tiistai 9. syyskuuta 2014

Totuttelua

Muistatteko kun pienenä muutti omaan huoneeseen nukkumaan? Ja kun sen jälkeen harjoiteltiin, miten nukkua oman huoneen ovi kiinni? Muistatteko, miten seuraavaksi irroittauduttiin yölampusta? Ja sen jälkeen unilauluista? Jossakin vaiheessa tuli myös henkinen paine hylätä se kaikista tärkein unilelu...

Muutokset ovat aina olleet minulle erityisen hankalia. Olen tarvinnut tiiviit rutiinit, jotta olen tuntenut oloni turvalliseksi. Pienetkin heilahdukset itselleni tärkeiksi tulleisiin kaavoihin ovat saaneet maailmani järkkymään pahemmin kuin olisi ollut tarvettakaan. Ei siis ihmekään, että nyt asuttuani pari viikkoa täysin vieraassa kaupungissa, olen kohdannut paljon tunteita laidasta laitaan. Olen joutunut hyväksymään sen, että todellakin kotiutumiseen sekä uusien rutiinien kehittymiseen menee oma aikansa. En voi jatkaa täällä samanlaista elämää kuin Tampereella, johtuen jo pelkästään siitä, että nykyinen kotini on hyvin erilainen (tätä on ollut hiukan vaikea hykäksyä). Toisaalta en myöskään voi olettaa, että uudet tavat ja rutiinit istuisivat elämääni heti ja vaivattomasti.


Ensimmäinen viikko Turkua meni kuin sumussa. Koulu tarjosi joka päivälle ja illalle niin paljon ja tiivistä ohjelmaa, että kävin kirjaimellisesti vain nukkumassa kotona. Viime viikolla tapahtumia riitti edelleen joka illalle, mutta tulin arvausteni mukaan niin kipeäksi, että jouduin jättämään väliin muutamat huippukivat bileet. Samaan aikaan kaikki uusi, omat henkilökohtaiset ongelmat, sosiaalinen stressi sekä opiskelupaineet kasautuivat yhdeksi möröksi mieleeni ja lopulta kaikki ahdistus purkautui yhtenä ryöppynä. Tunsin itseni täysin ulkopuoliseksi ja vieraaksi kävellessäni uuden kotikaupunkini katuja. Ei tämä ole minun kotini. Miten ikinä voin tottua tähän?


Kaikki on niin vierasta ja niin kummallista. Minun on täytynyt opetella liikkumaan uusia reittejä uudella tavalla: täällä pyörä on ylivoimaisesti paras tapa kulkea, joten olen saanut paitsi temppuilla pyöräni kanssa mitä merkillisimmissä paikoissa, myös liikkua huomaamattani reippaasti joka päivä. Lisäksi on täytynyt löytää tässä epäsäännöllisessä päivärytmissä edes jonkinlainen rutiini hoitaa pakollisia asioita. Uudet ihmiset ovat olleet mahtavia, mutta tutustuminen neljäänkymmeneen psykologin alkuun sekä lukemattomiin muihin yhteiskuntatieteilijöihin on vienyt ihan valtavasti energiaa.

Parin päivän sairastamisen ja murehtimisen jälkeen aloin onneksi palata pikkuhiljaa elävien kirjoihin. Poljin taas yliopistolle ja heikohkosta kunnostani huolimatta raahauduin myös osaan iltamenoista. Koko viikon kestäneen alakulon ja epätoivon jälkeen päätin jäädä viikonlopuksi Turkuun harjoittelemaan uutta elämääni. Ehkä halusin todistaa itselleni, että vaikka välillä onkin vaikeaa, niin minähän pärjään. Järkisyyksi esitin, etten jaksa raahata tavaroitani puolikuntoisena edes takaisin, ja sekin oli totta. Lauantaina tapasinkin muutamaa uutta opiskelukaveriani kokkailun merkeissä ja sain keskustella todella kiinnostavien ihmisten kanssa aina yöhön asti.

Mielessäni on pyörinyt muutos. Tunnen itseäni edelleenkin verraten huonosti, mutta sen verran tiedän, että olen huono sietämään muuttuvia elämäntilanteita. Olen myös ymmärtänyt, että juuri oman itsetuntemuksen lisäämisellä voisi muutoksen käsitteleminenkin helpottua. Parin viimeisen viikon aikana olen saanut konkreettisesti huomata, etten voi elämässäni asettaa turvallisuuden tunnetta pysyvästi mihinkään ulkopuoliseen asiaan. Olen aina ensisijaisesti itse vastuussa kaikesta, mitä elämässäni tapahtuu: mitä annan tapahtua ja mitä pyrin saavuttamaan. Voin siis tuntea oloni turvalliseksi vain siten, että luotan itse itseeni. Tämän tajuaminen järjen tasolla ei ole mikään ongelma, oikeastaan olen ymmärtänyt sen jo vuosikaudet. Sen sijaan sen käsittäminen, että minussa itsessäni todellakin on se kaikki, mitä tuohon turvallisuuden kehittämiseen tarvitsen, on jo toinen juttu.


Kuusi vuotta, joka suunnilleen opintoihini kuluu, on tavallaan hirveän lyhyt aika kehittyä ihmisenä. Jos nyt kuitenkin olen aloittanut totuttelemisen uuteen ympäristöön, niin ehkä vuoden päästä voin jo olla sinut Turun pyöräteiden kanssa. Ehkä vielä joskus muistelen, miltä tuntui nukkua ensimmäisiä öitä omassa kodissa, mukavassa sängyssä, lasiovien takana.

torstai 21. elokuuta 2014

Muutto, osa 4

Nyt on muutot muutettu: huonekalut koottu, tavarat lähestulkoon purettu, verhot ripustettu, pyörä rikottu ja korjattu, sekä tv-kanavat tuloksettomasti haettu. Tiistaipäivä hujahti ohitse kuin huomaamatta tehdessämme isän kanssa viimeisen osan muuttoa. Lähdimme Tampereelta 10.30 ja automme oli takaisin kotiovemme edessä vasta 00.30. Pitkän ja raskaan päivän tuloksena oli kuitenkin paljon kaikenlaista, ja olen ihan älyttömän ylpeä meistä!

Isä keskittyi pienellä avustuksellani huonekalujen kokoamiseen, minä taas selvittelin käytännön asioita, purin laatikoita, keitin kahvia (tärkeä!), sekä ripustin toisetkin verhot. Lisäksi kävimme jälleen Ikeassa pienillä täydennysostoksilla ja saimme hankittua mikronkin Gigantista. Ainoina epäonnen lähteinä olivat polkupyöräni sekä telkkarini. Joponi ohjaustanko rikkoutui kun irrotimme sen matkan ajaksi ja saimme siis poiketa pyöräkorjaamossa, missä oikein mukava mies teki parit taikatemput ja kas, pyöräni on kuin uusi taas. Telkkari taas takkuili pahemman kerran kanavahaussa –mysteerin selvittäminen jatkunee ensi viikolla.

Mutta pidemmittä puheitta, tässä se nyt on: uusi kotini!






















 Sunnuntaina hyppäänkin junaan ja lähden tutustumaan uuteen kotikaupunkiini sekä kaikkeen, mitä yliopisto-opiskelu tuo mukanansa. Odotan todella innolla kaikkea mahtavaa ja uutta, vaikka samalla jännitänkin ihan hirveästi tulevaa. On kuitenkin ihanaa päästä taas askel eteenpäin elämässä. Tämä kun on sellainen askel, jota olen odottanut ja toivonut jo vuosia.

Toivottakaa onnea, elämäni mahdollisesti jännittävin matka on alkamassa!


sunnuntai 17. elokuuta 2014

Muutto, osa 3

Ensimmäinen yö Turussa, check! Lähdettiin äidin työpäivän jälkeen perjantaina suurehkon kuorman kanssa liikkeelle ja siivosimme kämpän lattiasta kattoon. Purimme yömyöhään asti muuttolaatikoita, mutta saimme kuin saimmekin kaiken tehtyä. Lauantaina pääsimmekin todella helpolla: verhoja ei tarvinnutkaan lyhennellä, ainoastaan käyn vaihtamassa toiset vähän paremman värisiin. Ehdimmekin hienosti käydä lenkillä kampuksellani, kävelyllä vartiovuorella, syömässä sekä parhailla kahveilla pitkiin aikoihin Hansakeskuksessa. Iltapäivällä lähdimmekin taas kohti Tamperetta. Uskomatonta, että on enää viikko siihen, että muutan tuonne ihan oikeasti... Onneksi kämppä alkaa jo näyttää kodilta, niin että sinne on mukava mennä. Ainoastaan muutama käytännön asia jäi vielä vaivaamaan mieltäni: tarvitsen erillisen avaimen pesutupaan ja todennäköisesti kellarikomeroon, enkä tiedä miten saan netin toimimaan. Toivottavasti nämä asiat selviävät sitten tiistaina kun viemme isän kanssa viimeisetkin tavarat perille ja kokoamme loput huonekalut.

Tällainen oli lopputulos kolmannen muuttoreissun jälkeen:

















Neljäs osa muuttosarjasta ilmestynee tänne joskus ensi viikon puolenvälin paikkeilla. Toivottavasti saamme tiistaina isän kanssa loputkin hommat tehtyä niin että viikon päästä sunnuntaina koti olisi suhteellisen valmis asuttavaksi. 

Oikein aurinkoista ja mukavaa sunnuntaita kaikille!

perjantai 15. elokuuta 2014

Muutto, osa 2

Sunnuntaiaamuna lähdimme autolla ja pakettiautolla huristelemaan kohti Turkua. Matkassamme oli veljeni perheineen, upouusi sänky sekä jälleen muutamat muuttolaatikot. Perille päästyämme alkoi se vaativa osuus: sängyn kuljettaminen kuudenteen kerrokseen. Yhdistimme voimamme ja kukin viisihenkisestä seurueestamme liiskaantui vuoron perään rappukäytävän ja painavan sängyn väliin. Tuli vähän mieleen se Frendien jakso, missä kaverukset kantavat suurta sohvaa ahtaassa rappukäytävässä. Lopulta lukemattomien hikipisaroiden ja huokausten saattelemana sänky oli kuitenkin omalla paikallaan, ja hieno se olikin!

Huilitaukoja ei sunnuntain aikataulussamme tunnettu. Heti ensimmäisen kuorman purkamisen jälkeen hyppäsimme veljeni ja isäni kanssa pakettiautoon suuntanamme Raision Ikea sillä aikaa kun muut pyöriskelivät Turun kaduilla. En voi ehkä koskaan ymmärtää, miten tehokkaita olimme Ikeassa. Kuten aikaisemmin kerroin, Tampereella en saanut juuri mitään päätettyä, ahdistuin vain. Nyt tilanne oli täysin eri. Veljeni toimi ikään kuin ryhmän johtajana, minkä ansiosta osasin tehdä päätöksiä nopeasti. Oli ihanaa saada vapaasti päättää kaikesta, mitä omaan kotiini haluan. Sainkin hankittua ihan kaiken ruokapöydästä lipastoon. Erityisen onnelliseksi tulin siitä, että löysin juuri sen oikean sohvan, mitä olin aikaisemmin netistä katsellut, mutta minkä tuotanto Tampereen Ikean mukaan oli kokonaan loppunut. Raisiossa se kuitenkin seisoi –viimeinen kappale kyseistä sohvaa valkoisessa värissä kuten halusinkin. Ja mikä parasta, se oli ihan extrasuper alennettu ja maksoi niin vähän etten edes raaski kertoa!

Ikean reissun jälkeen olin jo aivan uuvuksissa. Lauantain yhdeksäntuntinen työpäivä sekä muuttostressi painoivat todenteolla päälle ja aloin olla ihan lopussa. Onneksi veljeni takoi meihin energiaa omalla tehokkuudellaan ja lähdimme kohti seuraavaa urakkaa eli kaikkien huonekalujen purkamista autosta asuntoon. En lakkaa ihmettelemästä, miten sillä aikaa kun me isän kanssa tuskastelimme ruokapöytäpaketin raahaamista hissistä asuntoon, oli veljeni kantanut yksin neljäkymmentäkiloisen sohvan rappukäytävässä lähes loppuun asti. Ilmeisesti se oli helpompi kantaa yksin, en tiedä, mutta kyllä ihailin häntä sen urakan jälkeen!

Loppupäivä kuluikin rattoisasti huonekaluja kooten ja ehdimme saamaan melkein kaiken valmiiksi. Ainoastaan sohvapöytä ja tv-taso jäivät isän ja minun tehtäväksi ensi viikolle. Päivä oli pitkä ja raskas, sillä kotona olimme noin 12 tuntia lähtömme jälkeen. Olen kuitenkin sanoinkuvaamattoman onnellinen ja kiitollinen siitä, että veljeni perhe lähti mukaan auttamaan. Emme olisi ikinä selvinneet ilman auttavia käsiä ja rauhoittavaa mieltä. Tuhannet kiitokset!

Sunnuntain urakan jälkeen koti näytti tältä:







Pahoittelut huonosta kuvanlaadusta, unohdin kameran kotiin ja jouduin siksi käyttämään puhelimen kameraa. Seuraava osa muuttosarjasta ilmestynee tänne joko lauantai-iltana tai sunnuntaina. Nyt alan valmistautua äidin ja minun tämänpäiväiseen matkaan, joka sisältää muun muassa verhojen ompelua esimerkiksi ostamalla ne verhot sekä pakkaamalla mukaan lähteviä tavaroita.

Mitä mahtavinta viikonloppua!

torstai 14. elokuuta 2014

Muutto, osa 1

Muutto Turkuun on alkanut yhdellä rytinällä. En voi käsittää, että on enää reilu viikko siihen, kun hyppään junaan suuntanani tuleva kotikaupunkini Turku. Viime viikon maanantaina pääsin vihdoin käymään ensimmäistä kertaa uudessa asunnossani ja se vähintäänkin vastasi odotuksiani, joiltakin osin jopa ylitti ne. Käynnin tarkoituksena oli katsastaa tuo kämppä sekä kirjata tärkeitä mittoja ylös, mutta saimmepa myös kuljetettua autossa ensimmäiset muuttolaatikotkin. Sunnuntaina puolestaan teimme muuttoretken veljeni ja hänen perheensä kanssa. Käytössämme oli pakettiauto, minkä ansiosta saimme kuljetettua jo kaikki huonekaluni Raision Ikeasta uuteen kotiini. Huomenna perjantaina matkustan äidin kanssa siivoamaan, ompelemaan verhoja sekä tutustumaan Turkuun. Ensi viikolla onkin sitten enää viimeinen vaihe edessä, kun menemme isän kanssa kokoamaan viimeisetkin huonekalut ja samalla viemme mukanamme myös viimeisiä muuttolaatikoita. Sen jälkeen onkin enää muutama yö täällä Tampereella, ennenkuin uusi sivu elämässäni kääntyy.

Olen huomannut viimeisten viikkojen aikana, että muuttaminen toiseen kaupunkiin on eräänlainen projekti edetessään vaihe vaiheelta ensin tavaroiden läpikäymisellä ja pois heittämisellä, sitten pakkaamisella, sitten muuttamisella ja lopuksi vielä purkamisella. Ja tämä sarja toistuu useita kertoja yhden muuton aikana, sillä A. kaikki tavarat eivät mahdu kerralla autoon ja B. kaikkea ei edes voi pakata viikkoja etukäteen.

Dokumentoin itselleni muuton etenemistä ja ajattelin esitellä sitä hieman täälläkin. Koska viime viikkoni on ollut vähintäänkin sekava ja ylibuukattu, tulee tämä ensimmäinen osa vähän jälkijunassa. Tältä Turussa kuitenkin näytti viikko sitten maanantaina:


















 Asunto on unelmieni täyttymys. Odotan innolla lopputulosta. Sitä, että kämppä näyttää kodikkaalta ja ottaa minut turvalliseen syleilyynsä. Samalla kuitenkin myös jännitän ja pelkään valtavasti tätä elämänmuutosta. Eniten pelkään yksinäisyyttä. Olen niin tottunut siihen, että kotona on lähes aina joku. Nyt onkin yhtäkkiä osattava elää vain oman itsensä säännöillä ja ehdoilla, luoden täysin omat rutiinit ja kuviot sekä rakennettava turvallisuudentunnetta itsestä, ei muista. Nämä ovat isoja asioita, joita olen miettinyt jo ainakin vuoden päivät. Olen kuitenkin valmis kohtaamaan uudet haasteet, sillä toivon, että vaikeidenkin hetkien jälkeen edessäni on jotain erityistä.

Seuraava osa muutosta käsittelee Sunnuntaista retkeämme ja julkaisen sen huomenna.

P.S. Eilen oli viimeinen työpäiväni kaupassa. Tuntuu niin omituiselta, etten enää menekään sinne kassan taakse istua kököttämään. Nyt voin rauhassa kerätä voimia viimeiseen rykäykseen muuton osalta sekä tavata rakkaita Tampere-ystäviäni. Vuosi lähikaupassa on ollut minulle todella tärkeä ja kasvattava. Olen saanut hurjan paljon itseluottamusta ja rohkeutta sekä tutustunut mitä ihanimpiin ihmisiin. Haluankin vielä kerran kiittää kaikkia työkavereitani mahtavasta hengestä ja kannustuksesta. Teidän kanssa on ollut aivan erityistä tehdä töitä, ja toivon että tiemme kohtaavat vielä joskus. Kiitos kaikesta!


torstai 31. heinäkuuta 2014

Väsymystä ja banaanilaatikoita

Heippa vaan taas! Täällä kirjoittaa eräs erittäin nuupahtanut otus, jonka koko elintilaa ja aivokapasiteettia hallitsee tällä hetkellä valtava muuttolaatikoiden vuori. Toisin sanoen koko kulunut viikko on ollut yhtä muuton valmistelua ja pakkaamista. Tähän mennessä olen saanut siivottua muutamat kaapit ja hyllyt, sekä käytyä läpi suunnilleen kirjahyllyn, astiaston sekä herkät koriste-esineet. On todella stressaavaa, kun oma makuuhuone täyttyy päivä päivältä enemmän epämääräisistä tavarakasoista, joista sitten pitäisi osata sanoa, mitä heittää pois ja mitä ei. Haluaisin vaan saada kaiken heti ja äkkiä laatikoihin ja autoon ja autossa Turkuun ja Turussa hyllyyn takaisin piiloon katseilta. En kestä sitä, kun oma rauhoittumisen keitaani pilaantuu siitä stressistä, mitä nämä keot selvästi erittävät.






Tiedän, ettei saisi valittaa kun on kesä ja kärpäsiä, mutta ihan tosi. Muuttoahdistus yhdistettynä pitkiin työpäiviin yhdistettynä heltiämättömään kuumuuteen tai vaihtoehtoisesti päänsärkyyn johtuen ukonilmasta, alkaa tietyn rajan jälkeen tuntua ihan vähän liian raskaalta. Toisaalta onkin ehkä ihan hyvä, että olen vielä sen pari viikkoa töissä, etten ehdi koko ajan jännittää ja murehtia tulevaa muuttoa. Viimeisen viikon aikana sain nimittäin osittain takaisin sitä edellisessä postauksessa mainitsemaani muuttomelankoliaa. Kävimme lauantaina pitkäaikaisen suunnitelmamme mukaisesti Ikeassa. Itse asiassa käydä on tässä väärä sanavalinta, sillä viivyimme tuossa edullisen ja idioottivarman sisustuksen temppelissä kolmisen tuntia. Olin odottanut lauantaita, koska oli ihana ajatus saada keskittyä vain minun ikiomiin toiveisiin ja niiden täyttämiseen. Reissu muuttui kuitenkin heti alusta alkaen todella stressaavaksi, enkä ymmärrä yhtään miksi. Jotenkin vain ahdistuin siitä, miten paljon kaikkea pitääkään hankkia ja miten kalliiksi tämä alku tulee, vaikka miten halpaa yrittäisi ostaa. Ja kun kuitenkaan en haluaisi ostaa halpaa vain halpuuden vuoksi, vaan sijoittaa sellaiseen, minkä voi ajatella kestävän edes vähän aikaa ja ennen kaikkea silmää.

Ruokapöytien kohdalla sitten ihan viimeistään panikoiduin. Siellä ne seisoivat rivissä –kaikki vaihtoehdot tulevaan ruoka-alkoviini, eikä minulla ollut kertakaikkiaan minkäänlaista visiota siitä, minkä niistä haluan. Yhdessä jalat menivät oudosti vinoon ja toinen taas oli liian pikkuinen kun piti ottaa huomioon, että pöydän pitää soveltua myös ruuanlaittoon ahtaan keittiön vuoksi. Yksi pöytä oli kyllä todella kaunis, mutta se vaatisi ihan mielettömästi vaivaa jotta se myös pysyisi sellaisena. Ja jottei pöydän valinta vaan jäisi liian helpoksi, niin vielä olisi päätettävä myös pöytään ja muuhun sisustukseen parhaiten sopivista tuoleista!

Kuten jo ehkä voi päätellä, pöytäasia jäi tällä kertaa ratkaisematta, kuten jäi myös suunnilleen kaikki muukin. Loppujen lopuksi kotiutin Ikeasta vain yöpöydän. Ja sitäkin aloin katua heti päätöksen tehtyäni. Kaiken lisäksi väsymykseni, ahdistukseni ja stressaantumiseni näkyivät reissullamme ihan konkreettisestikin, sillä onnistuin loppumetreillä jättämään puhelimeni mukiosastolle. Onneksi kapula löytyi, alkoi vähän iskeä paniikki siinä kahden neuroottisuuden multihuipentuman seurassa ja juostessani kauppaa vastavirtaan.

Oli siis kaikenkaikkiaan helpotus päästä lauantain shoppailuista eroon ja jatkaa sitten muuttovalmisteluja ihan kotoa käsin. Turvallisempaa kaikin puolin. Eilen sitten sain kiinteistönvälittäjältä viestin, että avaimet uuteen kotiini on nyt noudettavissa. Lähdemmekin heti maanantaiaamuna isän kanssa huristelemaan Turkua kohti ja viemme myös mukanamme ensimmäisen erän muuttokuormasta. On ihan liian jännittävää päästä nyt oikeasti näkemään se paikka, missä mahdollisesti tulen viettämään seuraavat kuusi vuotta elämästäni. Toivon todella, että kuvat ovat antaneet asunnosta todenmukaisen vaikutelman (ja niin kyllä uskonkin), ja että muuttaminen tuntuu taas Turun reissun jälkeen aavistuksen helpommalta ja mukavammalta.

Puheitani ei saa ymmärtää väärin: olen oikeasti tosi innostunut uudesta elämäntilanteestani ja odotan kuumeisesti opiskelun alkua. Asiat eivät vain aina ole niin mustavalkoisia ja helppoja. Itse olen tiennyt jo pitkään, ettei muuton hetkellä lähteminen ydinperheestäni tule olemaan mitenkään helppoa. Lisäksi uuvun todella helposti kaikesta hankalasta ja monimutkaisesta hoidettavasta, jota muuttaminen tuntuu olevan tulvillaan. Olen huomannut, että päivisin olen kireä kuin persuksiin ammuttu karhu ja illalla taas saan ihme itsetunto nollassa -kohtauksia.  Mutta kuten todettu, parempi pitää itsensä sopivasti kiireisenä kuin istua aamusta iltaan huolehtimassa ja sureksimassa tulevaa.






Vielä yksi kurja asia on pakko mainita tähän loppuun. Tänään oli viimeinen päivä GoGo:n jäsenyyttäni, ja Mirkan bodybalancen hyvästeleminen tuntui todella pahalta. Torstain jumpasta on tullut äidin ja minun yhteinen juttu, hetki yhdessäoloa ja rentoutumista arjen kiireiden keskellä. Itse bodybalancesta olen täällä aikaisemminkin puhellut, mutta sanottakoon vielä, että siitä on nyt todella kehittynyt minulle tärkeä henkireikä. En raaskisi millään lopettaa hyvin aloitettua työtä niin kehon kuin mielenkin hoitamisessa. Liikunta olisi muutenkin tärkeä tasapaino opiskelulle ja ainakin alkuajan kenties ahkerallekin juhlinnalle. Jos siis joku lukijoistani sattuu tietämään Turussa hyvää liikuntakeskusta, joka mielellään tarjoaisi myös Les Millsin tunteja, niin vinkit ovat enemmän kuin tervetulleita! Yliopistoliikunnalla on toki joitakin yhteisliikuntatunteja tarjolla, mutta tuo balance on kyllä sellainen harrastus, jota ainakin jossakin vaiheessa toivoisin pystyväni jatkamaan.

Mutta nyt, näihin inhorealistisiin kuviin ja tunnelmiin, päätän tällä kertaa ja palaan banaanilaatikoideni seuraan. Tai oikeastaan taidan alkaa valmistautua huomiseen päivään, joka sisältää banaanilaatikoita sekä iltavuoroa. Hyvää yötä ja banaanilaatikkoisia unia!

sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Turku it is!

Huh, mitkä pari viikkoa on nyt takana! Kahdessa viikossa on ehtinyt tapahtua niin paljon ja on ollut niin hirveästi hoidettavia asioita sekä käsiteltäviä ajatuksia, että blogi on jäänyt ihan kakkoseksi tärkeistä uutisista huolimatta.

Kuten tässä vaiheessa jo moni varmasti tietää, suurin haaveeni toteutui vihdoin tiistaina 8.7. kun sain hyväksymiskirjeen Turun yliopistoon yhteiskuntatieteelliseen tiedekuntaan psykologian linjalle. Minun on välillä vieläkin vaikea uskoa hyväksymistä todeksi, niin suurta huolta ja tuskaa pääsykokeet aiheuttivat pitkin kevättä ja kesää. Edellisen päivän hylkykirje Jyväskylästä, inhottava kesäflunssa, sekä suunnaton uupumus töistä eivät myöskään olleet omiaan vahvistamaan itsetuntoani tuona aamuna kun heräsin odottamaan tuloksia. Luettuani nimeni listalta, alkoi sitten tämä parin viikon kilpajuoksu. Ensimmäisten riemunkiljahdusten ja onnittelupuheluiden saattelemana irtisanouduin heti töistä (mikä muuten oli harvinaisen inhottavaa). Sen jälkeen aloinkin etsiskellä asuntoa Turusta sekä suunnitella voitonjuhlaa ystävieni kanssa. Ensimmäinen viikko hujahti siis ohitse sekavin ja epäuskoisinkin tuntein, mutta varsin touhukkaasti kaikkine käytännön asioineen.

Sunnuntaina heräsin maailmankaikkeuden pahimmassa krapulassa johtuen edellisillan hyvin rajusta juhlimisesta. Samalla aloin viimein ymmärtää, että todellakin olen muuttamassa pois Tampereelta ja pois kotoa. Vaikka olen mielikuvitellut mahdollista muuttoa Turun soveltuvuuskokeesta asti, sekä muutenkin käsitellyt kotoa pois lähtemiseen liittyviä ajatuksia koko menneen vuoden, silti asian nyt yhtäkkiä muuttuessa ihan oikeasti todeksi se herättikin ihan valtavasti tunteita. Muutamana päivänä vaan kuljin ympäriinsä kyyneleet silmissä yrittäen painaa mieleeni jokaikisen nurkan ja kulman kodistamme ja rakkaimmista maisemistani Tampereella. Ihan kuin tämä olisi jotenkin lopullista tai peruuttamatonta! Alkuviikon vaikeiden päivien jälkeen sain sitten suunnattoman helpotuksen kun asumisasiani järjestyivät käsittämättömän onnenkantamoisen kautta hienosti. Enää ei tarvitse pelätä jäävänsä elokuun lopussa vaille kattoa pään päällä!

Nyt kun asuntokin on plakkarissa, olen vapautunut suunnittelemaan ja haaveilemaan uuden kotini sisustusta. Töistä kotiin tullessani saatan heti ensitöikseni avata tietokoneen ja alkaa surffailla Ikean ja Iittalan sivuilla. Rakastan niin yli kaiken sisustamista ja laittamista, että minulle on tosi ihana juttu päästä aloittamaan ikään kuin puhtaalta pöydältä ja luoda tällä hetkellä silmääni eniten miellyttävä kokonaisuus. Tiedän, ettei uusi kotini voi heti olla täydellisesti sisustettu, enkä sitä haluakaan. Ihan perusjutuilla voi kuitenkin saada kokonaisuudesta itselleen mieluisan ja sitten pikkuhiljaa viimeistellä sisustusta yksityiskohdilla. Tärkeintä minulle on pitää kokonaisuus hallittuna ja tasapainoisena.

Uuden kodin sisustaminen alkaa kuitenkin täällä Tampereen päässä aikamoisella tavaroiden sortteeraamisella: en halua viedä mukanani säkkikaupalla turhaa roinaa, vaan yritän karsia nyt tavarani ihan minimiin. Haluan monen muun asian ohella vapautua myös vuosien varrella kerääntyneestä krääsästä. Tavaroiden karsiminen ei tosin tule olemaan mikään ihan helppo homma, niin monella esineellä on minulle tunnearvoa. Ja tietenkin ne kaikista rakkaimmat asiat seuraavat minua sinne Turkuun asti. Ehkä suurin projekti muuttoon liittyen tässä vaiheessa on vaatekaappini läpikäyminen. Haluan ottaa mukaan vaan ne vaatteet, joita todella rakastan käyttää. Tällä hetkellä vaatehuoneeni tursuaa kaikkia ikivanhoja lurppuja, joita en ole enää pitkiin aikoihin käyttänyt. Yritän olla mahdollisimman kriittinen ja heivata raa'asti tarpeettomat tai käyttökelvottomat vaatteet edellämainitusta tunnearvosta huolimatta. Olen ajatellut viedä osan vaatteista kirpputorille ja osa kyllä taitaa joutaa roskiinkin.

Vaatehuoneen inventaarion lisäksi tulevan viikon tehtävälistaltani löytyy muun muassa opintotuen hakeminen, opiskelijakortin tilaaminen sekä ainejärjestön jäsenmaksun maksaminen. Paljon on siis vielä tekemistä ja käytännön järjestelyjä hoidettavana, eikä tunteilunikaan varmasti vielä ole tässä. Nyt yritän kuitenkin mennä taas vähän aikaa positiivisella mielellä, niin ihana uutinen tämä opiskelupaikka oli ja tuo varmasti mukanaan paljon mahtavia asioita!

Kirjoittelen taas pian muuttojutuista ja tunnelmista siihen liittyen, kunhan saan taas vähän asioita eteenpäin :) Nyt lähden kuitenkin nauttimaan vapaapäivästä rannalle (toinen kerta tänä kesänä!). Ihanaa ja aurinkoista tulevaa viikkoa tyypit!