Let's talk politics!

Eilen ruotsin tunnilla meidän opettaja antoi kuulua oikein kunnolla. Aiheena ruotsin viimeisellä kurssilla on osittain aika yhteiskunnalliset teemat ja niitä käsittelimme eilen tunnillakin. Opettajamme esitti meille kysymyksiä: kuinka moni on kiinnostunut politiikasta? kuinka moni ymmärtää mistä politiikassa on kyse? kuinka montaa ei voisi vähempää kiinnostaa mitä politiikassa tapahtuu? Kävi ilmi, että vain harva pystyi rehellisesti sanomaan olevansa kiinnostunut politiikasta (toisaalta tälläiset viittausäänestykset on melko epäluotettavia, itsekään en vastannut mihinkään väitteistä). Eniten ryhmässämme taisi olla niitä, jotka joko eivät viitanneet ollenkaan, tai sitten ilmoittivat etteivät ole lainkaan kiinnostuneita politiikasta. Meidän opettaja oli hiukan ymmällään; hänen mukaansa meidän koulussa on yleensä ollut paljon poliittisesti aktiivisia nuoria ja olemme poikkeuksellinen ryhmä. Siitä alkoi sitten saarna siitä, miten paljosta jää paitsi ellei lue lehtiä tai osallistu aktiivisesti keskusteluun poliittisista asioista. On kuulemma tärkeää olla mukana vaikuttamassa tai edes yleisesti perillä siitä, mitä ympärillä tapahtuu. Tässä vaiheessa mulla alkoi jo mennä hermo. Opettajamme puhui meille siihen malliin, kuin olisimme jotain yläasteikäisiä muka-viisaita-mutta-oikeasti-aivan-ymmärtämättömiä-kakaroita, jotka eivät osoittaisi mitään kiinnostusta siihen mitä maailmassa on meneillään.

Ennen kuin ehdin tajutakaan, käteni oli jo sinkoutunut ylös. Opettaja antoi kiinnostuneena puheenvuoron ja aloin sönköttää, että yritän kyllä parhaani mukaan seurata uutisia ja ajankohtaisia asioita, mutten vaan tunnu ymmärtävän niistä yhtään mitään. Opettaja sitten kysyi, että minkä ihmeen takia ajattelen, etten ymmärrä kun selkeästi olen fiksu nuori nainen (hah, hah!). Yritin siihen selittää jotain, mutta tuloksena oli vain todella noloa änkytystä hyvin köyhällä sanavarastolla eikä pointtini varmasti mennyt kenellekään perille. Olisin halunnut sanoa, että mun mielestä kaikki politiikkaa käsittelevät asiat viedään hirveän kauaksi ns. tavallisesta ihmisestä. Uutisoinnissa käytetään aivan käsittömättömiä termejä, joita muiden kuin ammattilaisten on vaikea ymmärtää. Tämä taas aiheuttaa ainakin minussa sellasen olon, että olenpa tyhmä kun en tuotakaan uutista taas ymmärrä. Ja tämä tunne taas johtaa siihen, että luovun kokonaan yrittämästä ymmärtää. Puhumattakaan siitä jos ja kun sattuu porukkaan, jossa on todella yhteiskunnallisesti valveutuneita ihmisiä. Olen todennut, ettei niissä tilanteissa kannata sanoa juuri mitään, ellei halua tuntea itseänsä todella tyhmäksi.

Nyt kielten kirjoitusten alla olen huomannut, että YO-vihoissa käsitellään melkein järjestelmällisesti poliittisia aiheita sekä jotain kautta myös nuorten suhtautumista politiikkaan. Esimerkiksi juuri tänään tein englannin YO-vihkoa, missä yksi teksti käsitteli sitä, miten tietämättömiksi nuoret ovat tulleet. Teksti oli mun mielestä tosi hyvä, koska se kyseenalaisti perustellusti käsitykset nuorten tietotasosta. Ei ole niin selkeää, kuka on fiksu ja kuka ei. Nykymaailmassa vaaditaan erilaista käsittämiskykyä ja fiksuutta. Täytyy osata etsiä tietoa sekavasta faktamerestä. Täytyy osata kyseenalaistaa löytämänsä tieto ja analysoida sitä oikein. Täytyy olla itse aktiivinen oppija ymmärtääkseen asioita.

Samaisella ruotsin tunnilla puhuimme myös siitä, miten paljon suhtautuminen lapsiin ja nuoriin on muuttunut ajan saatossa. Opettajamme kertoi, että hänen lapsuudessaan suurimpia murheita olivat pelko läheisen ihmisen kuolemasta sekä kolmannen maailmansodan syttyminen. Nykynuoret joutuvat pelkäämään monenlaisia asioita, lähtien opiskelupaikan saamisesta ja työpaikan löytämisestä päättyen ilmastonmuutokseen. On selvää, että nämäkin muutokset vaikuttavat osaltaan nuorten asennoitumiseen politiikkaan. Toisaalta opettajamme oli oikeassa alleviivatessaan aktiivisen osallistumisen tärkeyttä nykymaailmassa, mutta toisaalta häneltä jäi ehkä huomaamatta jotakin muuta. Entä jos olemmekin jo turtuneita tähän kaikkeen? Jos olemme todenneet, ettei politiikan seuraamisesta ole mitään hyötyä, koska huolimatta panoksestamme kaikkea pahaa silti tapahtuu. En oikeasti ajattele näin mustavalkoisesti, sillä tiedän että jokaisen yksilön panos on tärkeä ja itse olen ehdottomasti sitä mieltä, että esimerkiksi eduskuntavaaleissa äänestäminen kannattaa. YO-vihkomme tekstissä korostettiin, että erot nuorten tiedon määrässä ja sitä kautta ulkopuolelle näkyvässä kiinnostuksessa yhteiskunnallisiin asioihin saattavat ainakin osittain johtua politiikan sävyn ja sisällön muuttumisesta. Ihmiset joutuvat pelkäämään eri asioita eri aikoina. Nyky-yhteiskunta panostaa selkeästi siihen, että nuorista tulee yhteiskunnalle hyödyllisiä mahdollisimman pian. Silti nuorisotyöttömyysluvut ovat huikeita. Meidän ikäluokaltamme vaaditaan nopeaa valmistumista, tuottoisaa työntekoa, pitkää työuraa sekä hyvää mielenterveyttä mikä mahdollistaa kaikki edellä mainitut.

Opettajammekin varmasti allekirjoittaa kaikki nämä suomalaisnuoriin kohdistuvat paineet ja odotukset. Tiedän, että hän myös tahtoo vain meidän parasta. Hän haluaa neuvoa meitä olemaan hyviä kansalaisia, jotta saisimme äänemme ja mielipiteemme kuuluviin. Minua kuitenkin suututtaa huomata niin monista aikuisista huokuva asenne nuoria kohtaan. Ajatellaan, ettei meitä kiinnosta mikään ja että olemme laiskoja tai uusavuttomia. Rehellisesti voin sanoa, ettei ystäväpiirissäni ole varmaankaan yhtä ainutta uusavutonta, kaikki ovat jollakin osa-alueella erittäin viisaita, monet jopa lähes kaikessa mahdollisessa. Olisiko siis aika pysähtyä hetkeksi ja miettiä todisteita siitä, etteivät nuoret seuraa riittävästi ajankohtaisia asioita? Ehkä onkin niin, että vaatimukset on asetettu liian korkealle. Nuorista saatta tuntua, ettei heidän ymmärtämisensä ole riittävää ja siksi tulkitsevat olevansa tyhmiä ja luovuttavat yrittämästä. Ja sitten vielä kysymys: jos kerran niin kovasti huolehditaan nuorten vähäisestä kiinnostuksesta politiikkaan, niin voisiko asialle tehdä jotakin? Mitä jos uutisointia yritettäisiin muokata ymmärrettävämmäksi ja kiinnostavammaksi? Mitä jos nuorten mielipiteitä kysyttäisiin enemmän? En väitä, etteikö joukossamme ole niitäkin, jotka tästä huolimatta jättävät mieluummin lehden lukematta ja uutiset katsomatta. Väitän kuitenkin, että jo pienellä tyylimuutoksella voitaisiin toisaalta saada koko joukko innostuneita vaikuttajia.

Ja sitten vähän iloisempiin asioihin! Huomenna meillä on koulussa abien 100 aamua -päivä, mikä tarkoittaa että kouluun kuuluu mennä yöpaita päällä. Oon yrittänyt tässä kuumeisesti miettiä että mitä yöpaitamaista kehtaan pukea kouluun ja oon kallistumassa punaisten lököpöksyjen sekä perus mustan pitkähihasen puoleen. Lisäks otan mukaan tietysti villasukat ja abihupparin, ja kynnet on mulla maalattu sävy sävyyn punaisiksi :) Loput saa hoitaa sotkunuttura ja erittäin kevyt ja uninen meikki. Oon tavallaan tosi innoissani, tuntuu että tätä päivää on odotettu jo kauan. Se on tavallaan jonkinlainen virstanpylväs matkalla kohti lopullista välipäämäärää eli ylioppilaslakkia. Uskomatonta, että se todella alkaa olla jo näin lähellä ja on ihan mahdollista että minäkin saan oman juhlapäiväni ensi keväänä... :)

Tänään olen edustanut seuraavanlaisessa asussa:

Paita/Promod, Farkut/Only, Huivi/Pariisi, Korut/Pieces & Nomination, Kello/Fossil (+korvikset joita ei näy yhtään/Forever 21)

P.S. Äitini kehui eilen, että musta on tullut tosi muotitietoinen. Mua vähän nauratti kahdestakin syystä. 1. En kyllä ole! 2. Äiti oli aika epäileväinen tän blogin suhteen aluksi ja nyt pääsin sitten sanomaan, että se on kyllä täysin tämän ansiota kun mietin nykyään ihan eri tavalla mitä puen päälleni.

Huomenna siis jatkuu harjoitukset 100 aamua -teemalla sekä enkun preliminäärillä. Illalla alkaa pakkaaminen viikonlopun yhdistettyä Helsinki-, ja kesämökkireissua varten.

Toivottavasti teidän torstai on toivoa täynnä!