body balancessa, kuinkas muutenkaan...


Tämän myötä kauniita unia, nukkukaa hyvin!

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Laukkuja ja analyysejä

Lyhyt lomani on nyt ohitse. Aloitin tänään valmennuskurssin, jolla tulen käymään aina toukokuun puoleenväliin asti suunnilleen neljä kertaa viikossa. Ensimmäinen kerta jännitti minua todella paljon, mutta loppujen lopuksi kaikki meni ihan hyvin. Ryhmämme vaikuttaa todella mukavalta, samoin kuin aineisto-opettajamme. Tutorimme vaikuttaa myös aivan ihanalta, sain häneltä viime perjantaina puhelinsoiton, jolloin hän kertoi vähän itsestään ja funktiostaan meidän kurssilla sekä toivotti onnea ja tsemppiä tulevaan kevääseen. On mahtavaa tietää, että sellainen ihminen, joka on käynyt läpi saman rumban ja selvinnyt siitä, on valmis antamaan tukea ja neuvoa läpi kevään. Hän lupasi myös järjestää muutaman kurssiajan ulkopuolisen tapaamisen ryhmällemme, jotta tutustumme toisiimme paremmin ja löydämme toisistamme tukea ja turvaa.

Sain äidiltä ystävänpäivälahjaksi lahjakortin perhetuttumme pitämään värianalyysiin ja lunastin sen tänään. Oli todella ainutkertaista ja mielenkiintoista saada tietoa siitä, mitkä värisävyt juuri minun iholleni sopivat, ja miten niitä olisi sopivinta yhdistellä. Nyt vaan harmittaa yksi asia: rohkaistuin viimein lähes vuoden pohdinnan ja haaveilun päätteeksi ostamaan itselleni viikonloppuna kalliin laukun. Tänään kuitenkin selvisi, että se riitelee kaikella olemuksellaan niitä värejä vastaan, jotka ovat minulle sopivia. Melkein itkettää ihan oikeasti. Kuulostaa ehkä tyhmältä, mutta on jotenkin vaan todella väärin, että ensin tuskastelen vuoden verran sitä, voinko nyt ostaa itselleni kivan laukun ja sitten kun viimein saan vaikean ratkaisun tehtyä, kiitoksena on se, että takaraivossani hakkaa laukun olevan väärän värinen...

No joo, tällainen nyt kuitenkin tuli kotiutettua Helsingistä ja tähän hetkeen asti ehdin jo olla superonnellinen.


Kyseessä on tottakai Michael Korsin Jet Set Travel

Värianalyysissa selvisi, että iholleni sopivat kylmät sävyt. Tarkemmin määriteltynä olen vuodenajaltani talvi ja sen mukaan minulle määräytyi kasapäin erilaisia värejä. Itse analyysi tapahtuu niin, että analysoitava istuu peilin edessä kahden luonnonvaloa heijastavan lampun valaistessa meikittömiä kasvoja. Seuraavaksi rintakehälle ja kaulan ympärille aletaan kasata eri värisiä kankaita. Aluksi analysoitava paketoidaan kerralla kaikilla kankailla, mutta varsinaisen homman alkaessa värianalysoija alkaa poistaa niitä yksi kerrallaan tarkkaillen samalla peilien kautta, miten ihonväri reagoi kankaiden värien muutoksiin. Koko sessio kestää puolestatoista tunnista kahteen tuntiin ja sisältää myös omaan värisävyyn sopivilla meikeillä ehostuksen sekä muistin virkistykseksi värikartan omista sävyistä ja pienen vinkkivihkon värien käyttöön niin vaatteissa, asusteissa, koruissa kuin meikissäkin. Oli kyllä todella uskomatonta huomata, miten jotkut sellaiset värit joiden en ikimaailmassa olisi voinut kuvitella sopivan minulle, olivatkin ihan hyviä.

Ainut miinus nyt todellakin on se, että melkein alan itkeä kun tajuan, miten paljon "väärän värisiä" vaatteita, koruja, kenkiä ja laukkuja omistan. Ja tietenkin tämä MK harmittaa nyt ihan vietävästi. Tyhmä minä kun en odottanut tuon laukun kanssa viikkoa pitempään!

perjantai 22. maaliskuuta 2013