tiistai 9. heinäkuuta 2013

Mökkipostaus!!!

Monen suomalaisen kesään kuuluu mökkeily. Ehkä tyypillisin mielikuva suomalaisesta kesämökistä on pieni puurakennus ja sauna järven rannalla. Mikä olisikaan parempi tapa irtautua arjesta kuin matkustaa jonnekin pois kaupungin sykkeestä, lämmittää puusauna ja pulahtaa virvoittavaan järveen? Nykyään muoti on kuitenkin muuttumassa selvästi hienostuneempaan suuntaan. Kesämökiltä halutaan jo kaikki mahdolliset mukavuudet: sisävessa, juokseva vesi, sähkö ja tiskikone ovat pikemminkin sääntö kuin poikkeus uusissa kesähuviloissa. Ennemmin kuin paluu menneisiin vuosikymmeniin kesämökki saattaa nykyään olla kuin toinen koti –ainoastaan hienompi.

Uudet villat ovat kieltämättä upea näky. Ikuisena esteetikkona nautin suunnattomasti kaikista tyylikkäästi suunnitelluista rakennuksista suurine ikkunoineen ja parvekkeineen. Siisteys ja mukavuus ovat asioita, jotka varmasti helpottavat rentoutumista uuvuttavan kevään jälkeen. Ajatus siitä, että mökillä odottaa kaikki valmiina, on houkutteleva. Kuitenkin ihmisten välillä on eroja siinä, mitä kesämökiltä odottaa. Itse olen mökkeillyt koko ikäni merenrannassa seisovassa 1700-luvulta peräisin olevassa hirsimökissä. Konseptiin on aina kuulunut –ja tulee aina kuulumaan­– ulkohuussi sekä kaivosta pulppuava raikas vesi. Näissä puitteissa on turha haaveilla nykyajan kesähuviloiden kaltaisista mukavuuksista. Kun mökille menee, on oltava valmis kohtaamaan aina jotain yllättävää, milloin se tarkoittaa hiirenpapanoita sängyssä ja milloin myrskyssä kaatuneita puita kapealla ja kiemuraisella hiekkatiellä. Välillä tuntuu, että olisi todella helpottavaa viettää kesää mieluummin kaikilla mukavuuksilla varustetussa kartanossa kuin rempallaan olevassa, matalin oviaukoin varustetussa hökkelissä. Kuitenkin kun mainitaan sana ”kesämökki”, se tuo automaattisesti mieleeni juuri tuon jo paljon elämää nähneen pakopaikan meren rannalla.


Pirtistä ei valitettavasti ole tämän parempaa kuvaa :/

Aittarakennus
Viikko sitten maanantaina lähdimme taas kerran perheeni kanssa ajelemaan kohti Tammisaarta. Bromarvin kylässä, syrjässä kaikesta nykyaikaisesta hektisyydestä, seisoo punamullalla maalattu hirsipirtti. Pirtin vieressä on saman tyylinen aittarakennus, jota on joskus käytetty ihan oikeasti eläinten hoitoon. Pihapiirissä on myös isäni ja veljeni yhdessä pystyyn kyhäämä katos, jossa nautiskelemme kesäilloista ja iltapäivistä grilliruuan ja muiden herkkujen kera. Hieman syrjemmässä on samalle punasävylle uskollinen pikkumökki, jonka vuosi sitten tuunasin omaan käyttööni sopivaksi. Rannassa on luonnollisesti saunarakennus, jonka pukuhuone on sen verran tilava, että siitä on tehty vanhempieni makuuhuone.


Sauna

Pikkumökki pilkistää

Viimein valmiina: oma keitaani!

Paikka on minulle hyvin rakas ja edustaa kaikkien lapsuudenkesieni huolettomuutta. Vanhanaikainen miljöö herätti mielikuvitukseni henkiin jo pikkutyttönä. Vastaavaa paikkaa ei löydy mistään muualta ja se teki siitä hyvin salaperäisen ja jännittävän. Joka kesä matkustin ikään kuin toiseen maailmaan. Ainutlaatuisuutta korosti se, että alueella ehdottomana valtakielenä oli ruotsi. Bromarvin kylä taas oli kuin suoraan lastenkirjoista: naiset kulkivat siellä puukorit käsissään ja koirat tekivät tuttavuutta toisiinsa piehtaroiden venelaiturin läheisyydessä. Kaikki tunsivat toisensa ja jäivätkin usein vaihtamaan kuulumisia ostosten lomassa, tietenkin ruotsiksi. Kyläkaupasta ostimme aina täydennystä nopeasti hupenevaan karkkivarastoomme ja Tippa-nimisestä juomalasta ostimme virvokkeita ja istuimme terassille niitä nauttimaan.

Valmistin meille päivälliseksi suolaisia vohveleita vuohenjuustotäytteellä


Jälkkäriksi oli luonnollisesti makeita vohveleita oman maan mustikoiden ja vaniljavaahdon kera



Lapsuudessani mökille ahtautui usein lähes koko perhe mukaan lukien veljeni ja heidän lapsensa, eikä minulta siis puuttunut koskaan leikkikavereita. Nykyään mökillä käymme käytännössä enää me kolme kun veljieni perheillä on jo omat kesämökkinsä huollettavinaan. Aika käy joskus todella pitkäksi kolmen kesken, mutta toisaalta olen oppinut arvostamaan myös Bromarvin tarjoamaa etäisyyttä kaikkeen sosiaalisuuteen. Viime viikolla havaitsin kunnolla ehkä ensimmäistä kertaa, että minunkin näin kaupunkilaisena kuin olen, on mahdollista sopeutua kesämökin askeettiseen ja yksinkertaiseen elämään. Kaiken lisäksi tämä sopeutuminen kävi yllättävän nopeasti: minun ei tarvinnut viettää kuin pari päivää yksinkertaisissa oloissa kun se tuntui jo ihan luonnolliselta ja helpolta. Huomasin, että täällä kaupungissa mieltäni vaivaavat asiat katosivat muutamaksi päiväksi lähes kokonaan olemasta ja saatoin vain antautua kesäisen lämmön syleiltäväksi.




Vietimme suunnilleen joka toisen päivän kolmen kesken mökillä ja joka toisena taas kävimme jollain pienellä retkellä. Tiistaina vanhempani näyttivät minulle edellisellä kerralla löytäneensä paikan kallioiden huipulta. Matka oli pitkä ja hikinen, mutta oli kaiken vaivan arvoinen. Huipulta näkyi kauas merelle ja vastarannalle eli maisemat olivat todella hienot. 







Keskiviikkona lähdimme Tammisaareen, sillä siellä on keskiviikkoisin toripäivä. Kiertelimme torilla ja vaatekaupoissa, katsastimme yhden näyttelyn sekä kävimme syömässä ja kahvilla. Tein taas kerran alelöytöjä, ja TAAS ne olivat Vero Modasta! Ihan uskomatonta, mutta Cosmoon on kai uskominen siinä, että oma koko ja suositut mallit löytää parhaiten pienten paikkakuntien vaatekaupoista. Olen koko tähän astisen kesän haeskellut kivaa maksihametta täysin tuloksetta. Ikinä ei ole omaa kokoa missään. Tammisaaren Vero Modassa puolestaan rekissä roikkui kuin aivan minua varten yksi oman kokoiseni hamonen -30% alennuksella. Mukaan lähti myös tekonahkatakki, joka soveltuu todella kivasti esimerkiksi kesäisille baari/terassikäynneille. Takki on kyllä niin kiva, etten malta jättää sen käyttöä vain noihin tilaisuuksiin...











Torstai oli hellepäivä, joten vietimme sen kallioilla löhöillen, kirjoja ja lehtiä lukien sekä virvokkeita nauttien.







Perjantaina oli taas vuorossa pieni reissu kun lähdimme edellämainitulle Bromarvin torille ja kyläkauppaan. Kinusin saada ajaa kylälle, sillä en ole koskaan kokeillut ajaa mökkitietämme. Hiukan se taisi tehdä isälle ja äidille tiukkaa, mutta sain kuin sainkin heidät ylipuhuttua ja hienosti meni, vaikka tie on aika huonossa kunnossa, kapea sekä erittäin kiemurainen ja mäkinen. Olen ylpeä! Keräsimme myös äidin kanssa tämän kesän MUSTIKAT. Ajatelkaa, heinäkuun ensimmäinen viikko ja marjat olivat valehtelematta sormenpään kokoisia! Tuntuu ehkä vähän pelottavalta, miten vauhdilla tämä kesä tuntuu menevän, näimme samalla reissulla nimittäin myös ensimmäiset keltaiset puunlehdet.


Mustikoiden lisäksi myös metsämansikat olivat makeita

Lauantaina oli kotiinlähdön aika, mutta olimme päättäneet pistäytyä matkalla Fiskarsissa. Se on Tammisaaren torin ohella yksi jokakesäisistä must-see –kohteistamme. Olen menettänyt täysin sydämeni kesäiseen Fiskarsiin. Se on tajuttoman kaunis paikka vanhoine taloineen ja suloisine pikkuliikkeineen. Voisin kulkea Fiskarsin nostalgisilla kaduilla ja istua suklaapuodin kahvilassa seuraamassa ihmisten liikkeitä tuntitolkulla.









Hetkellisestä irrottautumisen kokemuksestani huolimatta ei mökkeily onnistunut pitämään ikäviäkin ajatuksiani poissa loputtomasti. Kotiinlähdön lähestyessä havaitsin taas pohtivani samoja asioita kuin kaupungissa ja lisäksi huomasin kyllästyneeni viettämään 24/7 vanhempieni seurassa. Sanoinkin heille autossa, että nyt tuntuu siltä kuin pitäisi päästä äkkiä ihmisten ilmoille. Yliannostus perhe-elämästä oli saavutettu. Niinpä kotiin päästyäni kävin vain äkkiä suihkussa, purin laukkuni, söin ja laittauduin, ja hyppäsin bussiin. Iltaa vietin keskustan irkkupubissa kuunnellen bändikaverini upeaa livemusisointia.



Tällä kertaa kesämökillä parasta oli hämmentävä luonnonläheisyys. Koskaan aikaisemmin en ole saanut kokea olevani näin keskellä luontoa. Heti ensimmäisenä päivänä meitä tuli nimittäin tervehtimään suuri ja kaunis valkohäntäpeura. Aikaisemmin olen saanut ihailla vastaavaa kauneutta vain murto-osasekunnin verran ja aina turvallisen pitkän välimatkan päästä. Ikinä peura ei ole eksynyt lähellekään meidän tonttia, mutta tällä kertaa sain nähdä koko perheen. Yhtenä aamuna lukiessani kirjaa pikkumökissä, ikunani ohi vilahti pieni peuranpoika. Sitä tunnetta on aivan mahdotonta kuvailla sanoin, niin uskomattomalta sillä hetkellä tuo luonnonihme tuntui.


Toinen lähes yhtä ihana asia mökillä oli rauha. Mökki on paikka, jossa saa nauttia elämästä jokaisella solullaan. Yhdessäolo, ihanat kesäruuat, kirja sekä sauna muodostavat yhdessä lyömättömän paketin.

Herkullinen salaatti ja lasi viiniä on ehkä yksi parhaista kesäruuista







Minkälaisia kokemuksia teillä on mökkeilystä? Entä millainen on mielestänne "se oikea kesämökki"?






lauantai 29. kesäkuuta 2013

Helsinki ja alelöytöjä


Olimme siis perheeni kanssa alkuviikosta käymässä Helsingissä. Reissun keskeisin tarkoitus oli mennä katsomaan Steve McCurryn valokuvanäyttelyä Taidehalliin. Fanitamme äidin kanssa kyseistä fotojournalistia paljon, sillä hänellä on uskomaton kyky vangita jokaiseen kuvaansa hetken hauraus ja rumuus tekemällä siitä kuitenkin hyvin aidon ja kauniin. McCurry tuli kuuluisaksi parikymmentä vuotta sitten häkellyttävällä kuvallaan afgaanitytöstä, jonka silmistä kuvastuu koko tämän pienen elämän tuska ja huoli. Kuva on aiheen karuudesta huolimatta -tai juuri sen ansiosta- hurjan kaunis ja puhutteleva.

Tytön tarina ei lopu tähän yhteen kuvaan: McCurrya jäi vaivaamaan tytön kohtalo (ei mikään ihme sinänsä: ajatelkaa että olisitte ponnistaneet maailman maineeseen kuvaamalla yhtä äärimmäisessä kurjuudessa elävää ihmistä, jonka tulevaisuus on yhtä synkkää jatkumoa). Taiteilija alkoi etsiä pakonomaisesti tätä yhtä tyttöä (kai helpottaakseen syyllisyyttään) matkustamalla samaiselle pakolaisleirille lähes kaksikymmentä vuotta myöhemmin. Hänellä ei ollut tytöstä mitään muuta dokumenttia kuin itseottamansa valokuva vuosien takaa. Kuin ihmeen kaupalla McCurry löysi kuin löysikin tytön, jolla nyt oli mies ja kaksi (?) lasta. McCurryn ihailijat halusivat auttaa tätä köyhyydessä elävää kuvankaunista naista ja hänen perhettään. Naiselle lahjoitettiin niin paljon rahaa, että hän saattoi ostaa itselleen ja perheellensä talon. 

Afgaanityttö




Sain viimeisen ison, valokuvaajan allekirjoituksella varustetun julisteen. Olen onnentyttö!

Uskomaton tarina, vai mitä? Voi vaan miettiä, kuinka oikeudenmukaista tuokaan lopulta on kaikesta huolimatta. Millä perusteella juuri tämä yksi nainen kaikista niistä tuhansista samaa kohtaloa kärsivistä palkitaan? En siis väitä, etteikö tämä nainen olisi taloaan ja parempaa elämää ansainnut, mutta tietysti voi miettiä asiaa aina monelta kantilta. Miten yhteisö suhtautuu yhden jäsenensä "ilmaiseen onneen"? Aikamoinen katkeruus ja kateus saattaa olla edessä, ja siinä suhteessa ei naisen elämä taida kovin kummoista olla.

Suosittelen näyttelyä ihan jokaiselle, joka Helsingin suunnalla sattuu liikkumaan ja muillekin vähänkin valokuvauksesta kiinnostuneille. Näyttely oli rehellisesti sanottuna paras näkemäni. Sen esillepano oli todella harkittu, ja kuvia oli juuri sopiva määrä. Näyttelyn yhteydessä pyörii myös kaksi dokumenttia McCurrysta. Toinen kertoo hänen matkastaan viimeisen värifilmin kanssa ja toinen juuri tästä mysteerisestä afgaanitytöstä ja hänen etsimisestä ja vihdoin löytämisestä.






Helsinkiin sattui visiittimme kohdalle helleaalto. Nautiskelimme meren läheisyydestä ja sen aiheuttamasta vilvoittavasta tuulesta. Keskiviikkoaamuna kävimme kiertämässä kauppatorin, jossa parveili (ja tällä kertaa sanan jokaisessa merkityksessä) lokkeja. 

Iltapäivällä tiemme erkanivat ja minä lähdin "hiukan" kiertelemään alennusmyyntejä. Olen etsinyt valehtelematta Tampereen joka ikisestä rättikaupasta sopivia shortseja tuloksettomasti, ja missioni Helsingissä olikin kotiuttaa edes jonkinlaiset kaupunkikelpoiset lahkeiset. Olin ajatellut, että suhteellisen nopea Foorumissa kiertely tuottaisi tuloksia, mutta yhtäkkiä huomasin kolunneeni kauppakeskuksen jokaisen kolkan ostamattani yhtään mitään. Kello kävi jo seitsemää, eli olin huomaamattani viettänyt tukahduttavan kuumissa vaatekaupoissa lähes kolme tuntia! Olin rättiväsynyt ja pettynyt. En kuitenkaan luovuttanut vielä, vaan lähdin uudella tarmolla kohti Foorumin H&M:ää, vaikka olin mielestäni kiertänyt jo aluksi sen joka ainoan nurkan. Minulta oli kuitenkin jäänyt huomaamatta yhdet todella kivan näköiset shortsit, jotka roikkuivat rekissä aivan nenäni edessä. Niinpä lähdin uudestaan henkkamaukan kilometrin mittaiseen sovituskoppijonoon. 






Olin etsinyt siistejä, mustia, suhteellisen istuvia shortseja. Nämä eivät siis aivan täysin täyttäneet kriteereitäni, mutta ne olivat halvat ja olin kaiken helteisen kiertelyn jäljiltä niin väsynyt, etten enää jaksanut nirsoilla. Onnellisena poistuin siis osin boikotoimastani halpavaateketjun liikkeestä suuntanani ratikkapysäkki. Matkalla ulko-ovelle muistin yhtäkkiä, että Vero Moda, se kauppa jossa ihan ensisijaisesti olin ajatellut käydä, oli jäänyt väliin! Ei siis auttanut muu kuin tarpoa vielä viimeisen kerran käytävän toiseen päähän. Vero Modan rekistä löytyi kuin löytyikin juuri halajamani näköiset pöksyt ja vielä omaa kokoani! Syyllisyyden tuntoisena kiikutin löytöni kassalle ja sadattelin kärsimättömyyttäni H&M:llä. Ajattelin, että tulisin seuraavana päivänä palauttamaan henkkamaukan ostokseni.






Ratikkapysäkille matkatessani minut yllätti kaatosade. Väsyneenä ja kosteana matkan jäljiltä pääsin lopulta kotiin ja kerroin surkeana vanhemmilleni shortsidraamani. Vaatteet saivat kuitenkin molemmilta vanhemmiltani myötämielisen arvion ja nyt olen jo itsekin aivan tyytyväinen ostoksiini. Molemmille shortseille on jo ollut käyttöä. Vero Modan mustille kaupunkikäytössä löysän yläosan kanssa ja H&M:n siisteille eilisissä Mirkun synttäribileissä.


Illalla kävelimme Munkkiniemen Torpanrantaan jo kantapaikaksemme muodostuneeseen kahvilaan. Paikka on aivan ihana, sympaattinen ja söpö upeine merimaisemineen. Kaupan päälle saimme ilmaisen musiikkielämyksen kun Hietaniemen rannassa käynnissä olevan Green Dayn keikan äänet kantautuivat vettä pitkin myös meidän korviimme. Niinpä istuimme siinä terassilla popsien salaattia ja hörppien talon valkoviiniä. Kotimatkalla törmäsimme hanhikeskittymään. Rannassa tepasteli kolme hanhipariskuntaa poikasineen sekä yksi yksinäinen ylle, jota muut hanhet avoimesti sorsivat. Jäimme hetkeksi tarkkailemaan näiden luontokappaleiden puuhia ja sain hämmentyä huomatessani, kuinka ihmeen samanlainen sosiaalinen kuvio lintujen maailmassa vallitsee kuin meillä ihmisilläkin. Hierarkia oli varsin selkeä ja minun ihan todella kävi sääliksi sitä yhtä syrjäytynyttä hanhiparkaa...










Tampereeltakin olen löytänyt pari alelöytöä, joista olen todella iloinen. Vero Modasta bongasin tällaisen mintunvihreän puuvillasekoiteneuleen 50% alennuksella. Olen nyt kerryttänyt pikkuhiljaa vaatekaappiini mintunvihreitä vaatteita, sillä värianalyysin mukaan minua pukee tämä väri, jota aikaisemmin välttelin viimeiseen asti luullessani sen tekevän minusta sairaan näköisen. Olen aina tykännyt kaikesta tämän värisestä ja nyt olenkin todella innostunut "saadessani" vihdoin sovitella kaupoissa kaikkia herkullisia vaatteita!












Toinen huippuhyvä löytö on sekin Vero Modasta (eihän kukaan huomaa, mikä on lempikauppani??). Torstai-iltana pyörähdin äitiä odotellessani ihan huvin vuoksi kyseisessä liikkeessä ja hyppysiini osui tämä ihana löysä puuvillasekoiteneule. Kun hintalapussa luki -70%, oli melkein pakko suunnata sovituskopeille. Hintaa paidalla oli alunperin 24,95 ja minä maksoin siitä vajaat kahdeksan euroa. Tämä oli siis mielestäni aika kiva löytö, varsinkin kun materiaalin pitäisi olla todella miellyttävää ja kestävää.









Tässä taisi olla kaikki tällä erää. Nyt lähden valmistautumaan lauantaipäivään ja koitan tehdä siitä mahdollisimman hyvän ja hauskan. Koittakaa tekin!

P.S. Toivottavasti osasitte lukea tekstini sopivalla huumorilla ja aistitte rivien välistä myös rippusen sarkasmia ja itseironiaa. En minä ihan näin pöljä oikeasti ole...ainakaan koko ajan! :D


torstai 27. kesäkuuta 2013

Kesäkuvia ja muuta jännää

Koska viimeisestä kunnon postauksesta on ehtinyt kulua jo tovi ja tapahtumia tälle välille on niitäkin kertynyt kiitettävästi, ajattelin kertoa kuulumiseni pienellä kuvapläjäyksellä. Tässä postauksessa on siis kuvia tähänastisen kesäni joistakin huippuhetkistä mukaan lukien tietenkin omat ylioppilasjuhlani. Kuvat tulevat aikajärjestyksessä ja ovat minun itseni tai äitini ottamia. Nauttikaa!



Kävimme isän kanssa lounaalla terassilla kun oli kuumaa ja kaunista.

Tomaatti-mozzarella bruchetta


Vastavalmistunut:







YO-juhlissa







Itsetehty pätkiskakku, nam!



Jatkoille lähdössä...







Lahjapöytää:





Käytiin äidin kanssa pienellä pyöräretkellä.







Viime viikon lauantaina lähdimme äidin kanssa ajelemaan Mikkeliin neljän vuorokauden kestoiselle pop-jazz -laululeirille.














Torstaina juhlistimme isän syntymäpäivää ulkona syömisen merkeissä.



Kaalikääryleitä ja ohrattoa

Kahden suklaan kakkua ja vaniljajäätelöä

Oli muuten pirun hyvää!



Juuri äsken saavuin Helsingistä parin päivän mittaiselta visiitiltä. Enemmän siitä tulossa pian!

Hauskaa torstai-iltaa!

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Juhannusajan aivojumppaa

Tänä Juhannuksena olen ollut yksin kotona vanhempieni ollessa mökillä. Minulla on siis ollut aikaa miettiä kaikenlaista ja nyt päätin purkaa osan aivojani rassaavista kysymyksistä tänne.

1. Miksi valintojen tekeminen tuntuu välillä niin tuskaisen vaikealta? Entä miksi omien valintojen kanssa on joskus hirveän vaikeaa tulla toimeen?



2. Mistä tietää selviävänsä elämässä itsenäisesti?



3. Miksi ihmiset menevät Juhannuksena päihtyneinä uimaan ja kaahaavat liikenteessä, vaikka he tietävät hyvin moisten aktiviteettien olevan vaarallisia?




4. Miksi kahvi maistuu joskus ihan hirveälle ja joskus aivan taivaalliselle?




5. Miksi psyyke aiheuttaa epämiellyttäviä fyysisiä oireita? Miten mielen saa tajuamaan, että kaikki on ihan hyvin?



6. Kumpi on parempi, mennä fiiliksen mukaan ja kuunnella itseänsä vai asettaa itsensä alttiiksi uusille kokemuksille, jotka pelottavat mutta saattavat myös olla todella hyviä?




7. Miksi joskus voi juoda paljon ilman että voi huonosti, mutta toisinaan jo pari lasia viiniä aiheuttaa darran?




8. Mikä tekee minusta minut?






P.S. Kaikki kuvat ovat täältä!